Facebookissa on taas meneillään uusi suosikkilistaus. Tällä kertaa piti miettiä levyjä, jotka kolahtivat 80-luvulla, mutta eivät edusta ihan sitä kovinta kärkeä. Varsinainen suosikkilevyhaaste kun oli jo aiemmin.
Saan paljon tällaisia haasteita, enkä yleensä tohdi niistä kieltäytyä. Parin viime kuukauden aikana olen osallistunut näihin hyvinkin ahkerasti. Tänne blogiinkin saakka on päätynyt ainakin suosikkielokuva- ja sarjakuvalistaukseni. Jos nyt kerta vielä kiellon päälle ja sitten saakin olla.
Ei tehnyt tiukkaakaan pistää läjään viittätoista hyvää albumia. Levyt ja ylipäätään musiikkifanitus kun ovat olleet pääasiallinen harrastukseni 80-luvun alusta alkaen. Tässä ei ole mukana suuren yleisön yhtyeitä Iron Maidenin, Kissin tai AC/DC:n tapaan, vaan hiukan harvinaisempia karvapäitä.
Lueskelin hiljattain viime joulukuussa ilmestynyttä Seura-lehteä. Siinä oli juttua vaasalaisesta Pontus J.Backista. Tatuoitu, moottoripyöräjengiläisen näköinen, karvainen hemmo paljastui suomenruotsalaiseksi muusikoksi. Vakavista päihdeongelmista kärsinyt ja kuoleman porteilla käynyt Back tuli vuonna 2007 uskoon, ryhdistäytyi ja ryhtyi evankelistaksi.
Koska Seuran jutussa mainittiin Backin soittaneen muun muassa entisen Whitesnake -kitaristi MickyMoodyn sekä entisen Lynyrd Skynyrd -kitaristi Mike Estesin kanssa, kiinnostuin hänestä enemmän. Netistä selvisi, että Back on tehnyt elämänkertakirjan nimeltä Ristin oma (Päivä Osakeyhtiö 2009).
Adlibris myi kirjaa alle kympin hintaan, joten pistin tilauksen vetämään. Teoksessaan Back kertoo lapsuudestaan, päihdeongelmistaan, vuosistaan muusikkona ja nykyisestä elämänmenostaan. Minua olisi kiinnostanut tietää enemmän hänen musiikkihommistaan, joista kirjassa ei loppujen lopuksi kerrota kuin pintapuolisesti. Viinanjuomista ja muuta sekoilua on sitten senkin edestä. Eniten hän kuitenkin kertoo katumuksestaan ja entisen elämäntyylinsä kauheudesta.
Back on soitellut ulkomaisten nimimiesten kanssa, mikä ei ole ihan jokapäiväistä suomalaismuusikolle. Mike Estesin rinnalla hän on ollut Skinny Mollyssa, jossa vaikutti myös entinen (ja nyttemmin taas nykyinen) MollyHatchet -kitaristi Dave Hlubek.
Back myös kuului amerikkalaiseen pornorockbändiin nimeltä Erocktica, josta en ollut ennen kuullutkaan. Tuskinpa kovin moni muukaan, sillä bändi ei näillä leveysateilla ole mikään nimi. En sitten tiedä onko oikein muuallakaan, mutta Back kertoo kirjassaan kiertueistaan yhtyeen kanssa.
Lopulta viina ja huumeet maistuivat hänelle niin hyvin, että sisuskalut olivat aivan riekaleina. Kuolinvuoteellaan sairaalan sängyn viereen ilmestyi Jeesus, jolloin Back koki ihmeparanemisen. Nyt hän kiertää esimerkiksi kouluissa kertomassa tarinaansa.
Ristin oma on kiinnostavaa luettavaa, joskin rokkitouhut jäävät turhan pintapuolisiksi - jos niistä on kiinnostunut. Enemmän kirja antanee uskonnosta kiinnostuneille.
Youtubesta löytyi Astu tarinaan -nimisen ohjelmasarjan jakso 21, jossa Pontus J. Back on vieraana.
"Lizzy Borden on yhdysvaltalainen heavy metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 1984. Yhtye on ulkoisesti paljolti glam metal-henkinen, mutta musiikillisesti lähempänä perinteistä heavy metalia, power metalia tai speed metalia. Lizzy Borden on myös yhtyeen keulahahmon ja laulajan nimi."
Amerikkalainen hevibändi Lizzy Borden saadaan vihdoinkiin Suomeen (= Helsinkiin). Uutinen putkahti eilen ainakin Facebookiin.
Turusta käsin keikalle meno tietäisi jälleen roimia lisäkustannuksia. En ole muutenkaan jaksanut suosia viikkokeikkoja, en varsinkaan jos ne ovat olleet Helsingissä. Käytän kyseistä kaupunkia lähinnä vain läpikulkupaikkana matkalla Viroon. Mielummin käyn keikkoja katsomassa vaikka Tampereella.
5. joulukuuta Lizzy Borden esiintyy Helsingin DOMissa. Päivää ennen samassa kaupungissa jytistelevät kanadalainen surullisen hahmon hevibändi Anvil ja brittiläinen Saxon. Kulunut vuosi on ollut eriskummallinen siinä mielessä, että Suomessa ovat vierailleet useat 80-luvun hevitähdet. Osalla liekki on jo aikoja sitten hiipunut, osa on elämänsä kunnossa vieläkin. Iron Maiden, Thor, Saxon, Judas Priest, Doro, Accept, Molly Hatchet, Mr Big, Alice Cooper, Anvil, Queensryche ja monet muut. Syyskuussa Helsingissä lavalle astelee amerikkalainen Y&T. Kummallista, että näille löytyy yleisöä. Se on tietysti vain hyvä asia.
Näin Lizzy Bordenin Swden Rock Festivalilla 2008. Bändi soitti lauantaipäivän ensimmäisenä klo 12. Ellei kyseessä olisi ollut juuri Lizzy Borden, vaan vaikka Anvil, olisi keikka jäänyt osaltani väliin. Liian aikainen soittoaika, liian monta juhlapäivää takana. Kaiken lisäksi Lizzy Borden oli vielä varsin tylsä, joten enpä paljon kostunut koko hommasta.
Lizzyn ensimmäinen täyspitkä levy ilmestyi 1985. Love You to Pieces oli tuolloin merkittävä kiekko. Laulaja Lizzy Borden kuulosti aikalailla Iron Maidenin Bruce Dickinsonilta ja musiikkikin oli melkoista Maidenia. Nyttemmin bändistä ei Maiden enää tule niin paljon mieleen. Aika ei muutoin ole kullannut muistoja, sillä Love You To Pieces on yhä relevantti levy.
