Torronsuolla patikoimassa

Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa sijaitseva, pinta-alaltaan 2 550 hehtaarin (25,5 km²) kokoinen kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.

Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä.

Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä on lajeja, jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa.

Kansallispuiston pysäköintialue on Kiljamon saarekkeessa, Forssasta Somerolle johtavan seututien 282 varrella Tammelan Torron kylän pohjoispuolella. Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 metriä korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää noin kilometrin mittainen pitkospuureitti, jolta haarautuu pitkospuupolkuja suon ylitse.

Forssan lähellä Tammelassa sijaitseva Torronsuo osoittautui oivaksi päiväretkikohteeksi. Reissu tehtiin keskiviikkona 1. elokuuta. En muista aikaisemmin kuulleenikaan Torronsuosta, vaikka se lieneekin legendaarinen luontoharrastajien keskuudessa.

Forssan seutu ei ole allekirjoittaneelle kovin tuttua. Kaksi vuotta sitten kävin Somerniemellä Rauli Badding Somerjoen Paratiisi -kioskia katsomassa. Kovin oli pieni. Samalla reissulla bongasin Someron hautausmaalta Unto Monosen ja Baddingin haudat. Forssan ohi on yleensä ajettu vain matkalla Hämeenlinnan suuntaan.

Sisiliskot ottivat aurinkoa pitkospuilla.

Torronsuon retkeä ehdotti kaverini Artsi. Jussi -kuskin reippaalla kaasujalalla varustettu auto porhalsi halki metsä- ja peltomaisemien. Ensin menimme aavistuksen väärään suuntaan. Koska kiirettä ei ollut, Pyhäjärven maisemia katseli mielellään. Siellä näytti olevan Saaren kansallispuisto, jossa täytyy joskus käydä vartavasten.

Kuvittelin Torronsuota jokseenkin Kurjenrahkan kansallispuiston ja sen Kuhankuonon osan tapaiseksi. Torronsuo oli kuitenkin huomattavasti enemmän suota kuin metsää siihen verrattuna.

Ilma oli aurinkoinen, pitkospuut todella hyvässä kunnossa, eikä itikoitakaan ollut kuin nimeksi. Ulkoilukeli parhaimmillaan.

Veikkaisin, että talsimme vajaat kymmenen kilometriä pitkin Torronsuon raitteja. Ainoa haittapuoli oli, ettei opastuskarttoihin merkittyä louhosta löytynyt. Sen piti olla 3,5 kilometrin päässä parkkipaikalta. Varmaan olikin, mutta hyvin piiloitettu. Metsän alussa oli myrskyn kaatamia puita niin paljon, että ilmeisesti erehdyimme oikeasta polusta. Hankalassa maastossa rämpinen noin kilometrin verran oli turhauttavaa, joten katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin. Mikä lie louhos sitten ollutkaan, se jäi arvoitukseksi.

Sudenkorentoja näkyi paljon.

Torronsuon parkkipaikan lähellä oleva grillausalue oli pettymys. Katoksesta ei ollut tietoakaan. Sellaisen puute tällaisessa miljöössä kummastutti. Tuntui, että suunnilleen koko kesän sade oli pakkautunut tiilistä kyhättyyn kehään. Puita oli hankala saada edes savuamaan. Mielummin olisin syönyt makkarani hiillostettuna kuin savustettuna.

Suosittelen Torronsuota kaikille luonnosta ja ulkoilusta kiinnostuneille. Kamerallekin saa helposti käyttöä, kuten oheisista kuvista näkyy.