Lummelammikon elokuuta

Iltavuoroviikoilla tulee liikuttua aika nihkeästi ennen töihin lähtöä naapurikuntaan, mutta sitäkin välillä tapahtuu. Eilen kävin Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. 

Mielessäni oli etenkin yksivuotiset koristekasvit, jotka syyskesällä ovat parhaassa terässä. Niiden ympärillä liitelee parhaimmillaan uskomaton määrä perhosia. Ilmeisesti kovinta ryntäystä pitää odotella vielä viikon tai pari. Nyt ei siivekkäitä vielä pahemmin ollut.

Kävely lummelammikoille sen sijaan tuotti tulosta enemmän kuin odotinkaan. Peräti kolme rantakäärmettä sukelteli muutaman metrin säteellä. Välillä matelijat haukkasivat happea ja pysähtyivät lumpeenlehtien sekaan. 

Muutaman vihreän ruokasammakonkin bongasin aikani lammelle tähyiltyäni. Värinsä puolesta pallosilmät sulautuvat kasvuston sekaan niin hyvin, että niitä on todella vaikea erottaa. 

Liejukanat poikasineen kiisivät pitkin lampea. Tällä kertaa linnut päästelivät ääniäkin, kun yleensä on ollut hiljaista. 

Lammen partaalla tapasin puheliaan naisen kamera tanassa. En muista häntä aiemmin nähneeni. Työkaverini tiesi oitis kenestä on kyse, kun illalla asiasta kerroin. 

Vuoden verran kuvaamista harrastaneen naisen kamera objektiiveineen oli valtavan kokoinen. Kuulemma hintaa moiselle vehkeelle kertyi viisi tuhatta euroa. Olen harrastanut kuvaamista kolmisenkymmentä vuotta ja kolmen kamerani yhteishinta huitelee jossain kahden tonnin kieppeillä. Ehkä minullakin on sitten isona varaa moiseen. 

Mynämotellin nykytila

Viime torstaina auton keula osoitti kohti Mynämäkeä. Hyttisen Miika ehdotti, että käydäänpä katsomassa Valtatie 8:n varrella sijaitsevaa Mynämotellia.

Legendaarinen motelli oli aktiivisessa toiminnassa vuosina 1970-2003. Vielä 2013 eräs vanhempi rouva ylläpiti noin vuoden verran ruoka- ja kahvilapalveluja, mutta sittemmin on ollut hiljaista. 

Luonto on vähitellyt vallannut hotellialueen. Nykyään paikka on melko surullista nähtävää. Irtaimistoa ja ikkunoita ei sentään ole rikottu, vaan motelli on saanut lahota rauhassa.  

Päärakennuksen lisäksi kompleksiin kuuluu kaksi majoitusrivitaloa, joista toisen päälle on rojahtanut pitkä mänty. Uima-allaskin muistuttaa enää etäisesti sitä mitä se on joskus ollut. 

Noin neljänkymmenen kilometrin päässä Turusta sijaitseva Mynämotelli oli aikansa menomesta. Itse en siellä koskaan käynyt. Sitä voi pitää pienenä ihmeenä, koska olin esimerkiksi Lokalahdella Eijan Baarissa jollain reissulla 80-luvulla. Saman kuppikunnan paikoista Mynämotelli jäi jostain syystä väliin. 

Youtubessa näkee usein videoita hylätyistä kohteista, joissa mennään sisälle autiotaloihin ja teollisuushalleihin. En ole vielä törmäänyt videoon Mynämotellista, mutta ehkä sellainenkin on olemassa. Ainakin paikan luulisi kiehtovan asiasta kiinnostuneita. 

Merimaisemia Airistolta 9. elokuuta

Viime sunnuntaina oli jälleen aika hypätä vesibussin kyytiin ja suunnata Vepsän ulkoilusaarelle Airiston selälle. 

Normaalisti Aurajoessa Martinsillan Grillin kupeessa lepäävä pikku purtilo Marina oli kiinnittyneenä isompansa Lilyn sivustalle. Haistoin heti, että tänään mennäänkin sillä merelle. 

Onneksi Marinassa ei tarvinnut olla kuin sillit suolassa, vaikka porukkaa päivän ensimmäiseen lähtöön riittikin. Korvatulpat sentään piti ottaa käyttöön, koska kuulovikaiselle aluksen sisätilan äänisekamelska oli tuskallista.

Kannelle tuuli reippaasti. Viisihenkinen aasialaisryhmäkin joutui lopulta taipumaan ja kömpimään sisätiloihin. Perheenpään takki oli kauttaaltaan märkä, joten näemmä aallot heittivät pärskeitä ylös asti.

Vepsän maaperälle astellessani ensimmäinen vastaantulija oli Paavolan Jani. Hänen venekyydillään olen päässyt kesäkauden ulkopuolella käymään saaressa. Mahdollisesti tällainen reissu on tulossa jälleen syys-lokakuun vaihteessa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. 

Vepsässä alkoi olla jo syksyn merkkejä. Niin sanotulla Rupurannalla näkyi ruskan värejä. Valkoposkihanhien poikasetkin ovat kasvaneet suorastaan silmissä, eikä niitä pian enää erota emoistaan. 

Airistolla oli vilkasta meriliikennettä. Purjevenettä tuli ja meni. Isot ökymoottoriveneet olivat kai tehneet jo lauantaina reissunsa saariston satamiin, koska sillä osastolla oli hiljaista. 

Olipa helkutin hienoa jälleen käydä merellä ja Vepsässä. Seuraavaa kertaa odotellessa. 

Tiina Kansanpuistossa

Nämä kuvat otettiin viime elokuussa Ruissalon Kansanpuistossa Turussa. Samassa paikassa järjestetään kesäisin Suomen tunnetuinta rokkifestivaalia Ruisrockia. Rokkia juhlassa ei tosin enää ole nimeksikään, mutta se on kokonaan eri juttu.  

Viime kesänä tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun olin harrastajamalli Tiinan kanssa ensimmäisen kerran Kansanpuistossa napsimassa kuvia. Alla kuvaparit ennen ja nyt. 

Tiina on entinen pitkäaikainen työkaverini. Hän sai firman touhuista tarpeekseen vuonna 2019. Ilmapiiri oli huono ja kun kaiken huipuksi lakkovahtien hämäämiseksi sahattiin parkkipaikan aitaan rikkureille kulkuväylä, otti moni muukin lopputilin. 

Viimeisten vuosien aikana olemme välillä käyneet kuvaamassa jossain sopivassa ulkomiljöössä. Usein juuri Ruissalossa, josta kuvauspaikat eivät hevillä lopu. 

Kamerana oli tällä kertaa Nikon P1000. Sen säädöt ovat muutaman kerran tuottaneet pettymyksen, mutta nyt lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut. Tiina on loistava malli, eikä kehnoja ruutuja voi oikein tullakaan, mikäli tekniikka pelittää. 

Kansanpuistossa oli käyntipäivänämme rauhallista. Valkoposkihanhetkin olivat vaihtaneet maisemaa jälkeläistensä kasvettua lentokuntoon.

Kasvitieteellinen puutarha 15. elokuuta

Perjantai-ilta 15. elokuuta ei kulunut Aurajoen ravintolalaivoilla istuskellessa, vaan Ruissalossa luontokuvauksen parissa. 

Seuraavana päivänä oli aikainen lähtö Tampereelle, jossa Peltolammin kentällä oli Nääsville Petankki Ouppen-niminen tapahtuma. Itse en tosin osallistunut siihen, vaan hengailin kaupungilla iltapäivän. Ilmainen bussikyyti houkutteli mukaan ja tunnelmaahan autossa riitti. 

Tampereen kokemuksiin kuuluivat muun muassa sateinen, +11 asteinen kesäkeli ja pippurisumutteen nuuhkiminen Koskikeskuksessa. Joko joku teki ilkeän jäynän tai sitten järjestysmiehet innostuivat asiakasta poistaessaan.

Ostin loppukesällä uuden kameran, Nikon P1000:n. Se oli ollut mielessä jo pari vuotta, mutta nyt iskin kiinni kun vehje tuli sopivaan hintaan vastaan. 

Nämä kuvat ovat ovat ensimmäisten joukossa mitä olen Nikonilla olen ottanut. Kuvauspaikka on Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa.