Louhisaareen tutustumassa

Louhisaari on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella sijaitseva kartanolinna. Päärakennusta ja sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto, joka kokonaisuudessaan muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä. Rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1655. 

Louhisaari kuului Fleming-suvulle noin vuodesta 1450 vuoteen 1791 ja Mannerheim-suvulle vuodesta 1795 vuoteen 1903. Se on Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkoti. 

Kartanolinna päätyi Suomen valtion omistukseen vuonna 1961 ja samalla Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston, hallintaan. Päärakennus sekä sivurakennukset restauroitiin ja avattiin museoksi yleisölle vuonna 1967. 

Oma Louhisaari-historiani on huomattavasti lyhyempi. Vuosia katselin Kustavintien varrella Mietoisissa olevaa Louhisaari-kylttiä, mutta vasta parikymmentä vuotta sitten ratti kääntyi kohti Askaista. 

Sittemmin olen käynyt Louhisaaren puistoa ihastelemassa varmasti kymmenisen kertaa, mutta sisällä kartanossa poikkesin ensimmäisen kerran muutama viikko sitten. Ostin nimittäin kesäkuussa museokortin, jonka toinen käyttökohde Louhisaari oli. 

Saapastellessani komeiden rautaporttien läpi kartanon pihalle, oli väkeä vastaanottamassa työpaikaltani tuttu kaveri Olli. Puolet vuodesta hän on opashommissa Louhisaaressa ja talvella huhkii luisulla pakettitulvan parissa. 

Olin mielestäni aikaisin paikalla, mutta uteliaita vierailijoita oli pihalla jo aimo liuta. Sisälläkin kymmenittäin. Joka kerroksessa oli vähintään yksi museotyöntekijä, alhaalla useampiakin. Aika monella tuntui olevan heille asiaa ja kuuntelin juttuja itsekin korvat höröllä.

Tutkiessani Louhisaaren huoneita ja upeita vanhoja huonekaluja, en voinut välttyä ajatukselta, että talo vaikutti paljon isommalta kuin se ulkoapäin näyttää. Kuulemma tämä on yleinen toteamus. 

Lopuksi katselin sivurakennukset läpi ja kiertelin pitkin poikin puistoa. En ole tiennyt mikä hieman temppeliä muistuttava talo puiston päädyssä oikein on. Olli kertoi sen olevan vanha merikylpylä. Meri tosin on aikojen saatossa vetäytynyt kauaksi. 

Härmälän rotkolla

Härmälän rotko on Maskussa lähellä Naantalin rajaa sijaitseva geologinen luonnonnähtävyys, joka on mahdollisesti syntynyt maanjäristyksen seurauksena. 

Rotkon pohjalla pystyy etenemään kymmenien metrien matkan mahtavien kiviseinien kohotessa parhaimmillaan parinkymmenen metrin korkeuteen. 

Kävin Härmälän rotkolla ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Ihan jokavuotinen käyntikohteeni se ei ole, mutta asia tuli hiljattain puheeksi työkaverini Petterin kanssa. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja viime viikonloppuna Toyota Yariksen suuntana olikin Masku. 

Vaikka olimme mielestäni aikaisin liikkeellä, oli paikalla jo pari muutakin seuruetta. Korona-aikana kiinnostus luontokohteisiin on noussut huimasti ja esimerkiksi tästä blogista on laskurin mukaan katseltu varsinaissuomalaisia ulkoilupaikkoja oikein urakalla. 

En ole aikaisemmin mennyt rotkon läpi vuoren toiselle puolelle, vaan olen käynyt kääntymässä perällä. Olen luullut raon olevan ahdas, mutta tilaa olikin reilusti isommallekin äijälle. 

Rotkon toisella puolella olevien tikapuiden jälkeen tulee melko kinkkinen kohta. Kyseessä voi huonolla tuurilla olla viimeinen luontoretki, ellei ole varovainen. Kallio on todella jyrkkä, eikä oikein ole mistä ottaisi tukea. 

Kiipeäminen rotkon takaa Pakattulanvuoren laelle palkitsee komeilla maisemilla. Vastapäätä näkyy Naantalin Luonnonmaan saari ja yhdestä välistä pilkottaa Naantalin keskiaikainen harmaakivikirkko. 

Maskun Rivieran marraskuuta

Käväisin viime torstaina työkaverini Timon kanssa Maskun Rivieralla. Siellä on pitänyt koko syksy piipahtaa, mutta nyt vasta homma toteutui.

Varsinais-Suomessa, Turun naapurissa sijaitsevat Maskun Riveiran hiekkakuopat ovat suosittuja vapaa-ajanviettopaikkoja. Monen hehtaarin kokoisia lätäkköjä on kymmenkunta ja varmasti jokaiselle halukkaalle riittää kesäaikaan paikka polskittavaksi.

Maskun kuopat syntyivät kun hiekkaa alettiin 1920-luvulla hyödyntämään ja etenkin sodanjälkeisessä rakentamisessa Maskusta kuskattiin hiekkaa Raisioon, Naantaliin ja Turkuun. Muun muassa Turun Runosmäen ja Nättinummen betonikerrostalot on valettu maskulaisesta hiekasta.

Lakko työpaikallani on tätä kirjoittaessani jatkunut kaksi viikkoa. Mikäli kelit olisivat olleet suotuisampia, olisi kuvausreissuja voinut tehdä enemmänkin lähiseuduille. Mutta kun lähes päivittäin on satanut ja kolmen paikkeilla alkaa tulla hämärää, ei ole ollut kovin suurta intoa ole minnekään lähteä.

Maskussa ei ollut aamupäivälläkään pahemmin valoa, mutta parin kilometrin lenkiltä tuli jonkun verran julkaisukelposia kuvia.

Katarina Maskun Rivieralla

Tämä kuvasetti otettiin toukokuun lopulla Maskun Rivieralla. Mallina oli varsinaissuomalainen harrastajamalli Katarina.

Olen tuntenut Katarinan viitisen vuotta. Olemme käyneet kuvaamassa keskimäärin pari-kolme kertaa vuodessa erilaisissa ulkomiljöissä Turun ympäristössä. Niin talvella kuin kesälläkin, sillä Katarinan kaltainen innokas malli taipuu kelistä huolimatta moneen.

Ilma ei kuvaushetkellä ollut kovin kirkas, mutta silti lähes helteinen. Vanhan Porintien varrella ei ollut lisäksemme juuri ketään muita, mutta kauempana uimakuopilla sakkia vaikka muille jakaa. Tiedä sitten mikä juuri tässä lammikossa oli olevinaan vikana.

Asuvalinta oli jälleen Katarinan päätettävissä. En yleensä muutenkaan toivo kuin korkokengät ja nekin tulevat käytännössä automaattisesti. Ainakin nyt saatiin hiukan erilaista kuvaa, koska veikkaukseni mukaan wetlook-takki ei ole Maskussa kauhean yleinen näky.

Kuvia tuli taas paljon. Valitsin tähän kymmenen ruutua mielestäni parhaimmasta päästä.

Louhisaaren linnassa

Louhisaaren linna on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkan Carf Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkotina.

Kartano päätyi vuonna 1961 valtion omistukseen ja Muinaistieteellisen toimikunnan eli nykyisen Museoviraston hallintaan. Vuonna 1655 valmistuneita päärakennusta sekä sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto. Kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä.

Louhisaaressa tulee poikettua vähintään kerran vuodessa. Tänään helatorstaina sattui taas olemaan sellainen päivä. Sisällä linnassa en ole ollut kuin kerran aikaisemmin. Yleensä se on ollut suljettuna.

Kartanon puisto on valokuvauksellinen mihin vuoden aikaan tahansa. Luulin, että nyt kameramiestä odottaisi valtaisa voikukkameri, mutta nurmikko oli ilmeisesti ajeltu aivan hiljattain. Yhteen reunaan oli sentään jäänyt jokunen kukka pystyyn.