sunnuntai 7. elokuuta 2022

Liejukanaperhe lammella

Turun Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa oli viime kesänä liejukana ulkopuutarhan lummelammikossa. Tai saattoi olla useampikin, mutta ainakaan minä en nähnyt tai kuullut kuin yhdestä yksilöstä. 

Nyt tilanne on muuttunut, sillä alueella majailee kokonainen liejukanaperhe. Poikasia on viisi. Kävin tänään katsomassa miltä lintusten onni näyttää. 

Liejukana (Gallinula chloropus) on rantakanojen heimoon kuuluva laji. Sillä on musta höyhenpeite ja ruskea selkä, valkea pyrstön alapuoli ja pitkittäisjuova kyljessä, punainen nokka ja nokan tyvi. Linnun pituus on 28-40 cm, siipien kärkiväli 50-55 cm, paino 170-490 cm. 

Liejukanan elinympäristöä ovat rehevöityneet matalat vedet ja jätevedenpuhdistamot. Suomessa niitä pesii noin sata paria. Munia tulee 2-10 kappaletta. Poikaset oppivat lentämään noin seitsemän viikon ikäisinä. 

Löysin kasvitieteellisen liejukanat helposti kaverin vinkin ansiosta. Tosin melkein heti linnut havaittuani ne vaihtoivat lammikkoa, josta niillä ei enää ollutkaan kiire pois. 

Vikkelät poikaset ja emolinnutkin ovat aika vaikeita kuvattavia. Etenkään poikaset eivät pysy lainkaan paikoillaan. Kohtalaisia kuvia kumminkin sain lintuja tovin seurattuani. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti