Syyskesällä reissussa osa 7 - Haminan linnoitus

Heinolasta matkamme jatkui Kouvolan ohi Haminaan. Kouvolassakin oli alun perin tarkoitus pysähtyä, mutta jostain syystä homma jäi. Osaa seurueemme jäsenistä nimittäin kiinnosti nähdä "Suomen rumimmaksi" valittu kaupunki.  

Hamina oli minulle tuntematon paikka, en ainakaan muista koskaan käyneeni. Mielenkiintoa herätti siellä kesällä 2015 ollut Scorpionsin konsertti, samoin 2018 Deep Purplen vastaava. Mutta kumpikaan ei saanut allekirjoittanutta silloin liikkeelle. Purplen näin huomattavasti lähempänä, Tammisaaressa Juli Festivalin yhteydessä samana viikonloppuna. 

Hamina sijaitsee Kymen maakunnan rannikolla ja siellä on hiukan vajaa 20 000 asukasta. Kaupunki kuuluu Kotka-Haminan seutukuntaan. Naapurikunnat ovat Kotka, Kouvola, Luumäki, Miehikkälä ja Virolahti. Vuonna 1653 perustettu Hamina on Kymenlaakson vanhin kaupunki. Nykyinen Hamina syntyi vuonna 2003, jolloin kuntaliitosten kautta Vehkalahden kunta yhdistyi siihen. 

Haminan keskusta on kaavoitettu harvinaiseen ympyräkaavan muotoon ja siitä käytetäänkin nimitystä Ympyräkaupunki. Samanlaisia asemakaavoja on maailmassa vain harvoja, tunnetuin on Palmanova Italiassa. 

Haminan linnoitusta ympäröi alun perin seitsemän bastionia, joista kuusi on jäljellä. Bastioni on italialaissotilaiden Italiassa kehittämä linnoitusjärjestelmä, joka korvasi sodankäyntiin soveltumattomat linnat. 

Haminan keskusbastioni sijaitsee linnoituksen pohjoislaidalla. Se rakennettiin hollantilaissyntyisen kenraali Peter Van Suchtelenin suunnitelmien mukaan vuonna 1803. 1998 sinne rakennettiin Euroopan suurin kesäajan katos, jonka alla veikkaan konsertteja järjestettävän, sillä paikka vaikutti sopivalta sellaiseen toimintaan. 

Käyntipäivänämme 1. syyskuutta Hamina oli kuin autiokaupunki. Kesä kärpäsineen alkoi olla muisto vain. Kuteita sai laittaa päälle oikein urakalla armottoman merituulen puhaltaessa valleille. Tuntui varsin oudolta muutaman kuukauden shortsikauden jälkeen.

Parin tunnin Hamina-kierros huipentui Euroopan korkeimman lipputangon juurelle. Autosta kun nousi, oli työn ja tuskan takana pysyä pystyssä siinä tuulessa. Ainakin lippu liehui. 

Peer Günt Gongissa 12. marraskuuta

Kouvolalaislähtöinen hard rock -orkesteri Peer Günt juhlii parhaillaan 40-vuotista taivaltaan kiertueen merkeissä. Lauantaina 12. marraskuuta vuorossa oli Turun Gong.

Vuonna 2005 suurella kohulla hajonnut Peer Günt koottiin vuoden päästä uudestaan kitaristilaulaja Timo Nikin toimesta eri rytmiryhmän kera. Karuja kommentteja työpaikkansa menettämisestä ladellut rumpali Twist Twist Erkinharju ei ole varmaan vieläkään toipunut siitä, mutta yleisö tuntuu hyväksyneen homman ajat sitten. Löytyy toki niitäkin, jotka hylkäsivät yhtyeen kokoonpanon muututtua.

Mieleen muistuu vanhan Güntin viimeinen keikka Turussa. Se oli samassa paikassa kuin viime viikon lauantain esiintyminenkin. Areenan nimi vaan oli tuolloin Klubi. Olin tilaisuudessa osallisena jo eläköityneen alteregoni DJ Thunderin ominaisuudessa ja soitin levyjä Mika Penttisen (DJ IC) kanssa.

Samalla kun Motörheadin Dancing On Your Grave tuttasi kaiuttimista, satuin käymään kusella takahuoneen vessassa. Keikan alkamista odotellut Twist Twist Erkinharju totesi, että "Dancing On Your Grave... Niinhän se on". Viimeistä kieruetta vietiin ja miehen fiilikset olivat ilmeisen synkät.

2006 olin samassa kiinteistössä todistamassa uuden kokoonpanon ensimmäistä keikkaa. Tuoreella rytmiryhmällä, joka oli ja on yhä Pete Pohjanniemi (basso) ja Sakke Koivula (rummut), saattoi olla suorituspaineita, mutta ne eivät mielestäni näkyneet tai kuuluneet. Kovimmatkin rokkipoliisit totesivat, että homma toimii.

Sittemmin olen nähnyt Güntin varmaan kymmenen kertaa niin festivaaleilla kuin klubeillakin. Viimeksi näin kävi heinäkuun lopulla Kaarinan Hovirinnan rannassa Rockin' Kaarina -tapahtumassa, jossa Günt aloitti illan. Pääesiintyjänä oli suuri ja mahtava Scorpions.

40-vuotisjuhlakiertueen tiimoilta moni uumoili, että lavalle varmaan nousevat myös yhtyeen entiset jäsenet Erkinharju ja basisti Tsöötz Kettula. Moinen ajatus kävi minunkin mielessä. Muistaakseni taannoisessa Soundin haastattelussa Nikki kertoi, ettei asia ole mahdollista hänen puoleltaan.

Gongin väenpaljoudessa oli ihmeen vähän tuttuja. 90-luvun alkupuolella turkulaishevibändi Wardancessa bassotellut Jussi Vanto oli partoineen aivan erinäköinen kuin viimeksi hänet tavatessani, kun taas monien Juho Juntusen Soundi -juttujen valokuvaajanakin kunnostautunut Jyrki Tuominen ei tunnu muuttuvan koskaan. Muutaman muunkin kanssa tuli kuulumiset vaihdettua.

Gong ei ole tilana koskaan miellyttänyt allekirjoittanutta, jonka johdosta siellä harvoin tulee käytyä. Merkilliset ja vaaralliset korokkeet ympäri kolmikerroksista baaria olisi varmaan remontin myötä voitu hoitaa pois päiviltä. Ja mikäli mielii käydä vaikka tupakalla, kertyy matkaa pihalle aivan järjettömästi sokkeloisen talon läpi.

Mitään ihmeempää juhlahumua en Peer Güntin keikassa huomannut, jos sellaista edes oli. Bändi soitti pitkälti samoja kappaleita kuin aina ennenkin ja meno oli kuin millä tahansa Günt -keikalla lähivuosina. Tuskin tarkoitus olikaan täytekakkuja heitellä tai muuttua mihinkään.

Yhtye aloitti eräällä tunnetuimmista biiseistään. Bad Boys Are Here teki pelin oitis selväksi ja tampasi yleisön mukaansa.

Omaa korvaani miellytti etenkin hidas bluespala Down By The Shadow, joka toi vaihtelua muuten rivakalla temmolla kulkeviin kappaleisiin. Myös encorena tulleet Red Chevy, Fat Girls ja Liquire & Drugs rymisteltiin hienosti. Ratkaisu soittaa viimeisenä vähän tuntemattompia biisejä oli hieman outo, mutta toimiva. Suurimmat hitit Backseat, I Don't Wanna Be A Rock'n'Roll Star ja Bartender kuultiin jo ennen. Moni orkesteri jättäisi ne viimeiseksi.

Hyvä keikka, jonne kannatti mennä, vaikka vielä päivällä vähän epäröin. Saapa nähdä juhliiko Peer Günt kymmenen vuoden kuluttua 50-vuotista taivaltaan. Todennäköisesti olen silloinkin paikalla.