torstai 23. elokuuta 2012

Taalintehdas - Kasnäs

Kävin kolme vuotta sitten syksyllä ensimmäisen kerran Kemiönsaaren Taalintehtaalla. Tai jos näin on päässyt tapahtumaan joskus aikaisemmin, on siitä niin kauan, etten enää muista. Tuolloin kyseessä oli sunnuntaiajelu, jossa samalla kävimme myös Taalintehtaan lähellä Kasnäsissa.

Syksyllä 2009 Taalintehdas yllätti kokonsa puolesta. Kuvittelin sen olevan perusmaalaiskylä, joita Varsinais-Suomessakin riittää yllinkyllin. Mutta paikka olikin suurempi kuin luulin. Wikipedian mukaan asukkaita on 1700.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taalintehdas

Viikolla 33 Taalintehtaalla oli arkipäivänä ihmeen vilkasta. Ainakin torilla.


Torielämää.



Yhteysalus saapuu satamaan.





Vanhoja hiilenpolttouuneja.




Kasnäs onkin sitten tutumpi kylä. Sieltä on yhteydet muun muassa Bengtskärin majakalle ja Öröön. Ensin mainittu varsinkin on sellainen, jossa kannattaa ehdottomasti käydä.

Tälläkin reissulla poikkesimme Kasnäsissa. Paikallisen kuppilan lounaspöytä notkui herkuista, lähinnä kalaruuista. Syöpöttelyn hinta 13,50 euroa ei ollut mistään edullisimmasta päästä. Mutta kun tuonne asti on ajellut, ei paljon jaksa ruveta tinkimäänkään. Saaristo- ja kesälisä se on sielläkin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasn%C3%A4s




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti