Rokkikirjoja tammikuun iltojen ilona

Lueskelin hiljattain kaksi perin erilaista suomalaista musiikkikirjaa. Kiitos lainasta Vartiaisen Jarille, jonka laajaa arkistoa pääsin penkomaan.

Kyseessä olivat Tigers Story ja Sheriffi McCoy. Jälkimmäinen olikin ennestään tuttu ja toinen puolestaan siltä osin, että tiesin sellaisen aikanaan ilmestyneen.

Pidemmän korren veti ilman muuta Janne Salmen kirjoittama ja vuonna 2012 julkaistu Tigers Story. Se on kertomus keravalaisesta Teddy & The Tigersistä, joka villitsi 70-luvun lopulla nuorisoa ympäri maan.

Fancy Dan-nimisenä aloittanut ja 50-luvun rockabillyä soittanut Teddy & The Tigers oli tamperelaisen Poko Rekordsin ensimmäinen kiinnitys. Yhtyeen levyt myivät sellaisella syötöllä, ettei uudelle levy-yhtiölle parempaa alkua olisi voinut toivoa.

Kesällä 1978 orkesteri ohitti suosiossa monta vuotta listojen kärjessä keikkuneen Hurriganesin. Asia tietysti kismitti Ganes-pomo Remu Aaltosta kovasti ja mies laukoikin tuimia kommentteja uudesta tulokkaasta.

Tigers lopetti toimintansa rockabillybuumin ollessa vielä suurimmillaan syksyllä 1980. Sen puolesta, että amerikkalainen Stray Cats hullaannutti Suomea vasta puoli vuotta myöhemmin, olisi yhtyeelle takuulla ollut yhä markkinarakoa jäljellä.

Teddy & The Tigers on vuosikymmenten varrella tehnyt silloin tällöin paluukeikkoja, mutta uusia levytyksiä ei ole ilmestynyt. Nostalgia on purrut ja kysyntää varmasti löytynyt. Enää comeback on tuskin mahdollista, sillä laulajakitaristi Teddy Guitar alias Aikka Hakala sairastui vakavasti viitisen vuotta sitten.

Kirja on vähän ontuvasta taitostaan huolimatta vallan mielenkiintoinen. Se on täynnä ajankuvaa 70-luvun lopulta ja 80-luvun taitteesta, joka on syöpynyt allekirjoittaneenkin kaaliin hyvin.

Salossa järjestettiin elokuussa 2012 Easy Livin' In Salo-tapahtuma, joka keskittyi Uriah Heep-yhtyeen fanitukseen. Takapihan anniskelualueella katselin aikani tutunnäköistä hahmoa, enkä saanut päähäni mistä miehen oikein tunsin. Lopulta oli pakko kysyä. Hän osoittautui Teddy & The Tigersin basisti Antti-Pekka Niemeksi. Oikein mukava heppu olikin.

Entinen Uriah Heep-rumpali Lee Kerslake ja Teddy & The Tigersin basisti AP Niemi Salossa kesällä 2012. 

Seuraavaksi tartuin kirjaan, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran joskus vuosituhannen alussa. Suomen ehkä kuuluisimman rockmuusikon, Andy McCoyn, itsensä kirjoittamaksi tituleerattu Sheriffi McCoy ilmestyi vuonna 2001.

Andyn vaiheita aivan 80-luvun alusta asti seuranneena hänen seikkailunsa ovat tulleet perin tutuiksi. Sheriffi McCoysta on sen verran aikaa, että tarinoihin on saanut vähän perspektiiviä. Kirja alkaa 60-luvun alusta, jolloin McCoy syntyi Pelkosenniemellä ja päättyy Hanoi Rocksin uudelleen kokoamiseen vuonna 2001.

Haluan korostaa, että Andy McCoy on merkinnyt minulle enemmän kuin ehkä kukaan muu suomalaismuusikko. Hänen kynäilemänsä Hanoi Rocks-kappaleet ovat erittäin olennainen osa nuoruuteni soundtrackia, eikä biisien hohto ole himmennyt 80-luvun jälkeen minnekään. Se ei kumminkaan estä suhtautumasta häneen kriittisesti.

Nykysilmin luettuna Andyn kirjassaan heittämät hölynpölyjutut eivät saa edes hymyä huulille, vaan lähinnä ärsyttävät. Hänen suonissaan ei virtaa pisaraakaan mustalaisverta ja artistiin kovasti liitettyjen huumehommienkin laajuus alkaa vähän epäilyttämään. Vaikka mies ei Pelle Miljoona Oy:n taannoisen kiertueen perusteella enää osaakaan soittaa kitaraa kuin lähinnä auttavasti, luulisi hänen olevan moisen rojumäärän vedosta huomattavasti pahemmassa kunnossa. Tai haudassa.

Sheriffi McCoy on melkoinen satukirja, jossa toki vilahtelee faktaakin siellä täällä. Hanoi Rocksista kiinnostuneille tämä tietysti on jonkinmoinen tietopaketti. Siihen tarkoitukseen on tosin tehty huomattavasti asiallisempikin opus, nimittäin Ari Väntäsen kirjoittama Hanoi Rocks - All Those Wasted Years (Like 2009).

Hanoi Rocks vuonna 1981. Andy McCoy keskellä. 


Syksyllä ilmestyi peräti kolmas Andystä kertova kirja, Lamppu Laamasen tekemä Andy - Rock'n'Roll Star. Sitä en ole vielä ennättänyt lukea, enkä suurin odotuksin siihen aio tarttuakaan. Mielikuvitusjuttuja kun on jo luettu pilvin pimein.

Ensimmäinen Andy-kirja oli Måns Kullmanin naputtelema Andy McCoy - Hanoista ikuisuuteen vuonna 1987. Ehkä vielä aikanaan julkaistaan postuumisti sellainen teos, jossa Andyn tarina käydään läpi totuudenmukaisesti. Sitä odotellessa voi vaikka tutustua tähän mielenkiintoiseen linkkiin, jossa oikaistaan hänen vuosien varrella sepittämiään juttuja.

https://web.archive.org/web/20100419121702/http://pilleri.spt.fi/~jukka/hanoi3/fin/news_html/vonhulkkov.htm

Vinyylin vinguttajat

"Ryhmä musiikin ystäville, joille vinyylilevy kansitaiteineen on pyhä kokonaisuus. Levyt ovat aarteitamme ja niiden omistaminen, hypistely ja levylautaselle asettaminen on ylpeytemme". Näin kirjoittaa Jukka Nummi Facebookin suositun Vinyylin vinguttajat -ryhmän esittelytekstissä.

Liityin porukkaan kolmisen vuotta sitten. En ole pahemmin seurannut ryhmää kuin vasta tänä talvena, jolloin aloin linkitellä sinne kuvia omista lp-levyistäni. Tapanani on ollut naputella mukaan myös tekstintynkää. Usein esillä on pelkkä kuva ilman minkäänlaista saatetta, joka ainakin minusta vaikuttaa turhan helpolta ratkaisulta ja jopa toisten aliarvioimiselta.

Ryhmään kuuluu tätä kirjoittaessani peräti 7174 jäsentä. Ilmeisesti suuri linkitysten ja kuvatiedostojen määrä tekee sen, ettei nettiyhteyteni oikein tahdo pyörittää sivua, vaan jumittuu aina lupaavan alun jälkeen. Samoin kännykkä tökkii pahemman kerran. Paljon mielenkiintoista juttua jää varmasti näkemättä.

Ryhmässä saa yleensä palautetta runsaasti, mikä tekee hommasta huomattavasti mielenkiintoisempaa. Mukana tuntuu olevan paljon pitkänlinjan musiikkiharrastajia. Suurin osa ryhmän jäsenistä ei kuitenkaan osallistu millään tavalla keskusteluihin tai esittele levyhyllynsä sisältöä.

Olen pyrkinyt välttämään itsestäänselvyyksiä kuten Guns N' Rosesia tai Iron Maidenia, koska niiden levyjä löytyy melkein jokaiselta. Kokosin tähän muutaman viime päivien postaukseni.

"Puolenpäivän ratoksi nakkilalaislähtoisen hevibändi OZin toinen albumi Fire In The Brain (Tyfon Grammofon 1983). Bändi asusteli tuolloin jo Tukholmassa. Biisit on pääosin tehnyt basisti Jay C. Blade, jonka tuoreimpiin vaiheisiin kuuluu potkujen saaminen Yöstä viime joulukuussa ja uusi yhtye Jay Lewis Gang. "Vesuriheviä", totesi eräs tuttu äskettäin. Laulaja Ape De Martinez kun piteli käsissään bändin kolmannen levyn Third Warningin kannessa kyseistä työkalua". 

"Eilen tuli luukutettua tätä. Suomi-ilmiö vuodelta 1981. Varmasti aikakautensa legendaarisimpia kokoelmia, jolla mukana Poko Rekordsin ja Johannan bändejä kuten Hassisen kone, Loose Prick, Problems?, Karanteeni, Ratsia ja Pelle Miljoona Oy."

"Loudness: Live-Loud-Alive (Roadrunner 1984). Japanin ehkä tunnetuin bändi niputti alkuaikojensa livekunnon tälle levylle, joka on äänitetty syyskuussa -83. Mielestäni orkesteri puheksi loistoonsa vasta tämän jälkeen Disillusion -albumin myötä. Ehdoton huippu on 1985 tullut Thunder In The East, jota pidän yhtenä 80-luvun parhaimmista hevilevyistä. Yhtyehän toimii yhä ja on tehnyt vuosien varrella noin 25 albumia."

"Pokorock 1979. Kokoelma, jolla mukana mm. Eppu Normaali, Kollaa kestää, Teddy & The Tigers, Karanteeni, Popeda ja Freddie Falcon (nykyään paremmin tunnettu Jorma Kääriäisenä)."