Iron Maiden Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa viime kesänä esiintyneen AC/DC:n missaaminen jäi harmittamaan sen verran paljon, että kun kuulin tänä kesänä samaan paikkaan tulevan toisen vanhan suosikkibändini Iron Maidenin, aloin jo suunnittelemaan reissua.

Varmaa se ei oikeastaan ollut kuin melkein loppumetreille saakka, sillä samaksi päiväksi kaavailtu luontoreissu Jurmon saarelle olisi vienyt voiton. Kun lopulta selvisi, ettei sellaista ollutkaan, oli Iron Maiden taas niskan päällä.

Tuskin menen enää mistään hinnasta esimerkiksi Hartwall Areenalle konsertteja katsomaan. Festari- ja ulkoilmakeikat ovat ehdottomasti paras vaihtoehto. Kantolan tapahtumapuistokin tuntui juuri sopivalta ja väljältäkin 23 000 Maiden-vieraan asteltavaksi.

Anniskelualueelta käsin lava oli pirun kaukana, mutta ei tullut mieleenkään lähteä rynnimään lähemmäs. Minulle kun on aivan sama näenkö tarkkaan esimerkiksi miten rumpali Nicko McBrain käsittelee soittimiaan. Pääasia että musiikki kuuluu, näkee tuttuja ja janon yllättäessä on runsaasti kaljaa saatavilla. Vain näköalaa peittänyt massiivinen miksaustorni häiritsi hieman tunnelmaa.

Portilla järjestysmies takertui kaulassani killuvaan kameraan, kuten olin arvellutkin tapahtuvan. Samalla se oli oiva syötti sille, että hän ei huomannut kopeloida taskujani ollenkaan, joten sain kuljetettua vodkapullon sisälle vaivatta.

Lopulta neljäs järjestysmies ymmärsi, ettei kamerani ollut säännöissä kielletty järjestelmäkamera. Pykälä on muutenkin aivan päin honkia - nykyään melkein kaikki kuvaavat kännyköillä keikkoja ja ne ovat vielä samana päivänä Youtubessa kaikkien ihmeteltävänä. Kunnon kameraa ei sen sijaan saa viedä tapahtumiin.

Iron Maiden-päivää voi periaateessa kutsua festivaaliksikin, sillä lämmittelijäbändejä oli peräti neljä. Yhtyeen pomon Steve Harrisin pojan bändi The Raven Age aloitti keikka-illan sen verran varhain, että orkesteri jäi väliin.

Stratovarius soitti seuraavana. Orkesteri on tunnettu suomalaisten Maiden-fanien keskuudessa ja vastaanotto tuntui lämpimältä. Kolmannen bändin, ruotsalaisen viikinkimetallia soittavan Amon Amarthin kanssa se olisi voinut hyvin vaihtaa järjestystä.

Amon Amarthilla on asenne kunnossa, mutta kammottava örinälaulu pilaa kaiken. Laulaja Johan Hägg oli opetellut jonkun verran suomea ja lausui yllättävän hyvin välispiikkejä.

Neljäntenä lavan vallannut ruotsalainen Sabaton on Suomessa ja muuallakin nykyään varsin suosittu. Joidenkin mielipiteideen mukaan bändi esiintyy maassamme liian usein ja jopa kyllästymiseen asti. Kaikkien vesaloiden, sannien ja elastisten joukossa se on kumminkin erittäin tervetullutta.

En omista yhtään Sabatonin levyä, mutta muutama biisinsä on jäänyt mieleen. Sota-aiheisista sanoituksistaan tuttu yhtye esitti kaksi Suomeakin koskevaa kappalettaan. Talvisodan ja Lauri Törnistä kertovan Soldier Of 3 Armiesin.

Pääesiintyjä Iron Maidenin settilista oli semikarua luettavaa. Ymmärrän toki, ettei yhtye voi olla pelkkä vanhoja hittejään suoltava jukeboksi, mutta kun uusimmalta levyltä soitellaan valtava määrä kappaleita, on se mielestäni vähän väärin.

Ruisrockissa kesällä 2000 Maiden esitti muistaakseni seitsemän biisiä silloiselta uutuuslevyltään Brave New World. Homma tuntui kummalliselta. Lopuksi tuli neljä-viisi vanhaa 80-luvun hittiä. Kantolassa en tuntenut sentään samoin kuin 16 vuotta sitten Ruissalossa. Asia oli sulateltavissa paremmin.

Ilta-Sanomat huusi seuraavan päivän otsikossaan, että "Iron Maiden otti tietoisen riskin". Tarkoitti kai, että uusia kappaleita tuli niin paljon. Kyllähän yleisö tykkäsi. Ja heitä alueella piisasi merkonomin näköisistä toimistohepuista pitkäpartaisiin tatuoituihin moottoripyörämiehiin.

Maidenin keikkasetissä oli muutama kappale, jotka ainakin minulle edustivat hienoisella erilaisuudellaan illan parasta antia. Läpimurtolevy The Number Of The Beastin Children Of The Damned etenkin sekä Blood Brothers ja Powerslave.

Iron Maidenin jatkosta on ollut erilaisia spekulointeja. Tuoreimman The Book Of Souls -levyn on arveltu jäävän yhtyeen viimeiseksi. Tosin esimerkiksi tämän keikan perusteella bändin ei kannattaisi vielä lopettaa, vaikka soittajilla alkaakin olla jo ikää. Esimerkiksi rumpali McBrain on 64-vuotias ja laulaja Bruce Dickinson 58.

Setissä kuultiin: If Eternity Should Fail / Speed of Light / Children of the Damned / Tears of a Clown / The Red and the Black / The Trooper / Powerslave / Death or Glory / The Book of Souls / Hallowed Be Thy Name / Fear of the Dark / Iron Maiden. Encore: The Number of the Beast / Blood Brothers / Wasted Years. Outro: Always Look on the Bright Side of Life (Monty Python).