maanantai 6. elokuuta 2012

Uriah Heep rokkasi Logomossa



Vastoin parin tuntemani kyynikon mietteitä, veti legendaarinen Uriah Heep eilen Turun Logomoon suuren määrän yleisöä. Erään tuttuni mukaan siellä olisi ollut jopa tuhat ihmistä, mikä on Turussa saavutus keikalta kuin keikalta. Varmaan Turun Sanomissa on juttua aiheesta huomenna. Siinä lienee kerrottu tarkemmin yleisömääräkin.

Yleinen mielipide Uriah Heepistä puhuttaessa tuntuu olevan, että "vieläkö sekin vanha paska on kasassa" tai "onko siinä enää yhtään alkuperäisjäseniä". Siksi toivonkin, että eilisellä Logomon keikalla oli mahdollisimman monta tällaista kyseenalaistajaa todistamassa Heepin nykykuntoa. Ainakin kaksi kuukautta sitten Kaarinan Saaristo Open -festareilla bändi oli todella kovassa vedossa.

Itse olin lomamatkan takia estynyt menemään Logomoon. Sen sijaan ystäväni Tony Lundberg, Suomen johtaviin Heep-asiantuntijoihin lukeutuva musiikkidiggari, kuvasi seuraavan Youtube -pätkän. Kappale on bändin parhaimmistoa, peräisin vuonna 1982 julkaistulta Abominog -albumilta.



http://fi.wikipedia.org/wiki/Uriah_Heep

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti