Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korppoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korppoo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. syyskuuta 2025

Seniorit Saariston Rengastiellä

Saariston Rengastie on suosittu matkailutie Turun saaristossa Varsinais-Suomen maakunnassa. Se kulkee Turun, Raision, Maskun, Mynämäen, Vehmaan, Taivassalon, Kustavin, Paraisten ja Kaarinan kuntien alueella.   

Rengastiellä on kahdeksan lauttamatkaa ja parikymmentä siltaa. Sen pituudeksi tulee noin 250 kilometriä ja tie hyväksyttiin viralliseksi matkailureitiksi vuonna 2001. 

Koko matka on mahdollista kulkea toukokuusta syyskuuhun. Muina aikoina reitillä pääsee vain Iniön Daleniin tai Houtskarin Mossalaan asti. 

Vuosittain Saariston rengastiellä kulkee kymmeniä tuhansia matkailijoita. Sitä markkinoidaan pyöräilijöille, joilla tosin on kovin vähän tilaa polkea usein melko kapeilla teillä ja ilman erillisiä pyöräteitä. Ilmeisesti kuitenkin pahemmilta onnettomuuksilta on vältytty, jota voi pitää pienenä ihmeenä. 

Keskiviikkona 27. elokuuta hyppäsin Jalo-liikenteen bussiin Turun Länsikeskuksessa. Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että pääsin mukaan Turun Posti-Seniorien matkalle. Autossa sattui olemaan muutama paikka vapaana. 

Bussi oli pullollaan eläköityneitä postilaisia ja heidän puolisojaan. Mukana oli muutama entinen työkaverini ja muita työkuvioista tuttuja. Matkanjohtajana toimi legendaarinen postimies Pertti Siika

Oppaana SaariToursin järjestämällä kierroksella oli paraislainen Magnus Sundman. Miehellä tuntui olevan melkoinen tietotaito ja hänen tarinointiaan kuunteli mielenkiinnolla. Sundman on ollut oppaana jo vuodesta 1989, mutta 36 vuodessa ei tämän perusteella ole havaittavissa leipääntymistä työhön. 

Saariston Rengastie kierrettiin reittiä Turku-Raisio-Masku-Mynämäki-Vehmaa-Taivassalo-Kustavi-Parainen-Kaarina-Turku. 

Vuonna 2009 tapahtuneiden kuntaliitosten takia reitti kuulostaa vaillinaiselta, koska välistä puuttuvat Kustavin jälkeen tulevat nykyisin Paraisten kaupunkiin kuuluvat entiset kunnat Iniö, Houtskari, Korppoo ja Nauvo, joita ei mainita enää erikseen. 

Aamukahdeksalta tapahtuneen lähdön jälkeen ensimmäinen etappi oli tunnin kuluttua 70 kilometrin päässä sijaitseva Kustavin Savipaja. Vuonna 1975 perustettu yritys tunnetaan nykyään myös Kustavin Käsityökylänä. 

Tarjolla oli kahvia ja harvinaisen maukas sämpylä. Kävin tutustumassa lasinpuhaltajien työtilaan. Huomasin myös nurmikolla pienen rupikonnan, joka meinasi jäädä erään vanhan herran tallaamaksi.  









Savipajalta lähdettyämme M/S Sterna kuljetti ihmiset Kustavin Heponiemestä Iniönaukon yli Iniöön. 

Iniössä bussi ei pysähtynyt, vaan opas tarinoi entisestä saarikunnasta sitä sun tätä. Hän muun muassa mainitsi nähneensä Iniössä pari tunnettua näyttelijää, jotka mökkeilevät siellä. Kumpikaan ei ollut Kati Outinen, johon minä puolestani törmäsin yhtenä kesänä Iniön kyläkaupan rappusilla.  





Matka jatkui M/S Antonialla Iniöstä Houtskariin, jonka maaperällä olimme puolenpäivän tienoilla. Mossalan lomakeskuksessa nautittu lounas ei makuhermoja kutkuttanut, mutta siinähän se paremman puutteessa meni. Kokki ei ainakaan ole suolan ystävä. 

Siikan Pepen tilatessa ruuan oheen olutta, törmäsi hän kiperään ongelmaan. Henkilö tiskin takana ei nimittäin osannut sanaakaan suomea. Vikströmin Matin avustuksella ohrapirtelöä kuitenkin onnistuttiin saamaan. 

Venäläisomistuksessa oleva lomakeskus ei liene näinä aikoina kuuminta hottia, mutta kai sinnekin asiakkaita riittää kun valinnanvaraa ei ole mahdottomasti. 

Tutustuin alueeseen pintapuolisesti katsellen uusia lomamökkejä, joita oli pystytetty tuhkatiheään. Vanhemmat mökit sen sijaan näyttivät olevan erillään ja paremmin sijoitettu. Tiedä vaikka joskus tuollakin viettäisi pari kesävuorokautta. 





Houtskär on minulle Rengastien tuntemattomin paikka. Olen käynyt siellä vain kahdesti aiemmin, juuri rengastiematkoilla 2000-luvun alussa. 22 vuodessa oli päässyt unohtumaan kuinka kapeita teitä entisessä saaristokunnassa onkaan. 

Pian edessä olikin tilanne, jossa matkailuauto tuli jyrkässä mäessä bussia vastaan. Kuskimme Lauri otti homman tyynen rauhallisesti, mutta toisessa ajoneuvossa oltiin selvästi paniikissa. Ilman kolarointia selvittiin.







Lauttamatka Houtskarista Korppooseen oli reissun kolmasti pitempi merimatka. Puolen tunnin aikana ehti katsella maisemia ja ihmetellä hämähäkkejä, joita aluksilla tuntuu riittävän erikoisesta ympäristöstä huolimatta.  

Ohjelmistoon kuului vierailu Korppoon kirkossa. Pyhän Mikaelin harmaakivikirkko on rakennettu 1430- tai 1440-luvulla. 

Korppoon kirkonkylän pysähdyksellä ehti myös tehdä ostoksia. Kirkon vieressä oleva K-Market oli siitä erikoinen, etten ole tainnut nähdä missään kaupassa yhtä paljon tavaraa. Elintarvikkeita oli ängetty esille niin valtavat määrät, että hävikin on oltava tosiasia kesäsesongista huolimatta. 






Matka jatkui Nauvoon, jossa sijaitsee yksi saariston suurimmista vierasvenesatamista. Siellä ei kuitenkaan tepasteltu, vaan opas kertoi autosta käsin paikan historiaa. Minulle se onkin tuttu, mutta ehkä moni muu olisi halunnut nähdä rantaa lähempää. 

Reissun viimeinen kahvitauko oli Nauvon kirkon vieressä Majatalo Martassa. En ollut siellä ennen käynyt, majoitushintoja tosin muistan joskus netistä selailleeni.



Ennen kuin Paraisilla asuva oppaamme jäi pois kyydistä, vei hän meidät kalkkikaivoksen näköalapaikalle. En ollut moisesta tietoinenkaan, vaikka Paraisilla tulee melko usein käytyä. Avolouhoksen toisella laidalla on minulle tutumpi paikka, josta on ehkä vielä parempi näköala kaivokseen. 

Takaisin Turussa olimme iltakahdeksalta. Matkan kestoksi tuli huimat kaksitoista tuntia, mutta se tuntui menneen yhdessä hujauksessa. Onneksi keli suosi elokuun lopun epävakaisesta säästä huolimatta. 






lauantai 10. elokuuta 2024

Sunnuntairetki Ahvensaareen

Ahvensaari sijaitsee Korppoossa Varsinais-Suomen maakunnassa nykyisen Paraisten kaupungin alueella. 

Ahvensaaressa toimi vuonna 1845 perustettu kalkkikaivos, joka oli vuodesta 1935 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (nykyinen Nordkalk) alaisuudessa. Kalastuksen ohella kaivostoiminta oli merkittävä elinkeino, jonka parissa työskenteli noin 60 työntekijää. 

Parhaimpina aikoina Ahvensaaressa asui noin 160 ihmistä ja äänioikeutettuja oli pari sataa, koska saari oli tuolloin alueen keskus. Koulu toimi työntekijöiden kasarmissa, kunnes kyläkoulu rakennettiin 1952.

Kaivos suljettiin 1956. Sitä seurasi kyläkoulun lakkauttaminen 1967. Samoihin aikoihin kaupankin ovet pantiin säppiin. Kaupallinen kalastus ei ollut enää kannattavaa. Karjanhoitokin lopetettiin. 

Asukkaita Ahvensaaressa on nykyään kymmenkunta ja saman verran kesäasukkaita. Viimeinen vauva syntyi vuonna 1989, jonka jälkeen nuori perhe muutti saaresta pois. 

Kaiken tämän jälkeen voisi luulla, ettei Ahvensaaressa ole enää paljon mitään. Veneilijöitä sinne kuitenkin vetää vanhat kaivoslouhokset, joista Ronuddenin niemellä sijaitseva iso louhos on suosittu uimapaikka. Vihertävä vesi houkuttelee ihmisiä polskimaan. 




Veneretkellämme heinäkuisena sunnuntaina kohteena oli juuri samainen Ronuddenin niemi, johon kuskimme Markku sai kätevästi paattinsa kiinnitettyä. 

Minkäänlaista laituria ei ollut tarjolla, mutta koivukynnäksen viereen veneen sai helposti. Lähistöllä näkyi kalkkikaivoksen vanha ammusvarasto. 

Maasto ei ole helpoimmasta päästä Ronuddenissa. Minkäänlaisia kieltomerkkejä en huomannut, mutta piikkilankaa on ennen muinoin vedetty sen verran paljon, että sitä sai varoa vieläkin. 

Louhoksen toisessa päässä oli paljon uimareita. Ulkomaan kieliä molottavia perheitä saapasteli vastaan vähän väliä. 

Mäki alas uimapaikalle näytti niin jyrkältä, etten ollut innokas kokeilemaan pysynkö pystyssä vai miten mahtaa käydä. 






Kävin ensimmäisen kerran Ahvensaaressa lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Tuolloin siirryimme veneellä toiselle puolelle saarta, jossa on myös louhoksia. Nyt sama homma suoritettiin kävellen, koska se silmämääräisesti näytti helpolta. 

Kaunis ja vehreä lehtometsä pähkinäpuineen oli kuin toisesta maailmasta kaivosmiljööseen verrattuna. Etenimme helppokulkuista tietä pitkin lehmähaan kohdalle, josta kohti puista kävelysiltaa.  





Kyltti kävelysillan päässä näytti suunnan Kirmonniemelle. Metsässä oli valkoisella maalilla sudittuja täpliä siellä täällä. Mutta millaista maastoa se olikaan - varmasti yksi hankalimmista reiteistä kautta luontopolkuhistoriani. 

Kävelyä kivikossa ei yhtään helpottanut kipeä varpaani, jota piti varoa joka askeleella. Jos olisin tiennyt mitä edessä on, olisin melkeinpä jäänyt vastarannalle istuskelemaan.

Matkalla kummastelimme ilmeisesti jääkauden muovaamia kallioita. Harvemmin moisiin luonnon taideteoksiin törmää. 

Vaikka polku Kirmon louhokselle oli vaikea ja vaarallinenkin, odotti perillä erikoinen näky veden valtaaminen luolineen. Louhosalue on aidalla suljettu, mutta miehen mentävä rako siihenkin oli tietysti taivutettu. 

Korostettakoon, että louhosalueelle on pääsy kielletty ja liikkuminen siellä tapahtuu omalla vastuulla. 








Edellisestä Ahvensaari-visiitistäni vuodelta 2019 voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/venereissu-ahvensaareen.html