Vanha Vehnämylly Riihikoskella

Varsinais-Suomessa Riihikoskella sijaitseva kesäkahvila ja vanhan tavaran liike Vanha Vehnämylly avattiin vuosi sitten. Nimensä mukaisesti se on entinen mylly, joka ajan patinoimasta ulkomuodostaan huolimatta on ollut toiminnassa vielä lähivuosina. 

Vanha Venhämylly on aikamatka menneille vuosikymmenille. Sisällä on neljässä kerroksessa antiikkitavaraa valtavat määrät. Sisustamisessa on täytynyt olla hillitön työ! 

Flippereitä tai lankapuhelimia näkee enää harvoin, enkä muista törmänneeni kondomiautomaattiinkaan varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Katoavaa kansanperinnettä riittää kerrostolkulla. 

Vanhan tavaran keräilijöiden lisäksi paikan luulisi kiinnostavan etenkin motoristeja ja autofriikkejä. 

Minut Riihikoskelle houkutteli huhut laajasta lp-levyvalikoimasta. Älppäreitä olikin enemmän kuin osasin odottaa. Lisäksi vielä laatutavaraa, eikä mitään Eija Sinikkaa tai Bianca Moralesia, joihin törmää peruskirpputoreilla. 

Viime suvena en ehtinyt käymään paikalla ja kuulinkin siitä muistaakseni vasta loppukesästä, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Varmasti tulee poikettua Riihikoskella kesän mittaan uudelleenkin. 

Vanha Vehnämylly on avoinna toukokuusta syyskuuhun ke-su kello 10-18 osoitteessa Myllykuja 6, Riihikoski. 

Vinyyli-iltapäivä

Viime lauantaina innostuin luukuttamaan lp-levyjä oikein urakalla. Sitä tulee turhan harvoin harrastettua, vaikka hyllyihin onkin kerääntynyt satoja älppäreitä. Esimerkiksi blogijuttuja naputellessa soi melkein aina Youtubesta joku kokonainen albumi. Tällä samaisella hetkellä se on The Doorsin Waiting For The Sun vuodelta 1968.

Lp-levyissä on aivan aivan oma hohtonsa ja maailmansa verrattuna cd-levyihin ja etenkin internetin suoratoistopalveluihin. Kansitaidetta, valokuvia ja biisien sanoja on mukava tutkia samalla kun levy soi.

Muutama vuosi takaperin rupesin jälleen ostamaan vinyylilevyjä lähinnä kirpputoreilta. Mukava harrastus kierrellä esimerkiksi Turussa Manhattanin tai Hassisen kirppiksillä. Joka kerta tarttuu vähintään yksi levy mukaan.

Viime lauantain musiikkeja kirjasin oikein ylöskin. Vetelin sattuman varaisesti levyjä esille sen kummemmin miettimättä. Aika monenlaista musiikkigenreä löytyikin, vaikka asiaa ymmärtämättämille jokainen noista kuulostaisi varmaan samalta jumputukselta. Lista näyttää seuraavanlaiselta.

Jack Starr: Out Of The Darkness
The Alarm: Declaration
Angel: On Earth As It In Heaven 
Alice Cooper: Killer
Def Leppard: Pyromania
Iron Maiden: Fear Of The Dark
Joan Jett: The Hit List
Exploited: Totally Exploited
Jackflash: Jackflash
Klamydia: Los Celibatos
Korroosio: Kyllä tytöt ymmärtää
Helix: Walking On The Razor's Edge
David Lee Roth: Eat 'em And Smile
Bonfire: Don't Touch The Light
Boston: Boston

Hård rockia kirpputorilta

Viime sunnuntaina kävin penkomassa Turun Länsikeskuksen kirpputorilla levylaareja. Kaverin antaman vinkin mukaan siellä olisi kaikenlaista mukavaa tarjolla.

Suurin osa hänen mainitsemistaan lp-levyistä oli jo päätynyt ahnaisiin käsiin. Löysin silti kolme älppäriä, joita ei yksinkertaisesti voinut jättää sinne. Hintakaan ei päätä huimannut. Omistan samat albumit cd-levyinäkin, mutta koska lp on paras formaatti, en epäröinyt marssia kassalle vinyylit mukanani.

Levyt edustavat ruotsalaista 80-luvun puolivälin hard rockia. Naapurimaassamme termi taipuu sujuvasti hård rockiksi. Genren tunnetuin yhtye oli Europe, joka vuoden 1986 jättihitillään The Final Countdown (jonka eräs kaveri aikoinaan käänsi muotoon "Viimeinen alastulo") tuli tunnetuksi Suomessakin. Olin tietoinen Europesta jo pitkään ennen tuota etenkin ruotsalaisen Okej -nuortenlehden takia. Tilasinkin läpyskää noin vuoden verran vuosikymmenen puolivälin paikkeilla.

Mainittu The Final Countdown ei kumminkaan sisälly kumpaakaan ostamaani älppäriin. Kyseiset levyt ovat Europen kaksi ensimmäistä albumia, joista 1983 ilmestynyt debyytti on nimetty simppelisti yhtyeen mukaan ja toinen, 1984 ilmestynyt Wings Of Tomorrow.

Wings Of Tomorrowilla Europe on selvästi kehittyneempi orkesteri kuin debyytillään. Ruotsin rockin mestaruuskisat kaksi vuotta aiemmin voittanut ryhmä on saanut aikaiseksi paljon parempia kappaleita ja onpa levyllä yhtyeen ehkä rankin hevirypistys Scream Of Angerkin.

Balladi Open Your Heartista tehtiin myöhemmin uusi versio 1988 ilmestyneelle ja vahvasti Amerikan markkinoille suunnatulle Out Of This World -levylle. Hyvä levy sekin, mutten näe uudessa versiossa oikein mitään parempaa kuin originaalissa. Ehkä amerikkalaiseen makuun se sitten toimi.

30 vuotta sitten Europen perässähiihtäjiä ja kollegabändejä riitti Ruotsissa. Eräs tunnetuimmista oli Treat, joka teki loistavan levyn vuonna 1985. Debyyttialbumi Scratch And Bite on yksi genrensä merkkipaaluista. Hienoja ja tarttuvia biisejä piisaa peräkanaa.

Jos Europen pojat olivat kiiltokuvaimagollaan tyttöjen suosiossa, ei Treat paljon pahemmaksi pistänyt. Muusikot tuskin katselevat vanhoja pressikuviaan kovinkaan ylpeinä. Tai jos, niin sitten on miehessä vika.

Europe on ollut 90-luvun alun hajoamisensa jälkeen jälleen reilut kymmenen vuotta kasassa ja levyttää edelleen. Yhtyeen musiikki on nykyään aikalailla erilaista kuin 80-luvulla, eikä jättisuosiota ole enää saavutettu. Tuskin laulaja Joey Tempest ja kumppanit sellaisesta haaveilevatkaan. Luulisi 80-luvun lopulla olleen sellaista haipakkaa, että se riitti.

Myös Treat lopetti 90-luvun alkupuolella kun hard rock meni pois muodista grunge-villityksen ja Seattle-bändien kuten Nirvanan takia. Orkesteri on ollut ainakin viimeisen vuosikymmenen taas koossa ja julkaissut pari albumiakin, joista uusin Ghost Of Graceland ilmestyi tänä vuonna.

Vinyylimaniaa

Nykypäivinä lp-levyt ovat jälleen muodissa. Cd-levyt ei enää myy lainkaan entiseen malliin, koska nykysukupolvi on tottunut imuroimaan musiikkinsa ilmaiseksi netistä ja kuuntelevat räppiä tai muuta turhanpäiväistä jumputusta ties millaisten vehkeiden kautta.

Itsellänikin oli aika, jolloin en juurikaan ostellut älppäreitä. Jos levyjä ostin, hankin ne cd-muodossa. Pari vuotta sitten aktivoiduin jälleen lp-levyjen saralla. Sittemmin olen hankkinut varmaan satakunta älppäriä lähinnä kirpputoreilta sekä parilta tutulta, jotka siivosivat nurkkiaan. Levyjen hinnat ovat pyörineet 1-6 euron välillä.

Kirpputorit ovat viimeaikoina tulleet tutuiksi. Nykyään käyn usein selaamassa lättyjä Hassisen kirpputorilla tai Manhattanin Kirppis Centerissä Turussa. Muutama muukin turkulaiskirppis on ollut syynäykseni kohteena, muttei niistä ole mainittavampaa saalista löytynyt.

Ennen kuuntelin melkein aina Youtubesta musiikkia blogijuttuja naputellessani tai sosiaalisessa mediassa surffatessani. Lähinnä kokonaisia albumeja. Nykyään musiikkipuolen hoitaa lähes aina lp-levyt. Tällä hetkellä taustalla soi Blackfootin Strikes vuodelta 1979. Mainio levy hienolta bändiltä.

Lp formaatti, johon pitää keskittyä. Levypuolisko kestää yleensä 15-20 minuuttia, jonka jälkeen joko käännät sen tai sitten vaihdat levyä. Itse valitsen useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon, koska hyllyt pursuavat vinyylejä, joita en ole kuunnellut välttämättä vuosiin tai peräti vuosikymmeniin.

Entisenä tiskijukkana ja muutenkin melko kärsimättömänä yhden ja saman esittäjän kuuntelijana tämä on hyvä konsti. Ehkä se jonkun mielestä voi olla vaivalloista, mutta minusta ei ollenkaan.

Oman suolansa soppaan tuo albumien kansitaide. Nimenomaan lp-levyissä se pääsee kukoistukseensa. Ei tarvitse tihrustaa suurennoslasilla pikkuruista cd-vihkoa ja arpoa mitähän tuossakin mahtaa olla.

Tämän vuoden puolella lp-hankintojani ovat olleet niinkin erilaiset bändit tai artistit kuten The Nights Of Iguana, Mud, Tattooed Love Boys, Heavy Pettin, David Coverdale, Van Halen, Triumph, Divine, The Police ja Jon English.

Osa levyistä on tuttuja jo ennestään, koska ennen vanhaan niitä nauhoiteltiin c-kaseteille. Katoavaa kansanperinnettä sekin, muttei suinkaan aivan historiaa. Tunnen nimittäin vannoutuneita c-kasettiharrastajiakin. Ties vaikka c-kasetit ja vhs-videonauhat vielä jonain päivänä ponnahtaisivat takaisin maailmankartalle, mutten sentään löisi vetoa sen puolesta.