Luontokuvausta alkukesäisessä Vepsässä

Viime sunnuntaina lähdin vesibussi MS Lilyn kyydissä valokuvausreissulle Turun kaupungin ulkoilkusaarelle Vepsään.  

Samaiselle päivälle soviteltiin paria muutakin vaihtoehtoa. Kun niistä ei tuntunut tulevan yksimielisyyttä, oli valintani Vepsä. Sinne pääsee Aurajoesta vesibussilla kolme kertaa päivässä. 

Tunnin matkan päässä keskustasta sijaitseva Vepsän saari oli ennen edullinen päiväkäyntikohde. Nykyään vesibussilipun hinta on kohonnut sellaiseksi, että moni joutuu jättämään lystin väliin. Ikävä homma, sillä alunperin saari on tarkoitettu vähävaraisille kaupunkilaisille. Monilla tuttavillanikaan ei ole varaa lähteä Vepsään, saati käyttää saaren ravintolapalveluja. 

Minua harmittaa eniten vesibussin kausikortin poisto. Ostin läpyskän monina kesinä, ramppasin Vepsässä todella ahkerasti ja kannoin rahaa saaren ravintolaan. Kun korttietu poistettiin, poistin minä ravintolassa käymisen. En ole vesibussin juomiinkaan enää koskenut kuin äärimmäisessä hädässä.  

Luontokuvauskohteena Vepsä on ehtymätön aarreaitta. Parin tunnin kiertely 17 hehtaarin saarella toi hien pintaan ja satoja kuvia muistikortille. 

Alkukesällä Vepsässä on valtavasti lintuja. Tarkoitukseni olikin kuvata kaikenlaisia siipiveikkoja. Tähtäimessä olivat etenkin meriharakat, kalalokit, valkoposkihanhet ja haahkat. 

Loppuaika meni jutellessa viime vuonna Vepsän löytäneen etätyöntekijän kanssa. Kaveri oli hiljattain saapunut saareen ja kovasti tyytyväinen kesäparatiisiinsa. 

Tätä kirjoittaessani mieleen juolahti erään jo eläköityneen postimiehen sanat. "Kun on kerran Vepsässä käynyt, on se silloin jo nähty!". Käsittämätöntä, että joku voi ajatella noin.

Pääsiäisen veneretki Vepsään

Pitkäperjantaina oli ohjelmassa veneretki Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään. Vesibussiliikenne Aurajoesta alkaa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta saareen on vapaa pääsy kesäkauden ulkopuolellakin.

Venekyyti järjestyi Paavolan Janin paatilla. Hän tuli hakemaan minut ja pari muuta ahkeraa Vepsä-kävijää Ruissalon Saaronniemestä, kuten on tapahtunut aiemminkin vuosien varrella. 

Paavolan veneellä hurautti Vepsän edustalle vaivaiset kahdeksan minuuttia. Matka Saaronniemestä Vepsään on 5,5 kilometriä. 

Venelaitureilta ja kalliorannoilta käsin oli hyvä seurata haahkojen soidinmenoja. Muita siivekkäitä saarella olivat ainakin meriharakat, merikotka, merimetsot, kyhmyjoutsenet, valkoposki- ja kanadanhanhet sekä nauru- ja kalalokit. 

Kaksi kyykäärmettäkin möllötti reittiemme lähistöillä. Ensimmäinen tavanomaista isompi, toinen suunnilleen samaa kaliiberia kuin aiemmatkin tänä keväänä näkemäni. 

17 hehtaarin Vepsässä riittää ajanviettopaikkoja. Mainittakoon muun muassa etelärannalla eroosion syömä kivikkoinen ranta, joka on kansan suussa saanut nimen "Rupuranta".

Saaressa oli lisäksemme muutama kalastusporukka. Nuorten herrojen nelikko oli erikoistunut siian pyyntiin. Yksi kaveri nostelikin näytösluonteisesti kalan kuin tilauksesta. 

Ilma ei ajankohtaan nähden olisi paljon parempi voinut olla. Meri tyyni ja aurinkokin pilkotti välillä. Sen sijaan tätä kirjoittaessani on tuullut, satanut räntää ja maa valkoisena. 

Päivä hurahti uskomattoman nopeasti. Yhtäkkiä kello olikin jo 19, joka oli sovittu paluulähtöajaksi.

Muutama kesä sitten Seilin saarella kuulemani lausahdus erään jo eläköityneen postimiehen suusta jäi ihmetyttämään. "Kun on kerran käynyt Vepsässä, on se silloin jo nähty". Minun on vaikea ymmärtää tuollaista asennetta. Menisin Vepsään uudelleen vaikka jo ensi viikonloppuna, mutta todennäköisesti se tapahtuu vasta toukokuun puolessa välissä yliopistoryhmän järjestämällä retkellä.

Viides kesäkuuta Vepsässä

Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsä avautui palvelujensa osalta ihmisille toukokuun viimeisenä viikonloppuna.  

Saaren uusi henkilökunta vaikuttaa oikein mukavalta. Kellään ei kuulemma ole aikaisempaa kokemusta vastaavasta paikasta, mutta eiköhän se tässä kesän mittaan ala hyvin rullaamaan. 

Tein tämän kauden toisen vesibussiretkeni Vepsään pari päivää sitten torstaina. Saareen oli tulossa kuvausryhmä, jonka muita jäseniä odotellessani ehdin kierrellä pari tuntia rantakallioilla. 

Monenlaista siivekästä oli taas liikkeellä. Alkukesä lienee varsinkin lintujen osalta vuoden kiireisintä aikaa. 

Valkoposkihanhien poikasia oli kuoriutunut jo paljon. Seurasin aikani kuusihenkistä lintuperhettä ja sain napattua hyviä muodostelmakuvia. Lokkien suihin saattaa niistäkin osa päätyä, mutta selviytyjät ovat loppukesästä jo aivan vanhempiensa näköisiä. Evoluutio pienestä pölyhuiskasta isoksi linnuksi on hämmästyttävän nopea.

Vepsällä olisi muutamille tutuille lintu- ja kameramiehille paljon tarjottavaa. Jostain syystä erästäkin, pääosin kaappinsa perukoilla kameraansa säilyttävää, suurisuuta saari ei kiinnosta ollenkaan. "Mitä siellä on? Ei yhtään mitään!". Uskomatonta. 

Saaronniemessä 29. heinäkuuta

Kesänlomani ensimmäisellä viikolla käväisin Turun Ruissalon Saaronniemessä. Normaalisti siellä tulee piipahdettua noin kerran viikossa lenkki- tai valokuvausreissulla. Kesän tullen on ollut niin paljon muitakin kohteita, että Saaronniemi on jäänyt vähän paitsioon. 

Voisi kai ajatella miksi joku viitsii rampata samoissa maisemissa niin usein? Homma kuitenkin menee niin, että joka ainut kerta Saaronniemessä, ja Ruissalossa ylipäätään, on jollain lailla erilaista. 

Surffaajat ja purjelautailijat kiisivät pitkin rantavesiä. Varmasti mukava harrastus. Tai ainakin se näyttää sivusta katsoen hienolta. Minulla vaan ei olisi pienintäkään mahdollisuutta päästä edes laudan päälle, joten tyydyn suosiolla tallentamaan ohikiitäviä hetkiä. 

Purjelautailijat saavuttavat parhaimmillaan huimia nopeuksia. Eräs alan harrastaja kertoi kerran, että 25 solmuakin on mahdollista hyvällä tuulella. 

Saaronniemen kallioilla tapasin miehen, joka on ruskea kuin kahvipapu. Auringonpalvoja viettää pitkiä aikoja näillä samoilla kulmilla, oli sitten kevät, kesä tai syksy. Olen jutellut hänen kanssaan muutaman kerran ja nytkin juttua riitti yllin kyllin. 

Luonnonilmiöitä ahkerasti seuraava kaveri kertoi, että vesi on tällä hetkellä matalalla. Se selittikin valkoposkihanhet, jotka seisoskelivat kalliorannassa. Normaalisti tuossa kohtaa ei lintuja patsastele.