Villivuoren luontopolulla

Turun Sanomien mainiossa Luonto Plus-ohjelmassa oli hiljattain juttua Merimaskun Villivuoren luontopolusta. Itse paperilehteen moinen pääsi viime viikon lopulla ja Raisiosta käsin toimitettava Rannikkoseutukin oli asian noteeranut. 

Merimasku-Seura on kuluneen vuoden aikana ehostanut Villivuoren polun uuteen uskoon. Paikalla on ennen vanhaankin ollut jonkinlainen reitti ja opasteita, mutta ne ovat ajan saatossa kulahtaneet. Nyt sekä viitoitus että kuusikon halki raivattu polku huokuivat uutta.   

Villivuori on Merimaskussa Otavan saarella sijaitseva noin sadan hehtaarin kallioylänköalue, jonka korkein kohta on 60 metriä meren pinnan yläpuolella.  

Kallion laella on vuonna 1994 perustettu kymmenen hehtaarin luonnonsuojelualue, jossa on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä. Aikojen saatossa niitä lienee joku siirrellyt, koska ainakin toisen muoto on levinnyt. 

Sunnuntaina 19. syyskuuta lähdin kahden työkaverini kanssa Merimaskuun. Villivuoren parkkialue löytyi helposti osoitteesta Koverintie 330 Naantali. 

Paikalla oli useita kaaroja. Ihmiset olivat liikkeellä luontopolku-uutisoinnin innoittamina. Mikäpä siinä, ilmakin oli ulkoiluun vallan mainio.  

Suuntaansa 1,2 kilometrin lenkille on vielä tänä syksynä tulossa infotauluja, joissa kerrotaan seudun linnuista, kasveista, arkeologiasta ja geologiasta. 

Merimaskun korkeimmalta kohdalta ei valitettavasti näy juuri muuta kuin puiden latvoja. Jostain välistä pilkistää sentään meri, maantie ja muutama talo. 

Villivuorelle nousu ei ole järin jyrkkä, mutta pitkä se ainakin on. Polku voi äkkiseltään tuntua turhan lyhyeltä, mutta etenkin lapsille tällainen reitti on varmasti juuri sopiva. Uskoisin vähän huonokuntoisemmankin selviävän urakasta, mikäli koivet ovat kunnossa. 

Järvelän kosteikolla 9. toukokuuta

Viikonlopun luontoelämyksiin kuului käynti Järvelän kosteikolla Turun liepeillä Kaarinan Littoisissa. 

Littoistenjärven luoteisrannalla sijaitseville Järvelän pelloille alkoi muodostua kosteikko keväällä 2009 kun vesien pumppaaminen järveen lopetettiin rehevöitymisen vähentämiseksi. Kosteikosta muodostui nopeasti monipuolinen elinympäristö monille lintulajeille.

Littoistenjärvi tuli maankuuluksi kolme vuotta sitten, jolloin sen vesi kirkastettiin kemiallisesti. Kävin tuolloin toteamassa moisen ihmeen sittemmin edesmenneen työkaverini Simo Laaksosen kanssa. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/kirkastunut-littoistenjarvi.html

Tällä kertaa itse järvi jäi tarkastamatta, mutta paljon siellä näytti olevan ihmisiä, komea päivä kun oli. Tosin hieman tuulinen, tai ainakin tuuli sopi Järvelän kosteikon lintutornin seudulle vähän turhankin hyvin.

Olen aika huono ornitologihommissa, mutta tunnistin sentään muutamia näkemiäni lintulajeja. Kosteikolla lenteli ja sen reunamilla tallusteli ainakin pääskyjä, harmaahaikara, kurki, mustakurkku-uikku ja nokikanoja.

En ollut nähnyt laulujoutsenta herra ties koska viimeksi, mutta nyt sellainenkin uiskenteli kameran kantaman päässä.

Tuoreimmassa TSTV:n Luonto Plus-jaksossa asiantuntija Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko vierailevat Järvelän kosteikolla ja tapaavat siellä vesimyyrän. Samaa otusta seurueemme, johon lisäkseni kuuluivat Fredi Forsen ja Matti Vikström, yritti bongata, mutta tuloksetta.

Vesimyyrä-jakso nähtävissä linkissä https://www.ts.fi/teemat/4946267/Luonto+Plus+kohtasi+vesimyyran+Jarvelan+kosteikolla

Sattmarkin luontopolulla

Turun Sanomien mainion Luonto Plus -ohjelman innoittamana kävin eilen Paraisilla Sattmarkin luontopolulla.

Sattmark on nimenä tuttu kahvila- ja ruokapaikka Saaristotien varrella, noin kymmenen kilometriä Paraisten keskustasta Nauvon suuntaan. Läheisellä Lenholmenin tammilehdolla olen käynyt useammankin kerran, mutta Sattmark on jäänyt pelkäksi auton ikkunasta nähdyksi kohteeksi.

Sattmarkin kahvituvan parkkipaikalta lähtee eri mittaisia luontopolkuja. Jani Pirilän kanssa valitsimme 2,5 kilometrin mittaisen reitin. Joskus myöhemmin voi sitten kiertää 6,5 ja 11 kilometrin taipaleet jos siltä tuntuu.

Lapsille tarkoitettu Robinsonin polku käsittää erilaisia rasteja lähimetsässä. Voi kiipeillä köysiä pitkin puihin ja kokeilla tasapainotaitojaan ohkaisen kaiteen päällä.

Reitit on merkitty sinisellä maalilla puihin ja sinisillä tienviitoilla. Eksymään voi toki päästä, mutta se ei ole todennäköistä. Ei ainakaan tällä lyhimmällä lenkillä.

Polku kiemurteli vaihtelevassa maastossa. Osin se meni Saaristotien laitaa pitkin ja tie piti ylittää kahdesti. Ensimmäinen ylitys oli vaarallisessa kohdassa alamäessä mutkan jälkeen. Siinä voi käydä köpelösti jos on varomaton.

Reitin alkupäässä korkean kallion laella on muinaishautaröykkiö. Se lienee merkittävin historiallinen nähtävyys lenkin varrella. Iäkkäältä näyttivät myös muutamat rakennukset, joista vanha navetta oli keltaisessa maalissaan vallan komea.

Vaikka aivan meren tuntumassa oltiinkin, ei vettä näkynyt kuin kerran - kalliolta hautaröykkiön vierestä.

Tuntui, että 2,5 kilometrin pituinen luontopolku loppui vähän kuin kesken. Ehkä joku päivä työn alle kuuden kilometrin lenkki.

Vajosuon laavulla

Vajosuo on Kurjenrahkan kansallispuistossa Varsinais-Suomessa sijaitseva suo Maskun, Ruskon ja Nousiaisten alueella. Turusta sinne kertyy matkaa kolmisenkymmentä kilometriä.

Vajosuo, joka tunnetaan myös kahdella ässällä Vajossuona, tuli tutuksi syksyllä 2015. Tuolloin kävin siellä ensimmäisen kerran ja hämmästelin pitkospuiden umpisurkeaa kuntoa. Samaa ongelmaa ei lauantaina uudenvuodenaattona ollut, sillä lankut oli pantu uuteen uskoon. Kyllä kelpasi tallata sekä metsässä että suo-osuuksilla.

Tähän vuodenaikaan Vajosuon maisemissa oli eläimistön suhteen perin hiljaista. Yksi vaivainen korppi lentää liihotteli menemään. Muuten alueella on mahdollista nähdä muun muassa harvinaisia perhosia, kurkia, käkiä, punajalkavikloja ja taivaanvuohia.

Vajosuon retken tarkoituksena oli etenkin käydä grillaamassa laavulla, joka on saanut uuden elämän noin 200 metriä alkuperäisestä paikastaan. Se sijaitsee nyt aivan suon laidassa. Sieltä käsin voi makkaran ahmimisen ohessa bongata vaikka lintuja ja hyönteisiä tai istuskella muuten vaan luonnon helmassa.

Laavulla oli ateriaa värkkäämässä nelihenkinen seurue. Sattumoisin eräs heistä oli loppuvuodesta ollut mukana laavunsiirtoprojektissa. Kyseessä oli jonkinlainen Turun aikuiskoulutushanke, mikäli oikein käsitin. Toisaalta luulisi, että helpommalla olisi päässyt talkootyönä, jossa muutaman raavaan miehen joukko olisi kantanut hirret paikasta a paikkaan b, mutta enpä käy suotta aliarvioimaan tuotakaan.

Laavun grillipaikalle mahtuu tämän perusteella vaivatta ainakin kymmenkunta ihmistä jakamaan yhteistä iloa. Penkkejä on kerrankin tarpeeksi. Jopa hieman kauempana laavusta oli jykevä laudoitus, jonka päällä voi vaikka vetäistä kauneusunet jos siltä alkaa tuntumaan.

Täytyy oikein erikseen mainita, että kyllä Perniön paistinmakkara nuotiolla kypsennettynä on sitten hyvää Turun sinapin kera. Ihan tulee kuola suunpieleen kun muisteleekin tuota fantastista makuyhdistelmää.

Lauantainen Vajosuo oli onnistunut päätös vuoden 2016 luontoretkeilylle. Saapa nähdä mitä retki- ja luontokohteita tänä vuonna tulee koluttua. Todennäköisesti Vajosuollekin jossain välissä uudelleen.