Marco Hietala - Ruostumaton

Lainasin viime sunnuntaina kaverilta Timo Kangasluoman kirjoittaman Marco Hietala-elämänkerran Ruostumaton. Syksyllä 2017 julkaistu kovankantinen ja isofonttinen kirja tuli luettua parissa illassa.

Tammikuussa 1966 syntynyt Hietala tuskin sanoo suurelle tuulipukukansalle paljon mitään, mutta musiikkia harrastaville hän on ollut tuttu hahmo jo 80-luvulta kuopiolaisen Tarot-heviyhtyeen riveistä.

Laajempaan tietoisuuteen laulava basisti tuli 2000-luvulla liityttyään kovassa nousussa olleeseen Nightwishiin ja oltuaan vajaat kymmenen vuotta sitten television suositussa Kuorosodassa Kuopion joukkoeen kapteenina.

Ensimmäisen kerran törmäsin Hietalaan 80-luvun puolivälissä Suosikissa, jossa oli mustavalkoinen kuva jalkansa monitorin päälle nostaneesta ja nyrkkiä puivasta basistista. Kyseessä oli Suosikin Rock-kuningas-kiertue ja Hietalan bändi tuohon aikaan nimeltään Purgatory.

Purgatorystä tuli Flamingon kanssa tehdyn levytyssopimuksen myötä Tarot vuonna 1986. Muistan vielä kuin eilisen päivän keväällä Hittimittarissa näytetyn Wings Of Darkness-videon, jonka sain tallennettua vhs-kasetillekin. Meno oli vallan hurja; rumpali takoi kuin mielipuoli ja Hietalan ikenet näkyivät vähän turhankin hyvin kameramiehen tunkiessa työvälinettään melkein hänen suuhunsa.

Tarotin debyyttipitkäsoitto The Spell Of Iron ilmestyi syksyllä 1986. Levyä mainostettiin Soundissa jotenkin näin, että "Suomen hevikuningas - ei haastajia!".

Tarot vuonna 1988.

Koska Hietalan tarina on minulle pääpiirteittäin tuttu, en odottanut kirjalta ihmeitä. Ruostumattoman parasta antia ovat kertomukset Tarotin alkutaipaleesta. Bändi ei lupaavan alun päässyt sille suosion tasolle, jolle sen olisi mielestäni pitänyt päästä. Orkesterin kaksi ensimmäistä, ehkä kolmaskin albumi, ovat suomalaisen hevimusiikin aatelia.

Tarotin huonosta karmasta on kuulunut paljon juttuja jo ennen kirjaa. Nyt kun takaiskuja tässä kerrattiin, eipä voi toista mieltä olla. Jollakin oli paljon bändiä vastaan.

Vaikka seurasin Hietalan uraa mielestäni tiiviisti tai sen verran kuin sen ajan tiedoitusvälineistä irtosi, en tiennyt, että hänellä meni 90-luvulla näin huonosti kuin kirjassa kerrotaan. Oli masennusta ja asunnottomuutta. Ruostumaton onkin aikamoinen selvitymistarina ryysyistä rikkauteen.

Hietala ei säästele ryyppy- ja panojutuissa. Ei hän niillä mässäilekään, mutta suomalaisiin muusikkoelämänkertoihin verrattuna teksti on jopa rajua. Esimerkiksi eräs punatukkainen iskelmärokkari ei kerro kirjassaan naisjutuista lainkaan, vaikka tunnettu panomies onkin.

Nightwish vuonna 2004. 

Olen tavannut Marco Hietalan vuosien varrella monta kertaa. Aluksi Tarot-fanina ja myöhemmin Sue-lehden avustajana, jolloin olen tehnyt Sinergy- ja Tarot -bändeistä jutut lehteen. Oikein asiallinen ja ystävällinen mies.

Nuottiöljy ei maistunut tuolloin kai jo raitistuneelle Hietalalle, kun keväällä 2010 Euran Osmantuvan backstagella yritin tarjota hänelle Jägermeister-huikkaa.

Tarot keikalla Osmantuvassa Eurassa 9.4.2010. 

Satakunnassa osa 2 - Honkilahti

Honkilahti on Satakunnassa sijainnut entinen kunta. Se muodostettiin vuonna 1657 Euraan kuuluvaksi rukoushuonekunnaksi, josta se erosi omaksi kunnakseen vuonna 1907. Kunta liitettiin 1970 takaisin Euraan.

Honkilahdella on puukirkko, jonka on suunnutellut Tuomas Samuelinpoika Rahvonius vuonna 1759. Kirkko sijaitsee Koskeljärven pohjoispäässä. Kuntaan kuului myös useita kilometrejä Pyhäjärven rantaviivaa.

Honkilahden väkiluku oli suurimmillaan 1957, jolloin siella asui peräti 1887 ihmistä. Vuonna 1960 94,36 % kotitalouksista omisti sähkövalon.

Honkilahden naapurikunnat olivat Eura, Säkylä, Lappi, Hinnerjoki, Laitila, Karjala, Mynämäki ja Yläne. Kunnan vaakunan sunnitteli Gustav von Numers vuonna 1951.

Pysähdyimme Uhratun parkkipaikalla liki Koskeljärveä. Järvi on tunnettu ja arvokas lintuvesi, jonka pinta-ala on 700 hehtaaria. Rannoilla ei ole ainuttakaan mökkiä tai asuinrakennusta, jonka vuoksi se on Suomen oloissa harvinainen. Suoalueita on ojitettu metsätalousmaan lisäämiseksi, mutta suurin osa rantametsistä on säästynyt hakkuilta.

Timo Sepänmaa oli tutkinut karttoja ja löytänyt järven rannalta tulipaikan. Uutuuttaan hohkaavat penkit olivat oikein mukavassa paikassa, mutta vuodenaika vaan väärä. Mielummin hätistelisin hyttysiä Perniön paistinmakkaran popsimisen ohessa kuin jäätyisin maaliskuisessa viimassa.

Koskeljärven rannassa huomioni kiinnittyi valtavaan venemäärään. Sen perusteella varmaan jokaisella kyläläisellä on oma paatti.

Koskeljärveltä lähtiessä Sepänmaa ehdotti kohteeksi Kolmhaaran asuinpaikkaa. Se on hiekanotossa osittain tuhoutunut muinaisjäännös, joka sijaitsee Honkilahdella molemmin puolin Hinnerjokea kohdassa, missä Vaalijoki yhtyy Hinnerjokeen. Kyseessä on eräs Suomen tunnetuimmista kivikautisista asuinpaikoista.

Satakunnassa osa 1 - Ruukinkoski ja Eenokki

Lauantaina maaliskuun 4. päivä suuntasin ajelulle kohti Satakuntaa punaisen Toyota Yariksen kyydissä, jota varmoin ottein ohjasti työkaverini Sunttu Sundell. Mukana matkassa oli myös entinen työkaverimme Timo Sepänmaa.

Päivän ohjelmistossa oli ensisijaisesti Honkilahti ja siellä sijaitseva Koskeljärvi, joita Sepänmaa ehdotti pääkohteiksi. Minulle Honkilahti oli nimeä lukuunottamatta tuntematonta seutua, joten näytin idealle oitis vihreää valoa. Omat Honkilahti -kokemukseni rajoittuvat erääseen naiseen, joka sattui olemaan kotoisin tuosta vuonna 1970 Euraan liitetystä entisestä kunnasta.

Honkilahtea ennen kurvasimme Kauttuan Ruukinkoskelle. Ilmeisesti Suntun mielessä välkkyivät samanlaiset kuohuvat koskivisiot kuin viime kesäkuussa, jolloin paikassa edellisen kerran poikkesimme. Tuolloinen visiitti tapahtui samalla reissulla kuin Lappi TL:n kuuluisien Sammallahden hautaröykkiöiden tutkailukin. Aiheista lisää kesäkuun 2016 blogiosiossa.

Maaliskuun alussa Ruukinkoskella ei passannut tallustella yhtä reippaasti kuin kesäkuumalla. Olisi nimittäin hyvin äkkiä saattanut löytää itsensä polskimassa ketarat pystyssä keskeltä koskea. Polut olivat vaarallisen liukkaita.

Komeaa maisemaa katsellessani päätin korkata matkaevääksi pakkaamani puolentoista litran pullon Hartwallin Novelle Plussaa. Se on vitamoitu aprikoosin ja jasmiinin makuinen juoma, jossa on lisätäytteenä sinkkiä. Toisena täytteenä pullossa oli Kochia, joka on 32 prosentin vahvuudellaan Tallinnasta tuotua vodkaa.

Kauttualta matka jatkui Rantatietä pitkin Säkylään. Reitti on maisemallisesti todella komea, mikäli malttaa olla polkematta kaasupedaalia ja katsella hiukan muuallekin kuin suoraan eteenpäin. Oikella puiden takana vilkkuva Pyhäjärvi on kaltaiselleni saariston kasvatille aika erilainen näky kuin merenranta.

Sunttu kurvasi auton parkkiin Eenokin hiekkatasanteelle. Jossain kohtaa aluetta on sijainnut vuonna 1994 tuhopoltettu legendaarinen Eenokki -tanssipaikka.

Itse en ehtinyt koskaan Eenokilla käymään, mutta kuulin siitä ennen vanhaan paljonkin juttuja. Paikassa esiintyivät aikansa suosituimmat orkesterit ja siellä on kuvattu vuonna 1981 ilmestynyttä Rokkidiggari -elokuvaa.

Tuhannen neliön kokoisesta rakennuksesta luulisi olevan jotain jälkiä olemassa. Edes kukaan paikalla olleista lukuisista ulkoilijoita ei tiennyt tanssilavan tarkkaa sijaintia. Eräs harjavaltalaisnainen muisteli, että oli "lillutellut varpaitaan rantavedessä aivan rakennuksen takana". Hänkään ei osannut kertoa sen tarkemmin missä.

Pyhäjärven jäällä oli paljon porukkaa. Ilmeisesti melkein jokainen oli kalastuspuuhissa. Potkulekkoja, pulkkia ja muita vempeleitä riitti.

Ruukinkoski Kauttualla

Viime viikon tiistaina kävin entisessä Lapin kunnassa Rauman lähellä katsomassa Sammallahdenmäen pronssikautisia hautaröykkiöitä. Samalla reissulla suuntasin menopelin kohti Euran Kauttuaa, jossa on komea koski.

En ole löytänyt netistäkään koskelle virallista kirjoitusasua, mutta se mainitaan isossa tietolaarissa ainakin nimillä Kauttuan koski, Kauttuankoski, Kauttuan Ruukinkoski ja Ruukinkoski.

Sellainen hämärä muistikuva on, että olen ensimmäisen kerran käynyt paikalla joskus 70- ja 80-luvun taitteessa. Uusinta tapahtui viime vuoden heinäkuussa, jolloin ystäväni Miika Hyttinen innostui näyttämään tämän upean paikan Euran reissullamme.

Vaikka koskia on tullut nähtyä useitakin, on Kauttuan Ruukinkoski mielestäni lajissaan aivan kärkipäätä.