maanantai 8. toukokuuta 2017

Sattmarkin luontopolulla

Turun Sanomien mainion Luonto Plus -ohjelman innoittamana kävin eilen Paraisilla Sattmarkin luontopolulla.

Sattmark on nimenä tuttu kahvila- ja ruokapaikka Saaristotien varrella, noin kymmenen kilometriä Paraisten keskustasta Nauvon suuntaan. Läheisellä Lenholmenin tammilehdolla olen käynyt useammankin kerran, mutta Sattmark on jäänyt pelkäksi auton ikkunasta nähdyksi kohteeksi.



Sattmarkin kahvituvan parkkipaikalta lähtee eri mittaisia luontopolkuja. Jani Pirilän kanssa valitsimme 2,5 kilometrin mittaisen reitin. Joskus myöhemmin voi sitten kiertää 6,5 ja 11 kilometrin taipaleet jos siltä tuntuu.

Lapsille tarkoitettu Robinsonin polku käsittää erilaisia rasteja lähimetsässä. Voi kiipeillä köysiä pitkin puihin ja kokeilla tasapainotaitojaan ohkaisen kaiteen päällä.

Reitit on merkitty sinisellä maalilla puihin ja sinisillä tienviitoilla. Eksymään voi toki päästä, mutta se ei ole todennäköistä. Ei ainakaan tällä lyhimmällä lenkillä.






Polku kiemurteli vaihtelevassa maastossa. Osin se meni Saaristotien laitaa pitkin ja tie piti ylittää kahdesti. Ensimmäinen ylitys oli vaarallisessa kohdassa alamäessä mutkan jälkeen. Siinä voi käydä köpelösti jos on varomaton.

Reitin alkupäässä korkean kallion laella on muinaishautaröykkiö. Se lienee merkittävin historiallinen nähtävyys lenkin varrella. Iäkkäältä näyttivät myös muutamat rakennukset, joista vanha navetta oli keltaisessa maalissaan vallan komea.

Vaikka aivan meren tuntumassa oltiinkin, ei vettä näkynyt kuin kerran - kalliolta hautaröykkiön vierestä.

Tuntui, että 2,5 kilometrin pituinen luontopolku loppui vähän kuin kesken. Ehkä joku päivä työn alle kuuden kilometrin lenkki.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti