Paikka sijaitsee vanhan ykköstien varrella Paimion Hevonpäässä, Tammisillan puutarhalta jonkun matkaa Helsinkiin päin. Tien reunassa on muutamalle autolle mitoitettu parkkipaikka, mutta polku laavulle alkaa kuitenkin tien toiselta puolelta.
Metsässä saa tarpoa ehkä kilometrin verran hyvin opastettua reittiä, kunnes laavu jo näkyykin. Seuraa vaan keltaisilla eristysnauhoilla merkittyjä puita. Lumessa oli jonkun verran jälkiä, mutta aivan lähipäivinä siellä ei ollut käynyt kukaan.
Laavun vieressä oli kota polttopuita varten. Löytyipä lähistöllä vanha kunnon paskahuussikin. Itse laavu oli sen verran tilava, että siellä mahtuu isompikin sakki yöpymään. Meidän tarkoituksemme oli kuitenkin saada murkinaa ja sen jälkeen vaihtaa maisemaa.
Kosteahkot puut eivät palaneet kunnolla, mutta antoivat sen verran liekkiä, että makkarat saatiin kunnialla kypsiksi. Laavusta löytyi myös vajaa hiilipussi. Naton amerikkalainen sinappi ei vetänyt laisinkaan vertoja kotimaiselle, mutta tulipahan maistettua. Toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran - sen verran pahaa se oli.
Vaikka pakkanen paukkui, ei laavulla ollut lainkaan kylmä. Aurinko lämmitti ja tulisijakin sitä omalta osaltaan teki. Yritin tosin mahdollisuuksien mukaan vältellä savua, joka tarttui kumminkin vaatteisiin.
Laavun vieraskirja jäi kuittaamatta, koska kynä oli jäässä. Sama vika olkalaukussani olleella kynällä. No, ensi kerralla sitten. Se saattaa hyvinkin olla jo kuukauden parin kuluttua, sillä laavun lähellä oleva Vakkavuori vaikuttaa kiinnostavalta paikalta. Naton mukaan sieltä aukeaa upeat näköalat. Vuori jäi tällä kertaa väliin, koska lumessa kahlaaminen ei oikein innostanut.
