Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sentenced. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sentenced. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. joulukuuta 2017

HIMin Synnin viemää

Ostin jokin aika sitten Manhattanin kirpputorilta Turusta kahdella eurolla musiikkitoimittaja Juho Juntusen kirjoittaman HIM - Synnin viemää -kirjan (WSOY 2002).

Lopettamispäätöksensä tänä vuonna ilmoittanut HIM oli aikoinaan Suomen suosituin bändi. 2000-luvun alkupuoliskolla nuoret ja vähän kypsemmätkin naiset kävivät kuumina yhtyeen laulajaan Ville Valoon. Ei ollut väliä mitä mies suustaan päästeli tai millaisiin rytkyihin hän pukeutui, riitti että hän vaan oli se ihana Ville. Yhteen muut jäsenet saivat olla rauhassa sekä naisilta että medialta, HIM käytännössä henkilöityi laulajaansa.


HIMin jäsenet olivat mukavia heppuja ainakin sillä perusteella mitä muutaman kerran heitä tapasin. Nummirockissa juhannuksena 1997 olin jossain vaiheessa puolittain tietämättäni samassa porukassa bändin kanssa. Tämä selvisi vähän myöhemmin eräästä valokuvasta, jossa on lisäkseni muun muassa Ville Valo.

Seuraavan kerran tapasin HIMit syksyllä 1997 Oulussa 45 Special -kapakassa. Baaria pyörittivät, kuten kaiketi vieläkin, alunperin kuusamolaisen hevibändin Zero Ninen äijät.

Istuin samassa pöydässä Ville Valon ja basisti Migen kanssa. Seurueessa oli myös kesällä Seinäjoen Provinssirockissa tutustumani Niina, josta myöhemmin tuli oululaisen kaverini, metallibändi Sentencedin rumpalin ja ammattivalokuvaajan Vesa Rannan puoliso.

Kerroin Ville Valolle, että Turussa kaveriani Penaa kuulemma pidetään hänen näköisenään. "Jaa, no olenko minä", laulaja uteli. "Et mielestäni pätkääkään", totesin.

Yhtyeen debyyttialbumi Greatest Lovesongs Vol. 666 oli yksi vuoden 1997 levyistä. Se kestää hyvin kuuntelia vieläkin. Eipä ole kovin kauaa kun sen viimeksi pyöräytin.

HIM ei ollut tuolloin vielä suuren yleisön orkesteri. Sellaiseksi se kohosi kakkosalbumin Razorblade Romance myötä vuonna 2000.


Lueskelin kirjan muutama ehtoona ennen Nukkumatin saapumista. Muistelin, että olen joskus ennenkin opuksen avannut. Pikaisella googlauksella vastaan tuli Imperiumi.net:iin vuonna 2003 kirjoittamani arvio, joka oli päässyt vallan unohtumaan.

"Toimittaja Juho Juntusen kirjailema teos HIMIstä on selkäesti suunnattu joulumarkkinoiden myyntivaltiksi. Harvemmin mistään tuotoksesta paistaa läpi näin vahva kaupallisuus. Juntunen on toki suomalaisen musiikkijournalismin eliittiä ja loistava kirjoittaja, mutta selvältä rahastukseltahan Synnin viemää vahvasti vaikuttaa.

Kirjan kuvitus on kansista alkaen viimeisen päälle hieno. Kuvia on paljon HIMin uran varrelta ja mukana on jäsenten lapsuuden aikaisia otoksiakin. Mutta itse tarinat ovat tylsiä ja lapsellisia. Vain harvoin päästään mielenkiintoisten asioiden pariin. Sellaisina pidän esimerkiksi yhtyeen kertomuksia levyjensä teosta, Ville Valon selityksiä biisien taustoista sekä ristiriidoista levy-yhtiön ja muusikoiden näkemysten välillä. Syy jutustelun tasoon ei varmaankaan ole pelkästään itse Juntusen, vaan HIMistä ei yksinkertaisesti lähde tässä vaiheessa uraa enempää irti. Siksi mukaan on ängetty jonninjoutavia poikien hotellihuoneentuhoamislekkejä ja muuta nerokasta.

Jopa niinkin paatunutta anaalihuumorin ystävää kuin minua oikein hävettää bändin puolesta, kun he kehuvat pissa- ja kakkatempauksillaan. Hohhoijaa. Mikäli se on tietoinen irtiotto teinityttöfaneista, niin asian luulisi tämän kirjan jälkeen onnistuvan aika helposti. Aiheeseen liittyen Ilta-Sanomatkin otsikoi taannoin lööpissään, että "Juha Mieto suuttui Ville Valolle". Pojat kun olivat ruiskuttaneet hotelissa pissaa Miedon näköispatsaan päälle. Ja kirja tietysti myy kohun myötä, joka lienee tarkoituskin. 

Ilman turhaa pilkunnussimista ihmettelen myös, miksi kirja vilisee virheitä. Vaikka suurin osa Synnin viemän tapahtumista on ollut lähivuosina, ilmoitetaan kirjassa esimerkiksi että Black Sabbath esiintyi Provinssirockissa vuonna -97. Se oli kylläkin vuotta myöhemmin. Lisäksi saman yhtyeen kerrotaan tehneen Suicide Solution -kappaleen, vaikka sen teki Ozzy Osbourne ihan itse". 

Omia tekstejä on välillä mielenkiintoista lukea vuosia myöhemmin. Joskus tosin tuntuu, että mitähän kummaa päässä on oikein liikkunut, mutta ainakin tällä kertaa allekirjoitan täysin viidentoista vuoden takaiset aatokseni.


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Unioni 2015 -kiertue Turun Klubilla



Lauantaina 4.4.2015 vietettiin pääsiäistä. Siitä huolimatta allekirjoittanut ahersi päivällä töissä DHL-pakettien parissa. Ehtoota varten ei ollut suunnitelmia, vaikka sunnuntai vapaa olikin.

Illansuussa puhelimeeni ilmestyi viesti Vesa Rannalta. Aiheena Turun Klubilla oleva Unioni -kiertue. Lauteille nousisivat The Man-Eating Tree, Wolfheart ja Finntroll. Ranta rummuttaa The Man-Eating Treessä ja lupaili pistää nimen vieraslistalle mikäli ilmestyisin paikalle. No, mikä ettei.

Yksikään illan orkestereista ei ollut musiikillisesti makuuni, mutta vaihtelu virkistää. Klubilla tulee nykyään käytyä todella harvoin. Jotenkin en vaan pidä paikasta. Turun keikkapaikoista vanhaa kunnon Kårenia on suorastaan ikävä.

Klubilla iso olut maksaa 5,50 euroa. Heidän mielestään iso tarkoittaa 0,4 litran olutta. Minun mielestäni iso olut tarkoittaa 0,5 litran olutta ja korkeintaan viiden euron hintaa. Lonkero puolestaan maksoi Klubilla kuusi euroa. Liikaa sekin. Näitä tuli kumminkin imuroitua oikein tuelta ja lopputuloksena tuhti humalatila. 


The Man-Eating Tree aloitti jo kello 21. Jonkinsortin tunnelmametallia esittävä yhtye sai melankolisilla sävelmillään helposti yleisön puolelleen, vaikka alun teknisten ongelmien ja vielä melko selväpäisen ihmisjoukon edessä ei varmasti ollut helpointa soitella.

The Man-Eating Tree entinen laulaja Tuomas Tuominen asui aikoinaan samassa kerrostalossa kuin minä. En muista näinkö hänen aikanaan bändiä kertaakaan. Uusi, mielestäni täysin erityyppinen laulaja Antti Kumpulainen hoiti rauhalliseen tyyliin tonttinsa. Varmasti mies paikallaan.

Wolfheartista en tiennyt muuta kuin että se on multi-instrumentalisti Tuomas Saukkosen bändi ja esittää todennäköisesti örinäheviä. Sellaiseksi se sitten osoittautuikin - melodista black- ja death metallia.

Wolfheart ei ollut lainkaan niin paska kuin oletin. Lavalla oli varsin rivakka meininki. Saukkosen, joka tässä orkesterissa soitti kitaraa ja lauloi, johdolla show oli vallan viihdyttävä. Vaikken yhtyeen levyä omatoimisesti kuuntelisi minuuttia pitempään, täytyy nostaa hattua hemmoille.


Samassa pöydässä istunut nätti nuori nainen kommentoi minulle Wolfheartin esitystä. Hän ei kuulemma pitänyt ollenkaan siitä, että laulaja on kalju, koska laulajat eivät saa olla kaljuja. Enpä muista mitä vastasin.

Tuomas Saukkosen tarmoa ei voi kuin ihmetellä. Puutarhurina työskentelevällä miehellä oli vielä taannoin valtava määrä toimivia bändejä (Before The Dawn, Black Sun Aeon, The Final Harvest, Routasielu, Dawn Of Solace), joiden levyillä hän itse soitti lähes kaiken. Kaksi vuotta sitten hän päätti keskittyä uuteen Wolfheart -bändiinsä. Ratkaisu lieneekin järkevä, sillä eipä luulisi aikaa riittävän joka paikkaan.


Klubin asiakkaat olivat sen näköistä sakkia, että heikompaa olisi varmasti hirvittännyt. Karkeasti arvioiden 75 prosentilla ihmisistä oli tatuointeja. Miehillä oli joko pitkä tukka tai sitten täysin kalju kupoli. 90 prosentilla heistä oli parta ja usein vielä pitkää mallia. 

The Man-Eating Treen lopetettua kävin tervehtimässä kamojaan purkavaa rumpali Rantaa lavan vierustalla. Parikymmentä vuotta sitten olimme Itä-Suomessa samalla linjalla kansanopistossa ja tulimme hyviksi tutuiksi. Tuohon aikaan hän soitti Sentencedissä, josta kehkeytyi eräs Suomen suositummista metallibändeistä. Nykyään Rantaa tulee nähtyä kasvokkain harvoin, joten juttua riittikin loppuehtoon tarpeksi.


Finntrollin aikana ylihinnoitellut juomat olivat alkaneet jo vaikuttaa siihen malliin, että orkesterin lavatoiminta vaikutti pirun hyvältä. Kokoonpano sai illan mittaan kasvaneeseen yleisöön vipinää.

Finntroll juhli kiertueella Nattfödd -levynsä kymmenvuotista taivalta. En tuntenut kappaleita ollenkaan, mutta meinkinki oli todella hyvä. Bändin osuus oli lopulta ehkä turhan pitkä, sillä keikka ei tuntunut loppuvan kirveelläkään. Mikäli pohjana ei olisi ollut kahta muuta orkesteria, olisi pitkä setti varmaan toiminut tehokkaammin.


Ulkomailla suosittu Finntroll on melkoinen kummajainen kotimaassaankin. Se nimittäin laulaa ruotsiksi. Heidän albuminsa saattaisi jopa levysoittimessani käväistäkin, mutten ole ainakaan vielä rientänyt levyostoksille. Taitaa pari promolevyä laatikossa maatakin.





torstai 20. maaliskuuta 2014

Sami Lopakan Marras



Oululainen Sami Lopakka tunnetaan metallibändi Sentencedin kitaristina. Vuonna 2005 toimintansa lopettaneen orkesterin jälkeen hän on ollut mukana vaatebisneksessä ja venäjäksi laulavassa raskasrockyhtye Kurskissa. Nyt Lopakka on myös kirjailija, kun esikoisteos Marras (Like) ilmestyi jokin aika sitten.

Marras on herättänyt laajaa kiinnostusta mediassa. Viimeksi muutama päivä sitten kirjailija oli kertomassa teoksestaan YLEn Aamu-tv:ssä. Jopa yleensä tönkkö toimittaja Juha Hietanen oli kirjan lukenut tai ainakin haastatteli Lopakkaa. Olisin veikannut Annika Damströmin jututtavan kirjailijaa. Hän kun yleensä hoitaa kaikki rokkihaastattelut.

Marras kertoo pohjois-suomalaisen rockyhtyeen kuukauden mittaisesta Euroopan kiertueesta. Kirja on osin totta ja osin fiktiota. Muutamia tarinoita muistan itsekin kuulleeni, kun takavuosina kaveerasin joidenkin Sentencedin soittajien kanssa. Tapahtumia lienee paisuteltu ja miljöitä vaihdeltu, mutta ainakin Lopakalla on ollut materiaalia mistä ammentaa.

Koska yhtyeen toiminta on vielä hyvin muistissa, luin kirjaa ehkä hiukan eri tavalla kuin henkilö, jolla ei ole Sentencedistä omakohtaisia kokemuksia. Sivuja käännellessä näin mielessäni bändin Helsingin Nosturin lavalla. Moni oulun murteella kirjoittettu lause kuulosti hyvin tutulta. Tiesin täsmälleen miltä se kuulostaisi määrätyn henkilön sanomana.

Lopakka kirjoittaa sujuvasti päähenkilö Hautamaan suulla. Kiertue-elämän inhorealistisuus tulee hyvin ilmi. Kirjailijan kuvaamat unet ja kuumehourevisiot ovat vallan herkullisia. Loppua kohden ainainen tupakan sytyttäminen ja kaljapullon korkkaaminen alkavat kuitenkin tulla turhan tutuiksi.

Jostain arviosta luin, että Lopakan kuvailemat historialliset tapahtumat eri Euroopan kaupungeissa olivat häirinneet kyseistä kriitikkoa. Minusta ne sopivat hyvin asiayhteyteen.

Oli kirjan tapahtumat sitten totta tai tarua, luo se varmasti melko todenperäisen kuvan karusta rokkielämästä tien päällä.


 Sentenced