Vepsän luontoa 20. heinäkuuta

Heinäkuun 20. päivä oli erittäin helteinen ja jäänee mieleen yhtenä kesän 2025 kuumimmista päivistä. Viikkoja jatkunut paahtoputki oli meneillään ja ilma Vepsän ulkoilusaaressa Turun Airistolla sen mukainen. 

Edellisenä ehtoona saaren ravintolassa esiintyi Pekka Tiilikainen & Beatmakers. Päivällä kansaa viihdytti trubaduuri. Valitettavasti hänen nimensä jäi pimentoon, vaikka mies kävi jopa vuokramökillämme katselemassa paikkoja ja lurautti kappaleen pari siinä samalla. 

Olimme jo valmiiksi miettineet, ettei Vepsästä poistuta sunnuntaina vielä puolenpäivän aikaan, vaan odottelemme kello 15 lähtevää vesibussia. 

Tarkoituksena nimittäin oli kierrellä 17 hehtaarin saarta, koska se jäi pitkälti samoamatta mökkeilyn ja viihteen takia. Kamerallakaan en tainnut ottaa yhtään kuvaa, vaan bändin tallennus hoitui kännykällä. 

Idea oli muuten vallan mainio, mutta kankkusessa ja kolmenkymmenen asteen helteessä tarpominen ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Vettä kuluikin litratolkulla. 

Vepsän hanavesi on samaa vettä, jota juodaan Turussa. Jostain syystä muutamalla tutullani on silti yhä epäilyksiä asian suhteen. "Siinä on eri bakteerikanta, en kyllä joisi mistään hinnasta", kuului kerran erään kaverin suusta. Vesi on täysin samaa mitä hän kotonaan valuttaa hanasta!

Hikisen iltapäivän pääteeksi istuskelimme erään uudemman mökin terassilla. Tarkistin ensin, ettei siellä ollut asukkaita, jonka jälkeen rojahdimme tuoleille lepäilemään. 

Terassille ilmestyi seuraksemme pieni vieras, Vepsässä harvemmin näkemäni sisilisko. Se hääräsi aikansa siinä ja napsin matelijasta kuvia. 

Vaikka normaalisti kolme tuntia hurahtaa Vepsässä tuosta vaan, oli se nyt kiduttavan pitkä aika. Krapulahiki valui solkenaan. Ehdin jo manailla, että pahus kun emme lähteneet päivän ensimmäisellä vesibussilla! Mutta tässä loppukesällä ajateltuna homma oli kuitenkin pelkkää bonusta. Nämä kuvatkin olisivat muuten jääneet ottamatta. 

Littoistenjärvellä 24. lokakuuta

Maanantaina Turun seutua riepotellutta sadetta ja tuulta lukuun ottamatta on tällä viikolla ollut mukava syysilma. Koska työvuoronikin sattui olemaan sellainen, että pääsin hallista pois ihmisten aikaan, otin suunnakseni Littoistenjärven. 

Liedon Avantista ei ole pitkä matka Littoisiin. Ei varsinkaan jos käyttää samaa pikkutietä kuin minä, sivuten valtakunnallistakin julkisuutta kuukausi sitten saanutta Villa Järvelän avantouintikeskusta. Siellä kun paloi kaksi saunaa maan tasalle. Kolmas kärsi kuumuudesta ja savusta. 

Moottorisahojen pärinästä päätellen Järvelässä ollaan rakennuspuuhissa. Uutisoinnin perusteella vakiokävijät rupesivat heti talkoohommiin, joten savuavat rauniot lienevät enää muisto vain ja talveksi päästään taas saunomaan. 

Littoisten kylässä Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla sijaitseva järvi on pinta-alaltaan 147,5 hehtaaria. Sen keskisyvyys on noin kaksi metriä ja rantaviivaa on kuutisen kilometriä. Järvessä on kaksi saarta ja luoto. 

Koska päivän säätä saattoi luonnehtia melkeinpä lämpimäksi, näkyi se myös järven rannoilla. Ihmisiä oli grillauspaikalla, koirapuistossa ja istuskelemassa penkeillä. Kaksi venäjää molottanutta, ruoka-aikana kotona ollutta neitokaista piti sellaista ääntä, että vuoropuhelunsa saattoi kuulua järven toiselle rannalle saakka. 

Viitisenkymmentä kanadanhanhea puuhasteli rannalla. Vastoin pienempiä valkoposkisia serkkujaan nämä olivat arkoja. Vaikka pidin reilusti välimatkaa lintuihin, kipittivät ne veteen. Valkoposkihanhet eivät olisi välittäneet tuon taivaallista isommastakaan äijästä. Tämä oli varmasti suurin parvi tätä lajia, johon olen tänä vuonna törmännyt.

Saaronniemi toukokuun ensimmäisellä viikolla

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu oli vaihteeksi ohjelmaton. Soittorumba muutamalle kaverille ei tuottanut tulosta ja kun vielä vapunaattokin meni töissä ahertaessa, ei kankkunen päässyt yllättämään koko viikolla.

Suurena Ruissalo-fanina en malttanut pysyä sieltä poissa viikonloppuna. Teinkin kaksi reissua vähän eri puolille saarta. Alla olevat kuvat ovat Kolkannokasta ja Saaronniemestä 4. toukokuuta.

Ilma oli sen verran viileähkö, etten nähnyt käärmeitä kuikuiluistani huolimatta. Tähän aikaan niitä saattaa vielä löytää, koska aluskasvillisuus ei ole tiheää ja vihreää. Valkoposkihanhia ja kyhmyjoutsenia sen sijaan oli senkin edestä.

Yksinäinen kanadanhanhi sukelteli perssulat pystyssä kuin joutsen konsanaan ruokaa rantavedestä etsiessään. Yleensä olen nähnyt niiden rouskuttavan nurmikkoa serkkujensa tapaan, mutta hyvin näyttää vesikasvitkin maistuvan.

Haahkoilla oli kevätkiima kovimmillaan. Parisenkymmentä urosta piiritti yhtä naarasta kauempana rannasta. Tuollaista operaatiota ja ääntelyä en ole kai ennen todistanutkaan. Olipa aikamoinen show.

Saaronniemessä 13. huhtikuuta

Lauantaina 13. päivä huhtikuuta lyöttäydyin työkaverini mukaan. Hän oli nimittäin menossa Saaronniemen uimarannalle Turun Ruissaloon saunomaan ja uiskentelemaan. Minä puolestani ajattelin käyttää tuon noin tunnin mittaisen rupeaman valokuvaamalla luontoa ja juomalla tölkin eestiläistä olutta laiturilla nautiskellen.

Suunnitelmani pitikin täysin kutinsa. Tölkki tyhjeni alta aikayksikön ja muistikortille tallentui luontoa muun muassa lintujen muodossa.

Merivesi oli tuolloin, kaksi ja puoli viikkoa sitten, todella alhaalla ja niin oli viimeksikin Ruissalossa käydessäni. Moni tuttu onkin kummastellut mikä kumma veden on imaissut mennessään, kun eivät muista sen näin pitkään olleen näin matalalla.

Saaronniemessä lauantaina 30. maaliskuuta Vepsä-tuttujen kesken pidetyt grillijuhlat aiheuttivat helvetinmoisen flunssan. Ainakaan kahteen vuoteen en ole vastaavaa räkätautia sairastanut. Vielä pari viikkoa myöhemminkin sai niistellä usein, mutta pahin vaihe kesti noin viikon.

Koska työterveyssysteemimme on nykyään sellainen, että pitää soitella ns. terveyspuhelimeen ja kertoa ongelmansa, antaa terveyssisar sieltä käsin sairauslomaa päivän kerrallaan, maksimissaan kolmen päivän ajan.

Minun tapauksessani sekään ei mennyt kuten piti. Kolmannen sairastelupäivän aamuna soitin taas terveyspuhelimeen ja hoitaja kysyi vointiani. Vastasin, että "aivan samanlainen kuin eilenkin". Tästä hyvästä jouduin henkilökohtaisesti käymään lääkäriasemalla, vaikka hän olisi voinut antaa senkin päivä puhelimen kautta.

Työterveysasemalla minulle aiemmin vieras terveydenhoitaja avasi oven. Hetken kuvittelin olevani piilokamerassa. Hän nimittäin näytti todella upealta seksipommilta, jollaisia näkee lähinnä aikuisviihde-elokuvissa, eikä suinkaan terveyskeskuksissa.

Vaikka kärsin pahimmasta räkätaudista vuosiin, ei hoitsu uskonut minua ollenkaan. Ensin en itse uskonut, ettei hän usko. Olin pirun kipeä, eikä mieleeni juolahtanutkaan, ettei alan ammattilainen ottaisi minua todesta. Ei auttanut edes helvetinmoinen töräyttely räkäroittiin kesken asioinnin.

Hän tivasi moneen kertaan mahdollista kurkkukipuani ja yritti kurkkiakin sinne huonoin tuloksin.  Vastasin, ettei kurkkuni ole lainkaan kipeä, eikä ole ollutkaan. "Nuha ei ole mikään peruste työstä poissaololle. Mitäs sä nyt oikein haluat, että mä kirjoitan tähän?". Tässä vaiheessa hermoni paloivat ja ilmoitin, että minulle on aivan yksi lysti minä sinä sinne kirjoitat, koska en todellakaan ole työkykyinen. "No jos mä nyt sulle sitten tämän päivän kirjoitan". 

Ilmeisesti hän epäili minun bluffaavan ja haluavan loppuviikon sairauslomaa. Joku toinen hoitaja olisi sen antanutkin ja tässä tapauksessa täysin syystä. Ihan vaan vittuillakseni menin sitten perjantaina puolikuntoisena töihin paketteja nostelemaan. Olinhan terveydenhoitajan mukaan työkykyinen.

Mutta palataanpa takaisin Saaronniemeen ja huhtikuun puolivälin luontoon. Lintuja oli melkoisesti pitkin rantoja. Naurulokkeja, kyhmyjoutsenia, valko- ja kanadanhanhia. Jokainen laji oli helposti kuvattavissa ja joutsen jopa niin lähellä ihmisiä, että odottelin jo koska se hätistää kovimmat fanit kauemmaksi.