Syyskuun viimeisenä sunnuntaina auton keula osoitti kohti Lohjaa. Turusta moottoritietä pitkin huristellessa sinne ei kauan ajele. Tarkoitus oli katsastaa millainen Lohjan laajin ulkoilualue Karnaistenkorpi on.
En tarkalleen muista mistä idea tähän tuli. Saattoipa olla niin, että huomasin Retkipaikan artikkelin sosiaalisesta mediasta, jonka jälkeen lähetin linkin työkaverilleni Petterille. Erähenkisenä miehenä hän innostui oitis.
Noin kahdensadan hehtaarin Karnaistenkorvessa on erimittaisia luontopolkuja, jotka kiemurtelevat korkeiden kalliojyrkänteiden, soiden, metsäpurojen- ja lampien lomassa.
Maasto ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta ei mikään ylivoimainenkaan. Pitkospuilla kävellessä piti olla tarkkana, koska lankut olivat osin irti ja porrastettuja.
Etenkin Sorvalammen taukopaikassa olisi voinut pysähtyä grillaamaan, mutta mukana ei ollut kuin kamera ja vesipullo. Mikäli tuonne joskus toistekin tulee mentyä, niin ehkä silloin sitten.
Matkan erikoisuus oli kalliojyrkänne, jossa oli valtava määrä viivasuoria jälkiä. Jääkauden muovaama seinämä näytti kuin jättiläisen tekeleeltä.
Sorvalammen taukopaikan jälkeen alkoi päättymättömältä tuntunut nousu ylös rinnettä. Jollei siinä ahertaessa tule hiki, niin tuskin sitten missään. Ehdottomasti matkan rankin kohta.
Seuraamamme punatäpläinen reitti osoittautui noin kolmen ja puolen kilometrin mittaiseksi. Kävelyyn ilman isompia hengähdystaukoja meni puolisentoista tuntia.
