Asekeräilijä Wanhalinnan näyttelyssä

Kesälomani toisella viikolla oli sateen takia pari päivää tyhjäkäyntiä, kun ei voinut oikein lähteä luonnon helmaankaan. Mietin jotain sateetonta lähikohdetta, jolloin valinta osui Liedon Vanhalinnaan. 

Mukaan lähti Turun seudun aviisien yleisönosastoille ahkerasti kirjoittava Matti Viki Vikström. Hän pohti Vanhalinnan historialliselle linnavuorelle kapuamista, mutta itse en ollut lainkaan innostunut ideasta sateen uhan takia. 

Olen kerran aikaisemmin käynyt Vanhalinnan kartanossa sisällä. Tämä tapahtui alkuvuonna 2009, jolloin Vanhalinnassa oli talvirieha. 

Eräs suomalainen musiikkitoimittaja oli paikalla jälkikasvunsa kanssa. Hän ihmetteli kovasti mitä teen "lastentapahtumassa". Vastasin, että olen menossa tuohon viereiseen kartanoon Mauno Wanhalinnan asenäyttelyä katsomaan. Se kun oli spesiaalisti esillä yhden päivän verran. 

Tuolloin Vanhalinnan entisen isännän laaja asekokoelma oli näytillä kellarin perällä lukitussa huoneessa, jonne ei päässyt kuin valvojan seurassa. Kerberoksina toimi kolme asianharrastajaa, jotka todennäköisesti edustivat Arma Aboa ry:tä. Kyseessä on vuonna 1973 perustettu turkulainen asekeräily-yhdistys.

Arma Aboa ry on mukana myös Vanhalinnan kartanossa kesäkuun loppuun asti olevassa Asekeräilijä Mauno Wanhalinna-näyttelyssä. 

Vastoin oletustani nyt ei tarvinnut mennä rakennuksen kellariin, vaan näyttely olikin alimmassa maakerroksessa. Muistikuvieni mukaan tuliaseita oli kellarissa valtavasti enemmän kuin vitriineissä. Miekkoja ja muita teräaseita löytyi puolestaan nyt kakkoskerroksen salin seinältä.

Paljon muita muistikuvia Vanhalinnan kartanosta ei sitten ollutkaan. Esineiden ja huonekalujen asettelu oli varsin onnistunutta. Hieno paikka. Taas tuli museokortille käyttöä. 

Vanhalinnan historiasta tarkemmin linkissä https://vanhalinna.fi/vanhalinna/

Pääsiäissäästä

Oho, tulipa otsikkoon monta ä-kirjainta.

Tänään, huhtikuun ensimmäisenä päivänä 2013, oli aamulla pakkasta yli kymmenen astetta. Kuun vaihtuminen ei näy lämpötiloissa ainakaan vielä. Maaliskuu oli kylmin noin viiteenkymmeneen vuoteen.

Päivisin aurinko paistaa sen verran paljon, että lumet sulavat väkisinkin. Mutta kun yöllä on pakkasta reilusti, ei kevät pahemmin etene. Se on jo nyt muutaman viikon myöhässä. Viime viikolla uumoiltiinkin, ettei kevättä tulisi lainkaan, vaan siirryttäisiin suoraan kesään. Virallisesti kevät on silloin, kun lämpötilat ovat ympäri vuorokauden plussan puolella.

Kuvassa näkyy Liedon Vanhalinnanvuori pääsiäisenä viisi vuotta sitten. Tarkalleen pitkäperjantaina 21. maaliskuuta 2008. Seuraavassa kuvassa Ruskon Kullavuori kolme päivää sitten, pitkäperjantaina 29. maaliskuuta 2013. Aikamoinen ero, varsinkin kun viisi vuotta sitten pääsiäinen oli aikaisemmin kuin tänä vuonna.

Ja tämä ei ole aprillipila, vaikka tänään aprillipäivä sattuu olemaankin.

Talvinen Vanhalinna

Uuttavuotta oli juhlittu linnavuoren päällä. 


Sunnuntaina 6. tammikuuta aurinko paistoi täydellä terällä aamupäivällä yhdentoista aikoihin. Kylläpä tuli hieno päivä, tuumailin, ja suuntaisin kohti Liedon Vanhalinnaa. Tosin sitä ennen poimin Turun Teräsrautelasta kyytiin vanhan tuttuni Artsin, jonka olen tuntenut vuodesta 1986. Edellinen yhteinen ulkoilukokemuksemme on heinäkuun lopulta, jolloin suuntana oli Tammelassa sijaitseva Torronsuo. Retkestä tarkemmin elokuun 2012 blogiarkistossa.

Köröttelimme kaikessa rauhassa kirkkaassa auringonpaisteessa kohti Vanhalinnaa, joka on vanhaa varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa. Aurinko vetäytyi samalla hetkellä, jolloin parkkeerasin auton Vanhalinnan entisen navetan viereen - kuinkas sattuikaan. Kirkkaat talvipäiväkuvat jäivät haaveeksi.

Artsi oli polkupyöräillyt Vanhalinnan kulmilla aikaisemmin, mutta itse linnavuori ei ollut hänelle tuttu. Sinne ei polkupyörällä pääsekään, vaan pitää kavuta pitkin puisia rappusia. Muistelisin viimeksi käyneeni linnavuorella kaksi vuotta sitten, jolloin askelmat olivat huterassa kunnossa. Ilmeisesti ne on uusittu sen jälkeen, koska nyt eivät notkuneet ja heiluneet muut kuin rappusia ylös ramppaavat miehet.

Alueen historian pystyy aistimaan  luullakseni jokainen, jahka ensin kiipeää vuoren päälle ja sitten pällistelee ympärilleen. Komeaa peltomaisemaa halkoo hiekkatie ja sitä paljon hallitsevampana Aurajoki. Kauempana näkyy turkulaisia rakennuksia, kuten Runosmäen vesitorni ja Pääskyvuoren linkkitorni. Näkymät ovat upeat suuntaan jos toiseen.

Linnavuorella olisi mielellään viihtynyt kauemminkin. Koska pakkasta oli hieman vajaa kymmenen astetta ja korkealla paikalla kova viima, emme jääneet palelluttamaan itseämme pitkäksi aikaa. Kesäkelillä vuorella kelpaisi istuskella kauemminkin.

Vanhalinnan kartano.

Kolme vuotta sitten satuin Vanhalinnaan avoimien ovien päivänä, jolloin tuli käytyä rakennukset läpi. Tuolloin reissussa mukana olivat asianharrastajat Sunttu Sundell ja Timo Sepänmaa. Mielenkiintoisinta antia mielestäni oli kartanon kellarissa oleva Mauno Vanhalinnan asekokoelma. Vanha isäntä oli kerännyt erilaisia pyssyjä vaikka pienen armeijan käyttöön. Huoneeseen ei ihan niin vain päässytkään, joten meilläkin oli mukan talon puolesta järjestysmiehen- ja oppaan virkaa tekevä vanhempi herrasmies. Hän selitti perinpohjaisesti kokoelman historiaa.

Vanhalinnasta tarkemmin  http://fi.wikipedia.org/wiki/Liedon_Vanhalinna

Keskellä virtaa Aurajoki.

Vanhalinnanpolulla

Viikko 43 alkaa olla viimeisiä aikoja metsästää ruskakuvia.

Keskiviikkona 26. lokakuuta oli aamulla lämpötila nollan tuntumassa. Yhdeksältä mittari näytti +1. Ilma oli hieno ja aurinkoinen. Mutta kuinka ollakaan, kun meikäpoika pääsi töistä kahden paikkeilla, ei aurinkoa ollut enää mailla eikä halmeilla. Tyypillistä tuuriani.

Päätin kuitenkin käydä piipahtamassa Liedon Vanhalinnassa.

"Liedon Vanhalinna on yhden maan merkittävimmän esihistoriallisen linnavuoren kupeella sijaitseva museo-, kulttuuri- ja seminaarikeskus, jossa menneisyys ja nykypäivä kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Vanhalinnan yli 80 hehtaarin maa-alueet ja 13 rakennusta käsittävä kartanokokonaisuus sijaitsee kahden historiallisen valtareitin, Aurajoen ja Hämeen Härkätien varrella.

Esihistoriallisen puolustuslinnakkeen merkitys väheni Turun linnan valmistuttua Aurajoen suulle. Ruotsinvallan aikana Vanhalinnasta tuli ensin piispantila ja sitten läänitetty aatelistila. 1700- ja 1800-luvuilla Vanhalinnan tila oli Littoisten verkatehtaan perustajasuvun Hjeltin tila. Niiltä ajoilta periytyy maatalouden ja talonpoikaiskulttuurin arvostus, jota tilan viimeinen omistajasuku, äästi.

Mauno Wanhalinna sai tilan hoitaakseen vuonna 1930, jolloin kartanokeskuksen massiivinen uusklassinen päärakennus oli juuri valmistunut. Avioiduttuaan vuonna 1944 Mauno ja Ester Wanhalinna alkoivat rakentaa kodistaan elävää museota, minkä tulokset näkyvät nykypäivänä Vanhalinnan kulttuurikeskuksen monipuolisena näyttelytoimintana. Wanhalinnat halusivat turvata elämäntyönsä lahjoittamalla tilan silloin vielä yksityiselle Turun Yliopistolle vuonna 1956.

Vanhalinnan museossa voi tutustua Mauno ja Ester Wanhalinnan museoksi sisustamaan kartanokotiin. Kartanon alakerran arkeologisissa näyttelyissä on esineistöä arkeologisista löydöistä Vanhalinnan alueelta mutta myös muualta Varsinais-Suomesta kivikaudelta alkaen. Pihamakasiinissa on kansatieteellinen perusnäyttely "Idän ja lännen maa", jossa läntisen ja itäisen maanviljelysvälineistön avulla esitellään itäisiä ja läntisiä kulttuuripiirteitä sekä agraarisen työvuoden kiertoa. Härkätallin "Elämänlanka" -näyttely kertoo ihmiselämän kulusta, arjesta ja juhlasta 1800-luvun lopun Lounais-Suomessa." (vanhalinna.utu.fi)

En jaksanut kivuta tällä kertaa linnavuorelle. Olen käynyt siellä silloin tällöin, viimeksi muistaakseni viime keväänä. Sen sijaan suuntasin Vanhalinnanpolulle. Polkuja risteilee alueella muutamakin erilainen. On Arkeologia- ja historiapolku, Ystävänpolku ja Suomen sydän -polku. Veikkaan, että olin ensinmainitulla. Se kiersi linnavuoren ja on pituudeltaan ehkä noin kilometrin.

Polku ei sovellu huonokoipisille tai pitkään ja hartaasti ruokapöydässä viihtyneille. On meinaan sen verran kivikkoista maaperää ja ahdasta rakoa matkan varrella. Jos oikein huonosti sattuu käymään, voi kulkija löytää itsensä räpiköimästä ketarat pystyssä Aurajoesta. Polkua ei ole pahemmin tuettu horjahtamisten tai liukastumisten varalta.

Aurajoki.

Vaikka polulla historia suorastaan vilisee silmissä on konkreettisesti jalkojen alla, pitää sen tunteakseen saada ääninäyte vaikkapa alan gurulta Timo Sepänmaalta. Hän ei nyt ollut mukana, mutta juttujansa Varsinais-Suomen historiasta kuuntelen aina mielelläni.

Lokakuun loppu alkaa olla huono vuodenaika ainakin luontovalokuvauksen kannalta. Tässä muutama toissakesäinen otos linnavuoren laelta. Mallina Kirsi K.