Iron Maiden Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa viime kesänä esiintyneen AC/DC:n missaaminen jäi harmittamaan sen verran paljon, että kun kuulin tänä kesänä samaan paikkaan tulevan toisen vanhan suosikkibändini Iron Maidenin, aloin jo suunnittelemaan reissua.

Varmaa se ei oikeastaan ollut kuin melkein loppumetreille saakka, sillä samaksi päiväksi kaavailtu luontoreissu Jurmon saarelle olisi vienyt voiton. Kun lopulta selvisi, ettei sellaista ollutkaan, oli Iron Maiden taas niskan päällä.

Tuskin menen enää mistään hinnasta esimerkiksi Hartwall Areenalle konsertteja katsomaan. Festari- ja ulkoilmakeikat ovat ehdottomasti paras vaihtoehto. Kantolan tapahtumapuistokin tuntui juuri sopivalta ja väljältäkin 23 000 Maiden-vieraan asteltavaksi.

Anniskelualueelta käsin lava oli pirun kaukana, mutta ei tullut mieleenkään lähteä rynnimään lähemmäs. Minulle kun on aivan sama näenkö tarkkaan esimerkiksi miten rumpali Nicko McBrain käsittelee soittimiaan. Pääasia että musiikki kuuluu, näkee tuttuja ja janon yllättäessä on runsaasti kaljaa saatavilla. Vain näköalaa peittänyt massiivinen miksaustorni häiritsi hieman tunnelmaa.

Portilla järjestysmies takertui kaulassani killuvaan kameraan, kuten olin arvellutkin tapahtuvan. Samalla se oli oiva syötti sille, että hän ei huomannut kopeloida taskujani ollenkaan, joten sain kuljetettua vodkapullon sisälle vaivatta.

Lopulta neljäs järjestysmies ymmärsi, ettei kamerani ollut säännöissä kielletty järjestelmäkamera. Pykälä on muutenkin aivan päin honkia - nykyään melkein kaikki kuvaavat kännyköillä keikkoja ja ne ovat vielä samana päivänä Youtubessa kaikkien ihmeteltävänä. Kunnon kameraa ei sen sijaan saa viedä tapahtumiin.

Iron Maiden-päivää voi periaateessa kutsua festivaaliksikin, sillä lämmittelijäbändejä oli peräti neljä. Yhtyeen pomon Steve Harrisin pojan bändi The Raven Age aloitti keikka-illan sen verran varhain, että orkesteri jäi väliin.

Stratovarius soitti seuraavana. Orkesteri on tunnettu suomalaisten Maiden-fanien keskuudessa ja vastaanotto tuntui lämpimältä. Kolmannen bändin, ruotsalaisen viikinkimetallia soittavan Amon Amarthin kanssa se olisi voinut hyvin vaihtaa järjestystä.

Amon Amarthilla on asenne kunnossa, mutta kammottava örinälaulu pilaa kaiken. Laulaja Johan Hägg oli opetellut jonkun verran suomea ja lausui yllättävän hyvin välispiikkejä.

Neljäntenä lavan vallannut ruotsalainen Sabaton on Suomessa ja muuallakin nykyään varsin suosittu. Joidenkin mielipiteideen mukaan bändi esiintyy maassamme liian usein ja jopa kyllästymiseen asti. Kaikkien vesaloiden, sannien ja elastisten joukossa se on kumminkin erittäin tervetullutta.

En omista yhtään Sabatonin levyä, mutta muutama biisinsä on jäänyt mieleen. Sota-aiheisista sanoituksistaan tuttu yhtye esitti kaksi Suomeakin koskevaa kappalettaan. Talvisodan ja Lauri Törnistä kertovan Soldier Of 3 Armiesin.

Pääesiintyjä Iron Maidenin settilista oli semikarua luettavaa. Ymmärrän toki, ettei yhtye voi olla pelkkä vanhoja hittejään suoltava jukeboksi, mutta kun uusimmalta levyltä soitellaan valtava määrä kappaleita, on se mielestäni vähän väärin.

Ruisrockissa kesällä 2000 Maiden esitti muistaakseni seitsemän biisiä silloiselta uutuuslevyltään Brave New World. Homma tuntui kummalliselta. Lopuksi tuli neljä-viisi vanhaa 80-luvun hittiä. Kantolassa en tuntenut sentään samoin kuin 16 vuotta sitten Ruissalossa. Asia oli sulateltavissa paremmin.

Ilta-Sanomat huusi seuraavan päivän otsikossaan, että "Iron Maiden otti tietoisen riskin". Tarkoitti kai, että uusia kappaleita tuli niin paljon. Kyllähän yleisö tykkäsi. Ja heitä alueella piisasi merkonomin näköisistä toimistohepuista pitkäpartaisiin tatuoituihin moottoripyörämiehiin.

Maidenin keikkasetissä oli muutama kappale, jotka ainakin minulle edustivat hienoisella erilaisuudellaan illan parasta antia. Läpimurtolevy The Number Of The Beastin Children Of The Damned etenkin sekä Blood Brothers ja Powerslave.

Iron Maidenin jatkosta on ollut erilaisia spekulointeja. Tuoreimman The Book Of Souls -levyn on arveltu jäävän yhtyeen viimeiseksi. Tosin esimerkiksi tämän keikan perusteella bändin ei kannattaisi vielä lopettaa, vaikka soittajilla alkaakin olla jo ikää. Esimerkiksi rumpali McBrain on 64-vuotias ja laulaja Bruce Dickinson 58.

Setissä kuultiin: If Eternity Should Fail / Speed of Light / Children of the Damned / Tears of a Clown / The Red and the Black / The Trooper / Powerslave / Death or Glory / The Book of Souls / Hallowed Be Thy Name / Fear of the Dark / Iron Maiden. Encore: The Number of the Beast / Blood Brothers / Wasted Years. Outro: Always Look on the Bright Side of Life (Monty Python).

Heavy Metal - Aseita ja haarniskoja Hämeen linnassa

Heavy Metal - Aseita ja haarniskoja Hämeen linnassa on näyttely, jota rummutettiin keväällä siihen malliin, että tuskin kukaan uutisia seuraava pystyi siltä välttymään.

Huhtikuun 22. päivä avattu näyttely esittelee ainutlaatuisen kokoelman keskieurooppalaisia haarniskoja ja aseita 1500-1700-lukujen Itävallasta. Näytillä on esimerkiksi harvinainen kokonaan säilynyt hevosen kokohaarniska ja hakkapeliittojenkin käyttämiä puolihaarniskoja. Vehkeissä on myös taistelukolhuja, joten suoraan sepän hyllyltä napattuja ne eivät ole.

Noin kuukausi näyttelyn avajaisten jälkeen Hämeen linna oli puhjennut kesäloistoonsa. Linnan alueella palloili jonkun verran turisteja, muttei mitenkään ruuhkaksi asti. S-Etukorttia vilauttamalla pääsi kolmellatoista eurolla sekä linnan muihin tiloihin että haarniskanäyttelyyn.

Tähtäimessä oli kello 13 alkanut opastuskierros, jossa hento yliopistotyttö kertoi ulkoaopetellusti haarniskoista ja vitriinissä olleista aseista. Pahaksi onnekseen kierroksella oli mukana vähintään professoritason mies, jolta yhdessä välissä lipsahti jotain asiantuntevaa. Opas hämmentyi aluksi  huomatessaan miehen tietävän enemmän asioista kuin internet. Kaveri pystyi kumminkin joten kuten pitämään suunsa supussa, vaikka selvästi oikein himotsi kommentoida joka väliin.

30-50 kiloa painavat haarniskat ylleen vetävä henkilö tuntisi varmasti olonsa hetkellisesti hyvinkin sankarilliseksi, mutta tositilanteessa voin vain kuvitella kuinka kömpelöä ja uuvuttavaa tuollaiset vetimet päällä olisi heilutella miekkaa.

Näyttelyn komein asetelma oli kahdentoista jalkaväen puolihaarniskan ryhmä puolustusmuodostelmassa. Performanssiin kuului kauittimista pauhannut mahtipontinen hevimusiikki, jonka esittäjäksi paljastui myöhemmin hämeenlinnalainen, kansainvälistäkin suosiota saavuttanut Turisas.

Näyttelyä vartioi peräti kolme järjestysmiestä sekä ovella ollut lippuja tarkastanut neitokainen. Valokuvaus näytti olevan merkein kielletty, mutta minulle ei kukaan siitä huomauttanut. Nappasin silloin tällöin nappasin pari fotoa, ilman salamaa tosin.

Bad Kingin debyyttialbumi Jesterday

Bad King -yhtyeen Jesterday ilmestyi viime vuoden lopulla turkulaisen V.R. Labelin julkaisemana.

Levy-yhtiön muita artisteja ovat muun muassa heavyrockduo The Mystons ja "Bruce Springsteen kohtaa punk-musiikin" -tyyppinen Shades Of Nowhere.

Bad King on 2008 perustettu hämeenlinnalais-turkulainen kokoonpano. Bändissä soittavat Patrik Kivekäs (rummut), Jukkis Paasivaara (basso), Vesku Paasivaara (kitara) ja Juuso August (laulu ja kitara).

Bad Kingin Jesterday on orkesterin ensimmäinen pitkäsoitto. Yhdentoista kappaleen albumilta lohkaistiin singleksi Am I jo alkusyksystä. Reipas ja tarttuva biisi olikin hyvä valinta antamaan esimakua tulevasta.

Levyn kappaleet ovat yhtä vaille laulajakitaristi Juuson tekemiä. Ainoastaan Revolution on hänen ja basisti Jukkiksen yhteistyötä. Kyseinen ralli on mielestäni levyn parhaimmasta päästä.

Basisti Jukkiksen mukaan Bad Kingin musiikkia on kuvailtu Hanoi Rocksin ja HIMin välimuodoksi. Itse kääntyisin enemmän HIMin puoleen jos noista kahdesta pitää valita. Omaan korvaani orkesteri soi jotakuinkin brittipopin ja grungen jäljillä. Kent, Manic Street Preachers ja Nirvana saattavat ainakin olla lähempänä kuin Hanoi Rocks.

En ole nähnyt orkesteria keikalla vielä toistaiseksi. Täytyy käydä katsastamassa meininki, jahka sopiva tilaisuus sattuu kohdalle.

Bändi on ahkeroinut liikkuvan kuvan parissa. Musiikkivideoita on syntynyt useampiakin.

Arno Carlsted - Takapirujen kuningas

Hämeenlinnalainen toimittaja Kimmo Miettinen on entinen levy-yhtiömoguli ja suomalaisen punkrockin kummisetä. 2009 ilmestyi hänen toinen varsinainen kirjansa. Se käsitteli miestä nimeltä Arno Carlsted.

A.C. - Takapirujen kuningas (Like) on mielenkiintoinen kertomus miehestä, jollaista ei varmasti ole toista Suomessa ollut. Eikä koko maailmassa.

Miettinen tutustui poikavuosinaan 70-luvun alussa Carlstediin, joka tuolloin toimi levykauppiaana Hämeenlinnassa. Mies oli jo keski-ikäänsä mennessä ehtinyt kokea vaikka mitä. Tahti ei laantunut viimeisinä vuosikymmeninäkään. Carlsted menehtyi tämän vuoden elokuussa 86-vuotiaana.

1927 syntynyt Carlsted  toimi nuorukaisena Valpon (valtiopoliisi) agenttina sodanaikaisessa Helsingissä. Nuorelle sällille jännittävä työ haihtui dokumentteineen kuin tuhka tuuleen Suomen hävittyä sodan ja Neuvostoliiton alkaessa vaikuttaa poliisiviranomaistenkin arkeen.

Seuraavat pari vuosikymmentä vierähti elokuvabisneksessä, jossa Carlsted toimi pääasiassa tuottajana. Ohjaajat kuten T.J. Särkkä, Jörn Donner, Matti Kassila, Mikko Niskanen ja Teuvo Tulio olivat hänen yhteistyökumppaneitaan. Legendaarisin Carlstedin tuottamista elokuvista lienee 1966 valmistunut, Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla.

Carlsted ei liioin kainostele menneitä muistellessa.

"Muutaman metrin päässä parkkipaikasta he huomasivat, että Olavi Virran Yhdysvaltojen suurlähetystä ostama upa amerikanrauta keikkui kummallisesti. Sisällä autossa olivat Puupää-elokuvan tähdet Virta ja Ruth Johansson. Siiri Angerkoski, rouva Justiina Puupää, koko kansan rakastama äidillinen hoivaajahahmo ja herttaisen humorististen mammaroolien tulkki, hihkaisi: "Jos tuossa autossa ei nyt nussita, niin sitten ei nussita missään!"

1970-luvun alussa alkanut levykauppiaan ura laajeni 80-luvulla viihdebisnekseen. Carlstedin toimesta Suomen ensimmäinen heavyrockfestivaali järjestettiin Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla. Giants Of Rock jytisi vuosina 1987-1992, jonka jälkeen sitä vielä yritettiin jatkaa erinimisenä.

Giantsissa esiintyivät muun muassa Dio, Anthrax. Sepultura, Helloween, Winger ja U.D.O. Kirjasta selviää minkälainen joukko tuon ajan bändejä oli sinne tuloillaan tai ainakin suunnitteluasteella. Valitettavasti Faith No More, Poison, Megadeth, Slayer tai Great White eivät koskaan Ahvenistoa nähneet.

Vaikka etenkin 80-luvun lopulla elettiin valtaisaa heviaikaa, olivat Giants Of Rockin viiden tuhannen ihmisen kävijämäärät suorastaan kärpäsenpaskoja tämän päivän menoon verrattuna. Nykyään liput viedään käsistä kun vaikka Iron Maiden, Judas Priest tai Metallica saapuvat maahan. Niinpä Carlstedille jäi Giantseista mukavat 600 000 markan velat.

Carlstedin mukaan Ahvenistolle yritettiin erillisiin ulkoilmakonsertteihin jopa Rolling Stonesia, ZZ Topia ja Metallicaa.

1990-luvulla Carlsted toimi kymmenisen vuotta Remu Aaltosen managerina. Tästä riittääkin tarinaa ehkä eniten koko kirjassa. Mies ei muistele erityisellä lämmöllä entistä suojattiaan. Teoksen mukaan Remu on hankala ja kiittämätön ihminen. Moinen uutinen ei tullut ainakaan minulle yllätyksenä.

Palstatilaa saa myös kitaristi Andy McCoy. Hän soitti kesällä 1995 soitti Remun bändissä parikymmentä keikkaa, kunnes sai potkut.

Calrstedin hommat eivät loppuneet Remun hoivaamiseen, vaan jatkuivat sairasteluista huolimatta aivan viime vuosiin saakka.

A.C. - Takapirujen kuningas on harvinaisen mielenkiintoinen elämänkertateos. Erittäin harva ihminen kokee näin tapahtumarikkaan elämän.

Miettinen ja Carlsted. 

Parolan panssarimuseo

Lauantaisen Hämeen reissun toinen etappi oli Parolan panssarimuseo. Se sijaitsee Hämeenlinnan lähellä Hattulassa

Parolan panssarimuseo on suomalaisiin panssarijoukkoihin ja niiden historiaan liittyvä aselajimuseo. Esillä on itsenäisyyden ajan panssarivaunuja, panssarijuna ja panssarintorjunta-aseita.

Olen käynyt panssarimuseossa kerran aikaisemmin. Kesällä 2008 tehtyllä reissulla poikettiin myös Hämeen linnassa, Hämeenlinnan tykistömuseossa, Hattulan vanhalla kirkolla ja Rengon kyläraittia ihailemassa.

Viidessä vuodessa panssarimuseo oli muuttunut ainakin uuden näyttelyhallin verran. Siinä säilytetään toimintakuntoisia tankkeja ja muita sota-ajopelejä. Osa ulkonäyttelyn panssarivaunuista on saatu sotasaaliiksi.

Museo avattiin kesäkuussa 1961. Sen jälkeen se on laajentunut valtavasti. Näyttelytiloihin kuuluu kaksi lämmitettyä hallia, ulkotiloja ja kylmä konehalli.

Museo ei saa valtionapua, vaan sitä ylläpidetään pääsylipputuloilla ja talkoovoimin. Panssarimiesten- ja jääkäreiden maanpuolustusjärjestö Panssarikilta pitää paikasta huolta.

Panssarintorjuntarakennuksen epäilen olevan entinen tanssilava. Muodoltaan se muistuttaa perinteistä suomalaista kesälavaa, jossa on aikanaan pantu jalalla koreasti.