Karnaistenkorven luontopolulla

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina auton keula osoitti kohti Lohjaa. Turusta moottoritietä pitkin huristellessa sinne ei kauan ajele. Tarkoitus oli katsastaa millainen Lohjan laajin ulkoilualue Karnaistenkorpi on.

En tarkalleen muista mistä idea tähän tuli. Saattoipa olla niin, että huomasin Retkipaikan artikkelin sosiaalisesta mediasta, jonka jälkeen lähetin linkin työkaverilleni Petterille. Erähenkisenä miehenä hän innostui oitis. 

Noin kahdensadan hehtaarin Karnaistenkorvessa on erimittaisia luontopolkuja, jotka kiemurtelevat korkeiden kalliojyrkänteiden, soiden, metsäpurojen- ja lampien lomassa. 

Seurasimme punaisella täplitettyjä puita, jolloin olimme pääreitillä. Keltaista maaliakin oli siellä täällä. Sen perässä mennessä reitistä olisi tullut pitempi.  

Koiran kanssa liikkeellä ollut rouvashenkilö tuli polun alussa juttelututuksi. Hän kertoi ulkoilevansa alueella aina silloin tällöin. Kierroksemme loppuvaiheessa kaksikko puolestaan tuli vastaamme, jolloin totesimme heidän kävelleen jossain kohdassa väärään suuntaan. Ehkä metsikkö ei sittenkään ollut kovin tuttu. 

Maasto ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta ei mikään ylivoimainenkaan. Pitkospuilla kävellessä piti olla tarkkana, koska lankut olivat osin irti ja porrastettuja. 

Reitit kulkevat kahden lammen, Ahvenlammen ja Sorvalammen ympäri tai sivuitse. Molemmissa paikoissa on laavu, nuotiopaikka, polttopuita ja puuceet. 

Etenkin Sorvalammen taukopaikassa olisi voinut pysähtyä grillaamaan, mutta mukana ei ollut kuin kamera ja vesipullo. Mikäli tuonne joskus toistekin tulee mentyä, niin ehkä silloin sitten. 

Matkan erikoisuus oli kalliojyrkänne, jossa oli valtava määrä viivasuoria jälkiä. Jääkauden muovaama seinämä näytti kuin jättiläisen tekeleeltä.  

Sorvalammen taukopaikan jälkeen alkoi päättymättömältä tuntunut nousu ylös rinnettä. Jollei siinä ahertaessa tule hiki, niin tuskin sitten missään. Ehdottomasti matkan rankin kohta. 

Seuraamamme punatäpläinen reitti osoittautui noin kolmen ja puolen kilometrin mittaiseksi. Kävelyyn ilman isompia hengähdystaukoja meni puolisentoista tuntia. 

Hämmästyttävä Kasvihuoneilmiö

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna suuntana oli Lohjan Karnaistenkorven retkeilypolut. Työkaverini Petterin autossa istuessa moottoritie oli kuuma, eikä matkanteko noinkin kauas Turusta tuntunut  missään.  

Jossain vaiheessa menomatkaa mieleeni juolahti taukopaikka nimeltä Kasvihuoneilmiö. Olisiko sellaista enää olemassa ja pääsisikö sinne helposti koukkaamaan moottoritieltä? 

Petteri kun kulkee Turun ja Helsingin väliä usein, tiesi hän heti asian julkituotuani, että kohta tienposkessa pitäisi näkyä Kasvihuoneilmiön mainoskyltti. 

Kyltistä oli kivenheitto liittymään. Kasvihuoneilmiö tulikin tuota pikaa näkyviin Valtatie 1:n eli Vanhan ykköstien varrelta. Tarkempi osoite on Palomäentie 2, Nummi. 

Ainut muistikuvani Kasvihuoneilmiöstä juontaa juurensa kesään 2002. Paluumatkalla Vantaan Korsossa järjestystä Ankkarockista, tai pikemminkin sen jälkeisestä majapaikasta, pysähdyimme siellä. 

Parin tutun Facebook-päivityksissä olen lähivuosina huomannut fotoja Kasvihuoneilmiön merkillisistä patsaista ja muusta tilpehööristä. En muista reilun parinkymmenen vuoden takaisella visiitillä sellaisia nähneeni. Mielestäni tuohon aikaan Kasvihuoneilmiö oli enemmän tavallinen taukopaikka kuin sisustustavaraliike.  

Niinpä olikin uskomatonta kohdata tavaramäärä, jonka rakennus kätkee sisälleen. Ulkonakin toki oli sitä sun tätä, mutta varsinainen yllätys odotti sisätiloissa. Tarjolla on vaikka mitä; ulkokalusteista armeijan varusteisiin ja patsaista kristallikruunuihin.

Kasvihuoneilmiössä on toki myös kahvila. Myynnissä näytti olevan valtavia rinkelimunkkeja. Yksi sellainen vastasi varmaan kolmea tavallista munkkia. Moinen järkäle piti tietysti ostaa virvoitusjuoman kera, jotta jaksoi taivaltaa luontopolulla. 

Valitettavasti unohdin ottaa kuvan megamunkista. Maukas suupala ei ollut edes hinnalla pilattu; vain 4,70 euroa. 

Munkkia mussuttaessani huomasin katonrajassa killuvan hain. Sitä lienee moni pelästynyt. Putiikin valtavasta dvd-filmivalikoimasta olisi saattanut löytyä Tappajahaikin, mutta mitä hyllyjä vilkaisin, oli siellä pääosin kotimaista tuotantoa. 

Kasvihuoneilmiöön pitää ehdottomasti tulla joku kerta uudelleen oikein ajan kanssa! 

Karkalin luonnonpuistossa

Kun pääsee Liedosta töistä varttia vaille neljä, saattaa parin tunnin kuluttua löytää itsensä Lohjalta. Näin allekirjoittaneelle kävi viime keskiviikkona. 

Kysymyksessä nimittäin oli luontoretki Uudenmaan maakunnan länsiosassa sijaitsevaan Karkalin luonnonpuistoon. Entisen Karjalohjan kunnan alueella Karkalinniemessä Lohjanjärveen työntyvä puisto on perustettu jo vuonna 1964.

Turusta käsin Lohjan tavoittaa nykyään melko nopeasti. Turku-Helsinki-moottoritietä pitkin kaivoskaupunkiin ei ole kuin yksi hujaus. Työpäivän jälkeen on yleensä ollut tapana ottaa nokoset, mutta työkaverin Petterin painaessa kaasua olimmekin kohta jo perillä, eikä takapenkillä paljon uneksittu.

Loppumatka moottorietieltä Karkaliin ei puolestaan edennyt kovin nopeasti. Soratietä riitti lähes loputtomiin, eikä harvinaisen tiheät nimismiehen kiharat tahtoneet millään loppua mutkaisella pikkutiellä. Auto tärisi kuin valtava vibtaattori.

Karkalin luonnonpuistossa saa liikkua vain merkityillä reiteillä. Poluilla oli keltaista opasmaalia paljon, mutta eri reitit olisi voitu merkatä vaikka punaisella tai vihreällä. Kävelimme metsässä arviomme mukaan viitisen kilometriä ja varmasti suurimman osan 6,5 kilometrin yhdysreitistä. 

Keskellä aluetta on niitty, jossa oli pari penkkiä. Ilmeisesti tässä kohdin lähdimme eri suuntaan kuin alunperin piti. Kapeaa ja kivikkoista rinnettä riittikin sen jälkeen kilometritolkulla. Korkeuserot olivat paikoin huimat ja kuinka ollakaan meille sattui reitin ylämäkiosuudet! Toisinpäin olisi ollut pelkkää alamäkeä. Juurakkoa ja kivikkoa oli matkan varrella siihen malliin, ettei ihan kaikille voi reittiä suositella. 

Vaikka jokin kolkka luonnonpuistossa jäikin sekavahkon opastuksen takia väliin, olivat maisemat paikoin komeat. Puiden takaa näkymät Lohjanjärvelle olivat rajoitetut, mutta rantaosuuksilla palkitsevat. 

Luonnonpuisto ja matka perille Karkaliin oli niin tiheää lehtoa ja lehtipuuta, etten muista hetkeen noin rehevää luontoa nähneeni. Pähkinäpensaita oli harvinaisen paljon, mutta lintujen totaalista puuttumista ihmettelin. Viserrystä ei kuulunut sekuntiakaan parin tunnin taipaleen aikana. 

Arvelin, että heinäkuussa lehtometsässä olisi paljon hyttysiä. Loppumatkasta vain yksi verenimijä tuli inisemään korvan juureen. Parkkipaikalla suoritettu Offin suihkutus oli ehkä ylimitoitettu, mutta mistä noista tietää. 

Karkalin luonnonpuisto osoittautui mielenkiintoiseksi kohteeksi, jossa voisi joskus käydä uudelleenkin. 

Lohjan reissu osa 2 - Paavolan tammi

Lohjan keskustasta noin viidentoista kilometrin päässä sijaitseva Lohjansaari vaikutti mukavalta maaseudulta. Ainakin näin kesäaikaan peltoa, vesistöä ja metsää katseli mielellään auton ikkunasta.

Tavoitteenamme oli löytää kohuttu Paavolan tammi. Hype puun ympärillä alkoi viitisen vuotta takaperin, jolloin Retkipaikka-sivuston perustaja Antti Huttunen innostui siitä ja alkoi rummuttaa puuvanhusta niin nettijulkaisuissa, Retkipaikka-kirjassa kuin hieman myöhemmin Metsien kätkemä-televisiosarjassakin.

En tiedä millainen nähtävyys tammi oli aikaisemmin, mutta Huttusen ansiosta siitä on tullut oikea kansanvaelluskohde ja oman lajinsa superjulkkis.

Lohjansaaren entisen koulun pihalta osoitteesta Pietiläntie 23, Lohja, lähtevä luontopolku eteni pitkin tammi-, lehmus- ja pähkinäpuumetsikköä. Lopulta saavuttiin kuusien ympäröimälle aukiolle, jossa kuuluisa puu jökötti.

Mielikuvitukseni laukkasi kiihkeästi luontopolulla kävellessäni. Oliko tämä nyt se tarujen satumetsä? Kuvittelin kaikenmaailman muinaiset trikoosankarit Robin Hoodista Frodo Reppuliin killumassa tuon mahtavan puun oksilla ja hovinarrien steppailevan ringissä.

Tammihan ei näyttänyt samalta kuin Huttusen valokuvissa. Tiedä sitten oliko fotoja miten paljon käsitelty, mutta samaksi en olisi tunnistanut. Isohan se toki on, mutta onhan noita muuallakin. Mieleen tulevat ainakin Kustavintien varressa Taivassalon vanhan pappilan kupeessa oleva jättimäinen tammi ja Askaisissa Louhisaaren linnaan johtavan tien varrella olevat kerrassaan suunnattomat puut.

Julkkispuun ympäriltä on vuonna 2016 kaadettu kuusia, jotta se näkyisi paremmin. Jos olisin ollut työnjohtaja, olisi kuusia kaadettu enemmänkin.

Tammelle johti jatkuva ihmisvirta. Oli niin papparaista sekä juuri ja juuri kävelemään oppinutta pikkulasta. Toivottavasti he pitivät näkemästään. Minulle tämä ei oikein kolahtanut, mutta tulipa moinen kuuluisuus nyt vihdoin nähtyä.