Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jörn Donner. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jörn Donner. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. tammikuuta 2024

Luksusmökillä Lootholmassa

Idea viikonloppureissusta Kustaviin sikisi viime marraskuussa, jolloin ehdotin kaveriporukalle, että eiköhän mennä joku kerta mökkeilemään legendaariseen Lootholmaan. Asia sai kannatusta ja yllätyksekseni homma toteutui jo kahden kuukauden kuluttua. Oma arvioni oli maaliskuu, mutta eipä tammikuukaan ollut lopulta lainkaan hullumpi ajankohta.

Matkalla Kustaviin poikkesimme syömässä Taivassalon keskustassa. Viime vuonna avattu  kebabpizzeria osoittautui vallan mainioksi ravintolaksi. Liha oli mureaa ja annos riittävän kokoinen. Täytyy käydä toistekin. 

Viime viikolla riehunut lumimyrsky hieman arvelutti, mutta ajelu Turusta Kustaviin ei ollut juuri sen vaativampaa kuin muutenkaan. Lootholmankin tiet ja mökkipihat oli aurattu todella hyvin. Voi jopa sanoa, että vähempikin olisi riittänyt.  




Lootholmaa on kehitetty rivakalla tahdilla 2010-luvun alusta asti. Uusia luksusmökkejä on ilmestynyt metsään rannan läheisyyteen kuin sieniä sateella. Nykyinen omistaja Kustavin Matkailu Oy on tehnyt valtavan työn, eikä aluetta ole tunnistaa samaksi alueeksi kuin ennen muinoin. 

Lootholman perusti 1970-luvun alussa itse Jörn Donner, joka ei tosin Kustavissa kauan viihtynyt. Vuosikymmenten saatossa omistajia on ollut useita. 

Lootholma-nimi tulee Kustavin kylästä, jossa matkailualue sijaitsee. Kustavin Lomakeskuksena tunnettua aluetta on etenkin paikallisten keskuudessa kutsuttu muun muassa nimillä Kuninkaantie, Helena ja Silakka, joista kaksi jälkimmäistä tulee ravintolasta ja siinä kiinni olleesta vanhasta kuunarista. Laiva purettiin lopullisesti muutama vuosi sitten. 

1980-luvun huippuvuosina lomakeskuksen juhannukset vetivät valtavan määrän porukkaa. Vaikka mitään ohjelmaa ei ollut, oli meno kuin suuremmillakin kesäfestivaaleilla. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuolisko oli varmasti alueen surullisinta aikaa. Paikka oli viitisen vuotta aivan rappiolla ja vesakkoa puski niin että hirvitti. 



Koska ystäväni Mika Penttinen sattuu olemaan ammattiliitto Pron jäsen, helpotti se huomattavasti maksupolitiikkaa. Pron jäsen nimittäin saa 40 prosenttia alennusta hinnoista. Tietysti jos on paksu lompakko, ei mökkeily Lootholmassa ehkä tunnu missään. Mutta etu on niin huomattava, että ilman sitä ainakin tämä reissu oli jäänyt tekemättä. 

En sen tiedä minkälainen mökkimme tarkempi luokittelu oli, mutta sinne olisi mahtunut ainakin kuusi henkilöä. Makuuhuoneita oli kaksi, joissa neljä sänkyä, olohuoneessa sohva ja yläkerrassa parvi. Sinne en edes kurkannut, mutta käsittääkseni petipaikkoja oli useampia. 

Keittiö oli viimeisen päälle varusteltu, vessoja oli kaksi ja pienehköstä taulutelevisiosta näki Levyraadin uuden tulemisen. Isoa terassia ei tällä kelillä pystynyt hyödyntämään, mutta voisin kuvitella kesällä siinä viihtyvän tunnin jos toisenkin. 




Neljä henkilöä mahtui vaivattomasti saunan lauteille. Kuusikin olisi mennyt heittämällä. Löylyhuoneen haittapuolena näkisin puutteelliset kaiteet. Niitä kun ei ollut juuri laisinkaan, joten poistuessa pesuhuoneeseen piti olla tarkkana kuin porkkana, ettei liukastele ja osu kiukaaseen. 

Paljusta minulla ei ollut aiempaa kokemusta ja olenkin pitänyt moista laitosta lähinnä turhana ylellisyytenä. Nyt kun sinne itse pulahti, kääntyi samalla takkikin. Mikäpä höyryävässä vedessä oli köllötellä ja siemailla olutta pakkasen paukkuessa ympärillä! 

Kesäaikaan Lootholmassa on tietysti aivan eri meininki kuin talvella, mutta ei tämä lainkaan hassumpi kokemus ollut tähänkään vuodenaikaan. 





torstai 12. joulukuuta 2013

Arno Carlsted - Takapirujen kuningas

Hämeenlinnalainen toimittaja Kimmo Miettinen on entinen levy-yhtiömoguli ja suomalaisen punkrockin kummisetä. 2009 ilmestyi hänen toinen varsinainen kirjansa. Se käsitteli miestä nimeltä Arno Carlsted.


A.C. - Takapirujen kuningas (Like) on mielenkiintoinen kertomus miehestä, jollaista ei varmasti ole toista Suomessa ollut. Eikä koko maailmassa.

Miettinen tutustui poikavuosinaan 70-luvun alussa Carlstediin, joka tuolloin toimi levykauppiaana Hämeenlinnassa. Mies oli jo keski-ikäänsä mennessä ehtinyt kokea vaikka mitä. Tahti ei laantunut viimeisinä vuosikymmeninäkään. Carlsted menehtyi tämän vuoden elokuussa 86-vuotiaana.

1927 syntynyt Carlsted  toimi nuorukaisena Valpon (valtiopoliisi) agenttina sodanaikaisessa Helsingissä. Nuorelle sällille jännittävä työ haihtui dokumentteineen kuin tuhka tuuleen Suomen hävittyä sodan ja Neuvostoliiton alkaessa vaikuttaa poliisiviranomaistenkin arkeen.

Seuraavat pari vuosikymmentä vierähti elokuvabisneksessä, jossa Carlsted toimi pääasiassa tuottajana. Ohjaajat kuten T.J. Särkkä, Jörn Donner, Matti Kassila, Mikko Niskanen ja Teuvo Tulio olivat hänen yhteistyökumppaneitaan. Legendaarisin Carlstedin tuottamista elokuvista lienee 1966 valmistunut, Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla.

Carlsted ei liioin kainostele menneitä muistellessa.

"Muutaman metrin päässä parkkipaikasta he huomasivat, että Olavi Virran Yhdysvaltojen suurlähetystä ostama upa amerikanrauta keikkui kummallisesti. Sisällä autossa olivat Puupää-elokuvan tähdet Virta ja Ruth Johansson. Siiri Angerkoski, rouva Justiina Puupää, koko kansan rakastama äidillinen hoivaajahahmo ja herttaisen humorististen mammaroolien tulkki, hihkaisi: "Jos tuossa autossa ei nyt nussita, niin sitten ei nussita missään!"

1970-luvun alussa alkanut levykauppiaan ura laajeni 80-luvulla viihdebisnekseen. Carlstedin toimesta Suomen ensimmäinen heavyrockfestivaali järjestettiin Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla. Giants Of Rock jytisi vuosina 1987-1992, jonka jälkeen sitä vielä yritettiin jatkaa erinimisenä.

Giantsissa esiintyivät muun muassa Dio, Anthrax. Sepultura, Helloween, Winger ja U.D.O. Kirjasta selviää minkälainen joukko tuon ajan bändejä oli sinne tuloillaan tai ainakin suunnitteluasteella. Valitettavasti Faith No More, Poison, Megadeth, Slayer tai Great White eivät koskaan Ahvenistoa nähneet.

Vaikka etenkin 80-luvun lopulla elettiin valtaisaa heviaikaa, olivat Giants Of Rockin viiden tuhannen ihmisen kävijämäärät suorastaan kärpäsenpaskoja tämän päivän menoon verrattuna. Nykyään liput viedään käsistä kun vaikka Iron Maiden, Judas Priest tai Metallica saapuvat maahan. Niinpä Carlstedille jäi Giantseista mukavat 600 000 markan velat.

Carlstedin mukaan Ahvenistolle yritettiin erillisiin ulkoilmakonsertteihin jopa Rolling Stonesia, ZZ Topia ja Metallicaa.


1990-luvulla Carlsted toimi kymmenisen vuotta Remu Aaltosen managerina. Tästä riittääkin tarinaa ehkä eniten koko kirjassa. Mies ei muistele erityisellä lämmöllä entistä suojattiaan. Teoksen mukaan Remu on hankala ja kiittämätön ihminen. Moinen uutinen ei tullut ainakaan minulle yllätyksenä.

Palstatilaa saa myös kitaristi Andy McCoy. Hän soitti kesällä 1995 soitti Remun bändissä parikymmentä keikkaa, kunnes sai potkut.

Calrstedin hommat eivät loppuneet Remun hoivaamiseen, vaan jatkuivat sairasteluista huolimatta aivan viime vuosiin saakka.

A.C. - Takapirujen kuningas on harvinaisen mielenkiintoinen elämänkertateos. Erittäin harva ihminen kokee näin tapahtumarikkaan elämän.


Miettinen ja Carlsted. 

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Milla ja Noora Lootholmassa

Harvemmin olen malli- tai henkilökuvauksia näin nopealla aikataululla toteuttanut kuin viime viikonloppuna. Asia tuli puheeksi lauantai-iltana Kustavin keskustan baarissa. Sunnuntaina iltapäiväivällä oltiinkin jo kuvaamassa.

Ravintola Villa Volterin tarjoilijat Milla ja Noora olivat kuin vanhoja tekijöitä kameran edessä. Kävimme kuvaamassa Lootholmassa, joka aikoinaan tunnettiin Kustavin Lomakeskuksena. Se on Jörn Donnerin 70-luvun alussa perustama alue, joka eli kukoistuskauttaan 80-luvulla. Lähivuosina Lootholmaan on uusien omistajien myötä taas saatu uutta potkua.

Koko viikon lounaisrannikkoa hellinyt aurinko päätti valitettavasti vetäytyä jonnekin, mutten viitsinyt sen takia ruveta fotoiluja perumaan. Hieman kirkkaampaa olisi toki saanut olla, mutta hyvä näinkin.


















maanantai 28. toukokuuta 2012

Saaristotapahtuma Kustavissa 26.-27.5.

Viime viikonloppuna Kustavin Lootholmassa järjestettiin Saaristotapahtuma, jossa pääosassa oli saaristorakentaminen. Paikalla oli yli 50 rakentamisen ja sisustamisen näytteilleasettajaa.

Tapahtuma on kiertävä. Se on aikaisemmin järjestetty esimerkiksi Kemiönsaaren Taalintehtaalla.



Totinen torvensoittaja Uudestakaupungista.


Edeltävänä viikonloppuna samassa paikassa oli Kustavin ensimmäinen saaristoruokatapahtuma, joka erään henkilökunnan jäsenen mukaan saavutti valtavan suosion. Toisaalta sitten taas kotitaloni naapuri oli sitä mieltä, että koko tapahtuma ei ollut mistään kotoisin. "Siellä sai vain pieniä maistiaisia", hän totesi.

http://www.vakka.fi/uutinen.phtml?id=4188




Lootholma on tunnettu aikaisemmin muun muassa nimillä Kuninkaantie, Helena, Silakka ja Kustavin Lomakeskus, joista viimeksi mainittu oli se virallinen. Paikka on alunperin Jörn Donnerin 70-luvun alussa perustama.




Alue oli muutaman vuoden kiinni ja aika rappeutuneessa tilassa, mutta on nyt kokenut uuden tulemisen uusien omistajien myötä. Esimerkiksi juhannuksena näyttää olevan ohjelmaa paljonkin. Jopa niin, että omat juhannussuunnitelmat ratkesivat luettuani ohjelmalistan.

Lootholman nykyviihtyisyys on sitä luokkaa, että ravintolan terassilla menee helposti tuoppi jos toinenkin.

http://www.lootholma.fi/fi/





keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kahdeksan surmanluotia

Mikko Niskasen (1929-1990) ohjaama Kahdeksan surmanluotia esitettiin viime kuussa Yle Teemalla.

Neljäjaksoinen suomalaisen elokuvan klassikko on kovassa maineessa. Moni siitä puhuva on tuskin edes nähnyt koko leffaa ainakaan täydessä 316 minuutin mitassaan. Varsinkaan nykynuorisolla ei riitä tarmo seurata noin kauan hidastempoista liikkuvaa kuvaa, mutta Kahdeksan surmanluodin legenda elää ja voi hyvin.




Tv-elokuvana tehty Kahdeksan surmanluotia valmistui vuonna 1972. Konginkankaalla kuvattu leffa tehtiin pienellä ryhmällä. Pääosassa ollutta Pasia esitti ohjaaja itse. Hänen vaimonaan nähtiin Tarja-Tuulikki Tarsala ja parhaana kaverina Reiskana Paavo Pentikäinen.

Elokuva perustuu tositapahtumiin. Maaliskuussa 1969 pihtiputaalainen pienviljelijä Tauno Pasanen ampui pihamaalleen neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Niskanen kiinnostui tarinasta ja ryhtyi tekemään tapahtumien pohjalta elokuvaa.




Teknisesti Kahdeksan surmanluotia ei ole kovin häävi. Äänentaso heittelee välillä pahasti. Kuvissa käytetään liikaa lähikuvia. Lieneekö syynä sitten miljöön rajaaminen minimiin. Se selittyisi ehkä sillä, että Reiskaa esittävä Paavo Pentikäinen kertoi ensimmäisen jakson jälkeisessä äskettäin kuvatussa haastattelussa, että elokuvaa kuvattiin peräti 17 eri maatalon pihapiirissä.

Tämän kuultuani rupesin seuraamaan tarkemmin tulevia jaksoja. Näin tosiaan oli, Pasin perheen piharakennukset vaihtelivat koko ajan. Elokuvan leikkaajat, joista toinen on Jörn Donner, olivat tosin onnistunut työssään niin hyvin, ettei tällaista normaalikatsoja varmasti huomaa.



Pontikankeittoa talvisen metsän siimeksessä.


Pentikäinen kertoi Niskasen olleen kännissä silloin kuin roolihahmonsa Pasikin oli. Hän myös valvoi oikeasti päiväkausia ja yritti saavuttaa samanlaista olotilaa kuin tositapahtumien henkilöllä oli ollut. Psykoosipäinen ohjaaja ei ollut kaikkein helpoin tapaus, mutta ainakin Pentikäinen muisteli häntä Yle Teemalla pelkästään lämmöllä.

Ajankuvauksena Kahdeksan surmanluotia on huikea. 60- ja 70-lukujen maaseutu oli Suomessa karu paikka asua. Eipä ihme, että siirtolaisvirta Ruotsiin vie sinne parempien elinolojen perässä satoja tuhansia suomalaisia juuri Konginkankaan ja Pihtiputaan tyyppisiltä syrjäseuduilta.



Elokuvan loppukohtaus.


Eppu Normaalin kappaleessa Murheellisen laulujen maa (1982) lauletaan "lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe". Olen aina ajatellut sen liittyvän juuri tähän elokuvaan.