Matkakuvahaaste Facebookissa

Facebookissa pyöri hiljattain matkakuvahaaste. Koska tykkään osallistua kaikkiin tällaisiin oikein mielelläni, ei tehnyt tiukkaakaan kaivella kymmenen kuvaa ja kertoa hieman niistä. Tai oikeastaan vain sen verran mitä kukin foto esittää.

Joku jauholakki oli pannut ketjuhaasteen alulle siten, että ohjeistuksessa luki "Kymmenen kuvaa, kymmenen päivää, ei selityksiä, vain kuva". No totta helvetissä kuvissa pitää jokin selitys olla! Ei kai sitä muuten jostain vinosta ja epätarkasta lomakuvasta tiedä mitä se mahtaa esittää tai missä se on kuvattu. 

Rannalle jäi ainakin kesäinen kuvani Utöstä, mutta valitettavasti kymmenen kuvan joukkoon ei mahdu kuin se kymmenen. Samalla haastoin kymmenen Facebook-kaveriani, joista neljä taisi osallistua ja ladata omia kuviaan esille. 

Pitkälle merelle ulottuva niemi Sääretirp Kassarissa Viron Hiidenmaalla elokuussa 2015. 

Berliinin muurin museonäyttely Saksan pääkaupungissa Berliinissä keväällä 2015. 

Sudenpesä (Wolfsschanze). Saksan valtakunnanjohtajan Adolf Hitlerin bunkkerin rauniot toisen maailmansodan aikaisessa päämajassa Koillis-Puolassa entisen Itä-Preussin alueella 2013.

Ruotsin suurin rockfestivaali Sweden Rock Festival kesäkuussa 2007. Päälavalla Quiet Riot. 

Pohjoismaiden korkein majakka Bengtskär Hiittisten saaristossa. Kesä 2015. 

Fuerteventura. Kanariansaarten alkuasukkaiden guanchien patsaat. Tammikuu 2016. 

Koh Panyee-kylässä Thaimaan Phang Nganin lahdella helmikuussa 2014. 

 

Lom-nimisessä kylässä Norjassa heinäkuussa 2013. Oikealla sauvakirkko. 

Teiden tulivuori ja kansallispuisto Teneriffalla 2017. 

Sedlecin luukirkko Kutna Horassa Tsekissä 2017. 

Musiikkihaaste (taas vaihteeksi)

Facebookissa levisi hiljattain musiikkiaiheinen haaste. Taas vaihteeksi. Viimeksi osallistuin sellaiseen noin kaksi vuotta sitten. Mutta mikä ettei taas, mukava näitä on muistella.

Aiheena oli nyt "Levyt, jotka ovat ratkaisevasti vaikuttaneet musiikkimakuusi". En sanatarkkaan muista mikä se viimeksi mahtoi olla, mutta sinnepäin sekin. Koitin vältellä samoja albumeja, joten esimerkiksi Sleepy Sleepersin Metsäratio, Hanoi Rocksin Bangkok Shocks Saigon Shakes tai Eppu Normaalin Akun tehdas eivät tässä joukossa ole.

Levyt ajoittuvat aivan 80-luvun alkuun, tarkemmin vuosiin 1981-82. Poikasena luukutin näitä niin sanotusti ihan simona. Musiikkimaku ei ole noista vuosista pahemmin muuttunut, toki sentään laajentunut.

Mielestäni nämä kymmenen levyä ovat tänä päivänäkin täysin relevantteja. Eikä ole kauaa kun autossa soi Eppujen Elävänä Euroopassa -cd:tä ja kotona pyöri Popedan Hullut koirat -älppäri!

Van Halenista ja vähän muustakin

Facebookin ihmeellisessä maailmassa oli muutama päivä takaperin keskustelua amerikkalaisesta hard rock-yhtye Van Halenista. Eräs kaverini oli ostanut bändin ensimmäisen lp-levyn ja postannut siitä kuvan näytille.

Kyseinen tuotos kuuluu orkesterin parhaimpiin, ollen ehkä jopa sen paras. Näin myös kommentoin kuvaa ja lisäsin, etteivät suinkaan kaikki Van Halenit ole lähellekään samaa tasoa. Esimerkiksi heidän neljäs albuminsa, Fair Warning vuodelta 1981, on suorastaan huono. 

Siitähän nousi myrsky vesilasissa ja levyä alettiin kiivaasti puolustamaan. Samat ihmiset ovat aiemminkin vannoneet Fair Warningin nimeen vastaavissa keskusteluissa, joten sikäli se ei tullut yllätyksenä.

Jotten olisi ollut aivan väärässä itseni kanssa, piti kaivaa Fair Warning esille levyhyllystä ja kuunnella se oikein keskittyneesti. Muistikuvani eivät pettäneet. 

Olen sitä mieltä, että Fair Warning on Halenin heikoin levy. Se sisältää vain kaksi hyvää biisiä, eivätkä nekään niin kummoisia ole. Unchained ja Mean Street erottuvat silti levyn umpitylsästä materiaalista, josta ei jää mitään mieleen useammallakaan kuuntelukerralla. 

Levy on todennäköisesti tehty vain siksi, että kovassa nosteessa 80-luvun alussa olleen Van Halenin piti saada uutta materiaalia ulos. Tuohon aikaan tapana oli pukata uusi albumi markkinoille kerran vuodessa. Fair Warningiin on juuri ja juuri saatu puristettua lp-levyn puolen tunnin vähimmäismitta.

Albumin kappaleet vaan ovat hävyttömän huonoja yhtyeen siihen astiseen tasoon nähden. Tosin eipä edeltajänsä, vuonna 1980 ilmestynyt Women And Children First sekään mikään erikoinen ole varsinkaan verrattuna yhtyeen kahteen ensimmäiseen albumiin. Ne kun ovat erinomaisia. Onneksi yhtye petrasi 80-luvun kuluessa. 

Van Halen-keskustelussa kielenkäyttö oli aika kevyttä ja asiallista. Toisinkin on ollut. Viime vuonna poistin Facebook-muonavahvuudesta kaksi tyyppiä, jotka keskittyivät lähinnä vittuiluun ja lukivat päivityksiäni kuin piru Raamattua. 

Toinen oli puolituttu pyöräilevä kuntosalimies, joka tapasi esitellä pohjelihaksiaan ja muita vimmatusti tatuoituja ruumiinosiaan Facebookissa. Eipä voisi vähempää kiinnostaa. Muutaman viimeisen vuoden hän olikin uutisvirrastani visusti peitossa. 

Heppu takertui viime kesänä kirjoituksiini sellaisella tarmolla, että oikein ihmetytti mistä hän sai kipinän ruveta mussuttamaan vähän joka asiasta. Kun kirjoitin, että vastustan Hesburgerin drive-in-kopperon tuloa Turun Marttiin, puuttui hän kovin sanoin siihen. 

Jos taas olin sitä mieltä, että rokkifestivaalien alkoholimyyntihinnat ovat pilvissä, oli hänen pakko kommentoida, että asian laita ei suinkaan näin ole ja olen väärässä. Suoranainen punainen vaate oli se, että kerroin usein salakuljettavani festareille oman viinapullon. Hänhän kimpaantui täysin moisesta rikoksesta ja sain kuulla kunniani. 

Lopulta päätin tiputtaa tämän tapauksen kaverilistalta. Ottakoon kohteekseen jonkun toisen. En ole pannut hänen vaimoaan tai kussut hänen aamumuroihinsa. 

Eräs vuosikausia epämiellyttäviä letkautuksiaan jaellut narsistinen nimikirjoitustenmetsästäjä sen sijaan kohosi viime vuonna käytöksellään astetta rankemmalle tasolle. Aikaisemmin vittuilunsa olivat koskeneet lähinnä asuinpaikkaani Turkua ja kyvyttömyyttäni olla käymättä hänen hyväksymissään musiikkitapahtumissa. 

Tämä entinen kaverini sai bensaa liekkeihin luettuaan blogikirjoitukseni Ritchie Blackmore's Rainbown konsertista, joka pidettiin viime huhtikuussa Helsingissä Hartwall Areenalla. Homma meni täysin yli hänen ladellessaan mauttomuuksiaan minusta Facebookin Deep Purplen ystävät-ryhmässä. Olen vieläkin loukkaantunut. 

Näkemykseni konsertista  http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/04/ritchie-blackmores-rainbow-hartwall.html

Huomatessaan tippuneensa kaverilistaltani, sain seuraavana päivänä tekstiviestin häneltä. Siinä luki "Vitun pelle!". Sen koommin en ole tästä sankarista kuullut, eikä ole ollut ikävä. 

Mielipiteitä saa toki olla, mutta kun kommentoinnit muuttuvat henkilökohtaiseksi vittuiluksi, alkaa homma mennä yli äyräidensä.

Talvikuvia kymmenen vuoden takaa

Facebookissa on jo pari vuotta ollut tarjolla Muistot-osio, josta voi katsella omia vanhoja päivityksiään vuosien takaa. Olenkin käyttänyt toimintoa viime aikoina ahkerasti, kun vihdoin tajusin mistä kohdasta klikkaamalla niitä voi katsella omatoimisesti. Aikani ihmettelin kun toisinaan näytölle putkahti "Katsele muistojasi" ja jokin satunnainen valokuva.

Tälle päivämäärälle palvelin ehdotti muistoksi kuvakansiotani nimeltä Talvikuvia 2008-2009. Olen siis maaliskuun 23. päivä 2009 lisännyt kyseiseen kansioon fotoja. Tarkemmalla syynillä ne olivatkin sen talvikauden viimeiset kuvapäivitykset.

Omia vanhoja kuvia katselee aina vähän kriittisesti. Ne ovat kumminkin aikansa tuotoksia ja täytyy koittaa vaan suhteuttaa taidot, kamera sekä olosuhteet sen mukaan. Dokumentaarista arvoa ikääntyvillä kuvilla on esimerkiksi silloin kun kyse on vaikkapa työpaikan laivaristeilystä. Kuka on kaljuuntunut vuosien saatossa, kuka jäänyt eläkkeelle ja kuka ehkä jo siirtynyt pilven päälle lajittelemaan paketteja.

Talvikuvia 2008-2009-kansiossa oli kattava katsaus maakunnan luontokohteista. Aika monta sunnuntaiajelua palautuikin mieleen kuvia katsellessani. Poimin parhaat palat talteen.

Saaronniemi, Turku

Hahdenniemi, Raisio

Kaupunginlahti, Naantali

Saaronniemi, Turku

Louhisaari, Askainen

Kaupunginlahti, Naantali

Heponiemi, Kustavi

Kaupunginlahti, Naantali

Kaupunginlahti, Uusikaupunki

Ströömi, Kustavi

Kasarilevylistaus Facebookissa

Facebookissa on taas meneillään uusi suosikkilistaus. Tällä kertaa piti miettiä levyjä, jotka kolahtivat 80-luvulla, mutta eivät edusta ihan sitä kovinta kärkeä. Varsinainen suosikkilevyhaaste kun oli jo aiemmin.

Saan paljon tällaisia haasteita, enkä yleensä tohdi niistä kieltäytyä. Parin viime kuukauden aikana olen osallistunut näihin hyvinkin ahkerasti. Tänne blogiinkin saakka on päätynyt ainakin suosikkielokuva- ja sarjakuvalistaukseni. Jos nyt kerta vielä kiellon päälle ja sitten saakin olla.

Ei tehnyt tiukkaakaan pistää läjään viittätoista hyvää albumia. Levyt ja ylipäätään musiikkifanitus kun ovat olleet pääasiallinen harrastukseni 80-luvun alusta alkaen. Tässä ei ole mukana suuren yleisön yhtyeitä Iron Maidenin, Kissin tai AC/DC:n tapaan, vaan hiukan harvinaisempia karvapäitä.

Facebookin sarjakuvahaaste

Facebookissa liikkuu taas erinäisiä haasteita. Listattuna on niin merkittävää äänilevyä kuin sarjakuvaakin. Molempiin olen osallistunut kiltisti, koska aihepiirit sattuvat olemaan läheisiä. Mikäli kyseessä olisivat esimerkiksi kovimmat traktorimerkit tai parhaat ravihevoset, jäisi se varmaan silloin minulta väliin.

Sarjakuvahaasteessa haettiin lehtiä, jotka ovat aikoinaan kolahtaneet kovaa ja joita lukee vieläkin silloin tällöin. Jonkun verran listausta piti pohtia, mutta aika helposti mieleen juolahtivat nämä kymmenen sarjista.

Enemmänkin nimikkeitä olisi ollut tarjolla, kuten esimerkiksi lännensarjakuva Hopeanuoli. Mutta Hopeanuolta en ole edes nähnyt vuosikausiin missään, eikä omassakaan kaapissakaan ole säilynyt ainuttakaan kappaletta. Aikoinaan kuuluin Hopeanuoli-kerhoonkin.

Kaikkien aikojen parhaaksi sarjakuvaksi olen jo ajat sitten julistanut lännensarjakuva Ken Parkerin. Italialaissarjakuva on realistisuudessaan aikalailla eri planeetalla kuin samoilla seuduilla seikkaillut pyssysankari Tex Willer, joka sekin on saapasmaassa luotu.

Tex Willereitä katselin jo 70-luvun puolivälissä ennen kuin osasin edes lukea, mutta 1980 Suomessa ensijulkaisunsa saanut Ken Parker jysähti kaaliin välittömästi. Se lieneekin ainoa listatuista, joita olen aivan lähivuosinakin lukenut. Tintit ja Asterixit pitäisi joku päivä ottaa uusintakierrokselle, mutta taidan olla liian laiska lähtemään sitä varten kirjastoon.

Suurelle yleisölle vierain listaamistani lehdistä lienee Karzan. Italialaistuotos sekin. Humoristisessa Tarzan-väännöksessä viidakon kuningas höylää Janea minkä ehtii ja välillä vähän muutakin mitä metsässä kulloinkin sattuu liikkumaan.

Sotasarjakuva Korkeajännityksiä ilmestyi 70- ja osin vielä 80-luvulla useita erilaisia. Tavallisen "Korkkarin" ohella ainakin Avaruuden Korkeajännitys, Merten Korkeajännitys, Ilmojen Korkeajännitys, Aavikon Korkeajännitys ja Viidakon Korkeajännitys. Eniten tykkäsin jälkimmäisestä.

Kauhusarjakuva Shokki oli pienenä hiukan liian hurja lehti, mutten muista varsinaisesti pelänneeni sen parissa. Sittemmin Shokkejakin on julkaistu uudelleen tuhdin kokoisissa albumeissa.

Myös Diabolik oli italialainen sarjakuva. Mestarivaras teki keikkaa sinne sun tänne ja oli pinteessä, mutta kuinka ollakaan aina selviytyi. Lehteä kustannettiin Liedosta käsin ja firman pomo oli sittemmin muun muassa toimittajana kunnostautunut Markku Haapio.

Harmi kun nappulana ei tajunnut pahemmin säilytellä lehtiä, vaan ne lähtivät joko antikvariaattiin ja kavereille ikuiseen lainaan. Onneksi jotain on jäänyt, kuten lähes kaikki ilmestyneet Ken Parkerit. Samoin Tex Willerin vuosikerta 1975 pitäisi olla kokonaan tallessa.