keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Torronsuon kansallispuistossa

Torronsuon kansallispuisto Tammelassa on viime vuosina nostanut profiiliaan huimasti. Se on ollut esillä paljon enemmän kuin tämän vuosikymmenen alussa, jolloin kuulin koko paikasta tiettävästi ensimmäisen kerran.

Kesällä 2012 tehty päiväretki Torronsuon maisemiin sai jostain syystä odottaa uusintaa neljä vuotta. Koska sairauslomalaisena on aikaa eikä jaloissa ole vikaa, osoittautui heinäkuinen tiistai sopivaksi päväksi käydä paikalla.




Torronsuo pinta-alaltaan 2 550 hehtaarin kokoinen kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.

Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä.

Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä on lajeja, jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa.





Tiistaina Torronsuolla oli kovin hiljaista. Vanha pappa käveli edestakaisin parkkipaikalla, jossa oli ennen minua ja Jarkko Vartijaa kuljettanutta autoa vain kaksi menopeliä. Pitkospuilla ei tarvinnut väistellä kuin pari kertaa vastaantulijoita, sillä heitä ei ollut enempää.






Vastoin neljän vuoden takaisia muistikuviani, ei Torronsuolla patkoiminen ollutkaan kovin monipuolista. Käytössä on periaatteessa vain yksi pitempi reitti. Se kiertää Torron kylän kautta. Me kävelimme vain entiselle louhokselle ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä noin seitsemän kilometriä.

Louhos oli huomattavasti vaatimattomampi kuin luulin. Ilmeisesti alueella on vastaavia pienehköjä monttuja enemmänkin. Aikoinaan ne ovat varmaan olleet hyvinkin arvokkaita harvinaisine kivilajeineen, mutta kohteena aika tyhjänpäiväisiä.




Kansallispuiston pysäköintialue on Kiljamon saarekkeessa, Forssasta Somerolle johtavan seututie 282:n varressa Tammelan Torron kylän pohjoispuolella. Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 metriä korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää noin kilometrin mittainen pitkospuureitti, jolta haarautuu pitkospuupolkuja suon ylitse.





2 kommenttia:

  1. Mammani asuu ihan siinä Torronsuon laitamilla, Torron kylällä ja siksipä suolla on tullut vietettyä aikaa jo kauan ennen kuin siellä mitään pitkospuita meni. Mutta nykyään tuota reittiä tulee lenkkeiltyä aika usein. Ihan mukavan mittainen lenkki kuljettavaksi koiran kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Torron kylä jäin nyt näkemättä, mutta Jouskan mökillä kävimme Somerolla.

    VastaaPoista