Facebookissa on taas meneillään uusi suosikkilistaus. Tällä kertaa piti miettiä levyjä, jotka kolahtivat 80-luvulla, mutta eivät edusta ihan sitä kovinta kärkeä. Varsinainen suosikkilevyhaaste kun oli jo aiemmin.
Saan paljon tällaisia haasteita, enkä yleensä tohdi niistä kieltäytyä. Parin viime kuukauden aikana olen osallistunut näihin hyvinkin ahkerasti. Tänne blogiinkin saakka on päätynyt ainakin suosikkielokuva- ja sarjakuvalistaukseni. Jos nyt kerta vielä kiellon päälle ja sitten saakin olla.
Ei tehnyt tiukkaakaan pistää läjään viittätoista hyvää albumia. Levyt ja ylipäätään musiikkifanitus kun ovat olleet pääasiallinen harrastukseni 80-luvun alusta alkaen. Tässä ei ole mukana suuren yleisön yhtyeitä Iron Maidenin, Kissin tai AC/DC:n tapaan, vaan hiukan harvinaisempia karvapäitä.
"Ryhmä musiikin ystäville, joille vinyylilevy kansitaiteineen on pyhä kokonaisuus. Levyt ovat aarteitamme ja niiden omistaminen, hypistely ja levylautaselle asettaminen on ylpeytemme". Näin kirjoittaa Jukka Nummi Facebookin suositun Vinyylin vinguttajat -ryhmän esittelytekstissä.
Liityin porukkaan kolmisen vuotta sitten. En ole pahemmin seurannut ryhmää kuin vasta tänä talvena, jolloin aloin linkitellä sinne kuvia omista lp-levyistäni. Tapanani on ollut naputella mukaan myös tekstintynkää. Usein esillä on pelkkä kuva ilman minkäänlaista saatetta, joka ainakin minusta vaikuttaa turhan helpolta ratkaisulta ja jopa toisten aliarvioimiselta.
Ryhmään kuuluu tätä kirjoittaessani peräti 7174 jäsentä. Ilmeisesti suuri linkitysten ja kuvatiedostojen määrä tekee sen, ettei nettiyhteyteni oikein tahdo pyörittää sivua, vaan jumittuu aina lupaavan alun jälkeen. Samoin kännykkä tökkii pahemman kerran. Paljon mielenkiintoista juttua jää varmasti näkemättä.
Ryhmässä saa yleensä palautetta runsaasti, mikä tekee hommasta huomattavasti mielenkiintoisempaa. Mukana tuntuu olevan paljon pitkänlinjan musiikkiharrastajia. Suurin osa ryhmän jäsenistä ei kuitenkaan osallistu millään tavalla keskusteluihin tai esittele levyhyllynsä sisältöä.
Olen pyrkinyt välttämään itsestäänselvyyksiä kuten Guns N' Rosesia tai Iron Maidenia, koska niiden levyjä löytyy melkein jokaiselta. Kokosin tähän muutaman viime päivien postaukseni.
"Puolenpäivän ratoksi nakkilalaislähtoisen hevibändi OZin toinen albumi Fire In The Brain (Tyfon Grammofon 1983). Bändi asusteli tuolloin jo Tukholmassa. Biisit on pääosin tehnyt basisti Jay C. Blade, jonka tuoreimpiin vaiheisiin kuuluu potkujen saaminen Yöstä viime joulukuussa ja uusi yhtye Jay Lewis Gang. "Vesuriheviä", totesi eräs tuttu äskettäin. Laulaja Ape De Martinez kun piteli käsissään bändin kolmannen levyn Third Warningin kannessa kyseistä työkalua".
"Eilen tuli luukutettua tätä. Suomi-ilmiö vuodelta 1981. Varmasti aikakautensa legendaarisimpia kokoelmia, jolla mukana Poko Rekordsin ja Johannan bändejä kuten Hassisen kone, Loose Prick, Problems?, Karanteeni, Ratsia ja Pelle Miljoona Oy."
"Loudness: Live-Loud-Alive (Roadrunner 1984). Japanin ehkä tunnetuin bändi niputti alkuaikojensa livekunnon tälle levylle, joka on äänitetty syyskuussa -83. Mielestäni orkesteri puheksi loistoonsa vasta tämän jälkeen Disillusion -albumin myötä. Ehdoton huippu on 1985 tullut Thunder In The East, jota pidän yhtenä 80-luvun parhaimmista hevilevyistä. Yhtyehän toimii yhä ja on tehnyt vuosien varrella noin 25 albumia."
"Pokorock 1979. Kokoelma, jolla mukana mm. Eppu Normaali, Kollaa kestää, Teddy & The Tigers, Karanteeni, Popeda ja Freddie Falcon (nykyään paremmin tunnettu Jorma Kääriäisenä)."
Sain viime viikolla takaisin vanhat vhs-musiikkikasettini, jotka olivat lainassa pari-kolme vuotta. Luulin jo kyseessä olevan niin sanotun ikuisuuslainan. Kiitos oman aktiivisuuteni, homma raukesi ja nyt voin taas olla huoleti.
Kyseessä on pino 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun ajoittuvia nauhoitteita, joissa on silloisista televisio-ohjelmista taltioituja musiikkivideoita. Hittimittari, Rockstop, Pål Presley Show, Kamoon kielet poikki, Levyraati ja mitä niitä siihen aikaan olikaan.
Koska aikoinaan näin suurta vaivaa kootessani kasetteja, alkoi pitkä laina-aika vähitellen vituttaa kovasti. Kun yritin kysellä omaisuuteni perään, olivat vastaukset joko epämääräisiä tai sitten ei vastausta kuulunut ollenkaan. Pienen ukaasin kautta vihdoin sain vhs:ni takaisin.
Diiliin kuului myös kasettien siirto dvd:lle. Kuten epäilinkin, ei moinen toteutunut ainakaan minun kohdallani. Ja tuskin enää jälkikäteen totetutuukaan. Kova oli uho, mutta eipä tarvitse enää tästä osoitteesta lainata yhtään mitään.
Monet tuttavat ovat kuulemma kipanneet vhs-lastinsa suoraan taloyhtiön roskakoriin. Itse en ole sellaista temppua tehnyt, koska mielestäni se on aivan hullun hommaa. Kasettien nauhoittamiseen ja koostamiseen sekä mahdollisen kansien tekemiseen kun on kulutettu valtavasti aikaa ja vaivaa.
Pari vuotta sitten annoin kaksi kassia kasetteja eräälle kaverille, joka pitää melkoista vhs-museota kesäkortteerissaan. Ne eivät ole siellä seinäkoristeina, vaan hän katselee elokuvia ajankulukseen. Huomattavasti parempi ratkaisu kuin nakata kasetit roskikseen. Pääsivät ainakin hyvään kotiin.
Musiikkikaseteistani en hevillä luovu. Viime viikon perjantaina oli sopivaa aikaa panna vhs-nauhuri rullaamaan ja katsella yhtä näistä legendaarisista tallenteista, jotka viime viikolla pääsivät takaisin kotiin. Aikoinaan muistin ulkoa jokaisen videon ja niiden järjestyksen, eikä muisti ollut vieläkään pahemmin mennyt. Kunnon nostalgiaa!
