Syyskuinen Matildanjärven kierros

Teijon kansallispuisto on tammikuussa 2015 perustettu kansallispuisto entisen Perniön kunnan alueella Teijolla Salossa. Sen pinta-ala on 34 neliökilometriä ja puiston ytimen muodostaa 2300 hehtaarin kokoinen Teijon retkeilyalue.

Retkeilyalueen polut ovat joko rengas- tai yhdysreittejä eli niihin pääsee liittymään toiselta polulta jos sellaiselta sattuu tuntumaan. Itse olen vuosien saatossa suosinut jostain syystä vain kahta reittiä, Matildanjärven kierrosta ja Totin luontopolkua Sahajärven kupeessa.

Lauantaina 14. syyskuuta olin työkaverini Petterin kanssa liikkeellä hyvissä ajoin aamulla, jolloin alueella ollut nimeksikään porukkaa. Kiinnitin tosin huomioni perhokalastajiin, joita oli runsaasti veneilemässä Matildanjärvellä. Myöhemmin selvisikin, että kyseessä oli kalastustapahtuma.

Pitkospuista voisi mainita, että ne ovat törkeän kapeat reitin alkumatkasta. Kävellessä saa käyttää piileviä trapetsitaiteilijan kykyjään pysyäkseen pystyssä.

Kaikenlainen suo- ja metsämaisemista nauttiminen on tällä osuudella tehty mahdottomaksi, koska tarmo on keskitettävä suoraan eteensä. Muuten on pian suossa ainakin jonkun raajansa osalta.

Kaksi vuotta sitten kompastuin ja loukkasin pahannäköisesti, mutta pääsin kuitenkin jatkamaan kierroksen loppuun asti. Käsivarteen ilmestyi oitis pingispallon kokoinen verenpurkauma, joka hiipui pois vasta kuukausien kuluttua. Polven osalta selvisin onneksi vähemmällä.

Koska viime päivinä on satanut rankasti, olivat pitkospuut totaalisen märkiä. Kävelytahti oli siitäkin syystä huomattavan hidas. Onneksi Matildanjärven kierroksella ei oikeastaan tuon enempää pitkospuita olekaan, paitsi ennen Vicksbäckinlahden tulipaikkaa. Sinne oli uusittu kunnon jykevät parrut sitten viime käynnin.

Matkan varrella taukopaikoilla oli muutamia yöpyjiä. Niin teltta kuin reppukeinukin kävi näemmä yösijasta. Mikäs siinä köllötellessä.

Matildanjärven kierros on pituudeltaan 5,5 kilometriä. Se taittui parine kuvaus- ja lepotaukoineen tasan minuutilleen kahteen tuntiin. Onneksi keli suosi, sillä poistuttuamme alueelta, alkoi sade välittömästi.

Ehkä seuraavalla kerralla voisi kokeilla jotain toista reittiä. Maisemallisesti Matildanjärven kierros tosin puolustaa hyvin paikkaansa, etenkin jos käy harvoin Teijon kansallispuistossa.

Savojärven kierroksella 6. huhtikuuta

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti Savojärven kierros on yleensä tässä kevään korvilla ollut ajankohtainen. Ja niin oli nytkin, kun lauantaina 6. huhtikuuta kaasuttelin Säkyläntietä pitkin kohti Ylänettä ja Kurjenpesän parkkipaikkaa.

Mukana matkassa oli turkulainen historia- ja luontomies Harri Nato Leino. Hänen kanssaan olen muutaman kerran aiemminkin tarponut tämän reilun kuuden kilometrin taipaleen läpi.

Viimeksi taisimme olla näissä maisemissa toukokuun alkupuolella viime vuonna. Tuolloin bongasin Savojärvi-historiani ensimmäisen ja ainoan käärmeen ojanpenkasta läheltä Rantapihan taukopaikkaa. Aiheesta enemmän tuolla http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/05/vuoden-ensimmainen-savojarven-kierros.html

Eräs tuttuni kävi Savojärven kierroksella puolitoista viikkoa aikaisemmin eli viikolla 13, maaliskuun lopulla. Kyselin innokkaana mahtaako siellä olla vielä paljon jäätä ja ovatko pitkospuut mahdollisesti jo kuivat, jotta uskaltaisi kävellä ilman pelkoa liukastumisesta ja suohon kaatumisesta. "Juu ei ollut enää jäätä missään kohtaa! Pitkospuutkin täysin kuivat", kuului vastaus.

Hälytyskelloni soivat välittömästi. Vastoin tapojani en kumminkaan jaksanut kommentoida muuta kuin "Kiva juttu, täytyy varmaan itsekin käydä siellä piakkoin" tai jotain vastaavaa. En kai minä nyt niin saapas sentään ole, että selitys menisi läpi tuosta vaan. Jos kerran rannikollakin on jäätä, lätäköitä ja liukasta, niin kai sitä on umpimetsässä hieman pohjoisempanakin.

Pohdin siinä, että mahtoikohan tämä tuttavani olla edes käynyt Savojärven kierroksella. Ainakin puolitoista viikkoa myöhemmin taipaleella oli märkiä kohtia muutama, joista aivan loppuvaiheessa lenkkiä myötäpäivää kierrettäessä erityisen paha kohta. Pitkospuut olivat totaalisesti uponneet suohon usean metrin matkalta.

Mieleen muistui muutaman vuoden takainen Savojärven kierros, jolloin Matka-Matti Viktsrömin kanssa ihmettelimme tovin parinkymmenen metrin mittaista vesilätäkköä lenkin isoimman suotaipaleen keskellä. Jotenkin siitäkin selvisi ilman kenkien kastumista, kumma kyllä. Aiheesta enemmän http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/04/savojarven-kierros-9-huhtikuuta.html

Kuten usein aiemminkin on tullut todisteltua, on maailma vähän pirun pieni. Savojärven kierroksellakaan ei voinut välttyä työkavereilta, joita käveli vastaan peräti kolme kappaletta. Eipä siinä, ettenkö heitä haluaisi tavata, mutta en odottanut joutuvani väistelemään heitä pitkospuilla keskellä Yläneen metsää.

Kellotin kierroksella kuluneen ajan, mutta se on tätä naputelessa päässyt unohtumaan. Pari pikku taukoa ja valokuvaustuokiot kaupan päälle siitä tulee yleensä sellaiset reilut kaksi tuntia.

Vaisakon luonnonsuojelualueella

Vaisakon luonnonsuojelualue sijaitsee Salon Halikossa Halikonlahden rannalla. Sen pinta-ala on 63 hehtaaria ja se on perustettu 1985. Natura 2000-alueeksi Vaisakko nimettiin 1998.

Kävin ensimmäisen kerran Vaisakossa toukokuussa 2016. Tuolloin alueen nimi ei meinannut jäädä millään kaaliini, vaan unoihdin sen alvariinsa. Milloin mieleen putkahti Vesikko tai jotain sinne päin, muttei oikeaa asua sitten millään.

Erityisen komeana Vaisakko näyttäytyi toukokuussa 2017. Valkovuokkomeri oli suurin mitä olen missään nähnyt. http://kaislatuuli.blogspot.com/2017/05/vaisakon-kukkaloistoa.html

Kesälomani viimeisellä viikolla oli jälleen sopiva sauma lähteä käymään Vaisakossa. Neljän kilometrin mittaisella luontopolulla oli hiljaista, ketään ei näkynyt lähimaillakaan. Olimme Arto Takaraution kanssa varmaan ainoat ihmiset koko seudulla.

Vaikka lämpöämittari ei mielestäni aamukymmeneltä näyttänyt huimia lukemia, tuli jo alkumatkasta armoton hiki. Ilmankosteus oli kovaa luokkaa, pelkkä henkitys sai silmälasit huuruun. Myöhemmin aurinko alkoi porottaa.

Aluetta hoitaa Metsähallitus tai ainakin sen pitäisi hoitaa. Ilmeisesti kukaan kyseisen puljun kaveri ei ole vaivautunut käymään siellä moneen kuukauteen, sillä pitkospuut olivat osin täysin kasvillisuuden kätkemiä. Ehkä pitkä kuuma kesä on verottanut haluja lähteä siimaleikkurilla heilumaan. Oli vaan aika ikävä kävellä nokkospuskien läpi, eikä paikoin edes nähnyt missä kohdassa lankut ovat.

En ole aikoihin törmännyt hirvikärpäsiin, mutta Vaisakossa niitä oli. Yksi ahersi niskassani ja toinen nilkassa. Paluumatkalla huomasin punkin liikkuvan kädessäni.

Luontopolun kiertoon meni puolisentoista tuntia. Alunperin oli aikomus pitää jonkunmoinen taukokin, mutta reitin varrella ei ikävä kyllä ole lainkaan penkkejä tai mitään muutakaan mihin istahtaa. Toki takamuksensa voi parkkeerata vaikka maahan, mutta eipä oikein tehnyt mieli.

Elokuista Savojärveä kiertämässä

Tässä viikon 34 kuluessa olen käynyt peräti kahteen otteeseen Savojärvellä Kurjenrahkan kansallispuistossa.

Ensimmäinen yritys kiertää Savojärvi tyssäsi rankkaan parinkymmenen minuutin sadekuuroon, jonka kohteeksi jouduin noin kilometrin päässä lähtöpaikasta. Vettä tuli siihen malliin, etten meinannut nähdä eteeni. Kaikki kuteet olivat likomärkiä ja pelko kameran sekä kännykän kastumisesta saivat palaamaan takaisin autolle Savojärven Rantapihalle. Se sijaitsee Nousiaisten puolella järveä, kun taas toinen puoli on Ylänettä, nykyistä Pöytyää.

Alkutaival oli kumminkin oikein kaunista ja aurinkoista säätä. Noin kuuden kilometrin mittaisen reitin maisemallisesti parhaat palat ovat juuri noilla seuduin.

Vaikka sade harmitti, ei se mikään katastrofi loppupeleissä ollut. Olen ollut Savojärven kierroksella parisenkymmentä kertaa ja kokemus se tämäkin oli. Kamera ja kännykkä toimivat yhä moitteettomasti, autokaan ei kastunut pahemmin märistä matkalaisista.

Kuin ihmeen kautta samana ehtoona tuli viesti, jossa kyseltiin halukkuutta lähteä seuraavana päivänä Savojärven kierrokselle. No, mikä ettei kun kerran lomaakin on.

Olin nyt varautunut paremmin mahdolliseen sateeseen. Sellaista ei onneksi tullut. Ilma oli oikeastaan täydellinen ulkoiluun.

Tällä kertaa startti tapahtui helpommasta paikasta Turun suunnasta tullessa eli Kurjenpesän parkkipaikalta.

Uutta oli aivan Säkyläntien varteen tehty iso parkkialue ja myyntikoju. Niitä ei ollut vielä toukokuun alussa. Kyseessä on ilmeisesti kesällä kokeiluluontoisesti aloittaneen Föli-bussin kääntöpaikka. Sen tarkoitus oli tuoda porukkaa Turusta Kurjenrahkalle.

Savojärven kierrosta on mahdotonta tehdä ilman kameraa. Vaikka joka kerta lähes samat kohteet tallentuvatkin muistikortille, eipä paljon haittaa. Reitti on suurimmaksi osaksi maisemiltaan komea, vain muutaman sadan metrin mittainen Blairwitch Project-elokuvaa muistuttava ryteikkömetsä Kuhankuonon rajakiven ja Rantapihan välissä on ikävä.

Järven vesi oli harvinaisen matalalla. Pohjakivet ja turveläjät pilkottivat siellä täällä.