Perjantaina 14. kesäkuuta sää ei lupaillut mukavaa iltaa, mutta toisin kävi. Sade taukosi illansuussa ja noin kymmenen kilometrin matka Kaarinan Hovirintaan Kuusistonsalmen rannalle saattoi alkaa.
Festarialueelle oli pystytetty jättimäinen teltta, jota mainostettiin kolmen tuhannen ihmisen kapasiteetilla. Teltan toisessa päässä oli lava, toisessa VIP-alue ja rahvaan kansan anniskelualue. Muovituoppi kädessä sai heilua yllättävän laajalla reviirillä, josta kiitos järjestäjille. Sen sijaan sikamaisesti hinnoitelut juomat eivät innosta suosittelemaan festaria kenellekään.
0,4 litran olut joustavassa muovituopissa maksoi peräti seitsemän euroa, 0,33 lonkero saman verran. Kaiken huippu oli kuitenkin puolen litran limupullo, josta nyhdettiin kuusi euroa! Täydellistä yleisön aliarvostusta moinen rahastus. Todella alhaista toimintaa, jollaisen keksijä joutaisi palamaan helvetin tulessa loppuikänsä.
Jotta voitot saataisin maksmoitua, oli portilla yli-innokas kuusikymppinen järjestysmies, joka piti kopeloimisesta enemmän kuin laki edes sallii. Äijä tunki pokerina kätensä muniin ja perseeseen, vaikka kuulemma sellainen on kielletty oikein virallisesti. Jotenkin ymmärtäisin, jos ukko olisi kopeloinut naisten peppuja piilopulloja etsien, mutta ehkä hän olikin homo.
Sama urpo alkoi syynäämään kameraani ja kertoi, ettei alueelle saa viedä järjestelmäkameroita. Tällainenkin pöljäily saisi jo loppua, koska nykyaikana Youtubesta löytyy heti seuraavana päivänä kännyköillä kuvattuja videopätkiä illan esiintyjistä. Miten järjestelmäkamera voisi olla jotenkin haitallisempi kuin kännykkä?
Illan aloittaneen Jukka-Pojan keikkaa en nähnyt, enkä halunnutkaan nähdä, vaan saavuin alueelle hänen lopettetuaan. Käsittämättömän suosittu resupekka tekee niin huonoa musiikkia, ettei sellaista voi vapaaehtoisesti kuunnella.
Klamydian viimeisimpiä levyjä ole enää jaksanut kuunnella, mutta se on silti yleensä aina hyvä livebändi.
En muista koska olen viimeksi nähnyt Klamydian lavalla. Siitä on kuitenkin jo vuosia. Sinisen keesin leikkauttaneen laulaja Vesku Jokisen johdolla bändi heitti ehkä rutiinikeikan, mutta hyvän sellaisen. Ilokseni kappaleita tuli jopa orkesterin debyttitäyspitkältä "Älpeeltä" (-90). Sitä tuli aikoinaan luukutettua oikein tuelta.
Jokinen keskeytti keikan esiintymisen loppupuoliskolla, sillä jotkut juntit päättivät ryhtyä hakkaamaan toisiaan lähellä eturiviä. Laulaja huusi järjestysmiehiä paikalle ja kehoitti huppariin sonnustautunutta idioottia poistumaan paikalta.
Jonne Aaron on hyllyttänyt hienon rokkibändinsä Negativen ja keskityy tällä haavaa soolouraansa.
Vain elämää -televisio-ohjelman takia taviskansan julkkikseksi ponnahtanut Jonne tekee nykyään imelää ja tylsää suomenkielistä iskelmärokkia. Se ei vakuuta lainkaan, vaan pikemminkin ärsyttää. Kappaleet ovat niin tyhjänpäiväisiä, ettei millään uskoisi kyseessä olevan saman henkilön, joka on tehnyt mahtavia biisejä Nagativelle ja tulkinnut ne sydänverellään.
Jonnen keikasta ei jäänyt mieleen kuin viimeisenä soitetut lainakappaleet. Merkillisiä valintoja nekin, tosin Dingon Rio ohoi toimi jotenkin. Sen sijaan Nylon Beatin Syytön oli jo aikoinaan niin turha kimitys, ettei Jonne siihen mitään uutta saa millään, vaikka loppuikänsä yrittäisikin.
Illan pääesiintyjä ainakin minulle oli brittiläinen Slade. 70-luvun alussa glamrockbuumkin myötä megasuosituksi noussut yhtye on uransa aikana tehtaillut valtavan määrän loistavia kappaleita. Niitä se tarjoili Kaarinassakin siihen malliin, että oksat pois.
1965 perustetun Sladen alkuperäisjäsenet Dave Hill (kitara) ja Don Powell (rummut) ovat jaksaneet pyörittää bändiä vuosikymmeniä. Kulta-ajat ovat kaukana takana, mutta orkesteri on yhä varsin vetreä.
Laulaja Mal McNultyn huhuiltiin ottaneen lopputilin Sladesta, mutta ainakin Kaarinassa hän lauloi ja soitti kitaraa kuin ennenkin. 90-luvun alussa Sladesta lähtenyt alkuperäislaulaja Noddy Holder on arvostettu mies, jonka saappaita ei luonnollisesti ole ollut helppo täyttää. McNultya parempaa korvaajaa on kumminkin varmasti hankala löytää.
Slade tykitti sellaisen hittikimaran, että olin hetkellisesti onnesta soikeana. Everydayn, Gudbye T' Janen ja Far Far Awayn kaltaiset huippubiisit saivat ainakin minut totaaliseen hurmioon.
Kitaristi Hill (s. -46) osoittautui mainioksi showmieheksi. Kaukaa hämmästyttävän paljon Andy McCoyta muistuttanut mies oli kuin Naantalin aurinko pomppiessaan pitkin poikin estradia.
Sladen jälkeen soittanut Popeda oli perusvarma, muttei se oikein jaksanut innostaa Sladen napakymppikeikan jälkeen. Popeda oli kumminkin illan selkeä pääesiintyjä, jonka hittejä Saaristo Openin yleisön kaltainen porukka rakastaa.
Ylihinnoiteltujen juomien lisäksi on pakko tarttua toiseenkin epäkohtaan. Aikani äänenvoimakkuutta ihmeteltyäni, osuivat silmäni miksauskopin takana olleeseen isoon videonäyttöruutuun. Siitä välittyivät lavan tapahtumat VIP-alueelle ja juomamyyntitiskeille.
Volyymi oli niin kova, että tukka melkein heilui ja keskustelu ei onnistunut edes huutamalla. Tämä selittyi videonäytön sivuille ripustettuihin massiivisiin kaiuttimilla, jotka olivat samankokoiset kuin itse lavallakin!
Tuollainen toiminta ei palvele ketään - päinvastoin. Lähinnä on edesvastuutonta yrittää pilata ihmisten kuulo moisella täysin tarpeettomalla touhulla.
