Scorpions Kaarinassa

Viime perjantaina Kaarinan Hovirinnan rannassa järjestetyn Rockin' Kaarina -festivaalin pääesiityjänä nähtiin Länsi-Saksassa vuonna 1965 perustettu Scorpions. Lämmittelybändejäkin oli peräti kolme, kotoinen Peer Günt, ruotsalainen Eclipse ja norjalainen Jorn.

Odotin tapahtumaa kuin kuuta nousevaa. Onhan Scorpions yksi suosikkibändeistäni. 80-luvun alussa alkanut fanitukseni ei ole vuosien saatossa pahemmin ruostunut, oikeastaan kausiluonteisesti vaan kohonnut silloin tällöin.

Scorpionsin piti lopettaa jo vuosikymmenen alussa, mutta kuinkas kävikään. Yhtye keikkailee ja levyttää yhä. Tällä kertaa mennään 50-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Monia asia tuntuu harmittavan raskaasti, vaikka vastaavia esimerkkejä on paljonkin. Esimerkiksi Kissin piti lopettaa jo vuonna 1996, mutta nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin orkesteri toimii yhä.

Kuten olettaa saattoikin, oli festarialueella tuttuja pilvin pimein. Scorpions vetoaa lähes kaikkiin 40-50-vuotiaisiin, jotka ovat eläneet teiniaikojaan 80-luvulla. Paikalla oli sakkia kauempaakin kuin Turun alueelta, joten mistään nurkkakuntaisesti tapahtumasta ei ollut kyse.

Turun Ortodoksisen kirkon pihalta lähtenyt bussi oli Hovirinnassa noin viiden aikaan päivällä, jolloin portitkin aukaistiin. Jonotellessa vanhempi järjestysmies kailotti kovaan ääneen, että "viinapullot ja kamerat pitää jättää pois, koska esiintyjät ovat niin vaatineet. Vain kännykkäkamerat ovat sallittuja."

Luonnollisesti minulla oli kamera mukana ja siihen eräs nuorempi virkaintoinen kaveri portilla takertui. "Sä voit jättää sen vaikka tohon nurmikolle ja ottaa sitten yöllä pois kun lähdet". Voi jumalauta mikä idea! Pyysin paikalle vanhemman herran, joka oli onneksi sen verran fiksumpi tapaus, että ohjasi minut portin taakse pakettiautoon. Se taisi olla jonkinlainen järjestysmiesten ohjauskeskus hienoine laitteineen ja valvontamonitoreineen. Sinne jäi kamera.

Stressasin asiaa niin kovasti, että siitä hyvästä piti vetäistä mahdollisimman nopeasti känni päälle. Se ei ollut suuri ongelma, koska vyön alla tuotu vodkapullo napsahti nopeasti auki. Sikakalliit juomahinnat eivät estäneet silti tiskillä ramppaamista, pitihän jotain laimeampaakin saada. Palvelupisteissä 0,4 litran Fosters-olut maksoi 7,50 euroa, jonka lisäksi piti pulittaa euron pantti. 0,33 litran Pepsi Maxista sai pulittaa 4 euroa sekä euron pantin.

Lämmittelybändeistä tutuin varmasti kaikille oli 80-luvulla suursuosion päivät kokenut Peer Günt. Years On The Road, I Don't Wanna Be A Rock'n'Roll Star, Bartender, Backseat ja muut vanhat hitit saivat hyvän vastaanoton.

Ruotsalainen Eclipse olikin huomattavasti tuntemattomampi tapaus. Kaveripiireissäni vankkumatonta suosiota nauttiva ryhmä oli lavalla rankempi kuin levyllä ja hardrokkasi vallan mainiosti.

En omista kuin yhden Eclipsen levyn, enkä edes muista mikä sen nimi on. Kannessa on jokin Japanin lippua muistuttava kuva, mutta yhtään kappalettakaan ei tule mieleen. Täytyy varmaan kaivaa se joskus esille.

Norjan Taage Laihoksi kutsuttu Jörn Lande on mies monessa mukana. Varmaan kymmenessä yhtyeessä vaikuttanut tai vaikuttava mies soitti sentään jotain paljon tutumpaa kuin ruotsalaiset. Nimittäin keikan alkupuolella ilmoille kajahti Black Sabbathin The Mob Rules ja loppupuolella Dion Rainbow In The Dark. Molemmissa lauloi alunperin Jornin esikuva Ronnie James Dio, jolle äijä on tehnyt oikein tribuuttilevynkin.

Jorn sai lainabiiseillään kosiskeltua yleisön sen verran kuumaksi, että Scorpionsin tullessa lavalle meno jo vallan huumaava. Harvoin tulee innostuttua musiikista näin totaalisesti. Scorpions tempasi mukaansa ensitahdeistä lähtien.

"Hyvää iltaa Kaarina!", huusi laulaja Klaus Meine ja yleisö vastasi. Uudemmat kappaleet eivät luonnollisesti Scorpionsin kaltaisen dinosaurusbändin tuotannossa saaneet lainkaan yhtä hyvää vastaanottoa kuin esimerkiksi vanhat klassikot The Zoo, Make It Real, Dynamite, Blackout tai Big City Nights. Hempeämmät Send Me An Angel ja kylmän sodan päättymisen tunnuskappaleeksi noussut Wind Of Change olivat monille illan kohokohtia.

Scorpionsin aikana yleisön joukossa näkyi mitä erikoisempia tuttuja, joihin en osannut ollenkaan varautua. Eräs heistä oli Elmu ry:n bussikuski Masa, joka en ollut tavannut vuosikausiin. Olin hänen ohjastamansa auton kyydissä seitsemän reissua Etelä-Ruotsin Sweden Rock Festivalissa. Mukava tavata pitkästä aikaa.

Scorpionsin tilapäinen rumpali, entinen Motörhead-mies Mikkey Dee osoittaui niin sopivaksi bändiin, ettei katkaisuhoidossa olevaa James Kottakia tullut yhtään ikävä. Minun puolestani Dee saisi jäädäkin bändiin.

Kamerani oli onneksi yhä samassa paikassa jonne sen jouduin alkuehtoosta jättämään. Hylly oli muutenkin täyttynyt erilaisesta optiikasta. Blogijutun kuvat otti ystäväni Mika Penttinen.
 

Michael Schenker's Temple Of Rock & Lovedrive Re-Union Tour

Michael Schenker's Temple Of Rock & Lovedrive Re-Union Tour ulottui huhtikuun lopulla Suomeen kahden keikan ajaksi. Tampereen Klubilla Schenker kumppaneineen soitti perjantaina 25.4. ja päivää myöhemmin Helsingin Virgin Oilissa.

Kitarasankari Schenkerin matkassa on nykyään Scorpionsin kultakaudella bändissä soittaneet basisti Francis Buchholz ja rumpali Herman Rarebell. Jo pelkästään he tekivät asiasta kiinnostavan, mutta eipä Rainbowin paluulevyllä 90-luvun puolivälissä laulanut Doogie Whitekaan turha jätkä ole. Schenkeria kitaroinnissa tukeva ja välillä koskettimiakin pimputtava Wayne Findlay on jo pitkään soittanut maestron kokoonpanoissa.

Aika harvoin tulee lähdettyä toiseen kaupungiin bändejä katsomaan. Nyt sattui poikkeus, kun päivä oli sopivasti perjantai ja kuljetus järjestetty Helsingin konserttiin.

Auto osoittautui vastoin ennakkotietoa täysmittaiseksi bussiksi. Siihen olisi mahtunut porukkaa vielä toinenkin mokoma. Luultavasti sen olisi saanutkin helposti täyteen, jos markkinointi olisi ollut tehokkaampi. En tiedä oliko se tarkoituskaan, mutta ainakin nyt oli tilaa istua.

Menomatka bussissa oli sen verran mukava ja kostea, että viina humahti päähän vähän liiankin kanssa. Autossa olleet parisenkymmentä ihmistä olivat suurimmalta osaltaan jonkin sortin tuttuja, osa paremmin, osa huonommin. Pitkänlinjan heavy- ja rokkimiehiä koko sakki.

Michael Schenker ei varsinaisesti ole tunnettu naisten suosikkina. Ehkä siksi kuljetuksessa ei ollut mukana kuin yksi nainen. Jos Schenker näyttäisi vaikkapa David Coverdalelta riutuneen ja työvankileirimaisen olemuksensa sijaan, olisi mukana ollut naisia varmasti ainakin puolet - vaikka musiikki olisi täysin samanlaista kuin muutenkin.

Virgin Oil osoittautui vallan loistavaksi keikkapaikaksi. Oli tilaa liikkua, vessoja riittävästi ja kaljaa sai myyntipisteistä ilman turhaa jonottamista. Pohjakerroksen lisäksi pääsi kahdelle eri ylätasanteelle, joista oli hyvät näkymät ja kuvausmahdollisuudet.

Porukkaa oli monta sataa. Kaikki paikallaolijat taisivat kerrankin olla kiinnostuneita itse musiikista, sillä tällainen kokoonpano tuskin vetää juurikaan satunnaiskävijöitä keikoilleen.

Tuttujakin näkyi paljon. Vuosien varrella Elmu ry:n Sweden Rock -bussireissuilla olleita karvapäitä tuli vastaan vähän väliä.

Illan aloitti helsinkiläiskitaristi Ben Granfelt bändeineen. Menevää bluesrokkia tykittänyt kokoonpano oli muilta osin vieras, mutta rumpalina toimi Twist Twist Erkinharju. Mies muistetaan etenkin Peer Güntista, jonka nykyinen rumpali Sakke Koivula oli muuten bussiporukassamme mukana.

Granfelt ja Erkinharju soittivat aikoinaan samaan aikaan Leningrad Cowboysissa. Nykyään he vaikuttavat juuri uuden levyn julkaisseessa Los Bastardos Finladesesissa. Kitaristin taustaan kuuluu myös 80-luvun lopulla suosionsa huipulla ollut Gringos Locos, 90-luvulla Guitar Slingers ja sen jälkeen seurasi pesti brittiläisessä Wishbone Ashissa.

Illan keikan jälkeen moni Schenker -fanikin varmasti tietää kuka Ben Granfelt on. Tekijämies bändissä kuin bändissä.

Kun saksalaisen Scorpionsin mestarikitaristi Uli Jon Roth lähti bändistä 70-luvun lopulla, erosi Michael Schenker samoihin aikoihin brittibändi UFOsta. Schenker viihtyi hetken vanhassa orkesterissaan, jossa vaikutti jo nuorukaisena yhtyeen debyyttialbumilla Lonesome Crow (-72). Tuloksena oli hieno Lovedrive -levy, joka kuuluu Scorpionsin parhaimmistoon. Schenker soittaa muutamalla levyn biisillä, lopuilla Rothin seuraajaksi valittu ja yhä Scorpionsissa kitaroiva Matthias Jabs.

Virgin Oilissa kahdenkymmenen biisin mittainen keikka alkoi juuri Scorpionsin Lovedrive -levyn nimibiisillä. Hienoa nähdä kolme entistä Scorpions -miestä samaan aikaan lavalla soittamassa entisen yhtyeensä tuotantoa. Homma jatkui Another Piece Of Meatilla, joka myöskin löytyy Lovedrive -lätyltä. Loppu keikkakin oli yhtä juhlaa.

Biisivalinnat jakautuivat aika tarkkaan kolmeen osaan; Scorpionsia, UFOa ja Michael Schenker Groupia. Vaikea sanoa mikä puri yleisöön parhaiten. Ainakin minulle kelpasi kaikki. UFO lienee näistä tuntemattomin nimi Suomessa, vaikka bändin kovimmat hitit alan harrastajat varmasti tuntevat.

Orkesteri oli lavalla hyväntuulinen. Wayne Findlay liikkui kitaran ja kosketinsoittimien välillä, Francis Buchholz nytkähteli eteenpäin pienen bassonsa kanssa ja laulaja Doogie White liikkui kuten pitääkin. Turhaan moitittu laulaja on pätevä äijä, joka tulkitsee hyvin muiden tuotantoa.

Rokkipoliiseille oli varmasti mannaa seurata Michael Schenkerin kitarointia. Neljää erilaista Flying-V -keppiä käyttänyt mies ei ollut sen kummemmin mikään lavavaltias, vaan soitteli toisessa päässä estradia varsin vaatimattoman oloisesti.

Kahden encoren jälkeen keikka päättyi UFOn rokkiklassikkoon Doctor Doctoriin.

Settilista kokonaisuudessaan http://www.setlist.fm/setlist/michael-schenker/2013/virgin-oil-co-helsinki-finland-5bd82740.html

Uriah Heep Logomoon

Tänään lauantaina 30. kesäkuuta uutisoitiin, että legendaarinen brittibändi Uriah Heep tulee keikalle Turun Logomoon elokuun 5. päivä. Ahkerana Suomen kävijänä tunnettu orkesteri soitteli juuri muutama viikko takaperin Turun naapurissa Kaarinassa, jossa järjestettiin Saaristo Open -festivaalit.

Uriah Heep Saaristo Openissa 9. kesäkuuta 2012.

Heepin Turun keikasta tiedotettiin yllättävän myöhään, mutta tapahtuma lienee niin tuore, ettei aikaisempaa tietoa ollutkaan. Uskoisin Logomoon saapuvan sen verran ryhmää, että konsertti kannattaa. Sunnuntai on oikeastaan tähän tarkoitukseen hyvä päivä, vaikka Turussa ei tunnetusti konsertteihin väkeä pahemmin valu. Oli ajankohta sitten mikä tahansa.

Itse en näillä näkymin valitettavasti pääse paikalle, koska ehdin jo keväällä buukata muuta ohjelmaa kyseiselle viikonlopulle. Muuten kyllä menisin ehdottomasti. Saaristo Openissa Heep oli todella vetreässä kunnossa.

Heepin nykykokoonpano.

Uriah Heepistä puhuttaessa ärsyttävintä on, että todella monet kysyvät ensimmäiseksi bändin nimen kuultuaan, että "onko siinä enää yhtään alkuperäisjäseniä?". Mitä helvetin väliä sillä on? Kuka kaipaa esimerkiksi alkuperäistä Popedaa tai Eppu Normaalia?

Heepin kokoonpano oli sama noin 20 vuotta 80-luvun lopulta lähtien, kunnes rumpali Lee Kerslake jäi eläkkeelle. Hänkään ei ollut alkuperäisjäsen, vaan bändin neljäs rumpali, joka tuli kuvioihin 70-luvun alussa. Kuka halajaa lavalle ennen Kerslakea olleita rumpaleita? Kuka tietää keitä he edes olivat? Onko sillä mitään väliä? Huononeeko Heepin musiikki jotenkin ilman "alkuperäisjäseniä"?

Uriah Heep vuonna 1978 Fallen Angel -levyn aikoihin.

Heep on täysin relevantti orkesteri nykymiehistölläänkin. Alkuperäisistä soittajista mukana on kitaristi Mick Box. Basisti Trevor Bolder on hänkin ollut mukana 70-luvun lopulta, mutta oli Kerslaken tavoin 80-luvun alkupuolella hetken poissa yhtyeestä.

Ymmärrän kyllä, että Ken Hensleytä voi joku kaivata. Mies kun kaikki Heepin 70-luvun hitit ja lauloi muun muassa Lady In Black- ja Look At Yourself -kappaleet. Hyvin bändi on ilman häntäkin pärjännyt.

Hensley esiintyy omillaan ja soittelee paljon vanhoja Heep -ralleja. Hän ilmoitti Sweden Rockin pressiteltassa kesäkuussa 2008, ettei kaipaa Uriah Heepiä tai aio enää bändiin liittyä. Tämän kuulin omin korvin.

Vuoteen 1976 asti Heepissä laulanut David Byron sen sijaan on kasvanut horsmaa jo vuodesta 1985.

Steve ja minä

Steve Buscemi. Steve McQueen. Steve Jones. Steve Conte. Steve Lukather. Steve Conte. Steve Martin. Steve Earle. Steve Lee. Steve Harris. Steve Stevens.

Siinä liuta Stevejä. Muusikkoja ja näyttelijöitä. Osa heistä erittäin kuuluisia Stevejä.

Brittiäisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin basisti ja johtaja on Steve Harris.

"Stephen Percy "Steve" Harris (s. 12. maaliskuuta 1956 Lontoo, Britannia) on brittiläinen muusikko. Hän on heavy metal -yhtye Iron Maidenin perustaja, basisti, säveltäjä ja sanoittaja.

Harrisin säveltämiä kappaleita ovat muiden muassa "Phantom of the Opera", "Fear of the Dark", "Aces High", "The Trooper", "Run to the Hills", "Hallowed Be Thy Name", "Wrathchild", "Sign of the Cross", "To Tame a Land", "Alexander the Great", "Seventh Son of a Seventh Son", "Different World" ja Iron Maidenin pitkäkestoisin kappale, kolmetoista minuuttia ja kolmekymmentä sekuntia pitkä "Rime of the Ancient Mariner"." (Wikipedia)

 Sex Pistolsin kitaristi Steve Jonesin soitto loi kokonaan uuden tyylilajin, punkrockin.

"Steve Phillip Jones (s. 3. syyskuuta 1955 Lontoo) on englantilainen rock-kitaristi ja laulaja, joka on tullut tunnetuksi ennen kaikkea Sex Pistolsin kitaristina.

Steve Jones tunnetaan ennen kaikkea Sex Pistolsin kitaristina. Hän myöntää matkineensa kitaransoittotyylinsä New York Dollsien Johnny Thundersilta. Sex Pistolsin lopetettua Jones perusti rumpali Paul Cookin kanssa hard rock -tyylisen The Professionalsin. Amerikan kiertueen aikana 1981 yhtye joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, minkä jälkeen yhtyeen toiminta päätettiin lopettaa.

Jones on esiintynyt myös Thin Lizzyn, Joan Jettin, Iggy Popin, Andy Taylorin ja Neurotic Outsidersin kanssa. 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa hän toimi soolouralla. Jonesin kappale "Mercy" muistetaan Miami Vicen jaksosta "Stone's War" ja se esiintyy myös Miami Vice 2:n soundtrack-albumilla. Jones osallistui Sex Pistolsin reunion-maailmankiertueeseen ja asuu nykyisin Los Angelesissa, Kaliforniassa." (Wikipedia)

Aikuisrockin ykkösnimen Toton kitaristi Steve Lukather on arvóstettu muusikko.

"Steven Lee Lukather (nyk. Steve Lukather, lempinimeltään Luke, s. 21. lokakuuta 1957 Los Angeles, San Fernando Valley) on yhdysvaltalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Toto-yhtyeestä. Lukather on kitaristi ja laulaja, minkä lisäksi hän säveltää, tuottaa ja sovittaa kappaleita. Hänen soittoaan voi kuulla yli tuhannella eri artistien levyllä." (Wikipedia)
 

Suomalaislaulaja Michael Monroen tähdittämien bändien kitaristeina ovat olleet Steve Stevens ja Steve Conte. Jälkimmäinen tälläkin hetkellä.

"Steve Stevens (oik. Steven Schneider, s. 5. toukokuuta 1959 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalainen kitaristi ja lauluntekijä. Hän on tunnettu lähinnä yhteistyöstään Billy Idolin kanssa 1980-luvulla, mutta hän on luonut myös oman soolouran ja toiminut sessiokitaristina useiden eri artistien, muun muassa Michael Jacksonin ja Vince Neilin albumeilla. Stevens kuului 1990-luvulla myös yhtyeeseen nimeltä Jerusalem Slim, jossa Michael Monroe toimi laulajana." (Wikipedia)
 

Sveitsiläisen hard rock -yhtye Gotthardin laulaja Steve Lee (s.1963) kuoli viime vuonna tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa. Lähes päivälleen vuosi sitten, 5. lokakuuta 2010.

Suosikkiaikuisviihdetähteni Janet Masonin aviomies on Steve-niminen.

Mutta tänään on puhuttu pelkästään yhdestä Stevestä. Steve Jobsista. Minulle aivan tuntemattomasta miehestä. Kuulin hänestä ensimmäisen kerran tänä aamuna.

"Steven Paul ”Steve” Jobs (24. helmikuuta 1955 San Francisco – 5. lokakuuta 2011) oli yksi tietotekniikkayhtiö Applen perustajista ja yhtiön entinen toimitusjohtaja. 2000-luvulla hän toimi The Walt Disney Companyn johtokunnassa, johon hän päätyi työskenneltyään animaatiostudio Pixarin johtoportaassa sen perustamisesta 1986 lähtien ja Disneyn ostettua sen 2006. Jobs oli seitsemällä prosentillaan Disneyn suurin yksittäinen omistaja.
Vuonna 2004 Steve Jobsilta leikattiin syöpäkasvain haimasta ja vuonna 2009 tehtiin maksansiirto. Elokuussa 2011 Jobs ilmoitti jättävänsä yrityksen toimitusjohtajan tehtävät terveyssyistä. 6. lokakuuta 2011 Apple tiedotti Steve Jobsin menehtyneen." (Wikipedia)

En myöskään tiennyt ennen elokuun puoliväliä kuka on Ferenc Puskas. Vaikka hän ei Steve -niminen olekaan.

 "Ferenc Puskás Biró, syntyjään Ferenc Purczeld, (2. huhtikuuta 1927 Kispest – 17. marraskuuta 2006 Budapest) oli unkarilainen jalkapalloilija ja valmentaja. Hänellä oli myös Espanjan kansalaisuus. Puskásia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista. (Wikipedia)

Viime elokuussa matkalla Sziget Festivalilta Budapestin keskustaan, otti taksikuski puheeksi Ferenc Puskasin. Jalkapalloilijasuuruus oli kuulemma istunut joskus kyseisen taksin etupenkillä. Takapenkillä, juuri minun paikallani, oli perskannikoitaan lepuuttanut muuan Rubens Barrichello. Hänet sentään tiedän. Onhan Formula 1 lähestulkoon ainoa urheilulaji, josta olen edes hitusen kiinnostunut!

"Rubens Gonçalves Barrichello (s. 23. toukokuuta 1972 São Paulo, Brasilia) on brasilialainen Formula 1 -kuljettaja. Hän on saavuttanut urallaan 11 voittoa ja hänen paras sijoituksensa MM-sarjan lopputuloksissa on toinen (2002, 2004). Hänellä on enemmän ajettuja GP-kilpailuja kuin kellään muulla F1-kuljettajalla lajin historiassa ja eniten pisteitä kuljettajista, jotka eivät ole voittaneet maailmanmestaruutta.

Barrichello on hyvin harras ja uskonnollinen katolilainen. (Wikipedia)

Turkulaisen urheilutietäjä Kaj Ahrothin mukaan Puskas lukeutuu jalkapalloijoiden kaikkien aikojen TOP5:een. Ahlroth varmasti tiesi myös Steve Jobsin ennen tätä päivää, ja ainakin Rubens Barrichellon. Mutta mahtaako hän tunteaa kaikki nuo muut Stevet?

Steve Leen ja bändinsä Gotthardin näin livenä Sweden Rockissa. Vuosi taisi olla 2007. Taisinpa nähdä sen kaksikin kertaa eri vuosina siellä. Steve Jobsia en nähnyt kertaakaan.