tiistai 20. elokuuta 2024

Saaronniemessä 29. heinäkuuta

Kesänlomani ensimmäisellä viikolla käväisin Turun Ruissalon Saaronniemessä. Normaalisti siellä tulee piipahdettua noin kerran viikossa lenkki- tai valokuvausreissulla. Kesän tullen on ollut niin paljon muitakin kohteita, että Saaronniemi on jäänyt vähän paitsioon. 

Voisi kai ajatella miksi joku viitsii rampata samoissa maisemissa niin usein? Homma kuitenkin menee niin, että joka ainut kerta Saaronniemessä, ja Ruissalossa ylipäätään, on jollain lailla erilaista. 



Surffaajat ja purjelautailijat kiisivät pitkin rantavesiä. Varmasti mukava harrastus. Tai ainakin se näyttää sivusta katsoen hienolta. Minulla vaan ei olisi pienintäkään mahdollisuutta päästä edes laudan päälle, joten tyydyn suosiolla tallentamaan ohikiitäviä hetkiä. 

Purjelautailijat saavuttavat parhaimmillaan huimia nopeuksia. Eräs alan harrastaja kertoi kerran, että 25 solmuakin on mahdollista hyvällä tuulella. 




Saaronniemen kallioilla tapasin miehen, joka on ruskea kuin kahvipapu. Auringonpalvoja viettää pitkiä aikoja näillä samoilla kulmilla, oli sitten kevät, kesä tai syksy. Olen jutellut hänen kanssaan muutaman kerran ja nytkin juttua riitti yllin kyllin. 

Luonnonilmiöitä ahkerasti seuraava kaveri kertoi, että vesi on tällä hetkellä matalalla. Se selittikin valkoposkihanhet, jotka seisoskelivat kalliorannassa. Normaalisti tuossa kohtaa ei lintuja patsastele. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti