Taalintehtaan keskiaikamarkkinoilla

Lauantaina 13. syyskuuta järjestettiin Kemiönsaaren Taalintehtaalla September Open-tapahtuma. Kyseessä oli yleisölle maksuton keskiaika- ja markkinatapahtuma saaristolaistunnelman kera. 

Taalintehtaan vanhassa ruukkimiljöössä oli tarjolla oli monenlaista ohjelmaa; tanssia, tykkiammuntaa, taistelua, musiikkia ja Rohan Tallien hevosturnajaiset. 

Turussa tuli aamupäivällä vettä kaatamalla. Ennusteet lupailivat Taalintehtaalle puolipilvistä ja mahdollisesti vähäistä sadetta. Onneksi taivaalta ei tippunut pisaraakaan, mutta puolipilvisyyden taholta homma piti kutinsa.

Olen vieraillut September Openissa kahdesti aiemmin, vuosina 2016 ja 2017. Lähivuosinakin sinne meno on ollut kovasti mielessä, mutta se on kaatunut lähinnä siihen, ettei ole löytynyt matkaseuraa. Nyt en edes kysellyt, vaan lähin yksinäni ajelemaan puolenpäivän tienoilla kohti Kemiönsaarta. 

September Openissa oli jälleen paljon valokuvattavaa. Kiinnostavia hahmoja tuli alvariinsa vastaan, eikä monia yksityiskohtia voinut ohittaa. 

Kuva sianpäästä vartaassa on perinteisesti häirinnyt erästä naispuolista tuttavaani, joten eiköhän hän tämänkin nähtyään kommentoi sitä yököttäväksi.

Päivän odotetuin esitys oli Rohan Tallien hevosturnajaiset. Ennen heitä taistelukentällä hyppi Sirkuskunnan Narrit, joista varmasti moni sai hupia. Minä puolestani toivoin, että he lopettavat mahdollisimman pian. 

Rohan tallien showta saapui katsomaan valtava määrä ihmisiä. Yritin löytää hyvän kuvauspaikan hieman etäämmältä pienen kukkulan laelta. Ihmettelin aikani vienoa paskankäryä ja lopulta ymmärsin sen tulevan viemäripiipusta, johon nojasin. Muuten kyllä oikein hyvä kuvausalusta. 

Kemiönsaarelaisen Rohan Tallien esitystä seuratessa ei voi kuin ihastella kuinka hienosti he käsittelevät hevosiaan noinkin pienellä alueella. 

Ritarit ratsuilla olivat vaihtuneet sitten viime näkemäni. En tunnistanut kuin yhden taiturin, Rohan Tallien perustajan Jaakko Nuotion. Juontotehtävissä ollut vaimonsa Anu Nuotio oli ennen itsekin ritarina, mutta saapasteli nyt kentällä ilman hevosta. 

Aiemmat September Open-blogijuttuni löytyvät linkeistä: 

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/09/keskiaikaiset-saaristolaismarkkinat.html

https://kaislatuuli.blogspot.com/2017/09/september-open-2017-taalintehtaalla.html

Senatsbergetin luontopolulla

Senatsbergetin Hyvinvointipolku sijaitsee Kemiönsaaren Taalintehtaalla. Työkaverini Petterin kanssa kävimme kiertämässä sen helteisenä elokuun päivänä. 

Taalintehdas (Dalsbruk) puolestaan on entinen Dragsfjärdin kunnan keskustaajama, jossa on 1700 asukasta. Kemiön, Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kunnat yhdistyivät Kemiönsaareksi vuonna 2009. 

Taalintehdas on allekirjoittaneelle sikäli tuttu paikka, että olen käynyt siellä viimeisen kymmenen vuoden aikana viitisen kertaa. September Open-keskiaikatapahtuma, joka tänä vuonna on peruttu koronan takia, on ollut yksi kimmoke siihen. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/09/keskiaikaiset-saaristolaismarkkinat.html

Senatsbergetin luontopolku on saanut pelkästään ylistäviää arvioita muutamissa lukemissani blogijutuissa. Siksi olinkin onnesta soikeana ottaessani ensiaskeleita tuolla 6,3 kilometrin reitillä. Vihdoinkin täällä, ajattelin!

Matkan edetessä vanhassa talousmetsässä puolukka- ja kanervavarpujen reunustamilla poluilla, kerkesin jo miettimään mitä ihmeellistä ja hienoa tässä keskivaikeaksi- ja vaikeaksi luokitellussa reitissä oikein on. 

Muuten umpimetsässä kulkenut luontopolku oli muutamassa kohdassa mielenkiintoinen - silloin kun vastassa oli vettä. Järvet, joita oli matkan alku- ja loppupäässä, tekivät tarpomisesta palkitsevaa. Pitkospuita polulla ei ollut käytännössä lainkaan, mutta toisaalta ei vetisiä kohtiakaan.

Noin puolivälissä ollut Senatsbergtin vuori tarjosi kaivatun lepotauon. Vuorelle kiipeäminen olisi muutenkin ollut kova urakka ja nyt helteellä se todellakin oli sitä. 

Senatsbergetin laella oli pari penkkiä, laavu tulipaikkoineen ja näköalatorni. Yleensä tuollaisesta korkeudesta voisi kuvitella olevan vaikka mitä nähtävää, mutta mielestäni Senatsberget ei järin kummoista näköalaa tarjonnut merellekään. 

Se hyvä puoli torniin kiipeämisessä oli, että likomärkä paita kuivui nopeasti tuulessa. Uudehkon tornin rakentajille täytyy antaa pelkkää plussaa, koska kaiteet olivat erinomaiset ja askelmat sopivassa kulmassa. 

Vaikka kamera killui kaulassa koko matkan, ei muistikortille mitään ihmeempää materiaalia kertynyt. Valokuvausmielessä Senatsbergetin Hyvinvointipolku on jopa tylsä. Sitä se oli mielestäni pitkälti muutenkin, tai sitten odotukset maisemien suhteen olivat vaan liian kovat! 

Högsåran kyläraitilla

Kuluvan kesän toistaiksi paras maakunta-ajelu suuntautui Kemiönsaaren kunnan Högsåraan.

Hiittisten saaristossa sijaitseva saari oli aiemmin tunnettu luotsiasemana, jonka perinnettä siellä jatkaa Merenkulkulaitoksen väyläasema. Kylän talot ja tilat ovat enimmäkseen vanhoja 1700-luvun luotsitiloja ja asukkaita on viitisenkymmentä.

Aiempi kokemukseni Högsårasta rajoittuu muutama vuosi sitten tehtyyn Bengtskärin majakkareissuun, jolloin Turun Aurajoesta lähenyt MS Lily -laiva seilasi mennessä Högsåran ohi. Muistan katselleeni saaren komeita punaisia rantavajoja.

Vajaat kaksi vuotta sitten olin menossa Taalintehtaan keskiaikamarkkinoille. Menomatkalla oli ajatuksena piipahtaa Högsårassa. Mutta lossi ei kulkenut silloin kuin kahden tunnin välein, joten visiitti jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Aiheesta tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/09/keskiaikaiset-saaristolaismarkkinat.html

Tällä kertaa tutkailin lossiaikatauluja etukäteen. Tähtäsin kello 12 lähtöön ja auto sai jäädä lossirantaan. Olin meinaan lukenut, ettei kaaralla ole mitään käyttöä noin pienessä paikassa. Apostolin kyydillä pärjäisi hyvin.

En huomannut etsiä Högsårasta sen kummempaa ennakkoinfoa, joten tuli kyläraittia tallattua summittaisesti. Alue osoittautui laajemmaksi kuin kuvittelin. Paahtavassa helteessä kävely rupesi jossain kohtaa jo vähän arveluttamaan, mutta eipä tuonne eksyäkään voinut.

Huomionarvoista oli saarella kohtaamani väkimäärä. Sakkia tuli vastaan niin autoilla, juosten kuin polkupyörälläkin. Lossikin ajeli tuona päivänä nonstoppina, kun muuten se noudattaa aikatauluja.

Aikani käveltyäni päädyin lossilaituria vastapäätä olevaan venesatamaan ja sen rantaravintolaan. Rumpan Bar olikin mielenkiintoinen kompleksi, jossa olisi voinut istuskella tuopin äärellä vaikka loppupäivän. Ehkä vielä joskus.

Högsåran kirkkoa ja hautausmaata etsiessä meinasi tulla tenkkapoo. Kukaan ei tuntunut tietävän sellaisesta halaistua sanaa. Bar Rumpanista napattu karttalehtinen puolestaan kertoi, että hautausmaa on olemassa.

Hautuumaa löytyi lopulta yllättävän kaukaa asutuksesta. Luulin, että se olisi tehty keskeisemmälle paikalle.

Kivenheiton päässä saapasmäestä oli massiivisen kokoisia tuulivoimalapropelleja, mutta niiden mahdollinen lähempää tutkimen jääköön toiseen kertaan.

Koska maailma on pieni, samalle paluulossille ajoi pakettiautonsa tuttu hahmo. Ammattimuusikko Markku Mäikkä Tuomi asuu nykyään Högsårassa mielitiettynsä kanssa. Myöhemmin törmäsin häneen vielä Taalintehtaallakin, josta loput kuvatkin ovat.