Syyskuvia viikolta 40

Tilastollisesti paras syysruska Turun seudulla on 12. lokakuuta. Tämä on jäänyt mieleen Luonto Plus-ohjelmasta, joka pyöri vuosia Turku TV-kanavalla ja sittemmin Turun Sanomien nettiversiossa. 

Luontoasiantuntija Ari Karhilahden ja toimittaja Ann-Mari Rannikon tähdittämä sarja oli kerrassaan erinomainen, eikä sen vertaista ole sittemmin tullut miltään kanavalta. 

Syys-lokakuun vaiheessa luontoon alkoi ilmestyä ruskan merkkejä. Aamuvuoron jälkeen suuntasin Liedon Vanhalinnanvuorelle, jonne on työpaikaltani muutama kilometri matkaa.

Vanhalinnassa oli orastavaa ruskaa, mutta ei niin pitkällä kuin toivoin. Viikkoa paria myöhemmin tilanne olisi varmasti ollut toinen. Mutta tulipa käytyä. Ja Aurajokilaakson kansallismaisemaa katselee aina mielellään.  

Viikon 40 toinen arkivalokuvausretki suuntautui Turun Ruissalon Kasvitieteelliseen puutarhaan. Aamupäivällä oli vielä kastetta maassa. Hämähäkinverkkoja killui siellä täällä. Vallitsevassa valossa seitit näkyivät poikkeuksellisen hyvin. 

En ole tämän jälkeen kasvitieteellisessä käynytkään. Ensi vuoden puolella palataan taas asiaan. 

Littoistenjärvellä 17. huhtikuuta

Perjantaina iltavuoroon mennessä koukkasin Littoistenjärven kautta. Päivä oli varsin keväinen ja lämpömittari kohosi vuodenaikaan nähden ennätyslukemiin. 

Järvi sijaistee Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria, joten mikään mitätön lammikko ei ole kyseessä. 

Keväällä 2017 järveen päästettiin polualumiinikloridia fosforin saostamiseksi. Alkuvaiheessa vesi oli turkoosia kuin Kreikan saaristossa. Kemiallisen saostuksen seurauksena järvestä nostettiin viisi tonnia kuollutta kalaa, enimmäkseen lahnoja. Ratkaisu tiedettiin väliaikaiseksi ja eipä aikaakaan kun sinilevää ja kasvillisuutta ilmestyi jälleen veteen. 

Kävin tuolloin, toukokuussa 2017, ihmettelemässä kirkastunutta järveä työkaverini Simo Laaksosen (1960-2018) kanssa. Tarkemmin tuolla https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

Littoistenjärven parkkipaikalla huomioni kiinnittyi ojanpientareella kukkiviin valkovuokkoihin. En ollut niitä vielä tänä keväänä nähnytkään. Nokkosperhonen liiteli samalla pientareella ja sekin oli lajissaan allekirjoittaneelle kevään ensimmäinen. 

Selvästi merkityistä ajokielloista huolimatta varmaankin läheisestä Varissuon lähiöstä tulleet hunnutetut naiset huristelivat komeilla autoillaan rannan grillauspaikkojen viereen kuin Euroopan omistajat. Minä puolestani lähdin töihin kantamaan kortta kekoon. 

Järvelän kosteikolla 9. huhtikuuta

Järvelän kosteikko Littoistenjärven pohjoispuolella Kaarinassa on yksi tärkeimmistä sisämaan lintukosteikoista Varsinais-Suomessa. 

Alue muodostui tulvivalle pellolle vuonna 2009 ja Kaarinan kaupungin toimesta sitä muotoiltiin kosteikkomaisemmaksi. Siitä on muodostunut lintujen suosima rehevä kosteikko.

Allekirjoittaneella tulee käytyä Järvelän kosteikolla luvattoman harvoin, vaikka asian voisi helposti toimittaa työmatkojen yhteydessä. Liedon Avantista ei Littoisiin ole matkaa kuin ns. kullin luikaus.  

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Järvelässä viime viikon torstaina 9. huhtikuuta. Alueen parkkipaikka oli tupaten täynnä, kun vanhemmat herrat pitkine putkineen olivat kai jokainen tulleet omalla autollaan luonnon ihmeitä seuraamaan. Tovin odoteltuani rivistöön tuli auton mentävä rako.

Kosteikolla näin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Kurkia olin havainnut muuallakin, mutta kun eräs yksilö tepasteli sopivasti kameran kantaman päässä, annoin palaa. Muista linnuista en erottanut kuin nokikanan ja lokkeja. 

Asekeräilijä Wanhalinnan näyttelyssä

Kesälomani toisella viikolla oli sateen takia pari päivää tyhjäkäyntiä, kun ei voinut oikein lähteä luonnon helmaankaan. Mietin jotain sateetonta lähikohdetta, jolloin valinta osui Liedon Vanhalinnaan. 

Mukaan lähti Turun seudun aviisien yleisönosastoille ahkerasti kirjoittava Matti Viki Vikström. Hän pohti Vanhalinnan historialliselle linnavuorelle kapuamista, mutta itse en ollut lainkaan innostunut ideasta sateen uhan takia. 

Olen kerran aikaisemmin käynyt Vanhalinnan kartanossa sisällä. Tämä tapahtui alkuvuonna 2009, jolloin Vanhalinnassa oli talvirieha. 

Eräs suomalainen musiikkitoimittaja oli paikalla jälkikasvunsa kanssa. Hän ihmetteli kovasti mitä teen "lastentapahtumassa". Vastasin, että olen menossa tuohon viereiseen kartanoon Mauno Wanhalinnan asenäyttelyä katsomaan. Se kun oli spesiaalisti esillä yhden päivän verran. 

Tuolloin Vanhalinnan entisen isännän laaja asekokoelma oli näytillä kellarin perällä lukitussa huoneessa, jonne ei päässyt kuin valvojan seurassa. Kerberoksina toimi kolme asianharrastajaa, jotka todennäköisesti edustivat Arma Aboa ry:tä. Kyseessä on vuonna 1973 perustettu turkulainen asekeräily-yhdistys.

Arma Aboa ry on mukana myös Vanhalinnan kartanossa kesäkuun loppuun asti olevassa Asekeräilijä Mauno Wanhalinna-näyttelyssä. 

Vastoin oletustani nyt ei tarvinnut mennä rakennuksen kellariin, vaan näyttely olikin alimmassa maakerroksessa. Muistikuvieni mukaan tuliaseita oli kellarissa valtavasti enemmän kuin vitriineissä. Miekkoja ja muita teräaseita löytyi puolestaan nyt kakkoskerroksen salin seinältä.

Paljon muita muistikuvia Vanhalinnan kartanosta ei sitten ollutkaan. Esineiden ja huonekalujen asettelu oli varsin onnistunutta. Hieno paikka. Taas tuli museokortille käyttöä. 

Vanhalinnan historiasta tarkemmin linkissä https://vanhalinna.fi/vanhalinna/