Vepsän luontoa toukokuun lopulla

Viime viikolla starttasi kesäkauden kestävä vesibussiyhteys Aurajoesta Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään. 

Mökkeilin saaressa helatorstaista sunnuntaihin. Kesäisistä lämpötiloista ei voinut vielä nauttia, vaan päinvastoin mukana olisi pitänyt olla enemmän vaatetta. 

Mökki- ja ravintolaterassilla palelun vastapainoksi kiertelin 17 hehtaarin saarella luontokuvia ottaen. 

Valkoposkihanhien poikasia oli kuoriutunut aivan paria päivää aikaisemmin. Monella pariskunnalla näytti olevan vain yksi poikanen, ennätysperheessä laskujeni mukaan peräti kuusi. 

Hanhien poikaset ovat haluttua saalista lokkien keskuudessa. Satuin pari vuotta sitten näkemään kun selkä- tai merilokki riepotteli poikasta pitkin rantaa ja käsittelyn jälkeen nielaisi sen parilla kaulan nytkäytyksellä. 

Kyhmyjoutsenen pesiä näin kolme. Eräs niistä oli sen verran liki naapurisaari Tammiluotoon johtavaa kynnästä, että katsoin parhaaksi jättää siellä käymisen väliin. Ei paljon huvita saada isoa pesäänsä puolustavaa lintua kimppuun. 

Muista siivekkäistä mainittakoon tukkakoskelo, meriharakka ja haarapääsky, joita kaikkia näkyi saaren yleisimpien lintujen valkoposkihanhien ja kalalokkien lisäksi. 

Kasveista silmiä hivelivät keltaiset kevätesikot, joita tuntui olevan joka puolella oikein urakalla. En ole ennen moista ilmiötä huomannutkaan tässä laajuudessa. 

 Lehtometsässä saaren eteläpäässä, Törsborginvuoren juurella kukki suurimpia valkovuokkoja mitä olen koskaan nähnyt. Samalta seudulta löytyy myös orvokki- ja sinivuokkoesiintymiä. 

Kantrimeininkiä kartanolla

Olin huhtikuussa Turun Ruissalon Telakalla opastetulla kierroksella. Mielenkiintoinen puolitoistatuntinen pätevän oppaan johdolla käsitteli muun muassa puuveneiden rakentamisen historiaa Ruissalossa. 

Monikymmenpäisestä vierailijajoukosta erottui tyylikkäästi pukeutunut punatukkainen nainen. Harvemmin jenkkityylistä cowgirl-lookkia näkee näillä leveysasteilla. 

Nykyään on melko vaivatonta löytää ihmisiä Facebookista. Selattuani tapahtuman osallistujalistaa, Jessica tulikin nopeasti vastaan. Ajattelin kysäistä kiinnostaisiko häntä fotomalleilu. Näin sitten tapahtuikin muutamaa viikkoa myöhemmin, jolloin kevään vihreys oli aluillaan.

Kansanpuiston läheisyydessä sijaitseva Ruissalon kartano tuli mieleen kuvausmiljööksi. Sehän sitten sopikin kuin nakutettu. Aitauksista ei puuttunut kuin hevoset, jotka olisivat olleet bonusta. 

Jessicalla oli aikaisempaa kokemusta malleilusta. Kaikki menikin todella luontevasti ja kuvista tuli mielestäni oikein onnistuneita.

Vähä-Tulejärven luontopolulla

Geokätköilyä harrastava turkulaiskaverini kertoi talvella, että heti kun tulee kuivemmat kelit, olisi hänen aikomuksenaan mennä Laitilaan eräälle luontopolulle etsimään kätköjä. Ilmoittauduin välittömästi mukaan. 

Polku osoittautui viiden kilometrin mittaiseksi Vähä-Tulejärven luontopoluksi tai vaihtoiselta nimeltään pelkäksi Tulejärven luontopoluksi. Aloituspaikan löytää Valtatie 8:n läheltä osoitteesta Krouvintie 133 Laitila.

Pääosin mäntymetsikössä kiemurteleva polku ei tarjoa maisemallisesti järin suuria vaihteluja. Eräs osuus kuljettiin kumminkin vanhan ikimetsän läpi, jossa naavat ja lupot killuivat kuusenoksilla kuin Kalevalan laulumailla aikoinaan. 

Toukokuisella retkellämme oli tosiaan kuivaa. Kilometrien matkalla oli ainoastaan yksi vetinen kohta, jossa piti olla vähän tarkempi mihin koipensa työntää. 

Reittiopastus oli selkeä - sen kun vaan seurasi valkoisia maalitäpliä puissa. Eksymisen vaaraa tuskin on, mutta toki sekin on mahdollista. 

Vähä-Tulejärven kiertävällä reitillä on siellä täällä osin haalistuneita infotauluja alueen luonnosta ja historiasta. Jopa Jukolan viestin lähtöpaikka vuodelta 1985 ohitetaan. Samoin muinaisen partioleirin portti. 

Geokätköjä reitin varrella on huimat parisenkymmentä. Muutama niistä jäi löytämättä kokeneeltakin konkarilta, jolloin heräsi epäilys mahdollisesta varkaudesta. Yksi kätkö oli niin hankalassa paikassa, että sinne päästäkseen olisi pitänyt olla tikapuut tai fyysisesti ketterä kuin apina. 

Järven rannassa on mukavan näköinen uimapaikka, jossa voisi kesällä viettää aikaa. Nyt todellakaan ei voinut, sillä armoton tuuli piiskasi kyyneleet silmiin ja hiukset uuteen kampaukseen. 

Haunisten altaalla

Kuluvalla viikolla on vaihteeksi ollut siedettäviä kelejä, eikä ulkoilu ole ollut suuren kynnyksen takana. Noin muuten tänä keväänä on saanutkin hytistä alhaisten lämpötilojen kourissa ja ainakin Lounais-Suomessa on tuullut siihen malliin, että hyvä kun on eteenpäin päässyt.  

Haunisten altaan kierros Raisiossa on 3,5 kilometrin mittainen lenkki mukavassa maastossa. Vuonna 1973 rakennetun tekojärven pinta-ala on 38 hehtaaria ja polku kulkee pääosin aivan rantaviivan tuntumassa. 

Olen aina aiemmin kiertänyt altaan myötäpäivää, mutta nyt tein poikkeuksen. Tuntui melkein kuin olisi ollut uudella reitillä. 

Alkumatkasta ohitin koululaisryhmän, joka puuhasteli rannassa. Muuten ei näkynyt kuin yksinäinen kalastaja ja koiranulkoiluttaja. 

Patovallien päällä ja tasaisella maalla kuljetaan reitista noin neljäsosa, loput kivikkoisessa mäntymetsässä. Vaikka korkeuseroja ei ole juuri ollenkaan, en suosittele lenkkiä huonojalkaisille. Toki klenkkakoipikin päässee ainakin toiselle tulipaikalle, jonne on parkkipaikalta matkaa noin 400 metriä tasaista tietä.  

Suomen kansallislintuun laulujoutseneen harvemmin törmää verrattuna punanokkaisiin kyhmyjoutseniin. Huomasin lintupariskunnan rakentaman pesän järvessä ja hautovan linnun. Poikasten pitäisi kuoriutua lähiaikoina.