Maarianhamina osa 2 - Luontopolulla

Maarianhaminasta ei ehkä heti tule mieleen luontopolut, mutta sellaisiakin sieltä löytyy. Paremman puutteessa asian ajaa polku keskikaupungilta rannan kautta Gröna Uddenin leirintäalueelle. Matkalla on niittyjä, lehtoja ja Lilla Holmenin lintusaari.  

Minua oli jo vuosia kiinnostanut ruotsinlaivan kannelta bongaamani reitti, joka menee lähellä länsisatamaa. Korkean kallion keskivaiheilla mutkittelee osin lautarakenteinen luontopolku, jossa kaide suojaa tipahtamasta mereen. Elokuisella reissulla oli tarkoitus käydä katsomassa millainen se oikein on. 

Lievähköjä ongelmia aiheutti löytää luontopolun alku. Laivaterminaalin edessä olevassa opastustolpassa lukee kyllä "Naturstig", mutta siihen se sitten jäikin. Lähempänä ei ole minkäänlaista merkintää. Vastassa näytti olevan varastorakennuksia, säiliöitä ja aitoja. 

Kapusimme jyrkkää kalliota pitkin ylös vanhalle luotsiasemalle. Merimaisemia katsellut suomalaisperhe ei ollut koskaan kuullutkaan mistään luontopolusta. 

Päädyimme pientaloasutuksen liepeille, jossa kävelimme hiekkatietä pitkin yhä ylemmäs mäelle. Vastaan tuli jopa entinen laskettelurinne, jota on varmaan käytetty aikoinaan kun Ahvenanmaallakin oli vielä lunta. 

Lopulta vastassa häämötti rajavartiolaitoksen aidattu alue, jolloin aloin miettimään, että ei saatana, nyt ollaan kyllä ihan väärillä jäljillä. 

Vitutuskäyrä alkoi olla kankkusesta ja helteestä johtuen melkoinen. Soitto kaverille, jonka tiesin tuon luontopolun joskus kiertäneen. Hän sattui juuri olemaan Kustavissa Vartsalan lossilla. Vieressä pörräsi kuorma-auto, eikä hän saanut kunnolla puheestani selvää, joten puhelu piti lopettaa. 

Kotvan kuluttua vastaan jolkutteli lenkkeilijä, joka neuvoi englanniksi polun alkupisteen. Eli takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aitojen, varastojen ja säiliöiden viereen rantaan, josta pääsi kuin pääsikin läpi.

Luontopolku osoittautui hienommaksi kuin kuvittelinkaan. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet katsella ruotsinlaivojen tulemista ja menemistä. 

Ihmettelin miksi Viking Grace kääntyi jo varmaan kilometri-kaksi ennen satamaa. Seuraavana päivänä siihenkin löytyi selitys. Saapastellessani terminaaliputkea pitkin laivaan, huomasin putken olevan valtavan pitkä. Eipä ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota moiseen. Sentään Tallinnan D-terminaalin luokkaa eli reilusti yli kilometrin putki ei lähellekään ole. 

Päätimme luontopolkuosuutemme Maarianhaminan Kalasatamaan. Sieltä talsimme Västra Yttervägeniä pitkin takaisin kaupungin keskustaan. Veikkaisin, että lenkistä kertyi viisi-kuusi kilometriä plus alkuharhailut siihen päälle. 

Kalasatama on tuttu kesältä 2016, jolloin veneilimme sieltä Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle, joka näkyykin kaukana merellä muutamissa yllä olevissa kuvissa. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/ahvenanmaalla-osa-7-kobbaklintar.html

Maarianhamina osa 1 - Kaupungilla

Kesälomani ensimmäinen vähän pidempi reissu suuntautui Maarianhaminaan Ahvenanmaalle. Kaksi vuorokautta oli juuri sopiva aika saarella apostolin kyydillä liikkuvalle. 

Mukana reissussa oli ystäväni Laatta Laaksonen, joka ei ollut aiemmin Ahvenanmaan kamaralla kävellyt. Toki laivanvaihto oli hänelle tuttua Maarianhaminan terminaalissa, mutta siinäkin talsitaan putkea pitkin toiseen paattiin.  

Menomatkalla pääsin vihdoin tutustumaan Viking Linen uuteen ylpeyteen, Glory-laivaan. Kovasti hehkutettu ja toisaalta myös parjattu alus ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta en huomannut moitittavaakaan. Hellepäivänä yläkannella kelpasi katsella saaristomaisemia ja nauttia kylmää juomaa. 

Varasin heinäkuussa Booking.comista majoituksen, joka ei puitteillaan koreillut, mutta ajoi juuri ja juuri asiansa. Kyseessä oli Gästhem Kronan lähellä laivaterminaalia. Neptungatanin alkupäässä sijaitsevaan hostelliin ei ollut kuin pari sataa metriä matkaa. 

Booking.com näytti täyttä moniin tuntemiini hotelleihin kyseisille päivämäärille elokuun alkuun. Ehkä sitä olivatkin, mutta kumman hiljaiselta kaupungilla näytti. Olisi luullut ihmisvilinän olevan varausten perusteella suorastaan valtaisa.

Eritoten harmittamaan jäi, että Gröna Uddenin leirintäalueella keskustan tuntumassa kaikki mökit olivat varattuja. Olen telttaillut siellä ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten 1982. Sittemmin rinteeseen on rakennettu toimivia yöpymismökkejä. 

Nyt oli tyytyminen Gästhem Kronanin vaatimattomaan miljööseen ja ahtaisiin vessoihin, joihin isompi äijä ei edes kunnolla mahtunut. Mutta siinä se jotenkin meni.

Allekirjoittaneella ei ollut sen kummempia haaveita nähdä tai kokea Maarianhaminassa mitään uutta, kunhan nyt pääsi pariksi päiväksi lomailemaan mukavaan kaupunkiin. Laatalle sen sijaan kaikki vastaantuleva oli ennennäkemätöntä. 

Ihmetys kuitenkin oli suuri, kun selvisi, ettei elokuun alussa tarjolla ollut lainkaan elävää musiikkia ja muutenkin koko paikka vaikutti melkein aavekaupungilta varsinkin iltaisin. 

Rentoutumis- ja juomapuolella tavoitteena oli käydä Dino's Bar & Grillissä ja Pub Ettanissa, jotka edustavat kaupungin rokkihenkisiä kuppiloita. Molemmat toteutuivat, kun viimeksi mainittukin oli onneksi loppuviikosta auki. 

Pub Ettan on pieni, komeasti sisutettu pubi, jossa ei käy pankkikortti. Tosin vastapäätä katua on pankkiautomaatti, josta voi nostella kahisevaa. Omistaja on suulas rokkimies Grulle, joka tuli monille tutuksi viime keväänä esitetystä Madventures-sarjan Ahvenanmaa-jaksosta. 

Grulle opasti Madventures-kaksikko Tunnaa ja Rikua ympäri saarimaakuntaa, joi Jaloviinaa ja lopuksi nautittiin huippukokin valmistamaa kalalokkia. Täytyykin tässä joku päivä katsella jakso suoratoistosta uudelleen. 

Grulle muisti minut parin vuoden takaa ja tuli juttelemaan niitä näitä. Englannin, ruotsin ja suomen sekoitus oli sikseen sujuvaa, että epäselväksi jäi vain mitä hän tarkoitti eräällä Jaloviina-kommentillaan liittyen Madventuresin kuvauksiin. Itse en tosin moista myrkkyä juo kuin siinä tapauksessa jos joku sitä tarjoaa.

Vaikka Maarianhamina ja Ahvenanmaa ovat varsinkin Turusta käsin todella helposti saavutettavissa, on suurin osa tuttavistani täysin ummikkoja saarimaakunnan suhteen. Ei voi kuin ihmetellä miksi. Itse olen käynyt siellä pari-kolmekymmentä kertaa vuosikymmenten aikana ja hyvin todennäköisesti ensi vuonna näin tapahtuu jälleen. 

Eput Viking Gracella

Viime viikonloppuna legendaarinen suomirockyhtye Eppu Normaali esiintyi kahtena iltana Viking Linen Grace-laivalla. 

Kun kuulin Eppu-risteilystä elokuun lopulla, tein siltä istumalta varauksen. Suureksi ihmetyksekseni mukaan oli yllättävän vaikea haalia kavereita. Pidin itsestään selvänä, että sekä laivaristeily ja Eppu Normaali kiinnostavat. 

Kun korona-aikana risteilyjä on tehty sen verran harvoin, oli ainakin minulle aivan yksi lysti ketä laivalla esiintyy, koska siellä kumminkin on hyvä meininki. 

Lähtöiltana Turun terminaalissa alkoi näkyä tuttuja. Lopulta heitä olikin kymmenittäin ja kaikkiin en varmaan törmännytkään. Sattui vielä ammattiosaston risteilykin samaan syssyyn, jota en matkaa varatessani vielä tiennyt.

Koronaepidemia ei laivalla juuri näkynyt. Kasvomaskejakin pitivät vain harvat. Toki täpötäydessä laivassa on vaarana saada tartunta, mutta ainakin minä olin rauhallisin mielin. Suurin osa lienee rokotteensa hakenut, eikä lähde pilaamaan toisten risteilyä 5G-sirun kytkentäkaavioilla tai muilla huuhaajutuilla. 

Hytissä nautitut pohjat ja bluetooth-kaiuttimesta kuunneltu erinomainen musiikki saivat aikaan fiiliksen, jonka pohjalta oli hyvä lähteä seikkailemaan laivan ylempiin kerroksiin. 

Rockmore-baarissa esiintynyt trubaduuri Ilja Jalkanen viihdytti kansaa ennen Ylöjärven suuria poikia. Minuun Jalkanen ei suurta vaikutusta tehnyt, mutta hyvä kun joku tykkäsi. 

Viking Gracen yökerho ja esiintymistila ovat hyvin suunniteltuja. Yleensä katselen siellä keikat ylätasanteelta. Ongelmana oli nyt vaan täpötäysi laiva. Helppoa tuskin oli alhaalla lavan edessäkään. 

Puolenyön tienoilla aloittanut Eppu Normaali vetäisi sellaisen hittiputken, ettei suomalaisista rokkibändeistä vastaavaan pysty kuin ehkä Popeda. 

Umpituttujen Eppu-biisien joukkoon oli ujutettu muutama vähän harvinaisempi pala. Minun aurinkolasit, Urheiluhullu ja Suomi-ilmiö sopivat joka tuutissa muutenkin soivien Murheellisten laulujen maan, Tahroja paperilla ja Pimeyden tangon lomaan. 

Eppujen matkassa laivalla oli pianisti Iiro Rantala. Minua ei sinänsä haittaa vaikka hän pimputteleekin instrumenttiaan ylöjärveläisten kanssa aina toisinaan, mutten näe moiseen kovin suurta funktiotakaan. 

Pantse Syrjän laulama Baarikärpänen oli virkistävä vaihe keikan puolivälissä. Miehen lauluääni ei järin häävi ole, mutta esitys toimi. Juha Torvisen soolonumeroa John Fogertyä olen odotellut vuosikymmeniä kuulevaksi, mutta taitaa jäädä haaveeksi.

Yleensä yhtyeet säästävät encoreihin suurimmat hittinsä, mutta Eppujen repusta oli kaivettu niinkin vieraat kappaleet kuin On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa sekä Kaikki häipyy, on nyt vain. 

Vihoviimeisenä soitettu Njet njet oli hieno lopetus pitkälle keikalle. Kappaleen tekoaikoihin vuonna 1979 Eppu Normaali oli nousukiitoinen punkrockbändi, eikä suinkaan kaiken kansan orkesteri, joka vetää tuhansia ihmisiä Viking Gracelle.

Kuvat: Tony Lundberg