Kuivin jaloin Savojärvellä

Lauantaina 22. maaliskuuta suuntana oli Kurjenrahkan kansallispuisto. Sain luotettavalta taholta kuulla, ettei pitkospuilla tarvitse varoa kevättulvia tai jäätä. Moisen infon myötä kiinnostus lauantaireippailua kohtaan kasvoi siinä määrin, että matkaan lähdettiin Turusta kello 9:30. 

Mukana matkassa oli Matti Viki Vikström, jonka kanssa olemme kiertäneet Savojärven useasti aiemminkin. Mieleen muistuu eräskin kerta, jolloin suon ylittävä pitkospuusilta oli veden vallassa parinkymmenen metrin matkalta. Tällä kertaa kevätsää oli kuin morsian.

Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti on Savojärven kierros. Sen pituus on kuutisen kilometriä. Käyntipäivänä polulla ei ollut ruuhkaa lainkaan, ainoastaan puolen tusinaa ihmistä koirineen tuli ja meni. 

Olimme perustallaajaa aikaisemmin liikkeellä, sillä parkkialueelle palatessamme puolisentoista tuntia myöhemmin, oli siellä aikamoinen ruuhka. 

Osin usean kunnan alueella sijaitseva alue on tunnettu Kuhankuonon rajakivestä, joka sijaitsee kolmen sadan metrin päässä Kurjenpesän parkkipaikalta. Kiven ympärillä pyörähdellessä voi yhtä aikaa olla Pöytyällä, Nousiaisissa, Mynämäellä, Turussa, Aurassa, Ruskolla ja Maskussa. Aikamoista. 

Viime vuonna en vieraillut Kurjenrahkalla kuin yhden vaivaisen kerran. Tiedä sitten miksi näin pääsi käymään, kun parhaimpina aikoina olen patikoinut siellä varmaan viidesti. Koska nyt oltiin näin aikaisin liikenteessä, on erittäin todennäköistä, että tulevan kesän ja syksyn mittaan alueen metsissä nähdään meikäläinenkin uudelleen. 

Savojärven kierroksella 26. elokuuta

Viime maanantaina sain aikaiseksi lähteä vuoden ensimmäiselle Savojärven kierrokselle. Kyseessä on noin 40 kilometrin päässä Turun keskustasta sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston suosituin reitti, jossa on tullut tavaksi käydä muutaman kerran vuodessa.

Jostain syystä intohimonani on takavuosina ollut päästä Savojärven maastoon heti lumien sulettua maalis-huhtikuussa. Kahtena viime keväänä moinen hinku on onneksi poistunut, koska tarkemmin ajatellen ei ole mitään järkeä taiteilla vetisillä ja liukkailla pitkospuilla. 

Viime kevään takatalvi kolmenkymmenen sentin lumikinoksineen ei myöskään houkutellut minkäänlaisiin ulkoaktiviteetteihin. 

Reilun kuuden kilometrin Savojärven kierros avattiin kesällä 2012. Korona-aikana se saavutti valtavan suosion, kun tavalliset pulliaisetkin huomasivat, että Suomessa on luontoa ja reittejä, joissa sitä voi nähdä. Ennen heitä ei kiinnostanut edes oma lähimetsä. 

Itselleni kävi päinvastoin. Koronan jyllätessä Kurjenrahkan kansallispuistossa kuljettiin pitkissä jonoissa, koska sakkia oli niin paljon. Ei todellakaan huvittanut tunkea mukaan. Kun vielä jotkut ajattelemattomat talsivat reittiä vastapäivään, oli ahtailla pitkospuilla ruuhka valmis. 

Maanantaina 26. elokuuta Savojärvellä ei ollut ruuhkaa. Minun ja retkikaverini Timon lisäksi vain kourallinen muita osui näköpiiriin. Autoja kyllä oli parkkipaikoilla kymmeniä, missä lie ihmiset. 

Savojärven kierros ei ollut viime käynnistä muuttunut juurikaan. Rantapihan lähellä oleva pato tosin oli purettu ja rakennusmiehet ahersivat yhä sen liepeillä. 

Turun Sanomien 23. heinäkuuta uutisoiman artikkelin mukaan muutostyöt ovat hyväksi niin luonnolle kuin turvallisuudellekin, eikä rakennustyömaa estä retkeilyä. 

Patohommeli jo vaikuttanut sen verran, että veden pinta oli laskenut. Ainakin järven pohjoisrannalla, jossa on veteen kurkottavia mäntyjä ja tavallaan koko reitin komein osuus, näytti järven pohja paikoin pilkottavan. 

Pienen pieniä sisiliskoja lämmitteli pitkospuilla. Vaikka kuvissani ne näyttävät lähes Godzillan kokoisilta, todellisuudessa tuollainen olisi mahtunut tulitikkuaskiin. 

Kontrastina sisiliskoille; viime syksynä pitkospuilla loikoili kyy, jonka kokoista en ole ennen tavannut. Harmi kun en ehtinyt ottaa kuvia siitä. Valtava matelija luikerteli suopursupusikkoon, jossa näin sen paksusta varresta vilauksen sahalaitakuvioinnista. 

Savojärven kierroksella 29. elokuuta

Kuluvalle viikolle 35 on lupailtu sadetta lähes päivittäin. Poikkeuksena oli tiistai, johon kolme eri sääpalvelua näytti pelkkää aurinkoa ja poutaa. Maanantai-iltana vesiryöppyjen hakatessa ikkunoita olin vähän skeptinen asian suhteen. Mutta uskottavahan se oli, kun noin moni taho sitä toitotti. 

Tiistaiaamuna kylkeä kääntäessäni kuulin selvästi sateen ääniä. Ensimmäinen ajatus oli, että siinä meni sekin retkipäivä. Parin tunnin kuluttua aurinko kuitenkin jo paistoi ja mielialakin nousi kummasti. 

Kurjenrahkan kansallispuistoon ei Turusta ajele kuin noin 35 minuuttia. Pääsoin Nousiaisten ja Yläneen alueella kiemurteleva Savojärven kierros on kansallispuiston suosituin reitti. Tänä vuonna olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, josta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2023/04/savojarven-kierroksella-16-huhtikuuta.html

Kurjenpesän parkkipaikalla oli vain kymmenisen autoa. Savojärveen kierroksella saikin kävellä rauhassa väistelemättä ketään. Matti Viki Vikströmin kanssa tapasimme reitillä ainoastaan kolme nuorukaista, joiden kotimaa oli englannin aksentista päätellen Yhdysvallat. 

Vuonna 2012 avattu Savojärven kierros on vuosien varrella mystisesti lyhentynyt. Jossain vaiheessa se oli 6,5 kilometriä, sitten 6,3 kilometriä ja nyt 6,0 kilometriä. Samapa tuo, ihmetyttää vaan.

Loppukesän runsaat sateet näkyivät kansallispuiston maastossa. Pitkospuut olivat osin lähes upoksissa, mutta kuivin jaloin pääsi onneksi kävelemään. 

Pieniä sisiliskon poikasia vilisti pitkin lankkuja. Yksi oli ikävä kyllä tallottu ja suolet pihalla. Ainuttakaan en ehtinyt kuvata.

Erikoisin lenkillä näkemäni eläin oli valtava kyy, jonka kokoista ei ole ennen tullut vastaan. Luulinkin sitä ensin rantakäärmeeksi, mutta valuessaan pitkospuilta tiheään suopursupusikkoon ehdin nähdä sahalaitakropasta kymmenisen senttiä. 

Matelija saattoi ottaa aurinkoa lankuilla ja levittää luunsa, jolloin se näytti paksulta pötkylältä. Se voisi selittää suunnattoman koon. Harmi kun en saanut sitäkään taltioitua muistikortille, mutta paljon muita luontokuvia kylläkin.  

Savojärven kierroksella 16. huhtikuuta

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomessa usean kunnan alueella sijaitseva kansallispuisto. Sen suosituin reitti on Savojärven kierros, jonka talsii vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset. 

Huippuvuosinani olen kiertänyt Savojärven kuusi kertaa. Viime vuonna saldo jäi vaivaiseen kahteen. Muutenkin tahtini on hiipunut sitä mukaa kun kansallispuiston kävijämäärä koronan myötä lisääntyi ihmisten keksiessä luonnonihmeet. 

Toisin kuin alla olevassa kuvassa lukee, on Savojärven kierros hieman pitempi kuin kuusi kilometriä. Muistaakseni tätä nykyistä edeltävässä taulussa luki 6,5 kilometriä.  

Viime sunnuntaina retkikaverini Matti Viki Vikströmin älykännykkä tallensi lukeman 7,5 kilometriä. Emme Savojärven kierroksen lisäksi kävelleet muuta kuin parkkipaikalta Kurjenpesän tulipaikalle ja takaisin. 

Savojärven kierroksella ei näkynyt ainuttakaan eläintä. Monesti pitkospuilla saattaa havaita sisiliskoja lämmittelemässä tai perhosentoukkia ryömimässä. Yhtään kurkeakaan emme bonganneet, mutta automatkalla Turusta niitä oli valtava parvi eräällä pellolla. 

Kierroksella ei ollut enää jäätä ja lunta kuin muutaman kymmenen metrin matkalla. Sain tästä varman tiedon päivää aikaisemmin, jolloin työkaverini Petteri patikoi alueella ja raportoi iltasella kokemastaan. 

Koska parin tunnin rivakka liikunta saattaa aiheuttaa näläntunnetta, oli sellaisen poistoon omat konstinsa. Grillikuumennettu HK:n Sininen sinapin kera oli tähän tarkoitukseen mitä mainion apu. 

Kurjenpesän tulipaikalla kummastutti roskakorien puute. Toki kivenheiton päässä on roskakatos, mutta luulisi grillikatokseenkin sellaisen kuuluvan. Seurasin sivusilmällä ihmisiä, jotka hölmistyneinä pyörittivät päitään roskiksia etsien.  

Tulipaikalle saapui kymmenittäin espanjaa molottavia nuorukaisia. Ehdimme nippanappa pois heidän tieltään. Katos täyttyikin ennätysvauhtia innokkaista ulkolaisista, joille makkaran grillaaminen vaikutti olevan uusi kokemus.