Maarianhamina osa 2 - Luontopolulla

Maarianhaminasta ei ehkä heti tule mieleen luontopolut, mutta sellaisiakin sieltä löytyy. Paremman puutteessa asian ajaa polku keskikaupungilta rannan kautta Gröna Uddenin leirintäalueelle. Matkalla on niittyjä, lehtoja ja Lilla Holmenin lintusaari.  

Minua oli jo vuosia kiinnostanut ruotsinlaivan kannelta bongaamani reitti, joka menee lähellä länsisatamaa. Korkean kallion keskivaiheilla mutkittelee osin lautarakenteinen luontopolku, jossa kaide suojaa tipahtamasta mereen. Elokuisella reissulla oli tarkoitus käydä katsomassa millainen se oikein on. 

Lievähköjä ongelmia aiheutti löytää luontopolun alku. Laivaterminaalin edessä olevassa opastustolpassa lukee kyllä "Naturstig", mutta siihen se sitten jäikin. Lähempänä ei ole minkäänlaista merkintää. Vastassa näytti olevan varastorakennuksia, säiliöitä ja aitoja. 

Kapusimme jyrkkää kalliota pitkin ylös vanhalle luotsiasemalle. Merimaisemia katsellut suomalaisperhe ei ollut koskaan kuullutkaan mistään luontopolusta. 

Päädyimme pientaloasutuksen liepeille, jossa kävelimme hiekkatietä pitkin yhä ylemmäs mäelle. Vastaan tuli jopa entinen laskettelurinne, jota on varmaan käytetty aikoinaan kun Ahvenanmaallakin oli vielä lunta. 

Lopulta vastassa häämötti rajavartiolaitoksen aidattu alue, jolloin aloin miettimään, että ei saatana, nyt ollaan kyllä ihan väärillä jäljillä. 

Vitutuskäyrä alkoi olla kankkusesta ja helteestä johtuen melkoinen. Soitto kaverille, jonka tiesin tuon luontopolun joskus kiertäneen. Hän sattui juuri olemaan Kustavissa Vartsalan lossilla. Vieressä pörräsi kuorma-auto, eikä hän saanut kunnolla puheestani selvää, joten puhelu piti lopettaa. 

Kotvan kuluttua vastaan jolkutteli lenkkeilijä, joka neuvoi englanniksi polun alkupisteen. Eli takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aitojen, varastojen ja säiliöiden viereen rantaan, josta pääsi kuin pääsikin läpi.

Luontopolku osoittautui hienommaksi kuin kuvittelinkaan. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet katsella ruotsinlaivojen tulemista ja menemistä. 

Ihmettelin miksi Viking Grace kääntyi jo varmaan kilometri-kaksi ennen satamaa. Seuraavana päivänä siihenkin löytyi selitys. Saapastellessani terminaaliputkea pitkin laivaan, huomasin putken olevan valtavan pitkä. Eipä ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota moiseen. Sentään Tallinnan D-terminaalin luokkaa eli reilusti yli kilometrin putki ei lähellekään ole. 

Päätimme luontopolkuosuutemme Maarianhaminan Kalasatamaan. Sieltä talsimme Västra Yttervägeniä pitkin takaisin kaupungin keskustaan. Veikkaisin, että lenkistä kertyi viisi-kuusi kilometriä plus alkuharhailut siihen päälle. 

Kalasatama on tuttu kesältä 2016, jolloin veneilimme sieltä Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle, joka näkyykin kaukana merellä muutamissa yllä olevissa kuvissa. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/ahvenanmaalla-osa-7-kobbaklintar.html

Ahvenanmaalla osa 7 - Kobbaklintar

Ahvenanmaan matkan kohokohta minulle oli vierailu Kobbaklintarilla. Myös kirjoitusmuodossa Kobba Klintar esiintyvä paikka on kallioluotoryhmä Jomalan kunnassa Maarianhaminan lounaispuolella. Se näkyy hyvin ruotsinlaivoiltakin, joten todennäköisesti risteilyvieraat ovat sen huomanneet väkisinkin.

Kobbaklintarilla on vuosina 1862–1972 toiminut luotsiasema, jossa on nykyisin kesäkahvila. Sen yhteydessä luotsimuseo, jossa voi nähdä menneiden aikojen merenkulkuun liittyvää irtaimistoa.

Olen käynyt Kobbaklintarilla kerran aikaisemmin. Tämä tapahtui kesällä 2010, jolloin oli mahdollisuus osallistua extemporena toteutettuun venematkaan Järsöstä Maarianhaminan läheltä. Sen perusteella muistin, että matkaa saarelle olisi enemmänkin, mutta Maarianhaminan kalasatamasta meidät noutanut veneily-yrittäjä hurautti reitin parissakymmenessä minuutissa.

Kuski ei puhunut sanaakaan suomea, vaan jutteli sekä ruotsiksi että englanniksi. Veneessä oli seurueemme lisäksi australialaispariskunta, joka oli jo tovin matkaillut ympäri Suomea ja oli seuraavaksi menossa Ruotsiin.

Karu saaristoluonto on Kobbaklintarilla yllättävän monipuolinen. Kun yritin etsiä käärmeitä, joiden olemassaolosta saarella en ollut edes varma, näkyi niitä pian jo kolme kappaletta.

Erikoinen luonnonäytelmä käytiin, kun västäräkki yritti häätää lammikosta noussutta kyytä. Tiedä sitten oliko sen pesä jossain lähellä vai mikä mahtoi olla syynä.

Pikimusta käärme kurkkasi kivenkolosta. Todennäköisesti se oli rantakäärme ilman tunnusomaisia pilkkuja päässä.

Piknikristeilyllä Ahvenanmaalla

Kesä ja meri kuuluvat yhteen. Päiväretki merelle on helppo totetuttaa Turusta käsin vaikkapa Silja Linen tai Viking Linen laivoilla. Lähtö aamulla ja paluu illalla, laivan vaihto Maarianhaminassa.

Maarianhamina (ruots. Mariehamn) on Ahvenanmaan itsehallinnollisen maakunnan hallintokeskus ja ainoa kaupunki. Maarianhaminassa asuu 11 219 ihmistä eli lähes puolet koko Ahvenanmaan väestöstä. Kaupunki on yksikielisesti ruotsinkielinen ja 86,9 prosenttia sen asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia. Suomenkielisiä on 5,3 prosenttia ja muunkielisiä yhteensä 7,7 prosenttia. Maarianhamina on Suomen suurin yksikielinen ruotsinkielinen kunta (Manner-Suomessa sijaitessaan Maarianhamina olisi kuitenkin kaksikielinen, sillä suomenkielisten osuus ylittää kielilaissa määritellyn kolmen prosentin vaatimuksen).
Kaupungissa sijaitsee Ahvenanmaan maakuntahallitus ja maakuntapäivät, jotka toimivat vuonna 1978 valmistuneessa itsehallintotalossa (Självstyrelsegården) kaupungin keskustassa. Maarianhamina on tunnettu myös kesäisenä matkailukaupunkina. Vuosittain siellä vierailee noin 1,5 miljoonaa matkailijaa.
Maarianhaminan vaakunan on suunnitellut Nils Byman, ja se on vahvistettu vuonna 1951. (Wikipedia)

Silja Linen piknikristeily maksoi 36 euroa. Sisälsi matkan ja lounaan sekä lounasjuomat. Puolessatoista tunnissa ehtii imuroida paljon olutta ja syödä niin paljon kuin haluaa, mikäli näin haluaa tehdä.

Ilmeisesti piknikristeilyt ovat laivayhtiöille nykyään tärkeä tulonlähde. Samat naamat nimittäin olivat paluumatkalla Maarianhaminasta Turkuunkin. Eipä juurikaan ollut Turku-Tukholma -välin risteilijöitä. Sama ilmiö kuin viime maaliskuussa, jolloin viimeksi moisen reissun tein. Tuolloin erona tähän oli se, että Silja europa -laiva ei päässyt kovan jäätilanteen takia rantautumaan Maarianhaminaan, joten piknikmatkustajat kuljetettiin linja-autoilla Ahvenanmaan mantereen toiseen päähän Långnesiin. Sama järjestely olisi sopinut minulle nytkin, koska noin puolen tunnin bussimatkalla näki hienoja maisemia.

Maaliskuisella työpaikan reissulla tästäkin nousi järjettömiä soraääniä; sataman jäätilanne oli tietenkin ahvenanmaalaisten syytä, kaikki muukin koko saariryhmässä täyttä paskaa ja koko roska voitaisiin myydä ruotsalaisille. Todella lapsellista ja älytöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Hävetti kuunnella bussissa moisia tarinoita. "Mitä täällä muka voi tehdä kesällä?", oli erään osa-aikaeläkeläisen tulkinta siitä, kun kerroin käyneeni säännöllisen epäsäännöllisesti Ahvenanmaalla jo kolmisenkymmentä vuotta. Katsoin parhaaksi olla hiljaa ja antaa niiden löpistä, joilla ei parempaa tietoa ole.

En paljon parempaa paikkaa keksikään kuin Maarianhamina ja ylipäätään Ahvenanmaa. Valitettavasti tälle viikonlopulle kaavailtu viikonloppureissu vuokramökille Maarianhaminaan peruuntui, joten piknikristeily toi edes pientä lohtua, vaikken tällä erää jalallani Ahvenanmaan maankamaraa kosketunutkaan. Ensi vuonna sitten uusi yritys.

Ilma ei ollut paras mahdollinen. Siksi kuvatkin ovat noin harmaita. Lämpötila oli kyllä varmasti helteen puolella, mutta aurinko loisti poissaolollaan. Laivanvaihdon jälkeen alkoi sataa, joten maisemista nautiskelu Silja Europan kannella jäi melko lyhyeksi. Turun lähestyessä aurinko kyllä paistoi. Varmaan sekin oli ahvenanmaalaisten syytä.

Kobba klintar

Kobbaklintar (myös Kobba klintar) on kallioluotoryhmä Ahvenanmaalla Jomalan kunnassa Maarianhaminan lounaispuolella. Kobbaklintarilla on vanha vuosina 1862–1972 toiminut luotsiasema, jossa toimii nykyisin kesäkahvila. Kesäisin luotsiasemalle liikennöi yhteysalus. Vuonna 2002 perustettiin luotsiaseman kunnostamiseksi yhdistys Kobba Klintars Vänner r.f..
Kobbaklintarin lähellä sijaitsee Marhällanin majakka. (Wikipedia)

Matkalla ohitimme kuvassa näkyvän Kobba klintarin saariryhmän. Viime kesänä minulla oli mahdollisuus vierailla tuolla karulla paikalla. Se oli kuitenkin varsinainen elämys, josta suuri kiitos matkan järjestäneelle ahvenanmaalaiselle Carola Skarenille. Jokainen risteilymatkustaja näkee saaren kun muistaa katsoa ulos joko vähän ennen laivan saapumista Maarianhaminan satamaan tai päinvastoin vähän sieltä lähdön jälkeen. Samassa kohtaa laivaväylä haarautuu - Turun ja Helsingin laivat erkanevat toisistaan.