Raisrock 2015

Raisiossa 1970-luvun lopulla ensimmäisen kerran järjestetty Raisrock on huomattavasti tuntemattomampi tapahtuma kuin melkein nimikaimansa Ruisrock naapurikaupungissa Turussa.

Raisrock toimi vuosittain 80-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen rokkailut jostain syystä lopahtivat. Uudelleen virittelyjä on ollut ainakin vuonna 2009. Kahtena viime vuotena Raision torin rokkitapahtumat ovat olleet eri nimillä. 2013 tapahtuma kantoi titteliä Korroosion kotiinpaluu ja viime suvena Raisio 40 vuotta rokaten.

En ole aikaisemmin ottanut osaa Raisrockeihin, mutta tällä kertaa tapahtuma sopi aikatauluihini hyvin. Alunperin ajattelin mennä paikalle vasta illansuussa. Mutta koska turkulaisbändi Sinful Society esiintyi toisena kello 13.45, lähdin aikaisin liikkeelle.

Tapahtuma järjestettiin Raision lukion kentällä. Parkkeerasin autoni kirjaston lähelle ja lähdin kävelemään ylös mäkeen kuten saapumisohjeissa luki. Sieltä se poppi jo raikasikin.

Matkalla hyvin, hyvin jyrkässä mäessä huomasin legendaarisen Pommarin. Pommisuojan, jossa Sig, Korroosio ja varmasti kaikki muutkin raisiolaisbändit ovat takavuosina treenanneet ja nauhoitelleet biisejään. Pommarin ovi ei ollut avoinna, mutta mielelläni olisin sinne kurkannut.

Sinful Societyssä laulaa energinen Riina, joka on tuttu mimmi muutaman vuoden takaa. Bändillä on vuoden aikana ollut muutama keikka Turun seudulla jonne olisin voinut mennä, mutta aikataulut eivät ole kertaakaan sopineet.

Sinful Society soitti reipasta rokkia, mutta ei lähellekään niin rankkaa kuin olin kuvitellut. Riina lauloi antaumuksella, eivätkä bändin sällitkään säälineet soittimiaan.

Eräs kappale kuulosti paljon Hanoi Rocksilta, joka lieneekin eräs yhtyeen musiikillisista esikuvista. Coverina tullut Twisted Sisterin We're Not Gonna Take It sopi hyvin ohjelmistoon.

Seuraavana lavalle astellut nuorten miesten rokkibändi Hangman's VooDoo tulee sekin Turusta. Orkesteri on ollut paikallisesti hyvin esillä ja keikkaillut ahkerasti. Viime vuonna se esiintyi Ruisrockissakin.

Hangman's VooDoon tyyliä on hiukan hankala määritellä. Mukana on ruotsalaista 90-luvun actionrokkia, grungea ja ripaus glamiakin. Lainabiisinä sällit vetivät Hellacoptersin (Gotta Get Some Action) Now!:n.

Valitettavasti yleisöä ei paikalla ollut kuin kourallinen. Keski-ikä pyöri noin 50 ikävuoden paikkeilla. Luulisi tapahtuman kiinnostavan nuorisoa, koska rokki on yleensä mielletty nuorisomusiikiksi. Ei näköjään enää.

Ehkä kotona on mukavampi maata perse homeessa, vieraantua todellisesta maailmasta, juoda Cokista ja pelata jotain helvetin konsolipeliä tai mitä ne räiskintävekottimet ovatkaan.

Suurin osa ihmistä majoittui olutelttaan ja sen aidatulle alueelle. Muutama kymmenen innokasta oli imuroimassa omia juomiaan kentän laidalla metsikössä. Nauhalla aidatulla tapahtuma-alueella ei saanut juopotella, eikä edes polttaa tupakkaa.

Seuraavana lavalle tuli turkulainen Wrum, josta nykynuoret eivät varmasti olleet koskaan kuulleetkaan. Joku on saattanut heidän tunnetuimman kappaleensa Takapihojen rocktähdet kuulla, todenäköisesti senkin Klamydian versiona.

Wrumin letkeää musisointia seurasi mielellään. Takapihojen rocktähdet tuli toiseksi viimeisenä biisinä, jonka jälkeen kuultiin edesmenneelle TVO:lle eli Turun Varsinaissuomalaiselle Osakunnalle omistettu kappalle. Se oli suomennos Neil Youngin Like A Hurricanesta. TVO tosin toimii taas, mutta nykyään sen tilat löytyvät YO-talon alakerran sijasta Logomon vierestä.

1980-luvun alussa toiminut Wrum ei koskaan kohonnut sen kummempaan maineeseen, mutta on Turun seudulla yhä jonkinmoinen kulttibändi. Yhtyeen tunnetuin jäsen lienee rumpali Kari Salminen, joskin ulkomusiikillista syistä. Miehen elokuva- ja musiikkiaiheisia juttuja voi nimittäin lukea esimerkiksi Ilta-Sanomista ja Turun Sanomista.

Eräs tuttu kyseli minulta Wrumin laulajan nimeä. Jabi Hirvi, vastasin. Hän katseli hölmistyneenä ja kysyi, mutta eikö se ole oikeasti Jari, joka kirjoitetaa Y:llä. Kerroin, että tarkoitat nyt muinaista jyväskyläläistä Se -yhtyettä ja sen laulajaa Yaria...

Wrumin lopettua lähdin käymään muualla. Taukoni aikana lavalle ehtivät Testicles Of Steel, joka lienee ainakin nimestään päätellen jonkinsortin metallimusiikkia. Samoin Raision kaupunginjohtajan puhe ja Sig-musikaali menivät ohi.

Kozmic Companyn aloittaessa aikatulu oli ainakin puoli tuntia myöhässä. Se ei juurikaan tuntunut ketään haittaavan. Oluttellta-aluetta oli laajennettu parilla kymmenellä neliöllä ja ohrapirtelö oli yhä festarin kiinnostavin esiintyjä.

Kozmic Companyn laulaja Piia Kolima osittautui Janis Joplin -tyyppiseksi vokalistiksi. Bändin ohjelmistokin noudatteli pitkäti Joplinin esittämiä biisejä, liekö peräti koko setti ollut. Tunnistin kappaleita sieltä täältä, eikä Kolima paljon Joplinia huonommaksi pistellyt.

Kozmic Companyn jälkeen musiikkityyli ei radikaalisti vaihtunut, mutta soittajisto kylläkin. Turun lähiseudun muusikoista koostuva Turn On vetäisi reippaan setin. Laulaja Jukka Salmen mukaan yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa omista kappaleista. Yhtään lainabiisiä en tunnistanutkaan.

Turnn Onilta ilmestyy kuulemma syksyllä levy. Se sisältö lienee samanlaista juurimusiikkia kuin Raisrockin keikkakin. Mielleyhtymiä tuli Elvis Presleystä George Thorogoodiin.

Illan viimeisenä ja selkeästi myös tapahtuman pääesiintyjänä oli Korroosio, legendaarinen raisiolainen punkorkesteri 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta.

Pari singleä ja yhden lp-levyn (Kyllä tytöt ymmärtää -82) aikoinaan julkaissut ryhmä aktivoitui viitisen vuotta sitten ja on sen jälkeen tehnyt muutaman keikan vuosittain. Bändi on levyttänyt uuttakin tuotantoa aivan lähivuosina, joten pelkällä nostalgialla se ei ratsasta.

Olen orkesterin nähnyt lähivuosina ehkä viitisen kertaa. Yleensä bändi on ollut jättikokoonpanossaan, johon kuuluvat kaikki siinä vuosien varrella soittaneet äijät. Ratkaisua on ihmetelty laajasti muuallakin kuin tämän näppäimistön takana, mutta mikäpä siinä jos homma toimii.

Raision lukion kentällä Korroosio oli kutistut kolmella vakituisella soittajallaan. Esimerkiksi yhtyeen tunnetuin jäsen, tässä yhteydessä pelkkä kitaristi Joel Hallikainen, ei ollut mukana. Samoin kitaristi Kari Jalonen ja basisti Heikki Riihelä loistivat poissaolollaan. Kakkoskitaristina toimi kitaristi Timo Kilpisen poika Joona Kilpinen.

Korroosion aloittaessa metsänreunassa juopotelleet noin 150 ihmistä luovuttivat hetkeksi pulloistaan ja valuivat lava eteen kentälle. Samoin oluttelttajengi ymmärsi tulla lähemmäs estradia. Porukkaa olikin lopulta aika paljon, vaikka päivällä näytti uhkaavan  tyhjältä.

Korroosion hyväntuulista keikkaa on aina mukava seurata. Laulaja Jarmo Hauhtosen välispiikkejä voisi ehkä välillä vähän vaihdella, koska minäkin rupean pian osaamaan ne ulkoa. Muuten muuten vallan hyvä ja reipas meno. Bändi selvästi nautti esiintymisestä, eikä uuden kitaristin mahdolliset suorituspaineet ainakaan näkyneet yleisöön asti.

Raisrock 2015 oli hieno tapahtuma. Iltapäivällä hetken ropissut sadekaan ei paljoa haitannut. Harmi vaan kun nuorisoa ei moiset kekkerit tunnu pätkääkään kiinnostavan. Mutta onneksi keski-ikäiset sentään jaksavat.

Löytöjä levykirppikseltä

Viime viikolla törmäsin Facebookissa mainokseen, jonka mukaan Kirppis-Center Manhattanilla olisi lauantaina "extralevymyyntiä". Käsitin sen jonkinsortin levymessutapahtumaksi, jollaiseksi se puolittain osoittautuikin.

Tiskin takana hääräsivät niin sanonut "Levykaksoset", jotka ainakin Turussa ovat tunnettuja hahmoja. En tiedä kumpi on kumpi, koska heitä on liki mahdotonta erottaa toisistaan. Toisen kanssa vaihdoin muutaman lauseen kuten aina tavatessamme, mutta mysteeriksi jäi kumman.

Levykaksosten lisäksi paikalla oli näytti olevan kaksi muutakin myyjää. Toinen heistä oli hankkinut valtavat määrät levy-yhtiöguru Atte Blomin entisten firmojen kuten Love Recordsin ja Johannan jäämistöä. Ne huomattuani en enää katsellutkaan muita laareja, vaan kävin käsiksi näihin korkkaamattomiin ja jopa muovikuoreen sullottuihin cd-levyihin.

Huokeaan viiden euron kappalehintaan myydyt cd-levyt olivat kuulemma tehneet hyvin kauppansa. En lainkaan ihmettele. Itse sain kasattua parinkymmenen levyn pinon, mutta lompakkoon vilkaistuani jouduin tyytymään vain neljääntoista yksikköön. En yleensä hamstraa näin suuria kasoja kerralla, mutta nyt oli aivan pakko tarttua tilaisuuteen ja tykittää parhaat päältä.

Suurin osa levyistä olikin jo ennestään tuttuja, mutta en omistanut niitä cd:nä tai lp:nä. Aikoinaan moni niistä oli hyllyssäni c-kasetilla. Ensimmäisinä rokkivuosinani 80-luvun alussa esimerkiksi Sig ja Juice Leskinen olivat suosikkejani. Löysinkin Juicen legendaarisen Singlet 1974-76, jota aikoinaan kuuntelin aivan into piukassa. Samoin Juicen kakkoslevy Per Vers, runoilija tarttui matkaan.

Helsinkiläisen uuden aallon bändin Wouden Keskellä aikaa -levyä on jo vuosia jossain määrin etsiskellytkin. Aikoinaan Rockradiossa soinut nimikappale on ollut suosikkejani jo noin 34 vuotta. Sigin kakkoslevy Sudet vuodelta 1981 oli sekin melkein pakkohankinta. Aikoinaan tuli kuunneltua raisiolaisbändiä hyvinkin ahkerasti.

Pinon vierain levy on Se -yhtyeen Pahaa unta. Tiedän siitä oikeastaan vain nimikappaleen. Samalla se on kasan ainoa kiekko, jota en tätä kirjoittaessani ole vielä kertaakaan kuunnellut. Muut levyt ovatkin ehtineet jo pyörähdellä stereoissa tai autossa.

Tuomari Nurmion ja Köyhien ystävien Kohdusta hautaan on ollut sekin jo vuosia hankintalistalla. Kai sen olisi helposti jostain saanutkin, jos vaan olisi aktiivisesti hakenut. Nurmion tuotannon semidiggarina nostan kyseisen levyn aika korkealle. Esimerkiksi Kurjuuden kuningas on vallan hieno kappale.

Tuorein levyistä on bikerbändi Backslidersin kokoelma Full Speed 1985-1994. Englanninkielistä suomalaisrokkia edustavat myös Pete Malmin 1981 ilmestynyt soololevy ja hänen sekä Andy McCoyn tähdittämä Briard Miss Wolrd -levyllään vuodelta 1983. Bonukseksi on lykätty koko muukin Briardin tuotanto, joten jotkut kappaleet ovat levyllä peräti kolmena erilaisena versiona.

65 euroa kilahti kauppiaan kassaan, mutta sainpahan monta hemmetin hyvää levyä ja viisi euroa alennustakin.

Radiokanavasurffailua

Kuuntelen radiota lähinnä autoillessa. Sopivan kanavan löytäminen vaan osoittautuu ainakin hieman pitemmällä matkalla melkein mahdottomaksi tehtäväksi.

Kanavasurffailu vie leijonan osan ajasta, jotta pystyy ajelemaan ilman hermojen menetystä. Radiosta nimittäin tulee joko niin huonoa musiikkia, ettei sitä pysty kuuntelemaan tai sitten juontaja on niin ärsyttävä, ettei hänen löpinöitään kestä.

Kanavista Radio City on yleensä takuuvarmin. Heavya ja hard rockia soittava City on muuten vallan mainio, mutta mielikuvituksen puute vaivaa sitä välillä pahasti. Jos AC/DC:ltä ja Guns N' Rosesilta soi jatkuvasti samat kappaleet, en näe moisessa menettelyssä järjen hiventäkään. Kun Highway To Hell raikaa sadatta kertaa, on kysymyksessä jo kuuntelijan aliarviointi. AC/DC:llä olisi valittavana kymmeniä muitakin hienoja kappaleita kuten Sink The Pink, Guns For Hire tai vaikka Inject The Venom.

Radio Rockiin en mielelläni koske. Siellä kun saattaa parhaillaan höpöttää ärsyttävä machopullistelija Jone Nikula, jonka pelkkä omahyväinen äänikin saa oksennusrefleksin päälle, juttujen sisällöstä puhumattakaan. Lisäksi kanava soittaa paljon nykymetallia, jollaista en voi sietää. Joku Five Finger Death Punch tai In Flames ovat aivan järkyttävää paskaa.

Aikoinaan olin Radio Suomi Popin vannoutunut ystävä. Kanavan tarjonta oli suorastaan loistavaa. Hienoja biisejä tuli peräkanaa. Leevi And The Leavings, Sleepy Sleepers, Sig, Popeda ja Dingo soivat sulassa sovussa. Nykyään ne on korvattu suomiräppäreillä kuten Elastinen, Cheek ja Karri Koira. Aivan kauheaa suolikuonaa koko sakki. Kanava vaihtuu välittömästi.

Radio Nostalgia soittaa menneiden vuosikymmenten kappaleita. Sitä olen viime aikoina luukuttanut enemmänkin.

Tänä aamuna töihin lähtiessäni Nostalgian juontaja selitti, että heidän remonttireiskansa oli toivonut lisää Hurriganesia. Olin aivan saletti, että kohta tulee joko Get On, My Only One tai I Will Stay, jotka luullakseni ovat Ganesin eniten soitetut kappaleet radiossa. Mutta ei, juontajapa olikin omaperäinen veikko ja heitti tiskiin mainiolta Hanger -levyltä (-78) löytyvän Deadlinen. Se oli hieno teko! Latasin potikat kaakkoon, eikä vituttanut enää lainkaan mennä töihin. Näinkin pieneltä tuntuvalla teolla kuin kappalevalinnalla voidaan pelastaa jonkun päivä. Tai ainakin aamu.

Töistä palatessani Nostaligialta tuli Moody Bluesin For My Lady. Hieno laulu, jonka Dingosta tuttu Neumann teki suomeksi vuonna 1986 nimellä Naiselleni.

Neutraalein kanavista makuuni on varmaankin Radio Nova. Se kuuluu jopa Turusta Kustaviin saakka, mikä on pisin reitti jota yleensä ajelen. Radio City alkaa säristä viimeistään Taivassaloon päästessä, yleensä jo Vehmassalmen sillan kohdalla. Silloin Nova tulee ja pelastaa loppumatkan.

Raisio rokaten 40 vuotta

Raisio rokaten 40 vuotta -tapahtuma järjestettiin lauantaina 9. elokuuta Raision torilla. Kaupunki täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia ja samalla juhlistettiin paikallista musiikkikulttuuria.

Kinkerit alkoivat jo puoliltapäivin. Pääsin paikalle vasta Pepe Le Mokon ollessa lopettelemassa osuuttaan hieman ennen iltakuutta. Heitä ennen lavalla olivat olleet Testicles Of Steel, Uman Namu, Mindos ja Suave Twisters.

Alkupään esiintyjistä Pepe Le Mokon lisäksi ainoa jossain määrin tuttu orkesteri oli Uman namu. 80-luvun lopulla yhden mini-lp:n tehnyt raisiolaiskokoonpano ei aikanaan herättänyt suuria massoja, mutta jonkinlainen kulttinimi siitä tuli.

Orkesterissa vaikuttivat sittemmin muun muassa laulaja Anna Hanskin veljenä, näyttelijä-laulaja Samuli Edelmannin kaverina ja näyttelijänä tunnetuksi tullut basisti-laulaja Janus Hanski, rumpali Markku Mäikkä Tuomi ja kitaristi Tomi Norha. Hän sai maistaa rokkitähteyttä 90-luvun alussa Tommi Läntisen johtaman  Boycottin basistina.

Kummallisen Uman namu -nimen muistelen olleen jonkinlainen väännös 80-luvulla kuuluisasta toimittajasta Ulla-Maija "Uma" Aaltosesta. Uma neuvoi teinejä muun muassa seksikysymyksissä vähän kuten Eki-Setä Suosikissa.

Uman namun lisäksi rumpali ja tapahtumajärjestäjä Markku Mäikkä Tuomi ahkeroi lauantaina peräti kolmessa muussa kokoonpanossa; Pepe Le Mokossa lyömäsoittajana sekä Rattlersissa ja Korroosiossa rumpalina. Ikäänkuin tämä ei vielä olisi ollut yhdelle päivälle tarpeeksi, kiirehti hän Korroosion osuuden jälkeen vielä hääkeikalle soittamaan. Voisi kuvitella, että sunnuntaina väsytti moisen urakan jälkeen!

80-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kaksi pitkäsoittoa tehnyt Pepe Le Moko sai kansallista suosiota, mutta jäi Uman namun tavoin kulttinimeksi. Yhtyeen tunnetuin jäsen on Vilperin perikunnassa sen 90-luvun kulta-aikoina vaikuttanut laulaja Moko Karttunen ja saman vuosikymmenen puolivälissä sooloartistina yrittänyt laulaja Mami. Viisi vuotta sitten ilmestyi orkesterin kolmas levy, mutta comeback jäi käsittääkseni lyhytaikaiseksi.

Raision torilla esiintynyt ryhmä oli vallan hyväntuulinen. Oikein jäi harmittamaan, etten tullut paikalle puoli tuntia aikaisemmin, jolloin olisi nähnyt keikan alusta saakka.

Toiseksi viimeisenä biisinä kuultu Hups' kaunis tyttö palautti mieleeni raisiolaiskaverin, jolla oli 90-luvun alussa tapana huppelissa lauleskella kyseistä kappaletta. Nyt hän on tohtori ja yliopiston opetteja, enkä ole selvillä nykyisistä rallatteluistaan.

Pepe Le Moko soitti illalla tapahtuman jatkobileissä Turussa Street Bar 95:ssa toisen keikan, jossa kuuleman mukaan oli hieno meininki ja hemmetin kuuma.

Markku Mäikkä Tuomi ei ollut päivän ainoa muusikko, joka ahkeroi useammassa eri orkesterissa. Rinko Ruonala rummutti hetkeä aikaisemmin Pepe Le Mokossa ja seuraavaksi hän asteli lavalle Rattlersin laulajana. Bändin basisti Jouni Salovaara pomputteli illan päätteksi nelikielistään Sigin riveissä ja kitaristi Mika Mike Jokinen soitti päivän toisen keikkansa heti Pepe Le Mokon perään Rattlersin riveissä.

Punkkia ja uutta aaltoa soittava Rattlers toimi muutaman vuoden aktiivisesti 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Yhtään pitkäsoittoa he eivät saaneet julkaistuksi, mutta pari singleä ilmestyi ja Vaahtopäät -kokoelmalevylläkin bändiä kuultiin.

En tiennyt ennen viime kesää orkesterilta muita kappaleita kuin Vaahtopäät. Toistamiseen keikan nähneenä muistin jopa muutamia biisejä vuoden takaiselta Raision torikeikalta, jossa yhtye esiintyi ennen Korroosiota kuten nytkin.

Tiedä sitten olisiko täysin mahdoton ajatus purkittaa orkesterin tuotanto vielä näin vuosikymmenten jälkeen. Ainakin minun korvaani Rattlersin hyväntuulinen musiikki kuulostaa tuoreelta ja elinkelpoiselta.

Melkeinpä big band -tyyppisessä kokoonpanossa esiintyvä Korroosio on Sigin ohella Raision kuuluisin orkesteri kautta aikojen. Yhdeksän isoa ja hieman pienempää äijää ei mille tahansa lavalle mahdukaan, mutta Raision torilla tilaa riitti.

Moni on kummastellut bändin ratkaisua pitää kokoonpanossaan näin monta ukkoa. Mukana ovat kaikki alku- ja myöhempien aikojen jäsenet, joista kuuluisin on juontajana ja laulajana tunnettu Joel Hallikainen. Korroosiossa hän on kumminkin rivijäsen. Kitaristi, eikä laulaja, kuten monasti yhä virheellisesti luullaan.

Korroosio on viime aikoina tehnyt muutamia keikkoja per vuosi. Tahti lienee sopiva, koska lavalla heillä tuntuu olevan oikeasti hemmetin hauskaa ja se myös tarttuu yleisöön. Joskus kritisoin laulaja Jarmo Hauhtosen pitkiä ja humoristisia välispiikkejä, mutta nyt nekään eivät häirinneet.

Viime vuonna samalla torilla Korroosio löi "Korroosio-ritariksi" Raision nuorekkaan kaupunginjohtajan. Tällä kertaa käsittelyssä oli näyttelijä-tanssija Sami Saikkonen, joka on bändin jätkien vanha kaveri.

Ylennyksen saatuaan Saikkonen hyppäsi kolmannelle rumpupallille ja takoi loppukeikan ajan. Lavalle ilmestyi myös kaksi sambanaista ja jossain vaiheessa siellä pyörähteli jopa kansantanssijoita.

Vuonna 1982 debyyttipitkäsoittonsa Kyllä tytöt ymmärtää ja viime vuonna kakkoslevynsä Kunniakierros julkaissut Korroosio omaa todella kovia biisejä, joita ei torikeikalla säästelty. Se et ole sinä, legendaarinen 80-luvun alun helmi Hei hei hei, punk-versio Hallikaisen megahitistä Kuurankukka sekä television hajoittamisen kirveellä sisältänyt TV:n uhri tuskin jättivät montaakaan yleisön edustajaa kylmäksi.

Illan viimeinen esiintyjä oli Sig. Juorulehden julkaiseman kohujutun takia itsemurhan 50-vuotiaana vuonna 2009 tehnyt laulaja Matti Inkinen oli värikäs persoona ja suomirockin kummajainen. Youtubesta löytyykin osuva kommentti Sigin Leijailen -videon alta.  

"Matti Inkinen oli lapsi aikuisen ruumiissa. Mahottoman omaperäinen hyypiö. Epäilen jopa, että hän oli laskeutunut ulkoavaruudesta viihdyttämään meitä suomipopin ystäviä. Ja sitten lopulta hän leijaili purppura-pilvien sekaan pakoon kavalaa maailmaa :)"

Suhtauduin aluksi hieman varauksella ratkaisuun, jossa Sigin laulajana toimi Inkisen Emma -tytär. Muutama ensimmäinen kappale kuulostikin kovin oudolta. Emman korkea, tangokuningatarkandidaatin ja karaoke-emännän risteytykseltä kuulostanut ääni tuntui ihmeelliseltä tuttujen biisien yhteydessä. Mutta pian siihen tottui ja loppukeikka menikin turhia murehtimatta.

Keikalla kuultiin peräkanaa hienoja kappaleita. Tänä yönä, Tiina menee naimisiin, Kartsaa, Vuosisadan rakkautarina ja jopa ilmestymisensä aikoihin 1983 kovasti inhoamani Älä sinä huoli kuulosti nyt pirun hyvältä.

90-luvulla bändiin mukaan tulleen kitaristi Erkka Makkosen soundi oli todella hieno ja muutaman kappaleen jälkeen lavalle tullut alkuperäinen Sig-kepittäjä Rauno "Line" Linja-aho täydensi hyvin äänivallia.

Lavalla piipahtanut Joulupukki sen sijaan oli hölmö veto, mutta hänen laulamastaan Metsurin koira -humpasta vuoden 1981 Sudet -levyltä olen jostain kumman syystä aina pitänyt.

Keikan aikana lavalle kutsuttiin Linja-ahon ohella muutama muukin. Kosketinsoittaja Jussi Oksasen toimiessa seremoniamestarina, jaettiin bändin lähipiiriin kuuluneille ja kuuluville henkilöille palkintoja. Sigin alkuperäiskitaristi Timo "Kilppu" Kilpinen sai ison television syliinsä. Ilmeisesti se tuhotaan seuraavalla Korroosion keikalla. Kilpinen siirtyi 80-luvun alussa Sig-uransa jälkeen Korroosioon.

Matti Inkisen ja Sigin 80-luvulla kynäilemät hienot poprock-kappaleet tempasivat minut ja suurimman osan muustakin yleisöstä siinä määrin mukaansa, että viimeisinä kuullut Sadan vuoden yksinäisyys ja Marianne eivät oikein tahtoneet riittää. Mutta koska torilla piti olla hiljaista kello 22, oli bändin lopettava esityksensä.