Vepsässä syyskuussa

Turun kaupungin ulkoilusaari Vepsä sulkeutui palvelujensa osalta Muinaistulien yön jälkimainingeissa elokuun viimeisenä viikonloppuna. 

Saareen on kuitenkin mahdollista mennä omalla veneellä vaikkapa grillaamaan tai katselemaan upeita maisemia. Näin tapahtuikin lauantaina syyskuun 20. päivä, jolloin Paavolan Jani haki muut matkalaiset Ruissalon Saaronniemestä. 

Välimatka Saaronniemestä Vepsään on 5,5 kilometriä, joka Paavolan paatilla kestää normaalisti vain kymmenisen minuuttia. Tällä kertaa aallokkoa oli sen verran paljon, että välillä piti hiljentää kaasua. Suolainen vesiryöppy lennähti muutaman kerran suoraan päin pläsiä, mutta pahemmalta kastumiselta vältyttiin. 

Vepsässä ollessamme sateen uhka väistyi ja tuuli tyyntyi. Päivästä tuli oikein kaunis ja aurinkoinen. 

Minulle uutta oli Vihta-saunan takamaille tehty grillauspaikka. Loppukesällä ihmettelimme sinne johtavaa massiivista polkua, joka menisi ihan mökkitiestäkin. Nyt sen funktio selkiintyi. 

Muutaman kymmenen metrin päässä rantakalliolla oleva tulipaikka oli sekin uudistettu. Lahot istuimet ja kivistä kyhätty grilli olikin jo korkea aika pistää uuteen uskoon. 

17 hehtaarin saarella riittää kierreltävää ja nähtävää, vaikka moni tuttu ei sitä jostain syystä ymmärräkään. "Kun siellä on kerran käynyt, on paikka nähty", totesi eräs eläkeläismies kerran. Minun on mahdotonta ymmärtää tällaista kommenttia. 

Sääli, ettei Vepsän palveluja pidetä yllä alkusyksyn viikonloppuina. Luulisi mökkivieraita tulevan ja paikkaa voisi markkinoida vaikka kalastusporukoille. 

Eilen juolahti mieleen elokuun viimeisenä viikonloppuna tapaamani naiskolmikko, joka valmisti keittokatoksessa leivonnaisia. Heistä puheliaimman kanssa juttelin melko kauankin. 

Nainen kertoi olevansa Unkarista, kun taas kaverinsa olivat kotoisin Saksasta ja Puolasta. Vepsän saari sai kovasti suitsutusta, enkä lainkaan epäile ulkomaaneläville tällaisen paikan olevan oikein eksoottinen kokemus. 

Keskenään kolmikko ei puhunut englantia, vaan espanjaa. Ihmettelin moista. Selityksenä kuului, että he ovat tavanneet Espanjassa ja siksi käyttävät sitä kommunikointikielenään. 

Hän kyseli myös onko jossain Vepsää vastaavia paikkoja. Keksin ehdottaa Maisaarta. Tiedä vaikka olisivat siellä käyneet alkusyksyn aikana, Rymättylässä sijaitsevan Maisaaren kausi kun jatkuu pitkälle syksyyn. 

Pitkäperjantaina Vepsässä

Pitkäperjantaina 18. huhtikuuta oli mahdollisuus päästä venekyydillä Turun Ruissalosta käsin kaupungin ulkoilusaarena tunnettuun Vepsään. 

Vaikka nyt eletään jonkinlaista takatalvea, oli vielä viikko sitten toivoa kevään nopeasta edistymisestä. Poudan Pekka ja kumppanit povasivat pääsiäiseksi jopa hellettä, mutta lukemat eivät kivunneet likimainkaan niin ylös. 

Olin lämpimistä lukemista innostuneena valmiina vaihtamaan kesäkuteet päälle, mutta aamulla parvekkeelta kurkatessani oli sumuista, eikä lämpömittarikaan kovin auvoisalta näyttänyt. Shortsit saivat jäädä kaappiin vielä toistaiseksi. 

Venematka Ruissalon Saaronniemestä Vepsään ei Paavolan Janin paatilla kestä kuin kymmenisen minuuttia. Sattui vielä olemaan tyyni keli, joten vene kiiti eteenpäin kuin tornado. 

Saavuttaessamme Vepsän, oli väylän varrella vastassa muutama venekunta. Kalamiehet seisoivat paateissaan vavat uhkeasti tanassa. Vepsän etelälaiturissa oli yksi vene, joka sekin näytti pikaisella vilkaisulla kalastajan omaisuudelta. 

Edellisen kerran olin Vepsässä lokakuun lopulla, jolloin reissu suoritettiin niin ikään Paavolan veneellä. Puolen vuoden tauon jälkeen jalkautuminen saareen tuntui taas suorastaan taivaalliselta. 

Syksyllä Vepsässä oli meneillään laajoja maanrakennustöitä. Käsittääkseni sähkökaapeleita jemmattiin kovasti maahan. Nyt aherrus oli saatu päätökseen ja paikat näyttivät oikein siisteiltä. 

Kaupungin äijät olivat myös kitkeneet puskia ja vesakoita kulkuväylien varsilta. Kasat oli tosin jätetty niille sijoilleen, mutta se nyt ei pahemmin yllätä. Hyviä piiloja matelijoille, joita itse en nähnyt ainuttakaan, mutta muu seurue bongasi pitkän ja pulskan rantakäärmeen. 

Kevään saapumisen myötä Vepsässä oli paljon lintuja. Seurasin haahkojen soidinmenoja useammassakin paikassa ja kesästä muistutti kalalokkien äänekäs kaijakaija-kirkuna. 

Valkoposkihanhia on perinteisesti kesäisin ollut riesaksi asti, mutta ainakaan vielä isompi joukko ei ollut löytänyt tietään saaren nurmikoille. Kanadanhanhia, kyhmyjoutsenia ja meriharakoita näkyi niitäkin. Läheisellä luodolla istuskeli valtava määrä merimetsoja. 

Koska kuskilla ei ollut kiire mihinkään, vierähti Vepsässä koko päivä. Hyvä niin, tämä nimittäin oli ehdottomasti kuluvan vuoden paras ulkoilupäivä! Kameralle riitti töitä ja fölipullokin tyhjeni kummasti siinä sivussa.

Vepsän palvelut aukeavat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja tuolloin vesibussi alkaa liikennöidä Aurajoesta käsin saareen. 

Syysretki Vepsään

Lauantaina 26. lokakuuta tarjoutui tilaisuus lähteä kaverin veneellä Vepsään. Vesibussikuljetus tähän Turun kaupungin ulkoilusaareen päättyy elokuun lopulla, joten muulloin matka menee hankalaksi ilman omaa tai jonkun tutun paattia.  

En ollut käynyt Vepsässä sitten Muinaistulien yön, jota vietettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tuolloin pari päivää kului sateessa, tuulessa ja suoranaisessa myrskyssä. Mutta noin muuten oli vallan mahtava viikonloppu. 

Lokakuun lopullekin säätieteilijät povasivat tuulta ja sadetta, joten veneajelun toteutuminen oli vähän kiikunkaakun. Lopulta homma meni aivan päinvastoin; näin tyyntä merta harvoin näkee. 

Jaksan yhä ihmetellä miten meteorologit oikein ansaitsevat leipänsä, etenkin kun nykyaikana luulisi olevan kaikki pelit ja vehkeet. Ei varmaan tarvitsisi heittää ennustuksia hatusta hiukan siihen suuntaan. 

Mukana matkassa oli venekuski Janin lisäksi Vepsän vakiokävijä Arse. Jani haki meidät Ruissalon Saaronniemestä, josta hänen paatillaan hurauttaa Vepsään noin vartissa. 

Komean syyspäivän ohjelmassa oli kiertelyä ympäri 17 hehtaarin saarta ja lopuksi grillausta keskusgrillillä. Klapeja näytti kauempana ylägrillillä olevan vielä sen verran, että joku muukin saa tuotteensa kypsennettyä jos samoille apajille halajaa. 

Olimme tietääkseni saaren ainoat kävijät. Ainakaan muita veneitä ei laitureissa ollut. Joskus kesäkauden ulkopuolella on saattanut montakin venekuntaa olla grillailemassa. 

Vepsässä oli laajalti maanrakennustöitä. Tiedä sitten mitä työmailla on tarkemmin meneillään, mutta veikkaisin jotain sähköjohtoihin liittyvää. Ensi kesänä nähdään mitä on saatu aikaiseksi. 

Veneilypäivä osui täysin sopivaan kohtaan. Aurinko olisi toki voinut vähän paistella, mutta muuten oli täysin napakymppikeli. Saarella vierähti useampi tunti ja paluumatkalle lähdettiin hyvissä ajoin ennen hämärän laskeutumista. 

Sunnuntairetki Ahvensaareen

Ahvensaari sijaitsee Korppoossa Varsinais-Suomen maakunnassa nykyisen Paraisten kaupungin alueella. 

Ahvensaaressa toimi vuonna 1845 perustettu kalkkikaivos, joka oli vuodesta 1935 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (nykyinen Nordkalk) alaisuudessa. Kalastuksen ohella kaivostoiminta oli merkittävä elinkeino, jonka parissa työskenteli noin 60 työntekijää. 

Parhaimpina aikoina Ahvensaaressa asui noin 160 ihmistä ja äänioikeutettuja oli pari sataa, koska saari oli tuolloin alueen keskus. Koulu toimi työntekijöiden kasarmissa, kunnes kyläkoulu rakennettiin 1952.

Kaivos suljettiin 1956. Sitä seurasi kyläkoulun lakkauttaminen 1967. Samoihin aikoihin kaupankin ovet pantiin säppiin. Kaupallinen kalastus ei ollut enää kannattavaa. Karjanhoitokin lopetettiin. 

Asukkaita Ahvensaaressa on nykyään kymmenkunta ja saman verran kesäasukkaita. Viimeinen vauva syntyi vuonna 1989, jonka jälkeen nuori perhe muutti saaresta pois. 

Kaiken tämän jälkeen voisi luulla, ettei Ahvensaaressa ole enää paljon mitään. Veneilijöitä sinne kuitenkin vetää vanhat kaivoslouhokset, joista Ronuddenin niemellä sijaitseva iso louhos on suosittu uimapaikka. Vihertävä vesi houkuttelee ihmisiä polskimaan. 

Veneretkellämme heinäkuisena sunnuntaina kohteena oli juuri samainen Ronuddenin niemi, johon kuskimme Markku sai kätevästi paattinsa kiinnitettyä. 

Minkäänlaista laituria ei ollut tarjolla, mutta koivukynnäksen viereen veneen sai helposti. Lähistöllä näkyi kalkkikaivoksen vanha ammusvarasto. 

Maasto ei ole helpoimmasta päästä Ronuddenissa. Minkäänlaisia kieltomerkkejä en huomannut, mutta piikkilankaa on ennen muinoin vedetty sen verran paljon, että sitä sai varoa vieläkin. 

Louhoksen toisessa päässä oli paljon uimareita. Ulkomaan kieliä molottavia perheitä saapasteli vastaan vähän väliä. 

Mäki alas uimapaikalle näytti niin jyrkältä, etten ollut innokas kokeilemaan pysynkö pystyssä vai miten mahtaa käydä. 

Kävin ensimmäisen kerran Ahvensaaressa lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Tuolloin siirryimme veneellä toiselle puolelle saarta, jossa on myös louhoksia. Nyt sama homma suoritettiin kävellen, koska se silmämääräisesti näytti helpolta. 

Kaunis ja vehreä lehtometsä pähkinäpuineen oli kuin toisesta maailmasta kaivosmiljööseen verrattuna. Etenimme helppokulkuista tietä pitkin lehmähaan kohdalle, josta kohti puista kävelysiltaa.  

Kyltti kävelysillan päässä näytti suunnan Kirmonniemelle. Metsässä oli valkoisella maalilla sudittuja täpliä siellä täällä. Mutta millaista maastoa se olikaan - varmasti yksi hankalimmista reiteistä kautta luontopolkuhistoriani. 

Kävelyä kivikossa ei yhtään helpottanut kipeä varpaani, jota piti varoa joka askeleella. Jos olisin tiennyt mitä edessä on, olisin melkeinpä jäänyt vastarannalle istuskelemaan.

Matkalla kummastelimme ilmeisesti jääkauden muovaamia kallioita. Harvemmin moisiin luonnon taideteoksiin törmää. 

Vaikka polku Kirmon louhokselle oli vaikea ja vaarallinenkin, odotti perillä erikoinen näky veden valtaaminen luolineen. Louhosalue on aidalla suljettu, mutta miehen mentävä rako siihenkin oli tietysti taivutettu. 

Korostettakoon, että louhosalueelle on pääsy kielletty ja liikkuminen siellä tapahtuu omalla vastuulla. 

Edellisestä Ahvensaari-visiitistäni vuodelta 2019 voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/venereissu-ahvensaareen.html