Liedossa, parinkymmenen kilometrin päässä Turusta, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna seitsemättä kertaa järjestetty SmugglerRok veti sateisesta päivästä huolimatta pari tuhatta ihmistä ihmettelemään eritoten ruotsalaisen Europen menoa.
Vaikka minun on pitänyt käydä SmugglerRokissa jo vuosia, tapahtui se ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. Sekään ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä lippu järjestyi vasta päivää ennen.
Huomasin erään tutun kaupittelevan Facebookissa festarilippuja kahvipaketin hinnalla. Ei muuta kuin viestiä kaverille ja Lidlin kautta kylään. Kulta Katriina maksoi peräti 4,70 euroa ja kaupan päälle ajattelin viedä rinkelimunkin. Muuten lippu olisi ollut kuutisenkymppiä.
Lietoon lähtö sateisena ja tuulisena päivänä ei oikein houkutellut. Kaksipäiväisen festivaalin perjantai oli keliltään huomattavasti parempi. Harkitsinkin koko homman jättämistä sikseen, mutta kyyti kumminkin järjestyi.
Perillä selvisi, että olisi varmaan kannattanut pukeutua edes pitkiin housuihin ja paksumpaan takkiin. Olin yksi harvoista, joka koikkelehti kesäkuteissa alueella. Sateenvarjoa ei festarien nykysääntöjen mukaan saa käyttää, koska se kuulemma voi olla vaarallinen lyömäase!
Noin kolme numeroa liian pieni yhden koon kertakäyttösadetakki oli pelkkä muodollisuus, jonka kumminkin viritin edes jotenkin ylleni. Napit eivät mahtuneet kiinni ja koko paska lepatti tuulessa juurikaan auttamatta kastumiselta.
Saapuessani festivaalialueelle, kentälle kunnan keskustaan kirjaston viereen, oli lavalla Kotiteollisuus. Se on siitä erikoinen yhtye, että he ovat olleet suosittuja jo 20 vuotta soittamalla periaatteessa yhtä ja samaa biisiä. Kuten eräs naantalilaistuttuni kerran tokaisi, "kaikki Kotiteollisuuden biisit ovat kopioita Kissin War Machinesta".
Yhteen tasapaksu jynkytys ei suuremmin kiinnostanut ja suuntasinkin kaljanmyyntiteltan liepeen alle sadetta pakoon. Iso oluttölkki maksoi peräti kahdeksan euroa plus euron pantti. Mutta pakko sitä oli ryyppäämään ruveta pelkästään olosuhteiden takia.
Kotiteollisuus
Tuttuja alkoi vähitellen näkymään ja pian olutmyyntiteltan sisäpuolelle kokoontui suurempikin joukkio rupattelemaan ja sadetta pitämään. Siellä kuluikin suurin osa päivästä. Onneksi järjestysmiehet eivät puuttuneet asiaan, koska muuta sateensuojaa alueella ei ollut.
Kaljakatoksen alta bändien seuraaminen onnistui hyvin. En ole koskaan muutenkaan välittänyt seisoskella kovin lähellä lavaa ja etenkin nyt kun keli oli totaalisen surkea, oli valinta paras mahdollinen.
Sivulavalla esiintyneet Turku Rock Academyn nuoriso-orkesterit jäivät minulta paitsioon sateen takia. Toisissa olosuhteissa olisin varmasti ollut jopa innoissani parista bändistä, jotka nyt jäivät pelkän audion varaan.
Kotiteollisuuden jälkeen pääestradille asteli Andy McCoy Band, odotetusti myöhässä. Kauempaa katseltuna oli aluksi epäselvää kuka hahmoista on taiteilija itse, koska pari muutakin bändiläistä muistutti häntä habitukseltaan. Mutta Andyn toikkaroinnista ei voinut erehtyä, vaikka etenkin basisti oli ottanut johtajalta vaikutteita pukeutumisessa.
Soitto sekä Andyn että orkesterin taholta ei ollut lainkaan niin munatonta kuin ennakkoon pelkäsin. Vaikka yhtyeessä ei oikein kunnon potkua olekaan, kulkivat kappaleet aivan sujuvasti. Sankarimmekaan ei sortunut pitkiin välispiikkeihin, vaan biisejä tuli melkein peräkanaa.
Alun myöhästelyn takia hieman tyngäksi jäänyt keikka meni reilusti plussan puolelle, vaikka kappalevalinnoissa olisi saanut olla enemmän mielikuvitusta. En millään jaksaisi kuunnella Andyn kähisemiä Hanoi Rocks-klassikoita, olkoonkin että hän on ne aikoinaan kirjoittanut.
Hieno yllätyssettilistaan oli vuonna 1996 ilmestyneeltä Andy McCoy & Pete Malmi Briard Revisited-levyltä peräisin oleva I Didn't Know She Can Rock'n Roll.
Andy McCoy Band
Europen ja Andyn ohella päivän eniten odottamani orkesteri asteli seuraavaksi lavalle. Turkulainen Kilpi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2003 ja keikkaili sekä julkaisi levyjä vuosikymmenen loppua kohden ahkerasti, kunnes tahti vähän hiipui.
SmugglerRokin esiintyminen oli Kilven toinen keikka moneen vuoteen. Yhtyeestä vuonna 2015 eronnut kitaristi Aleksi Summe on palannut soittelemaan basisti Kusibasso Laaksosen viereen kuuden vuoden tauon jälkeen. En muista koska olen viimeksi Kilven nähnyt, mutta Allun paluu tuntui kuin mies ei olisi päivääkään poissa ollutkaan.
Laulaja Taage Laihon toimiessa seremoniamestarina bändi sai kurjan kelinkin hetkeksi unohtumaan. Settilista oli erinomainen; alkuaikojen biisejä, jotka mielestäni ovat yhtyeen parhaimmistoa, tuli roppakaupalla. Nerokasta ikävää, Pahalle et käännä selkää, Samaan aikaan toisaalla, Rakkaus vapauttaa ja viimeiseksi jätetty hitti Sielut iskee tulta.
Kilpi
Täysin päinvastaista menoa kuin Kilpi tarjoili eläläkarjalainen Stam1na. Kaameaa sahausta ja rääkymistä ei jaksanut kuunnella edes hyvässä seurassa.
Yhtye on käsittämättömän suosittu. Liedossakin käsimeri lepatti tarmokkaasti biisien tahtiin. Jos joku tällaisesta nautti, niin siitä vaan, mutta omiin korviini Stam1na on pelkkää tuskaa.
Illan pimetessä ja sateen hiipuessa lavalle tuli maailmankuulu sellohevibändi Apocalyptica. Porukkaakin näytti saapuneen alueelle lisää.
Kaukana ovat ajat, jolloin Apocalyptica oli Metallica-lainoja soittava nelimiehinen sello-orkesteri. Vaikeroiva vingutus on muisto vain, koska nykyään yhtye kuulostaa oikealta bändiltä rumpuineen päivineen.
Muutaman kappaleen aikana lavalla kävi kääntymässä 80-luvun lopun hard rock-yhtye Gringos Locosista tuttu laulaja Richard Tipe Johnson. Hän ei pahemmin ole julkisuuden valokeilassa aikoihin paistatellut, vaikka kykyjensä puolesta hyvinkin voisi.
Apocalyptica ei ollut unohtanut lähtökohtiaan, vaan kajautti Liedon illassa ilmoille Metallican Nothing Else Mattersin ja Seek And Destroyn. Myös yksi Sepultura-laina kuultiin sekä lopuksi norjalaissäveltäjä Edvard Griegin In The Hall Of The Mountain King eli Vuorenpeikkojen tanssi.
Festaripäivän paketoi länsinaapurin Abban jälkeen tunnetuin orkesteri, vuonna 1986 megahittinsä The Final Countdown julkaissut Europe.
Bändi oli aivan käsittämättömän hyvä, jopa parenmpi kuin kaksi vuotta sitten Tampereella Ratinanpuistossa järjestetyssä Sauna Open Airissa. Kappalelista oli mielestäni aika samanlainen kuin silloin, mutta nyt keikka kolahti ainakin minulle paremmin.
Liedon veto oli Europen toinen esiintyminen sitten koronan alun. Puolitoista vuotta keikkataukoa ei kuulunut kumminkaan yhtään missään. Settilista painottui 80-luvun hitteihin, mutta vuonna 2004 comebackin tehneen yhtyeen uudempaakin tuotantoa oli sentään mukana.
Oli yhtä ilotulitusta kuulla sellaisia biisejä kuten Ready Or Not, Rock The Night, Sign Of The Times, Cherokee, Supestitious ja Scream Of Anger. Siinä sivussa meni Europen riippakivet Carrie ja The Final Countdownkin.
Suurta SmugglerRok-fania minusta ei tämän sateisen päivän perusteella tullut. Mutta mikäpä siellä on vastaisuudessakin käydä, jollei parempaa ohjelmaa samana kesäviikonloppuna satu olemaan.
Kaikki valokuvat otti Tony Lundberg.
