Kevätpippalot Mäntyniemessä

Lauantaina 20. huhtikuuta oli aika suunnata bussilla numero 54 Turun Hirvensalon Papinsaareen. 

Ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen osasto ry:n Kesäkoti Mäntyniemi vuokraa päärakennuksen salia huokeaan hintaan. Lompakko ei juurikaan kevene mikäli paikalla on vaikkapa kymmenen henkilöä. Tällä kertaa Mäntyniemeen ilmestyi peräti viisitoista seurapeleistä, juhlimisesta ja yhdessäolosta kiinnostunutta ihmistä. 

Päivän ohjelmistossa oli muun muassa fortunakilpailu, jossa allekirjoittanut sai huimat kymmenen pistettä. Viimeksi peräti yhden. Hiljattain isoisäksi tulleen Matti Viki Vikströmin Mäntyniemeen lahjoittaman biljardipöydän käyttöaste oli korkea. Iltapäivä huipentui hänen tuomaroimaan Obama-biljardikisaan.  

Laadin Mäntyniemeä varten viidenkymmenen kysymyksen Manserokki-tietokilpailun. Idea siihen sikisi taannoisesta Tampereen Vapriikki-museokeskusvierailustani. Vikströmin vetämän visan keskiössä olivat tamperelaiset bändit ja artistit Popedasta, Juice Leskisen kautta Eppu Normaaliin. 

Lähettelin potentiaalisille kavereille tapahtumakutsuja hyvissä ajoin jo maaliskuun puolella. Tiputin listalta heidät, jotka eivät ole aiemminkaan osoittaneet kiinnostusta edes siinä määrin, että olisivat vaivautuneet vastaamaan. Samoin heidät, joita ei kolmella edelliselläkään kerralla ole saatu liikkeelle. Kummallista kun työvuoro osuukin aina samalle päivälle tai enon kaiman kihlajaiset ovat juuri silloin. 

Vaikka elettiin takatalvea, salin sai sen verran lämpimäksi, että tarkeni. Kehotin ottamaan reilusti vaatetta mukaan, koska maaliskuun alussa salivarausta tehdessäni ei moinen hyinen ilmasto käynyt mielessäkään. Ajattelin, että tässä vaiheessa kevättä olisi suunnilleen jo t-paitakeli ja pystyisi istuskelemaan ulkonakin. 

Edellisen kerran vastaavaa kokoontuminen Mäntyniemessä oli viime lokakuun 21. päivä. Siitä tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2023/10/syyskemut-mantyniemessa.html

Manserock-näyttelyssä

Aika kuluu nopeasti. Ehti vierähtää neljä viikkoa, ennen kuin sain toimeksi kirjoittaa helmikuisesta vierailustani Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin. Pääkohteena oli Manserock-näyttely.

Huomasin mainoksen, jossa kerrottiin bussireissun Vapriikkiin toteutuvan mikäli osallistujia on vähintään kymmenen. Sen vertaa ei ikävä kyllä ilmaantunut, mutta homma kuitenkin toteutui. Tosin pienemmällä tila-autolla. Iso kiitos firmalle, joka viitsi lähteä kuljettamaan niinkin pientä porukkaa.

Alkuvuodesta paljon julkisuudessa paistatellut Manserock-näyttely oli käymisen arvoinen. Vapriikin kellaritiloissa laajalle levittäytyvä tamperelaisen rokin esittely oli monipuolinen ja hienosti koottu.

Vapriikki oli minulle aiemmin vain nimenä tuttu. Entinen tehdasrakennus Tammerkosken partaalla on kokenut renessanssin museokeskuksen muodossa. Talossa on useita pysyviä näyttelyitä, joista kiersin Postimuseon ja Luonnontieteellisen museon tilat. Myös Vuoden luontokuvat 2023 tuli katseltua läpi. 

Manserock-nimi juontaa kesään 1975, jolloin Juice Leskinen Coitus Int. ja Alwari Tuohitorvi lähtivät yhteiselle kiertueelle. Kiertueen nimi oli Manserock. 

Manserockin kulta-aikaa oli 1980-luku, jolloin huippusuosioon kohosivat Tampereen Ikurista ponnistanut Popeda ja naapurikunnasta Ylöjärveltä tullut Eppu Normaali. Myös Juice Leskinen eri bändikokoonpanoineen oli erittäin suosittu. 

Näyttely on toteutettu alan asiantuntijoiden kanssa. Ainakin Eppu Normaalin kitaristin ja tamperelaislevy-yhtiö Poko Rekordsissa työskennelleen Juha Torvisen mielipiteitä on kuunneltu. Torvinen on ehtinyt olla niin televisiossa kuin iltapäivälehdissäkin aiheen tiimoilta.

Ison osan näyttelystä on saanut Torvisen orkesteri. Juicella ja Popedallakaan ei ole neliöistä pulaa. Kaikki potentiaaliset manserokkarit Kasevasta Tabula Rasan kautta Ilonaan on huomioitu. 

Poko Rekords ja levykauppa Epe's kuuluvat nekin kiinteästi manserokkiin. Samoin musiikkilehti Soundi, jonka entisestä konkaritoimittajasta Juho Juntusesta olisi saanut olla laajempi oma osionsa. Mies kun on tehnyt satoja levynkansia, sarjakuvia, valokuvannut ja ollut keskeinen hahmo vuosikymmeniä. 

Eput Viking Gracella

Viime viikonloppuna legendaarinen suomirockyhtye Eppu Normaali esiintyi kahtena iltana Viking Linen Grace-laivalla. 

Kun kuulin Eppu-risteilystä elokuun lopulla, tein siltä istumalta varauksen. Suureksi ihmetyksekseni mukaan oli yllättävän vaikea haalia kavereita. Pidin itsestään selvänä, että sekä laivaristeily ja Eppu Normaali kiinnostavat. 

Kun korona-aikana risteilyjä on tehty sen verran harvoin, oli ainakin minulle aivan yksi lysti ketä laivalla esiintyy, koska siellä kumminkin on hyvä meininki. 

Lähtöiltana Turun terminaalissa alkoi näkyä tuttuja. Lopulta heitä olikin kymmenittäin ja kaikkiin en varmaan törmännytkään. Sattui vielä ammattiosaston risteilykin samaan syssyyn, jota en matkaa varatessani vielä tiennyt.

Koronaepidemia ei laivalla juuri näkynyt. Kasvomaskejakin pitivät vain harvat. Toki täpötäydessä laivassa on vaarana saada tartunta, mutta ainakin minä olin rauhallisin mielin. Suurin osa lienee rokotteensa hakenut, eikä lähde pilaamaan toisten risteilyä 5G-sirun kytkentäkaavioilla tai muilla huuhaajutuilla. 

Hytissä nautitut pohjat ja bluetooth-kaiuttimesta kuunneltu erinomainen musiikki saivat aikaan fiiliksen, jonka pohjalta oli hyvä lähteä seikkailemaan laivan ylempiin kerroksiin. 

Rockmore-baarissa esiintynyt trubaduuri Ilja Jalkanen viihdytti kansaa ennen Ylöjärven suuria poikia. Minuun Jalkanen ei suurta vaikutusta tehnyt, mutta hyvä kun joku tykkäsi. 

Viking Gracen yökerho ja esiintymistila ovat hyvin suunniteltuja. Yleensä katselen siellä keikat ylätasanteelta. Ongelmana oli nyt vaan täpötäysi laiva. Helppoa tuskin oli alhaalla lavan edessäkään. 

Puolenyön tienoilla aloittanut Eppu Normaali vetäisi sellaisen hittiputken, ettei suomalaisista rokkibändeistä vastaavaan pysty kuin ehkä Popeda. 

Umpituttujen Eppu-biisien joukkoon oli ujutettu muutama vähän harvinaisempi pala. Minun aurinkolasit, Urheiluhullu ja Suomi-ilmiö sopivat joka tuutissa muutenkin soivien Murheellisten laulujen maan, Tahroja paperilla ja Pimeyden tangon lomaan. 

Eppujen matkassa laivalla oli pianisti Iiro Rantala. Minua ei sinänsä haittaa vaikka hän pimputteleekin instrumenttiaan ylöjärveläisten kanssa aina toisinaan, mutten näe moiseen kovin suurta funktiotakaan. 

Pantse Syrjän laulama Baarikärpänen oli virkistävä vaihe keikan puolivälissä. Miehen lauluääni ei järin häävi ole, mutta esitys toimi. Juha Torvisen soolonumeroa John Fogertyä olen odotellut vuosikymmeniä kuulevaksi, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Yleensä yhtyeet säästävät encoreihin suurimmat hittinsä, mutta Eppujen repusta oli kaivettu niinkin vieraat kappaleet kuin On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa sekä Kaikki häipyy, on nyt vain. 

Vihoviimeisenä soitettu Njet njet oli hieno lopetus pitkälle keikalle. Kappaleen tekoaikoihin vuonna 1979 Eppu Normaali oli nousukiitoinen punkrockbändi, eikä suinkaan kaiken kansan orkesteri, joka vetää tuhansia ihmisiä Viking Gracelle.

Kuvat: Tony Lundberg

Musiikkihaaste (taas vaihteeksi)

Facebookissa levisi hiljattain musiikkiaiheinen haaste. Taas vaihteeksi. Viimeksi osallistuin sellaiseen noin kaksi vuotta sitten. Mutta mikä ettei taas, mukava näitä on muistella.

Aiheena oli nyt "Levyt, jotka ovat ratkaisevasti vaikuttaneet musiikkimakuusi". En sanatarkkaan muista mikä se viimeksi mahtoi olla, mutta sinnepäin sekin. Koitin vältellä samoja albumeja, joten esimerkiksi Sleepy Sleepersin Metsäratio, Hanoi Rocksin Bangkok Shocks Saigon Shakes tai Eppu Normaalin Akun tehdas eivät tässä joukossa ole.

Levyt ajoittuvat aivan 80-luvun alkuun, tarkemmin vuosiin 1981-82. Poikasena luukutin näitä niin sanotusti ihan simona. Musiikkimaku ei ole noista vuosista pahemmin muuttunut, toki sentään laajentunut.

Mielestäni nämä kymmenen levyä ovat tänä päivänäkin täysin relevantteja. Eikä ole kauaa kun autossa soi Eppujen Elävänä Euroopassa -cd:tä ja kotona pyöri Popedan Hullut koirat -älppäri!

Da Da (kuulat sekaisin) - tribuutti Popedalle

Viime vuosikymmenellä oli muotia julkaista kokoelmalevyjä, joissa eri artistit versioivat jonkun suositun yhtyeen tuotantoa. Tällaisia albumeita kutsutaan tribuuttilevyiksi.

Suomessa moisen kunnian kohteeksi ovat päässeet ainakin Eppu Normaali, Lasse Mårtenson, Tapio Rautavaara, Leevi & The Leavings, Klamydia, Dingo ja Popeda, jonka tribuuttilevyn löysin taannoin turkulaiselta kirpputorilta vaivaiseen euron hintaan.

Euroa enempää Popedan tribuuttialbumista ei olisi kannattanut maksaakaan. Se kun on täysin juosten kustu kokonaisuus, jonka julkaiseminen tällaisenaan on jopa vähän kyseenalaista. Vuonna 2008 ilmestynyt levy ei nimittäin tee kunniaa suomirokin ikonille Popedalle, vaan lähinnä nöyryyttää sitä.

Suurin osa raidoista on kammottavaa sontaa. Onkin pieni ihme, että jopa levy-yhtiö Poko Rekordsin löysästä seulasta ovat näin onnettomat versiot menneet läpi. Tosin se ei himmennä Popedan usein loistokkaita originaalikappaleita, vaan päinvastoin kiihdyttää halua kuunnella niitä.

Olin aikaisemmin kuullut CMX:n version Hulluista koirista ja Yön esittämän Yö-kappaleen, joka on Popedan Mustat enkelit-albumin (-82) tähtihetkiä.  Molemmat toimivat hienosti.

CMX on sovittanut omansa melko kummalliseksi, joskin onnistuneesti. Yö on perinteisempi ja se käy Olli Lindholmin orkesterille muutenkin kuin nimensä puolesta. Ymmärtääkseni hirvittävästä krapulasta ja liskojen yöstä kertova kaunis kappale sopisi huonosti esimerkiksi vaikkapa Anna Abreun tai Elastisen repertuaariin. Kummallakaan tuskin on omakohtaista kokemusta asiasta.

Albumin parhaaseen antiin lukeutuu myös Eppu Normaalin esittämä Huummetta, jonka yhtye on versioinut aivan eppumaiseksi. Aiheensa puolesta kappale luontuisi varmaan muillekin levyn bändeille.

Popeda vuonna 1982. Costello Hautamäki, Jyrki Melartin, Pate Mustajärvi, Arwo Mikkonen ja Kai Holm. 

Heikkoja näkemyksiä komeista alkuperäisbiiseistä sitten riittääkin. Muutama pääsee rimaa hipoen plussan puolelle, mutta esimerkiksi Stalingrad Cowgirlsien Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen), iRonican Kaasua, komisario Peppone ja jopa Apulannan Kuuma kesä olisi voitu suosiolla jättää tekemättä.

Dave Lindholmin Jos joet olis... sen sijaan olisi pikku muutoksilla vallan mukava ralli. Nyt hänen slide- tai pullonkaulakitarointinsa menee täysin överiksi kun vanha mestari vetelee aivan eri riffiä kuin alkuperäinen. Laulukin on miksattu liian pintaan. Parhaassa kolmanneksessa kumminkin.

Juho Juntusen taiteilemat kannetkin ovat vähän niin ja näin, eikä halpisvaikutelma varmaan lisännyt potentiaalisen ostajakunnan kiinnostusta levykaupassa asioidessa. Jos joku haluaa ostaa levyn pois eurolla, niin eiköhän tehdä kaupat!

Levyhaaste Facebookissa

Facebookissa on toisinaan erilaisia kiertojuttuja, joilla kaverisi voivat haastaa sinut mukaan johonkin mikä kulloinkin sattuu olemaan meneillään. Luontokuva- ja musiikkiaiheisiin haasteisiin olen ottanutkin osaa ahkerasti.

Pari viikkoa sitten FB-syöttöön alkoi ilmestyä englanniksi pohjustettu juttu. Siinä kyseltiin merkittäviä levyjä, jotka ovat yhä tänäkin päivänä kuuntelussa. Totta hemmetissä kannoin korteni kekoon kun näin läheinen aihe sattui olemaan.

Kukaan ei ollut vaivautunut suomentamaan tekstiä, enkä aio minäkään sitä nyt ruveta tekemään, mutta homma meni näin.

"10 all time favourite albums. What really made an impact and is still on your rotation list, even if only now and then. Post the cover, no need to expalin, just nominate one of your friends to share theirs."

Siinäpä pähkinä purtavaksi, mikäli haasteen otti tosissaan. Toki näihin voisi heitellä mitä tahansa, mutta ajattelin asian niin, että valitsen kymmenen musiikkiharrastukseni alkuaikoina pirun kovin kolahtanutta ja yhä suht aktiivisessa kuuntelussa olevaa levyä. Varmaan moni potentiaalinen lätty jäi poiskin, mutta seuraavat tälläsin näytille, yhden per päivä.

Jokaisesta levystä voisi tarinoida pitkät pätkät kaikenlaista, mutta jääköön se tällä kertaa. Hyvin merkittäviä kiekkoja kaikki.

Eniten tykkäyksiä kertyi Stray Catsin debyyttiälpeelle vuodelta 1981. Näyttää olleen monille merkittävä albumi. Sen voisikin pistää illalla pyörimään ja siemailla kuuntelunautinnon ohessa esimerkiksi pari tuopillista keskiolutta.