Vanhat vhs-musiikkikasetit

Sain viime viikolla takaisin vanhat vhs-musiikkikasettini, jotka olivat lainassa pari-kolme vuotta. Luulin jo kyseessä olevan niin sanotun ikuisuuslainan. Kiitos oman aktiivisuuteni, homma raukesi ja nyt voin taas olla huoleti.

Kyseessä on pino 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun ajoittuvia nauhoitteita, joissa on silloisista televisio-ohjelmista taltioituja musiikkivideoita. Hittimittari, Rockstop, Pål Presley Show, Kamoon kielet poikki, Levyraati ja mitä niitä siihen aikaan olikaan. 

Koska aikoinaan näin suurta vaivaa kootessani kasetteja, alkoi pitkä laina-aika vähitellen vituttaa kovasti. Kun yritin kysellä omaisuuteni perään, olivat vastaukset joko epämääräisiä tai sitten ei vastausta kuulunut ollenkaan. Pienen ukaasin kautta vihdoin sain vhs:ni takaisin.

Diiliin kuului myös kasettien siirto dvd:lle. Kuten epäilinkin, ei moinen toteutunut ainakaan minun kohdallani. Ja tuskin enää jälkikäteen totetutuukaan. Kova oli uho, mutta eipä tarvitse enää tästä osoitteesta lainata yhtään mitään.

Monet tuttavat ovat kuulemma kipanneet vhs-lastinsa suoraan taloyhtiön roskakoriin. Itse en ole sellaista temppua tehnyt, koska mielestäni se on aivan hullun hommaa. Kasettien nauhoittamiseen ja koostamiseen sekä mahdollisen kansien tekemiseen kun on kulutettu valtavasti aikaa ja vaivaa.

Pari vuotta sitten annoin kaksi kassia kasetteja eräälle kaverille, joka pitää melkoista vhs-museota kesäkortteerissaan. Ne eivät ole siellä seinäkoristeina, vaan hän katselee elokuvia ajankulukseen. Huomattavasti parempi ratkaisu kuin nakata kasetit roskikseen. Pääsivät ainakin hyvään kotiin.

Musiikkikaseteistani en hevillä luovu. Viime viikon perjantaina oli sopivaa aikaa panna vhs-nauhuri rullaamaan ja katsella yhtä näistä legendaarisista tallenteista, jotka viime viikolla pääsivät takaisin kotiin. Aikoinaan muistin ulkoa jokaisen videon ja niiden järjestyksen, eikä muisti ollut vieläkään pahemmin mennyt. Kunnon nostalgiaa!

Rockstopin videoraati

YLE Teema esitti viime tiistaina vuonna 1992 kuvatun Rockstopin jakson, jonka aiheena oli videoraati.

Rockstopilla oli aikoinaan ansionsa. Se johtui lähinnä siitä, ettei 80-ja 90-lukujen taitteessa ollut liiemmin nuorisolle suunnattuja musiikkiohjelmia, joten Rockstop täytti tyhjiötä.

Heli Nevakare

Tämän jakson seuraaminen työn ja tuskan takana. Juontaja Heli Nevakare sättäsi totuttuun tyyliinsä sen minkä ehti. Koska hänen touhuiluaan ei ole joutunut enää pariin vuosikymmeneen katsomaan, oli nainen tulla ruudusta läpi.

Käsittämättömän huonoja leikkauksia piisasi koko tunnin kestäneen lähetyksen ajan. Ohjelma oli varsinaista sillisalaattia. Ymmärtäisin, jos kokonaisuus olisi pidetty nimensä mukaisesti videoraadissa. Joka väliin oli leikattu täysin irrallisia inserttejä. Mainittakoon esimerkiksi Michael Jacksonin tanssiminen, Europen laulaja Joey Tempestin ja kosketinsoittaja Mic Michaelin haastattelu ja olipa Phil Collinskin saatu ängettyä mukaan.

Musiikkivideoita arvostelivat entinen Hurriganes -kitaristi Ile Kallio ja tuolloin huippusuositun Ne Luumäet -yhtyeen kitaristi Heko Luumäki. Loppuja raatilaisia en tunnistanut, eivätkä heidän nimensä enää viikon jälkeen ole mielessä. Raati arvioi Ressu Redfordin, Waltarin, Moonin, Gruppa Djunan, MC Nikke T:n ja Ne Luumäkien videot.

Ile Kallio

90-luvun alun kotimaiset musiikkivideot näyttävät tänään joko huvittavilta tai säälittäviltä. Monilla videoilla on tietysti on musiikillisia ansioita, mutta etenkin Rockstopissa ne toteutettiin lähes poikkeuksetta humoristisella tavalla. Yleensä sellainen ei sopinut lainkaan yhteen biisien kanssa.

Ohjelmassa oli yleensä suuri määrä Nevakaren itsensä esittämiä musapätkiä, joissa hän heilui ja lauloi kuin rokkitähti ikään. Saman lähetysajan olisi voinut käyttää oikeisiin yhtyeisiin, eikä juontajan oman egon täysin turhanpäiväiseen pullisteluun.

Ressu Redfordin ja Waltarin tuntevat kaikki, mutta Moonia harva muistaa. Bändissä vaikutti kitaristina sittemmin kuuluisaksi levytuottajaksi kohonnut Mikko Karmila. Laulajana oli hänen silloinen muijansa Aino Roivainen. Toista kitaraa soitti Sakari Pesola, joka tunnetaan paremmin Kolmas nainen -yhtyeestä. Bassoa pomputteli Kirka Sainio, joka vaikutti Airdash -speed metal -orkesterissa vielä hetkeä aiemmin. Sittemmin Sainio soitti LAB:issä, joka 2000-luvun alussa teki hienon Numb-kappaleen.

Moon levytti myöhemmin Moon Cakes -nimellä. Näin bändin joskus 90-luvulla keikalla Ruisrockin teltassa.

MC Nikke T oli turkulaisräppäri, joka tarinan mukaan pakoili  Popedan laulajaa Pate Mustajärveä Nummirockin backstagella juhannuksena 1992, koska pelkäsi saavansa tältä turpaansa. Enpä lainkaan ihmettele, mikäli kyse oli Nikken musiikillisista ansioista - se kun oli järkyttävää paskaa alusta loppuun.

Sama kaveri jatkaa yhä musiikintekoa useilla eri taiteilijanimillä. Onneksi hänen tuotantoonsa ei nykyään törmää samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten, mutta tokkopa se on yhtään sen laadukkaammaksikaan tullut.

Rockstopin videoraadin kummajainen oli itänaapurista tullut Gruppa Djunan. Hirvittävää suolikuonaa sekin, vaikka video yritti olla huvittava neuvostoliittoviitteineen. Eipä ole sen maan touhut koskaan hymyilyttäneet tai saaneet sympatiaa tältä suunnalta.

Ne Luumäet

Lähetyksen ainoa kunnon biisi oli Ne Luumäkien ramopunk-tykitys Onnellinen perhe. Singlelistan ykkösenäkin samana vuonna ollut kappale on tarttuva ralli, joka tuolloin soi melkein joka paikassa. Kappaleen videoon Rockstopille tyypillinen huumori sopii. Bändi ei muutenkaan ollut mikään lommoposkisynkistelijä, vaan lähinnä hyväntuulisen musiikin lähettiläs.

Rockstop on nostalgiaa. Mutta, huh, harvoinpa oma nuoruusaika on tuntunut näin vastenmieliseltä katsottavalta kuin tämä lähetys!

Metallican Black Album

YLE Teeman Rockin klassikkolevysarjassa näytettiin maanantaina 28. toukokuuta ohjelma Metallican 1991 ilmestyneestä Black Albumista. Levyllä ei ole varsinaista nimeä, joten ilmestyessään se olikin yksinkertaisesti vain "Metallica". Black Album, joka tulee levyn mustasta kannesta, keksittiin vasta myöhemmin yleiseen käyttöön.

Ostin levyn syyskuussa 1991 Turun Hansakorttelin Kultatalossa sijainneesta Epe's -levykaupasta. En ollut tuolloin vielä varsinaisesti siirtynyt cd-kauteen, joten levy oli yksi ensimmäisistä cd-levyistäni. Niitä ei tuolloin ollut kertynyt kuin jokunen kymmenen. Olin lp-levyn kannattaja aika kauan ja toisaalta olen sitä hyvin pitkälti vieläkin.

Black Albumin muutama hittibiisi teki siitä valtavan suositun. Enter Sandman, The Unforgiven ja Nothing Else Matters ovat kiistattomia klassikoita. Jokainen kappale soi 90-luvun alkuvuosina ahkerasti myös Turun Hansakorttelin alakerrassa olleessa Big Life -baarissa. Kapakalla oli hevi-imago ja asiakkaat pääosin vallitsevan musiikin mukaan. Big Life muistuu aina mieleen noista biiseistä.

En ole tainnut kuunnella Black Albumia kokonaan kuin pari kertaa. Sekin tapahtui varmaan joskus levyn ostamisen aikoihin. Kiekko on ensinnäkin aivan liian pitkä. Noihin aikoihin bändit ja tuottajat saivat päähänsä, että cd-levylle mahtuu 74 minuuttia musiikkia, joten levyille ängettiin kaikkea täytepaskaa mitä hiukankin oli saatavilla. Lp-levyn ihannemitta, noin 40 minuuttia, ylitettiin siis reilusti. Valitettavasti trendi meni niin, että yleensä hyviä kappaleita oli muutama, loput melko yhdenteneviä. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta harvoin.

Black Albumin hittejä kuulee nykyäänkin melkein missä vain.Viimeistään  Lordin euroviisuvoiton jälkeen 2006, suomalaiset radiokanavat alkoivat suoltaa heviä oikein tuelta. Suomesta tuli yhtäkkiä "metallimaa". Kaikkein epäuskottavimmatkin julkkikset Katri Helenasta lähtien ilmoittautuivat hevifaneiksi. Metallica lieneekin yksi soitetuimmista bändeistä radioaalloilla.

Black Album on viimeinen Metallica -levy, jonka olen ostanut. Tosin ostin kesällä 1996 Viron reissulta Loadin, joka ilmestyi noihin aikoihin. Bändi on tehnyt niin luokatonta sontaa varsinkin 2000-luvulla, ettei mielenkiintoni ole siihen riittänyt. Muutamia hyviä irtobiisejä löytyy, mutta esimerkiksi joku St. Anger -albumi on jotain sanoinkuvaamattoman kehnoa. Käsittämättömän suosittu Metallica kumminkin Suomessakin on, vaikka suurimmat hitit löytyvätkin yli 20 vuoden takaa, Black Albumilta.

Olen nähnyt bändin lavalla kaksi kertaa. Lokakuussa 1988 Helsingin Jäähallissa ...And Justice For All -kiertueella ja heinäkuussa 1999 Ruisrockissa Turussa. Bändin settilista esimerkiksi kesän 2007 Suomen keikalla Heslingin Olympiastadionilla oli niin hyvä, että hiukan harmitti, etten sinne lähtenyt. http://www.last.fm/event/150903+Metallica+at+Olympiastadion+on+15+July+2007

Suomessa on yllättävän vähän puhuttu siitä, että 1988 ilmestyneen helsinkiläisbändi Stonen kappale Get Stonedin riffi aivan Metallican Enter Sandmanilta. Vaikka Rockin klassikkolevyt -ohjelmassa riffin kerrottiin olevan Metallica -kitaristi Kirk hammetin käsialaa, jota rumpali Lars Ulrich oli hieman muuttanut, on se kuin yksi yhteen Get Stonedin kanssa.

Tämä selittyisi sillä, että Ulrich oli 1988 Suomessa promokiertueella ja käväisi Rockstop -ohjelman vieraana. Juontaja Heli Nevakare oli kutsunut studioon myös Stonen Janne Joutsenniemen ja Roope Latvalan. Pojat lahjoittivat Ulrichille debyyttilevynsä, jonka avauskappale Get Stoned on. Luultavasti riffi jäi rumpalin mieleen ja sitä hyödynnettiin pari vuotta myöhemmin todella menestyksekkäästi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Metallica