torstai 25. toukokuuta 2017

Louhisaaren linnassa

Louhisaaren linna on Askaisissa nykyisen Maskun kunnan alueella sijaitseva kartanolinna, joka tunnetaan parhaiten Suomen marsalkan Carf Gustaf Emil Mannerheimin syntymäkotina.

Kartano päätyi vuonna 1961 valtion omistukseen ja Muinaistieteellisen toimikunnan eli nykyisen Museoviraston hallintaan. Vuonna 1655 valmistuneita päärakennusta sekä sivurakennuksia ympäröi englantilaistyylinen puisto. Kokonaisuus muodostaa yhden Suomen parhaiten säilyneistä kartanomiljöistä.




Louhisaaressa tulee poikettua vähintään kerran vuodessa. Tänään helatorstaina sattui taas olemaan sellainen päivä. Sisällä linnassa en ole ollut kuin kerran aikaisemmin. Yleensä se on ollut suljettuna.





Kartanon puisto on valokuvauksellinen mihin vuoden aikaan tahansa. Luulin, että nyt kameramiestä odottaisi valtaisa voikukkameri, mutta nurmikko oli ilmeisesti ajeltu aivan hiljattain. Yhteen reunaan oli sentään jäänyt jokunen kukka pystyyn.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti