Riina ja toukokuun valo

Riina on monissa kokoonpanoissa vaikuttanut rokkilaulaja Turun seudulta. Ääntä lähtee kuin pienestä kylästä. Joskus vertasinkin häntä itseensä Janis Jopliniin. 

Nykybändeistänsä tiedän ainakin kaksi - omia kappaleita tekevä April Dawn ja coverbiisejä muun muassa ruotsinalaivoilla yön pimeinä tunteina esittävä TrrTrrTrr. Hieman hankalasti nimetyssä yhtyeessä on mukana toinenkin tuttuni, Kilvessäkin kitaraa soittava Aleksi Summe. 

Kysyin Riinaa ensimmäisen kerran fotomalliksi syyskesällä 2011. Vaikka hän tyylinsä puolesta sopisi ehkä paremmin hämyisään rokkiluolaan, on kuvat muistaakseni aina otettu luonnon helmassa. 

Nämä kuvat ovat peräisin Ruskolta. Toukokuussa siitepölykausi oli sopivasti aikamaisillaan ja allekirjoittaneella nokka tukossa. Sama homma vaivaa vieläkin, taitaa tilanne olla tänä vuonna normaalia pahempi. 

Mielessäni oli eräs erityinen hiekkakuoppa Vahdon perukoilla. Se oli kuitenkin ehtinyt metsittyä sitten viime käyntini, joten varsinaista ideaa ei voinut käyttää. Visiona oli vähän sellainen scifi-ympäristö rannalla, mutta se ei tietenkään onnistunut miehen mittaisten mäntyjen katveessa. 

Päivän toinen ongelma oli kova valo. Moni hyvä ruutu paloi liiaksi puhki. Tapanani on ottaa fotoja reilusti, joten materiaalia kyllä riitti. 

Vajosuon laavulla

Vajosuo on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suo Maskun, Ruskon ja Nousiaisten alueella. Turusta sinne kertyy matkaa kolmisenkymmentä kilometriä.

Vajosuo, joka tunnetaan myös kahdella ässällä Vajossuona, tuli tutuksi syksyllä 2015. Tuolloin kävin siellä ensimmäisen kerran ja hämmästelin pitkospuiden umpisurkeaa kuntoa. Samaa ongelmaa ei lauantaina uudenvuodenaattona ollut, sillä lankut oli pantu uuteen uskoon. Kyllä kelpasi tallata sekä metsässä että suo-osuuksilla.

Tähän vuodenaikaan Vajosuon maisemissa oli eläimistön suhteen perin hiljaista. Yksi vaivainen korppi lentää liihotteli menemään. Muuten alueella on mahdollista nähdä muun muassa harvinaisia perhosia, kurkia, käkiä, punajalkavikloja ja taivaanvuohia.

Vajosuon retken tarkoituksena oli etenkin käydä grillaamassa laavulla, joka on saanut uuden elämän noin 200 metriä alkuperäisestä paikastaan. Se sijaitsee nyt aivan suon laidassa. Sieltä käsin voi makkaran ahmimisen ohessa bongata vaikka lintuja ja hyönteisiä tai istuskella muuten vaan luonnon helmassa.

Laavulla oli ateriaa värkkäämässä nelihenkinen seurue. Sattumoisin eräs heistä oli loppuvuodesta ollut mukana laavunsiirtoprojektissa. Kyseessä oli jonkinlainen Turun aikuiskoulutushanke, mikäli oikein käsitin. Toisaalta luulisi, että helpommalla olisi päässyt talkootyönä, jossa muutaman raavaan miehen joukko olisi kantanut hirret paikasta a paikkaan b, mutta enpä käy suotta aliarvioimaan tuotakaan.

Laavun grillipaikalle mahtuu tämän perusteella vaivatta ainakin kymmenkunta ihmistä jakamaan yhteistä iloa. Penkkejä on kerrankin tarpeeksi. Jopa hieman kauempana laavusta oli jykevä laudoitus, jonka päällä voi vaikka vetäistä kauneusunet jos siltä alkaa tuntumaan.

Täytyy oikein erikseen mainita, että kyllä Perniön paistinmakkara nuotiolla kypsennettynä on sitten hyvää Turun sinapin kera. Ihan tulee kuola suunpieleen kun muisteleekin tuota fantastista makuyhdistelmää.

Lauantainen Vajosuo oli onnistunut päätös vuoden 2016 luontoretkeilylle. Saapa nähdä mitä retki- ja luontokohteita tänä vuonna tulee koluttua. Todennäköisesti Vajosuollekin jossain välissä uudelleen.

Karevan kierto Maskun Rivieran maisemissa

Maskussa ja Ruskolla kiemurteleva Karevan kierto kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön.

Vaikka Kuhankuono -nimen yhdistää helposti seitsemän kunnan rajakiveen sekä Yläneen ja Nousiaisten metsien pitkospuupolkuihin, ulottuvat sen lonkerot Maskun Rivieralle asti.

Riviera oli lähtöpaikkana viime sunnuntaina, jolloin kävimme talsimassa Karevan kierron Jaska Vartijan ja Sunttu Sundellin kanssa. Vinkin reitistä sain viime toukokuussa ilmestyneestä mainiosta Turun seudun luontoretkiopas -kirjasta. Turun Sanomien Luonto Plus -ohjelmaan perustuvaa opusta suosittelen kaikille luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille.

Maskun Riviera on Maskun kunnan kaakkoisosassa sijaitseva hiekkakuoppa-alue. Kuopat syntyivät viime vuosisadalla, kun alueelta nostettiin valtavat määrät hiekkaa eri rakennusprojekteja varten. Rivieran hiekalla oli tärkeä merkitys sotienjälkeiselle rakentamiselle lähialueen kunnissa sekä Turussa, Raisiossa ja Naantalissa.

Vähitellen montut täyttyivät vedellä ja Riviera on nykyään suosittu vapaa-ajanviettopaikka, jossa voi vaikka pulahtaa uiskentelemaan.

Riviera -nimi on alunperin rahvaan suussa kehitetty nimi, joka on sittemmin virallistunut esimerkiksi karttoihin. Uimapaikkojen ohella alueella on vuonna 2010 valmistunut frisbeegolfrata, joka menee osin samoissa maisemissa kuin Karevan kierto.

Sunnuntaisen kierroksemme mittaa en tiedä. Kiertelimme Karevansuon eli Karevanrahkan ja Rivieran maisemissa. Karkea arvio lenkkipituudeksi on kolmisen kilometriä.

Lähtö tapahtui Valtatie 8:n (Raumantie) varrelta Rivieran kohdalta. Kioskirakennuksen ja ensimmäisen ison kuopan takaa voi lähteä joko oikealle tai vasemmalle. Valitsimme suunnaksemme oikean.

Varsinaista metsätaivalta ei matkalla pahemmin ollut. Karevansuokin livahti ohi turhan nopeasti. Näköalatornia jäin kaipaamaan, sillä nyt suomaisema oli yhtä ja samaa koko matkan.

Karevansuo on tyypiltään lounaissuomalainen keidassuo. Se kuuluu soidensuojeluohjelmaan valtakunnallisesti merkittävänä kohteena ja Metsähallituksen omistuksessa olevana luonnonsuojelualueena se on suojeltu lähes kokonaan.

Karevansuon reunametsät ovat liito-oravan pesimäeluetta ja paikoin alueella on tiheä pesimälinnusto. Suon hämähäkki-, kasvillisuus- ja perhoslajisto ovat monipuolisia ja edustavia.

Siksi olikin hämmästytävää, että vaikka Karevansuo tuntui visuaalisesti täydeltä korvelta, kuului kasitien autohurina hyvin sinne.

Karevan kiertomme varsinainen luonto-osuus jäi mielestäni vähän niukaksi, sillä metsän siimeksestä tulimme nopeasti takaisin hiekkakuoppa-alueelle. Siellä kulkee ilmeisesti hiihtolatupohjana käytettävä leveä hiekkapolku, jota pitkin kävellessä ei olo enää tuntunut niin erähenkiseltä. Mutta maisemat olivat hienot kautta linjan.

En ole aikaisemmin ollut Rivieran näillä kohdin, joten taas joutui toteamaan vanhan fraasin. Se kuuluu jotenkin, että "kumpa olisin tiennyt näin lähellä olevan tällaista, olisin käynyt täällä jo ajat sitten". Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sunnutainen hiekkakuoppakiertely tuskin jää viimeiseksi kerraksi.

Vajosuolla ensilumen aikaan

Vajosuo, joka tunnetaan jossain yhteyksissä myös kahdella ässällä kirjoitettuna Vajossuona, on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suoalue. Turusta sinne on matkaa noin 30 kilometriä.

Olin marraskuisena sunnuntaiaamuna liikkeellä Vartijan Jaskan kanssa. Hän oli tulostanut kartankin, mutta sitä ei tarvittu koska tunsin reitin Vajosuon parkkipaikalle.

Tie mutkitteli Vahdon Lavamäen kautta. Luulin suon kuuluvankin Vahtoon (tai nykyiseen Ruskoon), mutta alue olikin laajempi kuin oletukseni. Siitä onkin osa Maskua ja osa Nousiaista.

Opasteiden mukaan Vajosuon luontotornille oli parkkapaikalta matkaa 1,5 kilometriä. Se vaikutti sopivalta matkalta tutustua alueeseen.

Kurjenrahkan kansallispuiston reiteistä olen aikaisemmin kiertänyt kerran Pukkipalon reitin ja toistakymmentä kertaa Savojärven kierroksen. Vajosuo ei ole aivan niiden likellä, muttei kauhean kaukanakaan. Mikäli koko Vajosuon vaellus -rengasreitin taivaltaisi, kertyisi siitä peräti 30 kilometriä. Meille riitti tällä erää kolme kilometriä.

Edeltävänä yönä satanut syksyn ensilumi teki maisemasta kauniin. Jonkun aikaa vuodesta valkoista peitettä jaksaakin katsella oikein mielellään, mutta mitään metrikinoksia en kaipaa.

Reitin alkuosassa varoiteltiin huonokuntoisista pitkospuista. Varoitus ei ollut aiheeton - lankut olivat todella surkeassa kunnossa.

Vetisillä osuuksilla sai pidätellä henkeään, jotta pysyisi pystyssä. Löysin sisältäni varsinaisen trapetsitaiteilijan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut räpiköidä mahdollisesti jopa polvia myöten suossa.

Pitkospuiden aiheuttama jännitys laukesi, kun vihdoin eteen tuli Vajosuon luontotorni hulppeine näköaloineen. Tornista katseltuna suon laajuus pääsi yllättämään; se ei todellakaan ole mikään pikkuläntti.

Vajosuon keskusta muodostuu lähes puuttomsata nevavaltaisesta keidasrämeestä ja ruoppaisesta sammalkuljunevasta, jota reunustaa mäntyvaltainen rämevyöhyke.

Alueella esiintyy runsaasti perhosia. Se on esimerkiksi uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa. Suon linnustoon kuuluvia ovat muun muassa riekko, kurki, käki ja taivaanvuohi.

Suon länsi- ja itäosia on ennen muinoin ojitettu ja laidoilta nostettu turvepehkua. Ojituksen jäljet eivät enää juuri näy maisemassa, samoin turpeennostopaikka ja kuivatuskatokset ovat jo häviämässä.

Luontotornin läheltä, Vajosuon etelälaidalta löytyvät laavu, tulipaikka, puuvarasto ja vessa.

Fotosessiot Ruskolla osa 2

Edellisessä blogikirjoituksessa olin Helin kanssa kuvaamassa Vahdon hiekkamontuilla. Samalla reissulla kävimme eräässä toisessakin paikassa.

Ruskolta Vahdolle ajellessa matkalla tulee vastaan ketjulla suljettu melko huomaamaton tienhaara. Bongasin sen pari vuotta sitten Turun Sanomien artikkelista, jossa käsiteltiin Merttelän patoa. Rakennelmana se ei ole mikään komistus, mutta mallikuvauspaikaksi miljöö sopi vallan mainiosti.

En ole edelleenkään ruvennut jälkikäsittelemään kuviani, vaan kikkalin kameran säädöillä. Mielestäni lopputulos toimii hyvin.