Vähä-Tulejärven luontopolulla

Geokätköilyä harrastava turkulaiskaverini kertoi talvella, että heti kun tulee kuivemmat kelit, olisi hänen aikomuksenaan mennä Laitilaan eräälle luontopolulle etsimään kätköjä. Ilmoittauduin välittömästi mukaan. 

Polku osoittautui viiden kilometrin mittaiseksi Vähä-Tulejärven luontopoluksi tai vaihtoiselta nimeltään pelkäksi Tulejärven luontopoluksi. Aloituspaikan löytää Valtatie 8:n läheltä osoitteesta Krouvintie 133 Laitila.

Pääosin mäntymetsikössä kiemurteleva polku ei tarjoa maisemallisesti järin suuria vaihteluja. Eräs osuus kuljettiin kumminkin vanhan ikimetsän läpi, jossa naavat ja lupot killuivat kuusenoksilla kuin Kalevalan laulumailla aikoinaan. 

Toukokuisella retkellämme oli tosiaan kuivaa. Kilometrien matkalla oli ainoastaan yksi vetinen kohta, jossa piti olla vähän tarkempi mihin koipensa työntää. 

Reittiopastus oli selkeä - sen kun vaan seurasi valkoisia maalitäpliä puissa. Eksymisen vaaraa tuskin on, mutta toki sekin on mahdollista. 

Vähä-Tulejärven kiertävällä reitillä on siellä täällä osin haalistuneita infotauluja alueen luonnosta ja historiasta. Jopa Jukolan viestin lähtöpaikka vuodelta 1985 ohitetaan. Samoin muinaisen partioleirin portti. 

Geokätköjä reitin varrella on huimat parisenkymmentä. Muutama niistä jäi löytämättä kokeneeltakin konkarilta, jolloin heräsi epäilys mahdollisesta varkaudesta. Yksi kätkö oli niin hankalassa paikassa, että sinne päästäkseen olisi pitänyt olla tikapuut tai fyysisesti ketterä kuin apina. 

Järven rannassa on mukavan näköinen uimapaikka, jossa voisi kesällä viettää aikaa. Nyt todellakaan ei voinut, sillä armoton tuuli piiskasi kyyneleet silmiin ja hiukset uuteen kampaukseen. 

Hautvuoren muinaislinna

Laitilan Pirttikylässä sijaitseva Hautvuori on yksi maamme noin sadasta todennäköisestä linnavuoresta. Linnavuori tarkoittaa jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Hautvuoren kaivauksissa tehdyt löydöt sijoitetaan pronssikaudelle.

Pyhämaan Pamprinniemen luontopolulta palatessamme kävimme nauttimassa lounasta Laitilan ABC:llä. Paljon parjattu ketju oli jälleen maineensa arvoinen. Esimerkiksi perunamuusi oli niin vetelää, ettei se pysynyt edes lautasella. Pamprinniemen luontopolusta voi lukea täältä http://kaislatuuli.blogspot.fi/2018/05/pamprinniemen-luontopolku-pyhamaassa.html

Laitilalaisen metsästysmajan läheltä lähtee merkitty polku kohti Hautvuorta. Sekä polku että opasteet ovat jo vuosia sitten kulahtaneet ja kaipaavat pikaista ehostusta.

Hautvuori on kivistä aluetta, joka muuten metsäisessä maastossa nousee noin 20-30 metriä ympäristöään ylemmäksi. Sen takana on peltoa. Kallioiden välissä on lukuisia luolia. Linnavarustuksesta muistuttaa loivaan rinteeseen tehty yli 20 metriä pitkä kivivalli. Muuten nousut ovat jyrkkiä.

Hautvuorta on tutkittu jo 1800-luvun lopulla. Arkeologisia kaivauksia tehnyt Hjalmar Appelgren löysi sieltä muinaista keramiikkaa, jonka perusteella pääteltiin, että vuori on ollut käytössä jo varhaismetallikaudella eli pronssikaudella.

Tunnelma Hautvuoren metsässä on kunnioitusta herättävä. Jylhät näkymät saattavat jopa olla pelottavia. Jokin folk-, viikinki- tai muu metallibändi saisi tällaisessa paikassa oivia promootiokuvia.

Pamprinniemen luontopolku Pyhämaassa

Pamprinniemen luontopolku sijaitsee Uudenkaupungin Pyhämaan Kettelissä. Reitin pituus on noin 4,5 kilometriä ja se tunnetaan myös nimellä Pamprinniemen Raamattupolku. Nimi juontuu siitä, että se on seurakunnan omistamaa luonnonsuojelualuetta. Raamattuaiheisia infotauluja on siellä täällä polun varrella.

Helatorstaina kiersin lenkin Virpi Been ja Harri Nato Leinon kanssa. Heille Pamprinniemi olikin jo ennestään tuttu. Sekä Laitilan että Uudestakaupungin kautta kertyy luontopolun alun parkkipaikalle matkaa sellaiset 25 kilometriä. Valitsimme Turusta tullessa Laitilan.

Parkkipaikasta voisi mainita, että ehkä joku McGyver saisi siihen mahtumaan joten kuten neljä autoa, mutta käytännössä tilaa on vaivaiselle kolmelle kaaralle. Lisäksi maaperä oli käyntikerrallamme vetelää savimössöä, johon ei tehnyt mieli parkkeerata.

Tarina kertoo, että itse piispa Henrik saapui Pahamaata siunaamaan ja karkoitti siellä asuneet hiidet, jotka seilasivat paateillaan karkuun Pamprinniemestä. Siksi niemenkärjessä on Piispanhamina -niminen poukama.

Alueelle suunniteltiin 1970-luvun alussa Nesteen öljyjalostamoa. Sittemmin sinne yritettiin saada motellia, mutta kumpikaan hanke ei ottanut tuulta purjeisiin.

Ensimmäisen käyntikertani perusteella olisi sulaa hulluutta kuvitella sinne kumpaakaan, etenkään öljyjalostamoa. Sen verran hienon vaikutuksen alue nimittäin teki.

Pamprinniemen koillispuolella, luontopolun oikealla laidalla, on Hauinlahti. Se on maankohamisen johdosta umpeen kuroutumassa oleva merenlahti. Paikka oli 1900-luvun pohjoisen Pyhämaan tärkein kutukalan pyyntivesi.

Polun toinen puoli kulkee tiheässä metsikössä, jossa vallitsevin puulaji on kuusi. En muista ennen nähneeni missään niin valtavia määriä naavaa killumassa oksissa. Eräs aivan polun varrella ollut puu oli melkein kokonaan täynnä tuota turkulaisrumpali Jussi Lenetsin partaa muistuttavaa kasvustoa.

Luontopolun ensimmäinen osuus ei korkeassa varvikossa ja kuusikossa ollut naavoja lukuunottamatta ehkä järin merkillinen, mutta kun metsikkö loppui ja rantakalliot alkoivat siintää, muuttui hymy suunpielessäni huomattavasti leveämmäksi. Luontopolun loppuosa, noin kaksi kilometriä, oli todella komeaa maastoa aivan meren rannassa.

Helatorstaina tehty reissu osui ilmastollisesti erittäin hyvään saumaan. Keli oli lämmin, paikoin jopa helteinen. Raikas merituuli pyyhki mennessään metsässä kertyneen hien.

Poikkesimme varsinaiselta luontopolulta hieman ulommas, koska kalliot ja maisemat olivat huikaisevia. Polku oli kumminkin helppo löytää uudelleen, vaikka olisi hetken seikkaillutkin vähän sen vieressä.

Kustaviin kuuluva Isokarin majakka siinsi kaukaisuudessa. Vaikea tarkkaan arvioida kuinka kaukana, mutta heitän sellaiset 25 kilometriä. Edes Canon PowerShot SX50:n zoomi ei riittänyt sitä kunnolla tavoittamaan.

Pamprinniemen luonnonsuojelualueen rantakalliot tekivät allekirjoittaneeseen sellaisen vaikutuksen, että aivan varmasti käyn siellä joskus uudelleenkin. Aivan törkeän hienoa, ainakin tällaisella ilmalla!