maanantai 26. joulukuuta 2022

Syyskesällä reissussa osa 7 - Haminan linnoitus

Heinolasta matkamme jatkui Kouvolan ohi Haminaan. Kouvolassakin oli alun perin tarkoitus pysähtyä, mutta jostain syystä homma jäi. Osaa seurueemme jäsenistä nimittäin kiinnosti nähdä "Suomen rumimmaksi" valittu kaupunki.  

Hamina oli minulle tuntematon paikka, en ainakaan muista koskaan käyneeni. Mielenkiintoa herätti siellä kesällä 2015 ollut Scorpionsin konsertti, samoin 2018 Deep Purplen vastaava. Mutta kumpikaan ei saanut allekirjoittanutta silloin liikkeelle. Purplen näin huomattavasti lähempänä, Tammisaaressa Juli Festivalin yhteydessä samana viikonloppuna. 

Hamina sijaitsee Kymen maakunnan rannikolla ja siellä on hiukan vajaa 20 000 asukasta. Kaupunki kuuluu Kotka-Haminan seutukuntaan. Naapurikunnat ovat Kotka, Kouvola, Luumäki, Miehikkälä ja Virolahti. Vuonna 1653 perustettu Hamina on Kymenlaakson vanhin kaupunki. Nykyinen Hamina syntyi vuonna 2003, jolloin kuntaliitosten kautta Vehkalahden kunta yhdistyi siihen. 

Haminan keskusta on kaavoitettu harvinaiseen ympyräkaavan muotoon ja siitä käytetäänkin nimitystä Ympyräkaupunki. Samanlaisia asemakaavoja on maailmassa vain harvoja, tunnetuin on Palmanova Italiassa. 

Haminan linnoitusta ympäröi alun perin seitsemän bastionia, joista kuusi on jäljellä. Bastioni on italialaissotilaiden Italiassa kehittämä linnoitusjärjestelmä, joka korvasi sodankäyntiin soveltumattomat linnat. 

Haminan keskusbastioni sijaitsee linnoituksen pohjoislaidalla. Se rakennettiin hollantilaissyntyisen kenraali Peter Van Suchtelenin suunnitelmien mukaan vuonna 1803. 1998 sinne rakennettiin Euroopan suurin kesäajan katos, jonka alla veikkaan konsertteja järjestettävän, sillä paikka vaikutti sopivalta sellaiseen toimintaan. 











Käyntipäivänämme 1. syyskuutta Hamina oli kuin autiokaupunki. Kesä kärpäsineen alkoi olla muisto vain. Kuteita sai laittaa päälle oikein urakalla armottoman merituulen puhaltaessa valleille. Tuntui varsin oudolta muutaman kuukauden shortsikauden jälkeen.

Parin tunnin Hamina-kierros huipentui Euroopan korkeimman lipputangon juurelle. Autosta kun nousi, oli työn ja tuskan takana pysyä pystyssä siinä tuulessa. Ainakin lippu liehui. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti