Savojärven kierroksella 16. huhtikuuta

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomessa usean kunnan alueella sijaitseva kansallispuisto. Sen suosituin reitti on Savojärven kierros, jonka talsii vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset. 

Huippuvuosinani olen kiertänyt Savojärven kuusi kertaa. Viime vuonna saldo jäi vaivaiseen kahteen. Muutenkin tahtini on hiipunut sitä mukaa kun kansallispuiston kävijämäärä koronan myötä lisääntyi ihmisten keksiessä luonnonihmeet. 

Toisin kuin alla olevassa kuvassa lukee, on Savojärven kierros hieman pitempi kuin kuusi kilometriä. Muistaakseni tätä nykyistä edeltävässä taulussa luki 6,5 kilometriä.  

Viime sunnuntaina retkikaverini Matti Viki Vikströmin älykännykkä tallensi lukeman 7,5 kilometriä. Emme Savojärven kierroksen lisäksi kävelleet muuta kuin parkkipaikalta Kurjenpesän tulipaikalle ja takaisin. 

Savojärven kierroksella ei näkynyt ainuttakaan eläintä. Monesti pitkospuilla saattaa havaita sisiliskoja lämmittelemässä tai perhosentoukkia ryömimässä. Yhtään kurkeakaan emme bonganneet, mutta automatkalla Turusta niitä oli valtava parvi eräällä pellolla. 

Kierroksella ei ollut enää jäätä ja lunta kuin muutaman kymmenen metrin matkalla. Sain tästä varman tiedon päivää aikaisemmin, jolloin työkaverini Petteri patikoi alueella ja raportoi iltasella kokemastaan. 

Koska parin tunnin rivakka liikunta saattaa aiheuttaa näläntunnetta, oli sellaisen poistoon omat konstinsa. Grillikuumennettu HK:n Sininen sinapin kera oli tähän tarkoitukseen mitä mainion apu. 

Kurjenpesän tulipaikalla kummastutti roskakorien puute. Toki kivenheiton päässä on roskakatos, mutta luulisi grillikatokseenkin sellaisen kuuluvan. Seurasin sivusilmällä ihmisiä, jotka hölmistyneinä pyörittivät päitään roskiksia etsien.  

Tulipaikalle saapui kymmenittäin espanjaa molottavia nuorukaisia. Ehdimme nippanappa pois heidän tieltään. Katos täyttyikin ennätysvauhtia innokkaista ulkolaisista, joille makkaran grillaaminen vaikutti olevan uusi kokemus. 

Savojärven kierroksella 6. huhtikuuta

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti Savojärven kierros on yleensä tässä kevään korvilla ollut ajankohtainen. Ja niin oli nytkin, kun lauantaina 6. huhtikuuta kaasuttelin Säkyläntietä pitkin kohti Ylänettä ja Kurjenpesän parkkipaikkaa.

Mukana matkassa oli turkulainen historia- ja luontomies Harri Nato Leino. Hänen kanssaan olen muutaman kerran aiemminkin tarponut tämän reilun kuuden kilometrin taipaleen läpi.

Viimeksi taisimme olla näissä maisemissa toukokuun alkupuolella viime vuonna. Tuolloin bongasin Savojärvi-historiani ensimmäisen ja ainoan käärmeen ojanpenkasta läheltä Rantapihan taukopaikkaa. Aiheesta enemmän tuolla http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/05/vuoden-ensimmainen-savojarven-kierros.html

Eräs tuttuni kävi Savojärven kierroksella puolitoista viikkoa aikaisemmin eli viikolla 13, maaliskuun lopulla. Kyselin innokkaana mahtaako siellä olla vielä paljon jäätä ja ovatko pitkospuut mahdollisesti jo kuivat, jotta uskaltaisi kävellä ilman pelkoa liukastumisesta ja suohon kaatumisesta. "Juu ei ollut enää jäätä missään kohtaa! Pitkospuutkin täysin kuivat", kuului vastaus.

Hälytyskelloni soivat välittömästi. Vastoin tapojani en kumminkaan jaksanut kommentoida muuta kuin "Kiva juttu, täytyy varmaan itsekin käydä siellä piakkoin" tai jotain vastaavaa. En kai minä nyt niin saapas sentään ole, että selitys menisi läpi tuosta vaan. Jos kerran rannikollakin on jäätä, lätäköitä ja liukasta, niin kai sitä on umpimetsässä hieman pohjoisempanakin.

Pohdin siinä, että mahtoikohan tämä tuttavani olla edes käynyt Savojärven kierroksella. Ainakin puolitoista viikkoa myöhemmin taipaleella oli märkiä kohtia muutama, joista aivan loppuvaiheessa lenkkiä myötäpäivää kierrettäessä erityisen paha kohta. Pitkospuut olivat totaalisesti uponneet suohon usean metrin matkalta.

Mieleen muistui muutaman vuoden takainen Savojärven kierros, jolloin Matka-Matti Viktsrömin kanssa ihmettelimme tovin parinkymmenen metrin mittaista vesilätäkköä lenkin isoimman suotaipaleen keskellä. Jotenkin siitäkin selvisi ilman kenkien kastumista, kumma kyllä. Aiheesta enemmän http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/04/savojarven-kierros-9-huhtikuuta.html

Kuten usein aiemminkin on tullut todisteltua, on maailma vähän pirun pieni. Savojärven kierroksellakaan ei voinut välttyä työkavereilta, joita käveli vastaan peräti kolme kappaletta. Eipä siinä, ettenkö heitä haluaisi tavata, mutta en odottanut joutuvani väistelemään heitä pitkospuilla keskellä Yläneen metsää.

Kellotin kierroksella kuluneen ajan, mutta se on tätä naputelessa päässyt unohtumaan. Pari pikku taukoa ja valokuvaustuokiot kaupan päälle siitä tulee yleensä sellaiset reilut kaksi tuntia.

Kuhankuonolla grillaamassa

Sunnuntaina 12. tammikuuta oli kirpeä pakkaspäivä. Aamupäivällä tuli lähdettyä ajelemaan Kuhankuonolle, jossa kosteat polttopuut odottivat jo sytyttäjäänsä.

Tarkoituksena nimittäin oli grillata makkaraa Kurjenpesän tulipaikalla. Siisti grillikatos sijaitsee kivenheiton päässä Kuhankuonon parkkipaikasta ja seitsemän kunnan rajakivestä, josta Kuhankuono on saanut nimensäkin. Kivi on Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys.

Alueen retkeilyreiteillä on tullut silloin tällöin käytyä kävelemässä. Tällä kertaa ei. Suurin syy moiseen oli pitkospuut, jotka tähän aikaan vuodesta ovat vaarallisen liukkaita. Kesällä ja varsinkin syksyllä grillauspaikan vierestä lähtevä Savojärven kierros on hieno elämys. Olen reitistä muutaman kerran blogiini kirjoittanutkin.

Mikään varsinainen valokuvaus ilma ei sunnuntaina ollut. Kameran akkukin hyytyi pakkasessa melkein heti alkuunsa.

Paluumatkalla poikkesimme Nautelankoskella Liedon asemalla. Sain jokusen kuvan, vaikka akku punaista kovasti vilkuttikin.

En muista nähneeni Nautelankoskella aiemmin näin valtaisaa vesimäärää. Parinkymmenen käyntikerran perusteella väittäisin siellä olevan joka kerta erilainen näky vastassa. Yhtenä kesänä valuminen oli aivan onnetonta; kuin olisi ollut puutarhaletku lorisemassa kivien välissä. Horsmakin kurkotti paraatipaikalla ja näytti oikein hyvinvoivalta. Nyt puolestaan kuohut olivat valtavat.