Kolmisen viikkoa ehti vierähtää kun viimeksi kävin Turun Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassaRuissalossa. Silloin syy moiseen oli suurta mediahuomiotakin saaneet liejukanat, jotka pesivät ensi kertaa täällä.
Turun Sanomien luonto-ohjelman Luonto Plussan asiantuntijan Ari Karhilahden mukaan kyseessä on kaksi eri poikuetta. Hän arvioi sen tipujen koon perusteella. Yleensä munat kuoriutuvat samana päivänä, mutta lammella vipelsi osin muita sirompia yksilöitä.
Torstaina 25. elokuuta liejukananpojat olivat kasvaneet valtavasti. Mustaa pölyhuiskaa muistuttavat pienokaiset olivat jo saaneet emolintujen muotoja.
Zoomailin lähinnä vihreitä ruokasammakkoja, joita oli näköpiirissä kymmenkunta. Alkukesällähän koko lampi oli täynnä kovaäänisiä kurnuttajia.
Rantakäärmeitä uiskenteli lumpeiden seassa. Sain muutaman erinomaisen kuvan, mutta jostain mystisestä syystä ne katosivat muistikortilta selatessani koneella kuvia. Vitutuksen määrä ei sentään ollut ultimaattinen, mutta harmitti kuitenkin.
Lammen reunalla tapasin erään harrastajakuvaajan, joka oli ollut jo tovin vaanimassa käärmeitä ja sammakoita. Kuulemma sudenkorentoja ja perhosiakin tarttuu muistikortille juuri näin elokuussa.
Juttelin hänen kanssaan ensimmäisen kerran kesäkuussa, jolloin kuvasimme haahkaemoa ja poikasia Ruissalon Kolkannokassa. Nainen kertoi kauhistelleensa kyrpärivistöä, jollaisen hän bongasi kävellessään läheisen nakurannan ohi. Oli kuulemma autuaan tietämätön moisesta paikasta.
Kustavin Vartsalan saaren kärjessä sijaitseva Vuosnainen tunnetaan satamana, josta on lauttayhteys Ahvenanmaan Brändöön.
Kaksi vuotta sitten Vuosnaisiin avattiin luontopolku. Se ole pituudella pilattu, vain reilu kilometri, mutta maisemiltaan aivan huikea. Polun lähtöpaikka on ravintola Spaunan vieressä, josta löytyy infokylttikin.
Spauna ei käyntipäivänäni maanantaina ollut auki, mutta tien toisella puolella sijaitseva Vuosnaisten Meriasema sen sijaan oli. En kuitenkaan poikennut vetämässä huurteista huuleen, vaan sujahdin suoraan luontopolulle.
Kuten viime vuonnakin, oli polun varren kallioilla tilataidetta. Tällä kertaa tosin eri teoksia. Heti alkuun jäin ihmettelemään autoa, jollaisen yleensä näkee vain scifi-leffoissa. Mad Max-elokuvat tulivat oitis mieleen.
Luontopolulle oli sitten viime käyntini ilmestynyt uutta oranssista opastenauhaa, kun vanha oli muistaakseni sinistä. Sitä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi ja loppumatkasta eksyin jälleen reitiltä. Kaksi vuotta sitten putkahdin maantielle vanhan kalarehulaitoksen pihalta, nyt Spaunan takaa hiekkatieltä. Kovin kauas lähtöpaikasta tuskin kukaan joutuu, mutta lisää nauhoja voisi polulle ripustella.
Vuosnaisten luontopolku löytyy osoitteesta Vuosnaistentie 617, 23360 Kustavi.
Viikolla 33 tuli käytyä Vepsän ulkoilusaaressa lähes päivittäin. Kalliille vesibussikortille on ainakin tullut vastinetta.
Kamera on ollut mukana joka reissulla. Välillä kuvia tulee paljon ja joskus ei ainuttakaan, mutta se on harvinaista. Riippuu vähän kelistäkin.
Maanantaina 15. elokuuta saaressa oli ihanteellinen ilma. Meri oli tyyni ja hellelukematkin ainakin sinä hilkulla.
Aivan toisenlaista oli eilen, jolloin Airistolla tuuli kovasti. Eräs kaveri suunnitteli tulevansa omalla veneellään Vepsään, mutta perui sen vedoten aallokkoon. Ihmettelin asiaa ensin, mutta MS Lilyn kyydissä Turun sataman kohdalla huomasin, että täällähän tosiaan puhaltaa oikein kunnolla.
Vepsässä vaahtopäiden sekaan lähti tuulesta huolimatta kaksi henkilöä kanooteilla, eikä tuota voi kovin onnistuneeksi ratkaisuksi kutsua. Toinen heistä päätyi pari kertaa mukkelis makkelis mentyään Mustaluodon viereiselle kallioluodolle odottamaan meripelastajia, jotka saapuivatkin noutamaan epäonnisen melojan parempaan talteen.
Ainuttakaan valkoposkihanhea en nähnyt Vepsässä viikon aikana. Ruissalon Kansanpuiston rannalla niitä tosin oli satoja. Muutama kanadanhanhi uiskenteli kaapelirannassa ja paljon serkkujaan arempina vaihtoivat välittömästi suuntaa minut havaittuaan.
Viikon kuluttua tämäkin lysti on taas ohi. Vepsän kesäkausi päättyy Muinaistulien yön jälkeiseen sunnuntaihin 28. elokuuta.
Vaikka lomallakin päivät ovat pitkälti ennalta buukattuja, mahtuu väliin hetkiä, jolloin pitää miettiä miten päivän käyttäisi parhaiten hyväksi. Torstain ulkoilupaikaksi valikoitui Turun Ruissalon Kuuvannokka.
Käyn Kuuvannokassa silloin tällöin valokuvaus- ja kävelylenkillä. Joskus retket ovat olleet yhtä tyhjän kanssa kuvamateriaalin suhteen, mutta nyt tilanne olikin päinvastainen. Rasvatyyni meri, kallioraoista puskevat kasvit, merilevä ja hyönteiset saivat kameran laulamaan hoosiannaa helteisessä kelissä.
Vesi oli normaalia matalammalla, joten vihreä ahdinparta erottui rantakalliosta suorastaan räikeästi. Se kertoo omalta osaltaan Saaristomeren heikosta kunnosta. Sinilevää en sentään nähnyt.
Joensuulaislähtöisen Hassisen Koneen aktiiviura oli vain kahden ja puolen vuoden mittainen vuosina 1979-1982. Tästä huolimatta yhtye on yksi merkittävimmissä suomalaisorkestereista kautta aikojen.
Bändin 40-vuotisjuhlakeikasta alettiin puhua jo 2019, jolloin minäkin hankin lippuni. Korona pahus siirsi tapahtumaa kaksi kertaa, jona aikana moni tuttu ehti myydä biljettinsä. Suunnittelin jossain vaiheessa itsekin samaa, mutta onneksi näin ei käynyt.
Tampereella heinäkuun 30. päivä järjestetty spektaakkeli keräsi 30 000 ihmistä ja oli ikimuistoinen kokemus. Noin viiden tunnin seisoskelu Ratinan Stadionilla jalat turtana ei sekään harmittanut kun Kone latasi musiikkiaan yli kahden tunnin ajan.
Hassista lämmitteli Tuomari Nurmion nykyinen yhtye Dumari & Spuget. Vaikka Nurmion 80-luvun materiaalista tykkäänkin, ovat hänen myöhemmät tekemisensä olleet lähinnä vaivaannuttavia. Niinpä odotukset tätäkään kohtaan eivät olleet korkealla.
Mutta kas kummaa, Dumari & Spuget kuulosti oikein hyvältä. Nurmion vanhoja hittejä oli sovitettu yhtyeelle sopivaksi ja ne svengasivat mainiosti.
Hieman yllättävästi vasta Nurmion jälkeen estradille asteli Litku Klemetti. Hän on suurelle yleisölle tuntematon laulaja- ja lauluntekijä, jonka hitin Juna Kainuuseen on saattanut moni kuulla.
Urkuja soittanut ja välillä sekopäisesti pelkän mikrofonin turvin ympäri lavaa pyörinyt Litku toi mieleen entisaikojen naiskanttorin ja lsd-tripillä olevan Janis Joplinin hybridin. Meno oli huomattavasti raisumpaa kuin osasisin kuvitellakaan.
Hassisen Konetta oli odotettu yli kaksi ja puoli vuotta. Yleisön joukossa näkyi tuttuja hahmoja suomalaisesta musiikki- ja viihdemaailmasta. Muun muassa Eppu Normaalin basisti Sami Ruusukallio, entinen Yön kitaristi Daffy Terävä, musiikkimoguli Juhani Merimaa, koomikko Jaakko Saariluoma ja entinen Zen Cafen basisti Kari Nylander erottuivat yleisömeren seasta.
Koneen aloittaessa kello 20, olin jo käynyt moneen kertaan läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat asennot mitä pystyssä vaan voi. Seisominen oli jo kärsimystä ja tuli ikävä katsomopaikkaa. Oli virhe ottaa kenttälippu, vaikka toki persekin saattoi puutua tuntikausien istuskelusta.
Bajamajajonot olivat valtavat. En tosin käynyt kuin kerran, silloinkin jonottamiseen meni parikymmentä minuuttia. Ruokaa tai juomaa en ostanut yhtään, vaivainen vesipullo riitti viitisen tuntia.
Kaljatiskien jonoja katselin vain ohimennen, mutta paljon mainostettuja ruokapisteitä osui silmään vain yksi. Siinäkin myytiin ylihintaisia hodareita.
Kaveri kertoi myöhemmin, että hän jonotti hampurilaista yli tunnin, kunnes luovutti Hassisen Koneen aloittaessa soittamisen.
Olisi ollut virhe ruveta kumoamaan alkoholia tuollaisessa tungoksessa. Toisaalta silloin jalatkaan tuskin olisivat väsyneet juuri lainkaan. Turvatarkastus oli niin ylimalkainen, että piilopullon salakuljetus olisi ollut helppoa.
Hassisen Kone aloitti yllättävästi konserttinsa Harsoinen teräs-kappaleella. Lavalla oli ns. Iso-Kone eli vuoden 1982 kokoonpano.
Seitsenmiehiseen, Harsoinen teräs-albumin levyttäneeseen kokoonpanoon kuuluivat Ismo Alanko (laulu, kitara), Jussi Kinnunen (basso), Harri Kinnunen (rummut), Eero Safka Pekkonen (kosketinsoittimet), Jukka Orma (kitara), Hannu Porkka (ksylofoni, lyömäsoittimet) ja Antti Seppo (saksofoni).
Harsoinen teräs-levy kuultiin lähes kokonaan. Bändi soi kuin unelma, varmasti paremmin kuin 40 vuotta sitten.
Kaikkia lavalla olleita miehiä ei olisi tunnistanut. Alanko ja Orma nyt ovat olleet julkisuudessa vuosikymmenet ja Kinnusen veljeksetkin silloin tällöin. Safkakaan ei ole muuttunut paljoakaan vuosien vieriessä, mutta Hannu Porkka ja Antti Seppo olivat kuin eri henkilöt.
Hassisen Kone esitti lähes kokonaan kaikki kolme albumiaan, järjestyksessään viimeisestä ensimmäiseen. Harsoinen teräs, Rumat sävelet ja Täältä tullaan Venäjä ovat kaikki suomirockin kiistattomia klassikoita, joskin Harsoisessa teräksessä on allekirjoittaneella ollut sulateltavaa vuosikymmeniksi.
Ilmestyessään keväällä 1982 levy nimittäin oli karmea pettymys kahden mahtavan albumin (Täältä tullaan Venäjä, Rumat sävelet) jälkeen. 11-vuotiaalle Kimmolle se oli kova pala, eikä levystä oikeastaan jäänyt muuta käteen kuin hitti Levottomat jalat ja Julkinen eläin.
Nyttemmin tuotakin kiekkoa on oppinut arvostamaan. Ratinan Stadionilla kappaleet kuulostivat niin hyviltä, että tuskin kenelläkään oli valittamista.
Konsertin siirtyessä Rumiin säveliin, vaihtui kitaristiksi Reijo Heiskanen ja avauskokoonpanosta lavalle jäivät Ismo Alangon lisäksi Kinnusen veljekset. Seurasi sellainen biisikatras, jota on tuskin koskaan on kuultu tässä muodossa.
Hassisen Kone latasi ensin lähes kaikki Rumien sävelten biisit, jonka jälkeen siirryttiin illan kohokohtaan eli Täältä tullaan Venäjä-levyn pariin. Se on ehdottomasti yhtyeen paras tuotos, suorastaan mestariteos. Kappaleet kuten Iloisesti hammondilla, Rock ehkäisyvälineitä vastaan, Rappiolla, Reippaina käymme rekkain alle ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni otettiin vastaan valtavien suosionosoitusten kera.
Bändi soitti tiukasti koko yli kaksituntisen konsertin. Tiedä sitten kuinka paljon spektaakkelia varten oli harjoiteltu, mutta luultavasti aivan helkutisti. Yli kahden vuoden koronasiirtymä varmasti kismitti enemmän soittajia kuin yleisöä, mutta uskoisin lopputuloksen olleen nyt parempi kuin se kesällä 2020 olisi ollut.
Olin täysin varma, että konsertti päättyy yhtyeen tunnetuimpaan kappaleeseen Rappiolla. Näin ei ikävä kyllä käynyt. Illan ainoa kauneusvirhe tapahtuikin encoreissa.
Iso-Kone kutsuttiin takaisin lavalle, jolloin bändi esitti kappaleet Totuus ja Muoviruuseja omenapuissa. Vihoviimeiseksi oli käsittämättömästi valittu On jouluyö,nyt laulaa saa, joka on nimensä mukaisesti joululaulu, tosin Hassisen Koneen tekemä. Ilman tuollaista kardinaalimunausta kyseessä olisi ollut täydellinen konserttielämys.
