Horse Face Dogin kakkoslevy Sole Survivor

Kun taannoin panin postitse saapuneen cd-levyn autossani pyörimään, olin parin sekunnin ajan äimän käkenä. Oliko se Vivian Campbell, joka ryhtyi sahaamaan Stand Up And Shoutin alkuriffiä? Ei sentään. Pian kappale muuttui, eikä levy suinkaan ollut Dion Holy Diver, vaan Horse Face Dogin uutuusalbumi Sole Survivor.

Horse Face Dog on torniolainen rokkibändi, jonka taustalta löytyy sellaisia yhtyeitä kuin Lambs, Howl, Frostbite ja Free Ride. HFD on musiikillisesti jonkinmoinen sekoitus ainakin Lambsista ja Free Ridesta, joiden nykytoimivuudesta en ole tietoinen.

Olen kuunnellut Sole Survivorin nyt lähemmäs kymmenen kertaa. Levyn vahvuutena pitäisin tanakaa soitantaa ja Lindholmin alati kehittyvää laulua, joka alkaa saada hyvinkin miesmäisiä otteita. Mikään kiljukaula hän ei toki ole aikaisemminkaan ollut, mutta nykyään tuntuu kurkusta löytyvän sopivasti raspia.

Horse Face Dog tuo mieleeni sellaisia yhtyeitä kuin Peer Günt, Motörhead, Dr Feelgood, Backsliders ja Rose Tattoo. Yksikään noista tuskin menee paljon päin honkia, sillä ainakin basisti T.Rebel oli ennen muinoin kova diggailemaan kyseisiä bändejä. Ja on varmasti vieläkin.

Biisimateriaali on tasavahvaa, mutta levy on turhan pitkä kestoltaan. Jos muutama biisi olisi jätetty pois, niin johan lähtisi kuin tykin suusta. Levyn 13 raitaa on ehkä turhan paljon tämänkaltaista jyystöä yhteen putkeen.

Levyn parhaimmistoa mielestäni ovat kolmosraita Killing Business ja Motörheadin mieleen tuova Two Step Plan. Yhteenmiksattu Destroyer / Let It Rain on sekin varsin jykevä kappale. Sen soidessa tänään alkoi sataa ajellessani Turusta Kustaviin. Merkillinen yhteensattuma.

Löytöjä levykirppikseltä

Viime viikolla törmäsin Facebookissa mainokseen, jonka mukaan Kirppis-Center Manhattanilla olisi lauantaina "extralevymyyntiä". Käsitin sen jonkinsortin levymessutapahtumaksi, jollaiseksi se puolittain osoittautuikin.

Tiskin takana hääräsivät niin sanonut "Levykaksoset", jotka ainakin Turussa ovat tunnettuja hahmoja. En tiedä kumpi on kumpi, koska heitä on liki mahdotonta erottaa toisistaan. Toisen kanssa vaihdoin muutaman lauseen kuten aina tavatessamme, mutta mysteeriksi jäi kumman.

Levykaksosten lisäksi paikalla oli näytti olevan kaksi muutakin myyjää. Toinen heistä oli hankkinut valtavat määrät levy-yhtiöguru Atte Blomin entisten firmojen kuten Love Recordsin ja Johannan jäämistöä. Ne huomattuani en enää katsellutkaan muita laareja, vaan kävin käsiksi näihin korkkaamattomiin ja jopa muovikuoreen sullottuihin cd-levyihin.

Huokeaan viiden euron kappalehintaan myydyt cd-levyt olivat kuulemma tehneet hyvin kauppansa. En lainkaan ihmettele. Itse sain kasattua parinkymmenen levyn pinon, mutta lompakkoon vilkaistuani jouduin tyytymään vain neljääntoista yksikköön. En yleensä hamstraa näin suuria kasoja kerralla, mutta nyt oli aivan pakko tarttua tilaisuuteen ja tykittää parhaat päältä.

Suurin osa levyistä olikin jo ennestään tuttuja, mutta en omistanut niitä cd:nä tai lp:nä. Aikoinaan moni niistä oli hyllyssäni c-kasetilla. Ensimmäisinä rokkivuosinani 80-luvun alussa esimerkiksi Sig ja Juice Leskinen olivat suosikkejani. Löysinkin Juicen legendaarisen Singlet 1974-76, jota aikoinaan kuuntelin aivan into piukassa. Samoin Juicen kakkoslevy Per Vers, runoilija tarttui matkaan.

Helsinkiläisen uuden aallon bändin Wouden Keskellä aikaa -levyä on jo vuosia jossain määrin etsiskellytkin. Aikoinaan Rockradiossa soinut nimikappale on ollut suosikkejani jo noin 34 vuotta. Sigin kakkoslevy Sudet vuodelta 1981 oli sekin melkein pakkohankinta. Aikoinaan tuli kuunneltua raisiolaisbändiä hyvinkin ahkerasti.

Pinon vierain levy on Se -yhtyeen Pahaa unta. Tiedän siitä oikeastaan vain nimikappaleen. Samalla se on kasan ainoa kiekko, jota en tätä kirjoittaessani ole vielä kertaakaan kuunnellut. Muut levyt ovatkin ehtineet jo pyörähdellä stereoissa tai autossa.

Tuomari Nurmion ja Köyhien ystävien Kohdusta hautaan on ollut sekin jo vuosia hankintalistalla. Kai sen olisi helposti jostain saanutkin, jos vaan olisi aktiivisesti hakenut. Nurmion tuotannon semidiggarina nostan kyseisen levyn aika korkealle. Esimerkiksi Kurjuuden kuningas on vallan hieno kappale.

Tuorein levyistä on bikerbändi Backslidersin kokoelma Full Speed 1985-1994. Englanninkielistä suomalaisrokkia edustavat myös Pete Malmin 1981 ilmestynyt soololevy ja hänen sekä Andy McCoyn tähdittämä Briard Miss Wolrd -levyllään vuodelta 1983. Bonukseksi on lykätty koko muukin Briardin tuotanto, joten jotkut kappaleet ovat levyllä peräti kolmena erilaisena versiona.

65 euroa kilahti kauppiaan kassaan, mutta sainpahan monta hemmetin hyvää levyä ja viisi euroa alennustakin.