Joensuulaislähtöisen Hassisen Koneen aktiiviura oli vain kahden ja puolen vuoden mittainen vuosina 1979-1982. Tästä huolimatta yhtye on yksi merkittävimmissä suomalaisorkestereista kautta aikojen.
Bändin 40-vuotisjuhlakeikasta alettiin puhua jo 2019, jolloin minäkin hankin lippuni. Korona pahus siirsi tapahtumaa kaksi kertaa, jona aikana moni tuttu ehti myydä biljettinsä. Suunnittelin jossain vaiheessa itsekin samaa, mutta onneksi näin ei käynyt.
Tampereella heinäkuun 30. päivä järjestetty spektaakkeli keräsi 30 000 ihmistä ja oli ikimuistoinen kokemus. Noin viiden tunnin seisoskelu Ratinan Stadionilla jalat turtana ei sekään harmittanut kun Kone latasi musiikkiaan yli kahden tunnin ajan.
Hassista lämmitteli Tuomari Nurmion nykyinen yhtye Dumari & Spuget. Vaikka Nurmion 80-luvun materiaalista tykkäänkin, ovat hänen myöhemmät tekemisensä olleet lähinnä vaivaannuttavia. Niinpä odotukset tätäkään kohtaan eivät olleet korkealla.
Mutta kas kummaa, Dumari & Spuget kuulosti oikein hyvältä. Nurmion vanhoja hittejä oli sovitettu yhtyeelle sopivaksi ja ne svengasivat mainiosti.
Hieman yllättävästi vasta Nurmion jälkeen estradille asteli Litku Klemetti. Hän on suurelle yleisölle tuntematon laulaja- ja lauluntekijä, jonka hitin Juna Kainuuseen on saattanut moni kuulla.
Urkuja soittanut ja välillä sekopäisesti pelkän mikrofonin turvin ympäri lavaa pyörinyt Litku toi mieleen entisaikojen naiskanttorin ja lsd-tripillä olevan Janis Joplinin hybridin. Meno oli huomattavasti raisumpaa kuin osasisin kuvitellakaan.
Hassisen Konetta oli odotettu yli kaksi ja puoli vuotta. Yleisön joukossa näkyi tuttuja hahmoja suomalaisesta musiikki- ja viihdemaailmasta. Muun muassa Eppu Normaalin basisti Sami Ruusukallio, entinen Yön kitaristi Daffy Terävä, musiikkimoguli Juhani Merimaa, koomikko Jaakko Saariluoma ja entinen Zen Cafen basisti Kari Nylander erottuivat yleisömeren seasta.
Koneen aloittaessa kello 20, olin jo käynyt moneen kertaan läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat asennot mitä pystyssä vaan voi. Seisominen oli jo kärsimystä ja tuli ikävä katsomopaikkaa. Oli virhe ottaa kenttälippu, vaikka toki persekin saattoi puutua tuntikausien istuskelusta.
Bajamajajonot olivat valtavat. En tosin käynyt kuin kerran, silloinkin jonottamiseen meni parikymmentä minuuttia. Ruokaa tai juomaa en ostanut yhtään, vaivainen vesipullo riitti viitisen tuntia.
Kaljatiskien jonoja katselin vain ohimennen, mutta paljon mainostettuja ruokapisteitä osui silmään vain yksi. Siinäkin myytiin ylihintaisia hodareita.
Kaveri kertoi myöhemmin, että hän jonotti hampurilaista yli tunnin, kunnes luovutti Hassisen Koneen aloittaessa soittamisen.
Olisi ollut virhe ruveta kumoamaan alkoholia tuollaisessa tungoksessa. Toisaalta silloin jalatkaan tuskin olisivat väsyneet juuri lainkaan. Turvatarkastus oli niin ylimalkainen, että piilopullon salakuljetus olisi ollut helppoa.
Hassisen Kone aloitti yllättävästi konserttinsa Harsoinen teräs-kappaleella. Lavalla oli ns. Iso-Kone eli vuoden 1982 kokoonpano.
Seitsenmiehiseen, Harsoinen teräs-albumin levyttäneeseen kokoonpanoon kuuluivat Ismo Alanko (laulu, kitara), Jussi Kinnunen (basso), Harri Kinnunen (rummut), Eero Safka Pekkonen (kosketinsoittimet), Jukka Orma (kitara), Hannu Porkka (ksylofoni, lyömäsoittimet) ja Antti Seppo (saksofoni).
Harsoinen teräs-levy kuultiin lähes kokonaan. Bändi soi kuin unelma, varmasti paremmin kuin 40 vuotta sitten.
Kaikkia lavalla olleita miehiä ei olisi tunnistanut. Alanko ja Orma nyt ovat olleet julkisuudessa vuosikymmenet ja Kinnusen veljeksetkin silloin tällöin. Safkakaan ei ole muuttunut paljoakaan vuosien vieriessä, mutta Hannu Porkka ja Antti Seppo olivat kuin eri henkilöt.
Hassisen Kone esitti lähes kokonaan kaikki kolme albumiaan, järjestyksessään viimeisestä ensimmäiseen. Harsoinen teräs, Rumat sävelet ja Täältä tullaan Venäjä ovat kaikki suomirockin kiistattomia klassikoita, joskin Harsoisessa teräksessä on allekirjoittaneella ollut sulateltavaa vuosikymmeniksi.
Ilmestyessään keväällä 1982 levy nimittäin oli karmea pettymys kahden mahtavan albumin (Täältä tullaan Venäjä, Rumat sävelet) jälkeen. 11-vuotiaalle Kimmolle se oli kova pala, eikä levystä oikeastaan jäänyt muuta käteen kuin hitti Levottomat jalat ja Julkinen eläin.
Nyttemmin tuotakin kiekkoa on oppinut arvostamaan. Ratinan Stadionilla kappaleet kuulostivat niin hyviltä, että tuskin kenelläkään oli valittamista.
Konsertin siirtyessä Rumiin säveliin, vaihtui kitaristiksi Reijo Heiskanen ja avauskokoonpanosta lavalle jäivät Ismo Alangon lisäksi Kinnusen veljekset. Seurasi sellainen biisikatras, jota on tuskin koskaan on kuultu tässä muodossa.
Hassisen Kone latasi ensin lähes kaikki Rumien sävelten biisit, jonka jälkeen siirryttiin illan kohokohtaan eli Täältä tullaan Venäjä-levyn pariin. Se on ehdottomasti yhtyeen paras tuotos, suorastaan mestariteos. Kappaleet kuten Iloisesti hammondilla, Rock ehkäisyvälineitä vastaan, Rappiolla, Reippaina käymme rekkain alle ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni otettiin vastaan valtavien suosionosoitusten kera.
Bändi soitti tiukasti koko yli kaksituntisen konsertin. Tiedä sitten kuinka paljon spektaakkelia varten oli harjoiteltu, mutta luultavasti aivan helkutisti. Yli kahden vuoden koronasiirtymä varmasti kismitti enemmän soittajia kuin yleisöä, mutta uskoisin lopputuloksen olleen nyt parempi kuin se kesällä 2020 olisi ollut.
Olin täysin varma, että konsertti päättyy yhtyeen tunnetuimpaan kappaleeseen Rappiolla. Näin ei ikävä kyllä käynyt. Illan ainoa kauneusvirhe tapahtuikin encoreissa.
Iso-Kone kutsuttiin takaisin lavalle, jolloin bändi esitti kappaleet Totuus ja Muoviruuseja omenapuissa. Vihoviimeiseksi oli käsittämättömästi valittu On jouluyö,nyt laulaa saa, joka on nimensä mukaisesti joululaulu, tosin Hassisen Koneen tekemä. Ilman tuollaista kardinaalimunausta kyseessä olisi ollut täydellinen konserttielämys.
Jyrki oli vuosina 1995-2001 MTV3-kanavalla lähtetty populaarimusiikkiaiheinen nuorille suunnattu iltapäiväohjelma. Sen konsepti heiluvine kameroineen ja katutasolla olevine studioineen tuli KanadastaMuch Music-kanavalta.
Jyrkiä tuotti Spede Pasasen pöytälaatikkofirmasta henkiin herätetty Funny-Films. Merkillisen nimen keksi muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoisen tytär. Ohjelman isänä puolestaan voidaan pitää enemmän jääkiekkoyhteyksistään tunnettua Kalervo Kummolaa, jonka ehdotuksesta Jyrki sai alkunsa.
Jyrkin ensimmäinen lähetys tuli Helsingin Lasipalatsissa sijainneesta studiosta. Suorina tehtyjä ohjelmia lähetettiin viisi kertaa viikossa, puolitoista tuntia kerrallaan. Lasipalatsin ollessa remontissa ohjelmaa tehtiin Kalevankadulla.
Jyrkin rungon muodostivat musiikkivideot ja artistihaastattelut. Lähetyksiä tuli kaikkiaan lähes kolme tuhatta ja niissä näytettiin vuosittain nelisen tuhatta musiikkivideota. Loppuaikoina 2000-2001 Jyrkiä esittetiin myös nykyisellä Subilla, joka tuolloin oli nimellä TVTV!.
Monista Jyrkin juontajista tuli aikansa superjulkkiksia. Osa heistä vaikuttaa vieläkin näkyvästi mediassa. Nimet kuten Jaana Pelkonen, Joonas Hytönen, KatjaStåhl, Veeti Kallio,Antti "Pizza" Pekkarinen, Minna Ottavainen, Tea Khalifa, Heta Hyttinen ja Jussi Heikelä lienevät monille tuttuja.
Viime syksynä ilmestynyt, yli neljä sataa sivuinen Juuso Määttäsen ja Joonas Hytösen kirjoittama Jyrki1995-2001(Johnny Kniga) on kattava kooste reilusta kuudesta Jyrki-vuodesta. Mukana on laajalti ohjelman tekijöiden haastatteluja ja monenlaisia näkökantoja, eikä onneksi pelkästään Jyrkissä itsekin touhuneen Hytösen mietteitä. Kommentteja on kerätty yli sadalta henkilöltä.
Jyrkiä pyöritettiin pitkälti mediakoulujen työharjoittelijoilla eli siis ilmaistyövoimalla. Funny-Filmsillä ei kirjan mukaan ollut mitään listaa Jyrkissä vaikuttaneista työharjoittelijoista, mutta heitä oli vuosien varrella satoja. Minä olin yksi heistä.
Olin Jyrkissä medianomikoulutuksen työharjoittelussa viitisen kuukautta vuonna 2000. Tarkemmin työsarkani oli kameraharjoittelija. Monesti olin lähetyksissä "aukkoministerinä" eli kuvatarkkailijana.
Media- ja työilmapiiri on yli kahdessa kymmenessä vuodessa muuttunut aikalailla, eikä enää monellakaan työpaikalla suvaita kännäilyä tai sovinistisia juttuja. Iltapäivälehdet nostivat viime syksynä lööppeihin Jyrkissä tapahtuneita asioita, jotka nykyvinkkelistä tuntuvat ehkä erikoisilta.
Työpaikkakiusaamista, seksuaalista häirintää ja pelon ilmapiiriä esiintyy työpaikoilla varmasti yhä, mutta harvemmin kai esimiehet kyselevät työnhaussa naisten häpykarvoituksen pituutta tai pikkuhousujen väriä kuten Jyrkissä oli tapana.
Kirjassa mainitut seksuaalissävytteiset jutut eivät ainakaan minua haitanneet, vaan sivusta kuuntelijana koin ne lähinnä hauskana läppänä. En muista naispuolisilla työntekijöillä- tai harjoittelijoillakaan olleen ongelmia sen suhteen. Juttujen taso tuntui jyrkiläisten kesken olevan aivan normaalia.
Kirjassa usein mainittu alkoholiongelmainen Funny Filmsin toimitusjohtaja ja Jyrkin vastaava tuottaja oli tosin jo vuonna 2000 vaihtunut, joten hänen poissaolonsa varmasti vapautti ilmapiiriä.
Vuosi 2000 oli vahvaa suomalaisen musiikkiviennin nousun aikaa. Myös suomenkielisellä rokilla meni lujaa. Jyrkissä ollessani lähetyksissä vieraili muun muassa Tehosekoitin, Fintelligens, LAB, Darude, Egotrippi,Michael Monroe, The Black League, Conguest, Thee Ultra Bimboos ja Tommi Läntinen.
Jyrkin työntekijöistä mukavana ihmisenä mieleeni jäi erityisesti juontaja Heta Hyttinen. Myös kuvaaja Tuomas Ollila, studio-ohjaaja Parska Saharinen, ohjaaja-tuottaja Kimmo Mäki, maskeeraja PauliinaReponen (nyk. Koutala) ja harjoittelija Tomi Vataja olivat asiallisia.
Kaikista ei ikävä kyllä voinut samaa sanoa. Pari vuotta aiemmin Jyrkiin harjoittelijaksi päässyt ja sittemmin vakipaikan saanut kaverini osoittautui pian entiseksi kaveriksi. Helsinki ja suuren maailman meininki olivat nousseet päähän oikein kunnolla.
Kuten muissakin työpaikoissa, oli jyrkiläisissäkin suuria eroja. Alkuaikojen juontaja, musiikista paljon tietänyt Pizza Pekkarinen oli jo vuonna 2000 siirtynyt tuotantotehtäviin ja puuhali Joonas HytönenShown parissa. Heta Hyttinen kyllä jatkoi mallikkaasti Pekkarisen detaljipainotteisempaa haastattelulinjaa, kun taas eräät juontajat eivät juurikaan valmistautuneet haastatteluihin. Tai sitten tietämys oli tasoa "Kukas tällainen Tuomari Nurmio oikein on?".
Jyrki ei koskaan saavuttanut sellaisia katsojamääriä, joita sillä tavoiteltiin. Myöskään mainostuloissa ei ollut hurraamista. Lähetysaikoina keskellä iltapäivää ei pahemmin nähty kaupallisia tiedotteita. MTV:n toimitusjohtajan Tauno Äijälän vaihduttua Jorma Sairaseen, alkoi kanavalla uudistuspolittiikka, jossa Jyrkillekin saatiin heittää hyvästit.
Siinä missä Jyrki oli merkittävä ponnahduslauta monille bändeille, oli se sitä myös monille jyrkiläisille. Tuttuja nimiä vilahtelee televisio-ohjelmien lopputeksteissä tänäkin päivänä. Osa puolestaan lajittelee paketteja postikeskuksessa.
Viime viikolla törmäsin Facebookissa mainokseen, jonka mukaan Kirppis-Center Manhattanilla olisi lauantaina "extralevymyyntiä". Käsitin sen jonkinsortin levymessutapahtumaksi, jollaiseksi se puolittain osoittautuikin.
Tiskin takana hääräsivät niin sanonut "Levykaksoset", jotka ainakin Turussa ovat tunnettuja hahmoja. En tiedä kumpi on kumpi, koska heitä on liki mahdotonta erottaa toisistaan. Toisen kanssa vaihdoin muutaman lauseen kuten aina tavatessamme, mutta mysteeriksi jäi kumman.
Levykaksosten lisäksi paikalla oli näytti olevan kaksi muutakin myyjää. Toinen heistä oli hankkinut valtavat määrät levy-yhtiöguru Atte Blomin entisten firmojen kuten Love Recordsin ja Johannan jäämistöä. Ne huomattuani en enää katsellutkaan muita laareja, vaan kävin käsiksi näihin korkkaamattomiin ja jopa muovikuoreen sullottuihin cd-levyihin.
Huokeaan viiden euron kappalehintaan myydyt cd-levyt olivat kuulemma tehneet hyvin kauppansa. En lainkaan ihmettele. Itse sain kasattua parinkymmenen levyn pinon, mutta lompakkoon vilkaistuani jouduin tyytymään vain neljääntoista yksikköön. En yleensä hamstraa näin suuria kasoja kerralla, mutta nyt oli aivan pakko tarttua tilaisuuteen ja tykittää parhaat päältä.
Suurin osa levyistä olikin jo ennestään tuttuja, mutta en omistanut niitä cd:nä tai lp:nä. Aikoinaan moni niistä oli hyllyssäni c-kasetilla. Ensimmäisinä rokkivuosinani 80-luvun alussa esimerkiksi Sig ja Juice Leskinen olivat suosikkejani. Löysinkin Juicen legendaarisen Singlet 1974-76, jota aikoinaan kuuntelin aivan into piukassa. Samoin Juicen kakkoslevy Per Vers, runoilija tarttui matkaan.
Helsinkiläisen uuden aallon bändin Wouden Keskellä aikaa -levyä on jo vuosia jossain määrin etsiskellytkin. Aikoinaan Rockradiossa soinut nimikappale on ollut suosikkejani jo noin 34 vuotta. Sigin kakkoslevy Sudet vuodelta 1981 oli sekin melkein pakkohankinta. Aikoinaan tuli kuunneltua raisiolaisbändiä hyvinkin ahkerasti.
Pinon vierain levy on Se -yhtyeen Pahaa unta. Tiedän siitä oikeastaan vain nimikappaleen. Samalla se on kasan ainoa kiekko, jota en tätä kirjoittaessani ole vielä kertaakaan kuunnellut. Muut levyt ovatkin ehtineet jo pyörähdellä stereoissa tai autossa.
Tuomari Nurmion ja Köyhien ystävien Kohdusta hautaan on ollut sekin jo vuosia hankintalistalla. Kai sen olisi helposti jostain saanutkin, jos vaan olisi aktiivisesti hakenut. Nurmion tuotannon semidiggarina nostan kyseisen levyn aika korkealle. Esimerkiksi Kurjuuden kuningas on vallan hieno kappale.
Tuorein levyistä on bikerbändi Backslidersin kokoelma Full Speed 1985-1994. Englanninkielistä suomalaisrokkia edustavat myös Pete Malmin 1981 ilmestynyt soololevy ja hänen sekä Andy McCoyn tähdittämä Briard Miss Wolrd -levyllään vuodelta 1983. Bonukseksi on lykätty koko muukin Briardin tuotanto, joten jotkut kappaleet ovat levyllä peräti kolmena erilaisena versiona.
65 euroa kilahti kauppiaan kassaan, mutta sainpahan monta hemmetin hyvää levyä ja viisi euroa alennustakin.
